Miten te jaksatte uhmisten kanssa???

["nenna"]

Mä tunnustaudun nyt huonoksi äidiksi ja myönnän huutaneeni tänään lapsille naama punaisena. Osansa sai myös mies, joka oli jälleen kerran koko päivän poissa kotoa.

Kysynkin nyt teiltä muilta, miten noiden lasten kanssa jaksais vähän paremmin ja sais hermot kestämään? Neiti 3vee jankuttaa joka asiassa vastaan, kaikkeen vastaus on ei, mitään ei suostu tekemään, eikä myöskään anna mun esim. pukea. Ruokaa ei suostu maistamaan, ei syö enää itse, pitäis vaan olla koko ajan jotain herkkua (mitä ei siis saa kuin ehkä kerran viikossa ja silloinkin vaan sen jälkeen ku on ruokansa syönyt).

Mulla ei kestä enää hermot yhtään, mä olisin niin valmis antamaan tuon lapsen jollekin ohikulkijalle Lisäks tässä meillä on vajaa 1vee, joka on sairastellut monta kuukautta ja vaatii hirveesti huomiota. Jos ei saa olla sylissä, niin huutaa koko ajan.

 

["vieras"]

Voi kun tietäiskin...tuo on just kaikkein rankin vaihe, muistan sen, kun olin yksin kahden takiaisen kanssa. Siinä oli hermot koetuksella jatkuvasti...! Saatko mihinkää hoitoon välillä lapsia?

 

[,,,]

Ensinnä veisin sen yks veen lääkäriin ja hoidattaisin kuntoon.

Kolme veen kiukuttelut kannattaa vaan ottaa huumorilla. Ei toki saa nauraa lapselle hänen nähden. Meillä on uhmaikäisellä, joko kaksi vaihtoehtoa josta saa valita, tai sitten vaan tehdään niin kun minä sanon. Esim. kaupassa haluaa kävellä itse mutta jos karkailee minä kannan. Yleensä sitten kävelee mielummin nätisti isompien kanssa.

 

[*]

No mä ajattelen, et ei tää kestä enää kuin 15 vuotta..Sit saa olla taas rauhassa.

 

["annika"]

mä oon joskus jättäny sitte lähtemättä jos ei pukemisesta tuu mitään. sitte ei vaan lähdetä ulos. ja tarkoitain semmoista lähtöä kun oltais menossa esim pulkkamäkeen tms, jos on joku sovittu meno niin lähetään oli vaatteet päällä tai ei. sisällä voi mun puolesta olla vaikka alasti, yleensä jos tulee kylmä niin suostuu sitten kuitenkin pukemaan. tai sitten keräät kaikki lelut pois ja ilmoitat että nyt on ulkoiluaika, sisäleluja ei voi käyttää, ulos pääsee kun on pukenut. ja jos vauva ehtii nukahtaa sisälle niin sitten ei mennä ulos.

äläkä lähde mihinkään jankuttamisiin mukaan. sanot kaksi kertaa, ja jos ei tapahdu niin sitten tulee seuraamus(siis joku rangaistus mikä teillä nyt onkaan käytössä) tai sitten kädestä pitäen tekeminen.

kun vauva nukkuu, pyri käyttämään aikasi sylihetkiin sen uhmiksen kanssa, vaikka lukemista, loruteluja tms.

kyllä meilläkin huudetaan, ja uskon että enemmän vikaa on semmosissa perheissä joissa ei koskaan huudeta. jos raivostus niin pyydät sitten anteeksi ja kerrot että toimit väärin, jottei lapsi ala syyttämään itseään sun raivoamisesta.

 

[nenna (ap)]

Tuo meidän vajaa 1v on antibioottikuurilla parasta aikaa ja korvalääkäriltä odotellaan aikaa. Eli se on kyllä hoidossa, mut ei vaan mahdeta mitään noille jatkuville korvatulehduksille.

Kiitos vinkeistä Kun vielä saisi tuon miehenkin mukaan tekemään samalla tavalla. Meillä on vaan vähän eri käsitykset tuosta lasten kasvatuksesta (ilmennyt tässä ajajn myötä) ja hän tuntuu tekevän ihan periaatteesta eri tavalla kuin minä (sillä seurauksella, että nytkin pienempi huutaa sängyssään ku ei halua nukkua ilman isiä vieressä...)

 

[huh ja hei]

Emmä jaksakaan.

Onneksi ei enää edes tarvitse, uhmaiät ovat ohi. Tilalla toki uudet haasteet, mutta jes, meillä ei koskaan enää ole taaperoa tai leikki-ikäistä!!!

 

[jassåå]

välillä kun on niitä helpompia päiviä- niiden avulla jaksan kamalatkin päivät. Ja voi, kyllä mä välillä huudan tolle, kun mikään muu ei mene perille

 

[vrs]

No jos nyt ihan rehellisiä ollaan: Meidän lapset ei käyttäydy noin. Molemmat on kovapäisiä ja vauhdikkaita poikia, mutta varsinaista "uhmaa" (siinä merkityksessä mitä käsitän sen tässä nyt tarkoittavan) ei heillä ole ja se ei minusta ole pelkkää tuuria. Toki 3,5v:lläkin on kiukkupäiviä, mutta olisin aika pettynyt jo itseenikin, jos edes LÄHES kaikki olisi hänen kanssaan taistelua.

 

[mikä on uhmis]

Mulla 2 lasta. En tiedä mikä on uhmaikä.

Toisen lapsen kanssa on ollut helppoa. Hän on herkkä ja uskoo jos häntä kieltää. Yleensä ensimmäisestä kerrasta. Muistaakin sen yleensä. Toista kertaa ei tarvitse kieltää, yleensä ollenkaan, ei edes eri päivänä. Hän on erittäin taitava sosiaalisesti ja ottaa toiset huomioon, lohduttaa, auttaa. Kaunis lapsi kaikin puolin.

Esikoisen kanssa on ollut vähän vaikeampaa. Ehkä se syy on meissäkin. Mitää uhmaikää en ole havainnut, tasaista vääntöä ja rajanvetoa. Riippuen päivästä.

 

["jaa"]

Tuo meidän vajaa 1v on antibioottikuurilla parasta aikaa ja korvalääkäriltä odotellaan aikaa. Eli se on kyllä hoidossa, mut ei vaan mahdeta mitään noille jatkuville korvatulehduksille.

Kiitos vinkeistä Kun vielä saisi tuon miehenkin mukaan tekemään samalla tavalla. Meillä on vaan vähän eri käsitykset tuosta lasten kasvatuksesta (ilmennyt tässä ajajn myötä) ja hän tuntuu tekevän ihan periaatteesta eri tavalla kuin minä (sillä seurauksella, että nytkin pienempi huutaa sängyssään ku ei halua nukkua ilman isiä vieressä...)

No tulihan sieltä se syy miksi sinä et jaksa. Teillä on köydenveto meneillään, niinkuin perheessä pitäisi ollakin. Mutta kun pitäisi vetää samaan suuntaan!

Lapset alkaa riehua, jos isä syö äidin auktoriteettia minkä ehtii, ja äiti puolestaan isän. Mutta yleensä ongelma ei ole se, että hölmön vanhemman pitäisi alkaa tehdä niinkuin fiksu vanhempi haluaa. Vaan pitäisi löytää se kultainen keskitie. Yleensä juttu menee niin, että alunperin kohtalaisen pieni todellinen ero kasvatusnäkemyksissä lähtee paisumaan, koska aletaan näyttää toiselle mielenosoituksellisesti, että tällä tapaa niitä pitäisi kasvattaa eikä noin kuin sinä teet.

Istukaa alas ja puhukaa kerrankin siitä, mikä toistenne kasvatusnäkemyksessä on hyvää. Maailma ei romahda, jos kokeilette tehdä asioita eri tavalla. Sitten etsitte sellaiset toimintaperiaatteet, että kumpikin voi ne hyväksyä. Ja sitten tuette toisianne täysillä, etteivät lapset enää pysty pelaamaan teitä toisianne vastaan. Kun seuraava erimielisyystilanne nousee, se käsitellään silloin kun lapsia ei ole paikalla.

 

["shihtzu"]

Toi aloitus voisi olla mun näppäimistä lähtöisin tuon reilu 3v:n osalta, täällä samaa jankkaamista ja kiukkuamista. Ja meilläkään ei ruokaa suostuta edes maistamaan vaan herkkuja pitäisi saada. Onneksi niitä hyviäkin hetkiä on, mutta välillä tuntuu, että mikään ei kelpaa.
Ja myönnettävä on, että mun hermo kyllä katkeaa useamman kerran päivässä, minä en ole mikään superäiti, joka kestää mitä vaan.

 

[nenna (ap)]

"jaa": Puhuisihan tuon kanssa, jos se olis joskus kotona niin ettei olis koko ajan jotain tekemistä rästissä tai lapset huutamassa vieressä Vapaapäivänsä käyttää metsähommissa (tekee omaan metsään harvennusta). Eikä suostu ymmärtämään sitä, että mä tarvisin sitä täällä kotona...

No joo, mut mitäpä mä omaa parisuhdettani täällä sen enempää ruotimaan, lasten kanssa jaksamiseenhan mä vinkkejä tulin hakemaan. Tuo mies on sitten asia erikseen...

"se ei minusta ole pelkkää tuuria. Toki 3,5v:lläkin on kiukkupäiviä, mutta olisin aika pettynyt jo itseenikin, jos edes LÄHES kaikki olisi hänen kanssaan taistelua. " Eli onko siis mun syyni täysin, että meillä on voimakastahtoinen uhmaikäinen? Jos sun lapsilla ei tällaista ole, ei se tarkoita ettei muilla vois olla!

Kiitos asiallisista vastauksista! Tää istuu nyt miettimään mitä vois tehdä huomenna toisin, että sais kivan päivän lasten kanssa

 

[vrs]

"se ei minusta ole pelkkää tuuria. Toki 3,5v:lläkin on kiukkupäiviä, mutta olisin aika pettynyt jo itseenikin, jos edes LÄHES kaikki olisi hänen kanssaan taistelua. " Eli onko siis mun syyni täysin, että meillä on voimakastahtoinen uhmaikäinen? Jos sun lapsilla ei tällaista ole, ei se tarkoita ettei muilla vois olla!

Niin no, kyllä musta olis syytä kattoa ihan peiliinki, jos lapsen kanssa on kovin vaikeeta. Lapset on kuitenki aika kivoja ja hyviä tyyppejä, aikusista ei vaan valitettavasti useinkaan voi sanoa samaa.

Oon ikäni hoitanu muksuja, jos silloin, ku iteki olin lapsi, eikä KOSKAAN oo ollu tollasia ongelmia. Ei omien, ei muiden, eikä hoitolastenkaan kanssa. Ei edes niiden lasten, joiden kanssa vanhempiensa mukaan "kaikki on taistelua".

Aloita vaikka ihan meidän tutun "palstajulkkiksen" NinaTT:n blogilla: saat illaksi kivasti mietittävää. Linkki on siellä k.o. nikin profiilissa, muistaakseni. Googlella ainaki löytyy.

 

[MarieHos]

Meillä kans himpun verran vajaa 3v ja 1v4kk. tuo 3v sitten jaksaa ja jaksaa jankkaa asiasta kuin asiasta.
Rajat ja ehdot on selvät. Tänäänkin 3v:llä oli kaksi kertaa mahdollisuus päästä kauppaan, ekalla kerralla lähdin yksin molempien lapsien kanssa. 3v alkoi jo portaissa kitistä ja vinkua. Ulko-ovesta päästyä ei suostunut liikkumaan vaan huusi ja vinkui ja ulvo. Monta kertaa sanoin, ellei käytös parane niin ei lähde ollenkaan. Heittäytyi maahan huutamaan ja kiikutin lapsen takaisin kotiin isänsä luo. Ei lähde sitten.

Iltapäivällä mies meni käymää lähikaupassa vielä ja 3v olisi päässyt mukaan, jos olisi suostunut pukea. 2 kertaa sanottiin, että nyt pukemaan tai ei lähde ollenkaan. Pelleilyks kun taas meni, niin ei sitten lähde. Ja näin toimitaan kaikessa asiassa, jos ei osaa nätisti pukea tms. niin sitten se kiva jää pois.

Myös jos sisällä ollessa käyttäytyy typerästi, niin ensin varoitus ja sitten jäähypenkille. Jäähypenkki on meillä toiminut loistavasti! Harvoin poika sinne enää joutuu. Joillain se toimii ja joillain taas ei.

Ja avainsanat, johdonmukaisuus ja yhtä köyttä vetäminen isän kanssa. Aiemmin meillä isä oli vähän lepsu, hän meni lapsen pillin mukaan ja lapsi veti isää kuin pässiä narussa. Myöhemmin mies mulle valitteli, että miksi lapsi ei tottele missään asiassa häntä ja miksi lapsi käyttäytyy huonosti miestäni kohtaan. No miksihän...
Nyt mieskin on ottanut jämäkän asenteen ja kas, lapsi uskoo miestäkin. Nyt ollaan molemmat auktoriteettejä, eikä isä ole se kaveri ja minä yksin pahis.

 

[MarieHos]

Niin no, kyllä musta olis syytä kattoa ihan peiliinki, jos lapsen kanssa on kovin vaikeeta. Lapset on kuitenki aika kivoja ja hyviä tyyppejä, aikusista ei vaan valitettavasti useinkaan voi sanoa samaa.

Oon ikäni hoitanu muksuja, jos silloin, ku iteki olin lapsi, eikä KOSKAAN oo ollu tollasia ongelmia. Ei omien, ei muiden, eikä hoitolastenkaan kanssa. Ei edes niiden lasten, joiden kanssa vanhempiensa mukaan "kaikki on taistelua".

Aloita vaikka ihan meidän tutun "palstajulkkiksen" NinaTT:n blogilla: saat illaksi kivasti mietittävää. Linkki on siellä k.o. nikin profiilissa, muistaakseni. Googlella ainaki löytyy.

Omia lapsia ei voi vertaa hoitolapsiin. Oletkin varmaan huomannut sen, että hoitolapset käyttäytyvät ihan erilailla kun omat lapset. Kyllä sitä muiden lapsia jaksaakin hoitaa vaikka miten, omat lapset on kuitenkin aina niin erilaisia.

Ja on vain tuuria, kenelle sattuu ne temperamenttiset lapset. Kyllä nuo aika paljon on luonteesta, mutta toki myös kasvatuksestakin kiinni. Kuitenkaan lapsen luonnetta ei voi laittaa kasvatuksen piikkiin. Samoista vanhemmista voi tulla hyvinkin erilaisia lapsia. Toisella on kamala uhma-ikä, toisella kamala murkku-ikä.

Ja on hyvinkin yleistä, että lapsella on uhmaa. Tai sitten voi olla olemattakin. Kuitenkaan uhmaavien lasten vanhempia ei voi lähteä lyttäämään kasvatuksesta, sillä siitä se ei ole kiinni.

 

[nenna (ap)]

"vrs": Ei tuokaan kuulemma hoidossa käyttäydy noin. Mutta aika moni kasvatusalan ammattilainen (tuttavapiiriin kuuluu niin pph:jia, opettajia, lastentarhanopettajia jne) ja monen lapsen äiti on sanonu, että lapsi kiukuttelee niille tutuimmille ihmisille, ei niille jotka hoitaa joskus.

NinaTT:n juttuja en taida lukea ollenkaan, koska tunnen jo itseni muutenkin tarpeeksi epäonnistuneeksi noiden kanssa. Ja tässä mielentilassa se ei takuulla kannattaisi, koska olen jo muutenkin lähellä täydellistä epätoivoa En halua koko yötä istua tässä itkemässä.

 

[vrs]

Omia lapsia ei voi vertaa hoitolapsiin. Oletkin varmaan huomannut sen, että hoitolapset käyttäytyvät ihan erilailla kun omat lapset. Kyllä sitä muiden lapsia jaksaakin hoitaa vaikka miten, omat lapset on kuitenkin aina niin erilaisia.

Ja on vain tuuria, kenelle sattuu ne temperamenttiset lapset. Kyllä nuo aika paljon on luonteesta, mutta toki myös kasvatuksestakin kiinni. Kuitenkaan lapsen luonnetta ei voi laittaa kasvatuksen piikkiin. Samoista vanhemmista voi tulla hyvinkin erilaisia lapsia. Toisella on kamala uhma-ikä, toisella kamala murkku-ikä.

Ja on hyvinkin yleistä, että lapsella on uhmaa. Tai sitten voi olla olemattakin. Kuitenkaan uhmaavien lasten vanhempia ei voi lähteä lyttäämään kasvatuksesta, sillä siitä se ei ole kiinni.

Uhma on aikalailla kulttuurisidonnainen juttu. Meilläpäin on, monessa muussa maassa ei. Evoluttiivisesti ajatellen koko "uhma"-käsitekin on järjetön.

Meidän pojat ON varsin kovatemperamenttisiä tapauksia. Esikoinen on erityislapsi ja kuopus vain äitiinsä tullut.

Turha se on AP itsesääliä ruikuttaa loppuyö: mieti mieluummin, miten jatkossa voisit toimia paremmin.

 

[Siobhan42]

No jos nyt ihan rehellisiä ollaan: Meidän lapset ei käyttäydy noin. Molemmat on kovapäisiä ja vauhdikkaita poikia, mutta varsinaista "uhmaa" (siinä merkityksessä mitä käsitän sen tässä nyt tarkoittavan) ei heillä ole ja se ei minusta ole pelkkää tuuria. Toki 3,5v:lläkin on kiukkupäiviä, mutta olisin aika pettynyt jo itseenikin, jos edes LÄHES kaikki olisi hänen kanssaan taistelua.

Onneksi olkoon. Sulla on aika epätavalliset lapset. Tai sä olet varmaan se täydellinen äiti.

Ehkä teidän 3-v reagoi tuohon vauvan sairasteluun? Eihän tämä tietty asiaa auta...

Meillä on sama homma. 3-v (ja silloin kun oli vielä 2-v oli sama juttu) ei kuuntele mitä hänelle sanotaan jos hänelle ei suutu. Uhma alkoi ekaa kertaa kun oli 1.5 vuotta, sitten se vähän helpotti n. 2-vuotis syntymäpäivän tienoilla, ja alkoi taas uudestaan. Nyt on menty vuosi samalla uhmalla, ja suoraan sanottuna mä olen niin väsynyt siihen, että voisin melkein antaa pois koko lapsen... ellei hän olisi samalla aivan mielettömän ihana :heart:

Meillä on vääntöä kanssa edelleen tuosta pukemisesta, varsinkin aamulla kun pitäisi lähteä päiväkotiin ja olisi niin paljon kivempaa jättää pukematta. Mutta nyt torstaina pääsimme lähtemään ilman, että kukaan huusi yhtään. Mulla oli niiiiiin ihana olo, ihanaa kun kerrankin sai aloittaa päivänsä suuttumatta!

Meillä on kanssa miehen kanssa aikas erilainen tapa kasvattaa. Tai siis säännöistä ollaan samaa mieltä, mutta miten niiden sääntöjen noudattaminen saadaan aikaan on vähän erilaista. Mies on paljon pehmeämmällä linjalla. Tämä toimii tosi hyvin 5-v esikoisen kanssa, mutta aikas huonommin 3-v:n kanssa. Eli mies on todennut saman kuin minä: jos haluaa, että mitään tapahtuu (pukemista, rauhassa syömistä, hampaiden harjausta, you name it), on pakko suuttua. Ja se on tosi rasittavaa