Miten teidän mielestä vanhuksille kuuluu puhua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hoitaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hoitaja"

Vieras
Herättelisin nyt keskustelua (eli väittelyä ja tappelua) aiheesta miten vanhuksille kuuluu puhua. Erityisesti tarkoitan tässä muistisairaita (dementoituneita) vanhuksia.

Itse olen työssäni huomannut, että dementoituneille vanhuksille pitää sittenkin puhua niinku lapsille. Ei tarvitse tai pidä lässyttää kuitenkaan. Puhe pitää kuitenkin olla hyvin selkokielistä. Paljon joutuu suostuttelemaan, huijaamaan, vaihtamaan puheenaiheita ilmasta jne. Tällöin vanhukset pysyvät paljon rauhallisimpina ja yhteistyökykyisempinä.

Olen huomannut, että ne hoitajat, jotka puhuvat dementoituneille samoin, kun muille aikuisille ihmisille, saavat vanhukset monesti ihan sekaisin. Useasti dementoituneet kyselevät niistä samoista asioista: kodistaan ja omaisistaan. Jos heille vastaa totuudenmukaisesti, että äitisi on kuollut ja kotis myyty aikaa sitten, niin he menevät suunniltaan. Paljon inhimillisempää on kertoa pieniä valheita ja vaihtaa puheenaihetta, 30 sekunnin päästä vanhus on kuitenkin unohtanut mitä olet sanonut. Mutta jos vanhuksen saa puheillaan sekavaksi, se voi kestää pitkäänkin se rauhattomuus ja ahdistuneisuus.

Sit saa kivittää. :D
 
[QUOTE="hoitaja";29126890]Herättelisin nyt keskustelua (eli väittelyä ja tappelua) aiheesta miten vanhuksille kuuluu puhua. Erityisesti tarkoitan tässä muistisairaita (dementoituneita) vanhuksia.

Itse olen työssäni huomannut, että dementoituneille vanhuksille pitää sittenkin puhua niinku lapsille. Ei tarvitse tai pidä lässyttää kuitenkaan. Puhe pitää kuitenkin olla hyvin selkokielistä. Paljon joutuu suostuttelemaan, huijaamaan, vaihtamaan puheenaiheita ilmasta jne. Tällöin vanhukset pysyvät paljon rauhallisimpina ja yhteistyökykyisempinä.

Olen huomannut, että ne hoitajat, jotka puhuvat dementoituneille samoin, kun muille aikuisille ihmisille, saavat vanhukset monesti ihan sekaisin. Useasti dementoituneet kyselevät niistä samoista asioista: kodistaan ja omaisistaan. Jos heille vastaa totuudenmukaisesti, että äitisi on kuollut ja kotis myyty aikaa sitten, niin he menevät suunniltaan. Paljon inhimillisempää on kertoa pieniä valheita ja vaihtaa puheenaihetta, 30 sekunnin päästä vanhus on kuitenkin unohtanut mitä olet sanonut. Mutta jos vanhuksen saa puheillaan sekavaksi, se voi kestää pitkäänkin se rauhattomuus ja ahdistuneisuus.

Sit saa kivittää. :D[/QUOTE]

Totta töriset mun mielestä.
 
Joo, onhan se ihan eri puhua muistisairaalle vanhukselle kuin jollekin toiselle. Oman kokemukseni mukaan juuri tuo juttuun mukaan meneminen on parempi vaihtoehto kuin kertoa aina totuus jostakin, ei esimerkiksi kerrota, että äitisi on kuollut, kuten sanoitkin.

Mulla on kokemusta vain omaisena ja yhdestä ihmisestä, mutta varmasti sinä työssäsi olet oppinut näkemään ja huomaamaan, mikä on paras tapa toimia, ja onhan näissä kohtaamissasi ihmisissä varmasti myös eroja samasta sairaudesta huolimatta.
 
Niin no, onko sitten se eettisesti oikein että valehtelee? Ja menee harhoihin mukaan?

Omasta kokemuksesta sanoisin että ne jotka häsää, hössöttää ja lässyttää, saavat muistisairaat sekaisin entisestään.

Mutta itsekin kyllä ns.menen juttuhin mukaan, mikäs sen kivampaa kun jutustella aivan pöllöjä.
 
Mielestäni omina opiskeluaikoinani suositeltu "realiteettiterapia" on vanhuksia kohtaan todella julmaa... Juuri tyyliin "äitisi on kuollut, isaäsi on kuollut, ja juu-u, kyllä mummisikin on kuollut." Harhoihin ei tarvitse mennä mukaan, mutta mielestäni esimerkiksi äitiä etsivän vanhuksen voi houkutella istumaan, ja odottamaan äitiä.

Lätystys ja lässytys on mielestäni ällöttävää. Muistisairauskaan ei tee vanhuksesta vauvaa, enkä itse toisaalta en ole ollut hyvä lapsellekaan lässyttämään. Puhutaan kuin aikuiselle, ollaan luontevia, ja ennenkaikkea ystävällisiä.

Sanonta pöllöjen tai hölmöjen jutustelemisesta on mielestäni vanhuksen pahimmanlaatuista aliarviointia :(
 
Niin no, onko sitten se eettisesti oikein että valehtelee? Ja menee harhoihin mukaan?

Tavallaan on ja tavallaan ei. Periaatteessahan ei saa valehdella eikä antaa toisen uskoa olemattomiin. Mutta jos se on sille ihmiselle parasta, niin sitten se on eettisesti oikein. Voisi kääntää myös niin, että onko se eettisesti oikein tuottaa muistisairaalle ihmiselle päivästä toiseen tuskaa ja surua, kun hän kuulee kerta toisensa jälkeen äitinsä kuolleen? Kun inhimillisempää olisi mennä juttuun mukaan ja antaa toisen luulla, että kaikki on hyvin. Mä olen parhaimmillani ollut mukana jossain KGB:n vakoiluohjelmassa ja kuullut "valtionsalaisuuksia" pääjehun oikealta kädeltä. Jos tuossa kohtaa sanoo, että älä hulluja puhu, niin sehän käy silmille. Pelisilmää olla pittää ;).
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
Muistisairaiden vanhusten kanssa kotihoidon työkentällä töitä tekevänä kommentoisin tähän, että puhun heille yksilöllisesti, ystävällisesti ja yhteistyökykyisesti. Huumoria ja hymyä käytän myös paljon työssäni.

Harhoja asiakkaillani harvoin on, mutta he ovatkin kotona asuvia ja arjessaan eritasoisesti selviytyviä, joten harhoihin suhtautumiseen mun on vaikea ottaa kantaa. Jos niitä esiintyy, niin hyvin usein taustalla on vti.

Suostuttelua ja selkokieltä, siitä olen samaa mieltä. Täähän nyt meni ihan runolliseksi :D Mutta juu, tilannekohtaista reagointia ja havainnointia tarvitaan.
 
Niin no, onko sitten se eettisesti oikein että valehtelee? Ja menee harhoihin mukaan?

Omasta kokemuksesta sanoisin että ne jotka häsää, hössöttää ja lässyttää, saavat muistisairaat sekaisin entisestään.

Mutta itsekin kyllä ns.menen juttuhin mukaan, mikäs sen kivampaa kun jutustella aivan pöllöjä.

Eihän se mitään harhaa ole, että kysellään kodista ja omaisista. Mielestäni valehtelu on näissä tilanteissa oikein. En nyt suoraan mitään ihan puuta heinää keksi, mutta en mene sanomaan, että äitisi on kuollut sellaiselle, jonka tiedän menevän siitä sekaisin. Toki dementikotkin on yksilöitä, joillekkin voi totta puhuakkin ja heille tottakai puhun.

En myöskään häsää, hössötä tai lässytä. Olen rauhallinen, ystävällinen ja lempeä. En revi, raasta tai nyi väkisin. Yleensä dementikot ovat seurassani rauhallisia, kun käyttäydyn itsekin rauhallisesti, enkä juttele surullisista asioista.

Ja tosiaan hymyily ja ystävällisyys auttaa myös tosi paljon.

Suretti tosi kovin erään mummon puolesta, joka viikonloppuna kyseli omaisiaan ja yksi hoitoapulainen paasaa kovaan ääneen kaikkien sukulaisten nimet, jotka on kuolleet (äiti, isä, osa lapsista jne.). Todella kovin tämäkin mummo siitä ahdistui.
 
[QUOTE="sipsi";29126982]Mielestäni omina opiskeluaikoinani suositeltu "realiteettiterapia" on vanhuksia kohtaan todella julmaa... Juuri tyyliin "äitisi on kuollut, isaäsi on kuollut, ja juu-u, kyllä mummisikin on kuollut."

[/QUOTE]

Kyllä. Itse valmistuin sh:ksi 13 vuotta sitten, ja opiskeluaikana meille sanottiin, että noiden realiteettien hokeminen muistisairaalle ihmiselle tarkoittaa hänen näkökulmastaan sitä, että nuo läheiset kuolevat yhä uudestaan ja uudestaan. Joka kerta, kun niin muistisairaalle sanotaan, on hänelle ensimmäinen ja todellinen (kun ei kerran muista).
 
En lässytä, kun en osaa lässyttää lapsillekaan. Mutta yksiosaiset ohjeet ja selkeä puhetapa, ei täytesanoja tai turhia krumeluureja jos tiedän että ne sekoittavat asiakkaan. Se voi tietysti joskus kuulostaa tylyltä, mutta pidän äänensävyn ystävällisenä ja rauhallisena.

Harhoihin menen mukaan sen verran kuin on tarpeen, jotta asiakas pysyy rauhallisena. Vakuutan, että lehmät on hoidettu ja että siellä kotona kyllä tietävät rouvan muuttaneen ja että kaikki on todellakin oikein hyvin. Kysymyksiin jo poismenneiden omaisten vierailusta vastaan yleensä että eivät ole tänään tulossa. Olisi kohtuutonta ja julmaa tuottaa toiselle hirvittävää tuskaa jopa kymmeniä kertoja päivässä totuuksia laukomalla. Yritän kiertää suorat kysymykset, koska olen onneton valehtelija...mutta näissä tapauksissa valehtelu ei mielestäni ole lainkaan väärin jos asiakkaan tila ja hyvinvointi sitä edellyttää.

Jos meneillään on jokin iloinen tapahtuma, kuten kauan odotettu matka kotikonnuille wc-istuimella matkustaen, voi keskustelun yleensä helposti johdattaa lapsuusmuistoihin ja muuhun mukavaan.
 
Asuin reilun kuukauden muistisairaan sukulaiseni kanssa. Hän ei enää tunnistanut kotiaan ja kirkkaita hetkiä oli vähän. En yhtään tiennyt silloin saati nytkään, miten muistisairaiden kanssa pitäisi puhua. Me vain juttelimme hänen ehdoillaan jo kuolleista sukulaisista niin kuin he olisivat yhä elossa. KOska kyseessä oli ennen syntymääni eläneitä ihmisiä keskustelu oli tosi kiinnostavaa ja etsimme välillä hänen nuorena kuollutta sisartaan yms. Ehkä se oli väärin häntä kohtaan, mutta ne ovat itse asiassa parhaimmat muistot hänestä.

Muistisairauksia on monenlaista. Toinen muistisairas sukulaiseni muuttui rivoksi, esitteli sukuelimiään ja oletti minun olevan maksettu huora (ennen sairastumistaan hauska herrasmies).En kerta kaikkiaan suostunut jäämään hänen kanssaan kahden ja yhden kerran ollessani vaarivahtina olin eri huoneessa käskien häntä vain siivoamaan suunsa. Hän uskoi vain tiukkaa linjaa, eikä puhunut mitään mihin olisi viitsinyt vastata.
 
Kyllä. Itse valmistuin sh:ksi 13 vuotta sitten, ja opiskeluaikana meille sanottiin, että noiden realiteettien hokeminen muistisairaalle ihmiselle tarkoittaa hänen näkökulmastaan sitä, että nuo läheiset kuolevat yhä uudestaan ja uudestaan. Joka kerta, kun niin muistisairaalle sanotaan, on hänelle ensimmäinen ja todellinen (kun ei kerran muista).

Nsiiimpä. En minä voinut mennä selittämään äitiä itkevälle vanhukselle että ei se äite koskaan kuule tule, se on kuollu jo aikaa sitten. Hän eli sitä aikaa kun äiti oli ja miksi ihmeessä ois pitäny sekottaa asialla jota hän ei edes ymmärtänyt ja muistanut. Muutoin sitten puhuttiin äidistä ja silleen. Tai jos muori oli menossa navettaan, ei siinä voinu alkaa selittää että kantturoita oo ollu vuosiin enää ja mamma asuu nyt vanhainkodissa. Kun hän eli sitä lypsylle menoa. Muutoin sitten piti asia luovia. Muistisairaalle ei minusta tarvitse toitottaa realiteetteja vaan luovia aina tilanteen ja aiheen mukaan. Sekottamatta entisestään pakkaa siellä päässä.
 
[QUOTE="vieras";29127261]Asuin reilun kuukauden muistisairaan sukulaiseni kanssa. Hän ei enää tunnistanut kotiaan ja kirkkaita hetkiä oli vähän. En yhtään tiennyt silloin saati nytkään, miten muistisairaiden kanssa pitäisi puhua. Me vain juttelimme hänen ehdoillaan jo kuolleista sukulaisista niin kuin he olisivat yhä elossa. KOska kyseessä oli ennen syntymääni eläneitä ihmisiä keskustelu oli tosi kiinnostavaa ja etsimme välillä hänen nuorena kuollutta sisartaan yms. Ehkä se oli väärin häntä kohtaan, mutta ne ovat itse asiassa parhaimmat muistot hänestä.

Muistisairauksia on monenlaista. Toinen muistisairas sukulaiseni muuttui rivoksi, esitteli sukuelimiään ja oletti minun olevan maksettu huora (ennen sairastumistaan hauska herrasmies).En kerta kaikkiaan suostunut jäämään hänen kanssaan kahden ja yhden kerran ollessani vaarivahtina olin eri huoneessa käskien häntä vain siivoamaan suunsa. Hän uskoi vain tiukkaa linjaa, eikä puhunut mitään mihin olisi viitsinyt vastata.[/QUOTE]

P.S. KOlmas sukulaiseni sairastui myöskin muistisairauteen. Hyvin älykäs ihminen, joten hänen juttunsa olivat värikkään absurdeja. Nauroin välillä katketakseni hänen esityksilleen ja kuuntelin pitkiä vuodatuksia järjestäytyneestä virkamieskoneistosta, joka vaani häntä. Hänen mielikuvituksensa tuotti upeaa jälkeä, mutta oli myös ikävää nähdä kuinka hänen hullunhauskat jutut saattoivat muuttua tuskaiseksi itkuksi. Hän ei pystynyt nukkumaan ja vietiin lopulta suljetulle vanhusten osastolle.
 
Siis ei kai nykypäivänä kukaan itseään ammattilaiseksi kutsuva harrasta totuuden hieromista päin muistisairaan ihmisen naamaa? Voi vittu, jopa minä maallikkona tiedän sen olevan väärin, vaikken yhden yhtä muistisairasta ole hoitanut. Mitähän tyydytystä joku järjissään oleva voi saada siitä, että vänkää sairaan kanssa ja aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta? Sellainen hoitaja menköön itseensä ja etsiköön kiusattavansa vertaistensa joukosta.
 
Siis ei kai nykypäivänä kukaan itseään ammattilaiseksi kutsuva harrasta totuuden hieromista päin muistisairaan ihmisen naamaa? Voi vittu, jopa minä maallikkona tiedän sen olevan väärin, vaikken yhden yhtä muistisairasta ole hoitanut. Mitähän tyydytystä joku järjissään oleva voi saada siitä, että vänkää sairaan kanssa ja aiheuttaa hämmennystä ja ahdistusta? Sellainen hoitaja menköön itseensä ja etsiköön kiusattavansa vertaistensa joukosta.

Kyllä osa laukoo. Tuntuvat olevan vähän semmosia, mitkä ei osaa yhtään lukea toisen mielialoja. Muutenkin ovat niitä, joiden kanssa vanhukset tuntuvat tulevan huonosti juttuun -> hoitajat pitää väkisin rehata pesulle yms. Kauhee kierre koko ajan. Silti eivät tajua mitä tekevät väärin. Vaikka sanoisi.
 
[QUOTE="hoitaja";29127305]Kyllä osa laukoo. Tuntuvat olevan vähän semmosia, mitkä ei osaa yhtään lukea toisen mielialoja. Muutenkin ovat niitä, joiden kanssa vanhukset tuntuvat tulevan huonosti juttuun -> hoitajaN pitää väkisin rehata pesulle yms. Kauhee kierre koko ajan. Silti eivät tajua mitä tekevät väärin. Vaikka sanoisi.[/QUOTE]

Kirjoitusvirhe. Vois olla, että muakin pitäs väkisin raahata, jos joku mua kesken työpäivän olisi pesulle viemässä.
 
Olen ollut luennolla jossa dementiaan erikoistunut hoitaja esitelmöi. Paussilla menin häneltä kysymään että kumpi on oikein, mennä dementikon matkaan vai sanoa hänelle että ”hei nyt sinä puhut palturia tai jotain siine päin”. Erikoishoitaja sanoi että on oikein että menee dementikon maailmaan, ei missään nimessä ryhtyä henkilöä viittomaan tähän hetkeen. Ne jotka niin tekevät eli laukovat totuuksia päin kasvoja eivät ole päteviä hoitamaan vanhuksia/dementikkoja.
 
Vanhuksille ei missään nimessä saa puhua kuin lapselle, vaan ihan niinkuin kuka vaan tuttu/puolituttu/tuntematon. Ei teeskennellä eikä halailla. Arvonanto, ihmisarvo. Englannissakin kiellettiin jo vuosia sitten kutsimasta vanhuksia sanalla ”Darling”.
 
Mun kaveri on superrehellinen. Äitinsä dementikkona kysyi häneltä usein, missä hänen oma (kauan sitten kuollutl äitinsä on.


Kaverini kertoi monena kertana, että kuollut kauan sitten. Aiheutti dementikossa itkua ja surua.

Lopulta kaverini alkoi vastata, että hän ei ole nyt täällä. Sillai se meni paljon paremmin ja sitten puhuttiin muista asioista.
 
Mun kaveri on superrehellinen. Äitinsä dementikkona kysyi häneltä usein, missä hänen oma (kauan sitten kuollutl äitinsä on.


Kaverini kertoi monena kertana, että kuollut kauan sitten. Aiheutti dementikossa itkua ja surua.

Lopulta kaverini alkoi vastata, että hän ei ole nyt täällä. Sillai se meni paljon paremmin ja sitten puhuttiin muista asioista.


Joo, riippuu tapauksesta. Oma tätini, joka oli huonossa kunnossa vanhainkodissa, ihmetteli silloin joskus aina välillä sitä miksi hänen mies ei ole tänään käynyt katsomassa häntä ja hänelle kun kertoi sen että valitettavasti mies on kuollut jo 5 vuotta sitten niin se aiheutti turhaa surua. parempi kai hiukan teeskennellä ja narrata että miehesi kävi juuri eilen täällä...
 
Vanhuksille ei missään nimessä saa puhua kuin lapselle, vaan ihan niinkuin kuka vaan tuttu/puolituttu/tuntematon. Ei teeskennellä eikä halailla. Arvonanto, ihmisarvo. Englannissakin kiellettiin jo vuosia sitten kutsimasta vanhuksia sanalla ”Darling”.
Et ole tainnut paljon dementikkojen kanssa olla? Kyllä se vaan pitkälle menee, että joutuu puhumaan kuin lapselle, antamaan ohjeet lyhyesti ja selkeästi ja vielä toistamaan monta kertaa ja kiinnittää asia siihen tehtävään asiaan.
"Tuolla on Liisa pihalla, minun täytyy mennä hänen luokseen."
"Mennään nyt ensin sisälle viemään sinun ruokaostoksesi sisälle jääkaappiin (jos niitä ei viedä, niin ovat sitten seuraavanakin päivänä siellä kassissa lämpimässä)."
"Mutta kun Liisa on tuolla."
"Käydään viemässä nyt ne ostokset ensin sisälle ja tulet sitten Liisan kaveriksi."
Usean toiston ja suostuttelun jälkeen ne ostokset saa sisälle ja dementikon käytettyä vessassa, jonka jälkeen voi mennä sinne pihalle Liisan kaveriksi, joka on toinen vastaava dementikko.

Kyllä tuossa vaiheessa tuntuu, että lapsen kanssa on liikkeellä. Kun kaveri on pihalla, niin heti pitäisi päästä leikkimään, kaikesta muusta viis...

Tai ulos lähtiessä: Laita ne kengät jalkaan... Et voi mennä ulos ilman kenkiä... Laita ne kengät jalkaan...Ja sitten takki päälle. Ja myssy päähän. (Siinä vaiheessa kun mallataan kolmatta myssyä toista kertaa, tulee mieleen, että olisi pitänyt piilottaa muut myssyt yhtä lukuunottamatta:censored: ) Ja sitten vielä hanskat käteen. (Ja toivotaan, että ehditään edes suunnilleen ajoissa geriatriselle polille). Etuna on se, ettei dementikolla ole aikaa yrittää karata perillä, kun ei hänessä ole mitään vikaa, mitä hän nyt lääkäriä muka tarvitsee... vaikkei nyt oikein ole mitään tietoa vuodesta tai edes vuodenajasta.
 
Jokaiselle yksilönä. Ei kaikille voi puhua samallalailla koska jokaisen vastaanottokyky on erilainen.

Joku suihkuun raahaamisesta sanoi, kyllä se vaan parin viikon välein on jo pakko suihkuun mennä, tietenkään joka päivä niin ei tehdä. Mut jos mikään muu ei auta niin joskus siellä pesulla on vaan käytävä.
 

Yhteistyössä