Miten voikin tuntua näin helvetin pahalta!?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja paha ihminen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

paha ihminen

Vieras
Se sama vanha tarina: olen _rakastunut_ toiseen mieheen. Olen tuntenut hänet todella kauan ja tämä tosiaan tuntuu syvältä kiintymykseltä eikä miltään pikku ihastukselta. Mies tuntee samoin. Mitään fyysistä ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan. Meillä oli ns. tekstarisuhde eli puimme tunteitamme tekstiviestein, sitä jatkui n. 3kk ajan. Nyt "panimme poikki" koska asiat eivät voi edetä, hänkään ei halua tuhota perhettäni. En olisi uskonut että tämä voi tuntua näin pahalta. Todellakin kaipaan tätä miestä ja tuntuu, että menetän paljon. Kauhistuttaa ajatuskin siitä, että jompikumpi meistä vaikka kuolisi yhtäkkiä. Silloin en saisi ikinä tietää millaista hänen kanssaan olisi.

Nykyisestä suhteesta: klisee, eli olen tässä vain lasten takia. En usko, että rakastan miestäni enkä tunne mitään seksuaalista häntä kohtaan. Olen tuntenut/ollut tuntematta näin jo vuosia eli ei johdu "toisesta miehestä". Meidän suhteessamme on paljon ongelmia ja puutteita, joita en oikeastaan enää edes halua lähteä korjaamaan, se tuntuu olevan liian myöhäistä. Miehessäni on paljon sellaisia luonteenpiirteitä, joista en pidä ja joita en arvosta. Mieheni itse sanoikin asian hyvin: "Tämmöinen olen, ota tai jätä." Ei siis halua muuttua. Tämä toinen mies taas "yllättäen" on melkolailla sellainen kuin haluaisin kumppanini olevan. Toki hänessäkin on huonoja puolia, eihän kukaan ole täydellinen. Yksi apu minun ja mieheni ongelmiini olisi asumusero, josta olemmekin keskustelleet ja mies ehkä muuttaa keväällä pois. Tämä siksi, että kumpikaan meistä ei ole koskaan asunut yksin. Minä olen oppinut kuitenkin huolehtimaan itsestäni mutta mies ei ja mielestäni hänen tulisi se oppia, mikä taas ei onnistu niin kauan kun asumme yhdessä. Asumusero on ollut mielessä jo ennen tätä "tekstarisuhdetta". En kuitenkaan ole varmaa palaammeko yhteen asumuseron jälkeen, sen näkee sitten. Jos emme palaa, en kuitenkaan aio aloittaa suhdetta tämän toisen miehen kanssa koska en halua kiirehtiä ja mokata koko juttua. Haluaisin myös kovasti löytää itseni ja olla onnellinen itsekseni, jos mahdollista.

Tulipas selostus, halusin vain purkaa pahaa oloa tästä kaikesta. Kaipaan niin kovin tätä toista miestä, tuska ahdistaa. Hän käy meillä aina välillä mutta hänen näkemisensä ahdistaa, kun ei saa koskea. Silti hänen läheisyytensä tuntuu jotenkin niin luonnolliselta. Pystyn täysin kohtaamaan hänen katseensa vaikken yleensä pysty siihen. Kiusaannun silmiin katsomisesta, häntä kuitenkin pystyn katsomaan pitkäänkin kiusaantumatta. Hän tuntuu tasavertaiselta. Lässynlässynlää...
 
olet sitten ihan elävä esimerkki naisesta, joka ihastuu ja rakastuu mieheen, joka kokeilee viehätysvoimaansa ja ehkä jakaa geenejäänkin, mutta on silti oman perheensä oma.
 
Onko tämä sun toinen mies tahollaan sinkku? Miksi roikut nykyisessä suhteessa "lasten takia"? Eikö miehesikin ansaitse löytää itselleen uuden onnen ja rakkauden?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelen että:
Onko tämä sun toinen mies tahollaan sinkku? Miksi roikut nykyisessä suhteessa "lasten takia"? Eikö miehesikin ansaitse löytää itselleen uuden onnen ja rakkauden?

On sinkku. Olen liian nössö erotakseni ja lupasin miehelleni aikaa kevääseen saakka. Tottakai hänkin ansaitsisi uuden onnen muttei tunnu haluavan. Tai väittää että olen hänelle se oikea. Tekonsa kuitenkin kertovat muuta.
 
Onkos joku mielenterveysongelma vai miksi noin helvetin pitkät jorinat? En ainakaan lue koskaan noin pitkiä jorinoita. Jos ei osaa asiaansa lyhyemmin sanoa niin pidä naamasi kiinni.
 
Jos suhteesi mieheen on ollut jo vuosia noin väljähtynyttä ja itse olet haluton suhdetta lähteä enää korjaamaan niin siinähän se ratkaisu jo tuli. On aivan sama ajatteleeko miehesi sinun olevan hänelle sen oikean sillä hän ei selvästikään (ainakaan enää) ole sitä sinulle.
Suhde kuitenkin on aina kahden kauppa ja molempien osapuolien on oltava siinä yhtä paljon mukana. Jos miehesi ei halua löytää ketään uutta, olkoon niin, se on hänen päätös. Mutta se ei velvoita sinuakaan jäämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vali vali puli puli:
Onkos joku mielenterveysongelma vai miksi noin helvetin pitkät jorinat? En ainakaan lue koskaan noin pitkiä jorinoita. Jos ei osaa asiaansa lyhyemmin sanoa niin pidä naamasi kiinni.

Loppuvaiheessa kirjoitin, että halusin vain purkaa pahaa oloani. Olisit lukenut loppuun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihmettelen vielä:
Jos suhteesi mieheen on ollut jo vuosia noin väljähtynyttä ja itse olet haluton suhdetta lähteä enää korjaamaan niin siinähän se ratkaisu jo tuli. On aivan sama ajatteleeko miehesi sinun olevan hänelle sen oikean sillä hän ei selvästikään (ainakaan enää) ole sitä sinulle.
Suhde kuitenkin on aina kahden kauppa ja molempien osapuolien on oltava siinä yhtä paljon mukana. Jos miehesi ei halua löytää ketään uutta, olkoon niin, se on hänen päätös. Mutta se ei velvoita sinuakaan jäämään.

Alankin kallistua enemmän eron kannalle. Ainut mutta ovat lapset. Joka paikassa sanotaan, että lasten vuoksi täytyisi yrittää yhdessä. Olen kuulemma todella itsekäs ja huono äiti jos päästän oman onneni lasten edelle.
 
Mulla on hyvin samankaltainen tilanne, joskin puolisossani ei ole kovinkaan paljon vikaa... Eli rakastuin mieheen, jonka olen tuntenut jo pitkään. Pidempään mitä olen nykyiseni kanssa ollut yhdessä. Ja tunne tämän toisen miehen kanssa on molemminpuolinen eli yhdessä haluaisimme olla... Aika viatonta tämä on vielä ollut, vaikka suudelmiakin on tullut vaihdettua.

Ongelmat parisuhteessani alkoivat jo kauan aikaa sitten. Välillä olemme saaneet selvitettyä asioita ja on mennyt paremmin, kunnes taas olemme vaipuneet samaan "kaverisuhteeseen". Pahinta on, että viime vuosina seksi on miltei loppunut kokonaan. Olemme suhteellisen nuoria ja seksiä on vain kymmenisen kertaa vuodessa. Olen yrittänyt puhua, sanoa suoraan että tarvitsen seksiä, kysyä mistä hänen haluttomuutensa johtuu, hankkinut seksikkäitä vaatteita, laihduttanut ja laittautunut... keinot alkavat loppua. Mutta seksiä ei vaan heru eikä myöskään vastauksia. Tunnen, etten ole hänestä haluttu.

Niinpä sitten tapasin kesällä tämän ihanan miehen, jonka kanssa kemiat ovat aina osuneet kohdalleen. Tietoisesti vain olemme välttäneet antautumasta tunteiden vietäväksi, vaikka aina on ollut selvää, että pidämme toisistamme keskivertoa enemmän. Yhteydenpitomme on jatkunut ja nyttemmin olemme muutamia kertoja tavanneet halailleet, suukotelleet ja jutelleet tunteistamme toisiamme kohtaan. Tässä suhteessa olisi aineksia pidemmälle.

Mutta ongelmana on, että rakastan myös puolisoani. En osaa jättää häntä, sillä hänkin rakastaa minua. On vain surullista, että suhteemme on ajautunut lähes platoniseksi kaverisuhteeksi. Olemme parhaita ystäviä, meillä on ihan mukavaa eikä isompia ongelmiakaan ole - lukuunottamatta tuota seksipuolta, joka on mielestäni yksi parisuhteen kulmakivistä. Ilman seksiä on suhde mielestäni "kämppistasolla".

Tämän toisen miehen kanssa olen kuin eri ihminen. Hän saa minusta esiin kaiken sen intohimon mitä sisälläni säilön. On aina saanut, mutta olen haudannut tunteeni syvälle. Hänelle nykysuhteeni on vaikea hyväksyä, mutta hän yrittää ymmärtää ettei eroratkaisut ole aina helppoja, kun on pitkä historia takana. Lapsia ei onneksi vielä ole, mutta niistäkin on kyllä keskusteltu. Tosin lapsia on harvinaisen vaikea saada ilman seksiä...

En minäkään mitään synninpäästöä etsi. Yritänpähän vain purkaa tuntojani. Alkuperäisen tilanteessa eroaisin. Ensin asumusero, sitten sitä myöten tilanteen tarkastelua. Usein sanotaan, että lasten vuoksi on tosiaan parempi olla yhdessä, mutta voi kyllä oikeasti miettiä, että onko lapsille parempi jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan eivätkä ole onnellisia. Ero varmasti sattuu lapsiin aina, mutta eivät lapsetkaan elä vakuumissa: he huomaavat kyllä jos vanhempien välit eivät ole lämpimät...
 
Alkuperäinen kirjoittaja paha ihminen:
Alankin kallistua enemmän eron kannalle. Ainut mutta ovat lapset. Joka paikassa sanotaan, että lasten vuoksi täytyisi yrittää yhdessä. Olen kuulemma todella itsekäs ja huono äiti jos päästän oman onneni lasten edelle.

Ja paskan marjat. MISSÄÄN ei sanota, että pitäisi yrittää yhdessä lasten takia, paitsi heikkojen pelkureitten "10 parasta tekosyytä olla tekemättä ratkaisuja ja kantaa vastuuta" - opaskirjassa.

Keksi parempi tekosyy.
 
Juuri näin se nykyaikana menee. Tehdään lapsia yhdessä ,mutta ei olla tarpeeksi pitkäjännitteisiä, jotta ne myös kasvatettaisiin aikuisiksi yhdessä.
Oma halu, oma etu.. kaikki se mikä juuri minulle ontärkeää jysähtää aivoihin, vaikka lapset ovat vielä kasvamassa siinä ohessa ja saamassa mallia elämään ja onneen.

Olisikohan pitänyt vähän harkita niiden lasten tekoa silloin aikoinaan?

Totuus kuitenkin on se, ettei kukaan vieran voi korvata omaa isää tai äitiä, eikä senpuutetta, ja se näkyy kyllä sitten... myöhemmin, kun on liian myöhäistä miettiä.

Ehkä se oma onni menee ohi, mutta niin sen pitääkin mennä, olet jo kerran valinnut. Nyt on lasten vuoro olla onnellisia. Sitä on elämänkaari. Toisalta voit etsiä onneasi ja tehdä lapsistasi onnettonia. Valinta, joka piti tehdä jo kauan sitten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja realistisesti:
Juuri näin se nykyaikana menee. Tehdään lapsia yhdessä ,mutta ei olla tarpeeksi pitkäjännitteisiä, jotta ne myös kasvatettaisiin aikuisiksi yhdessä.
Oma halu, oma etu.. kaikki se mikä juuri minulle ontärkeää jysähtää aivoihin, vaikka lapset ovat vielä kasvamassa siinä ohessa ja saamassa mallia elämään ja onneen.

Olisikohan pitänyt vähän harkita niiden lasten tekoa silloin aikoinaan?

Totuus kuitenkin on se, ettei kukaan vieran voi korvata omaa isää tai äitiä, eikä senpuutetta, ja se näkyy kyllä sitten... myöhemmin, kun on liian myöhäistä miettiä.

Ehkä se oma onni menee ohi, mutta niin sen pitääkin mennä, olet jo kerran valinnut. Nyt on lasten vuoro olla onnellisia. Sitä on elämänkaari. Toisalta voit etsiä onneasi ja tehdä lapsistasi onnettonia. Valinta, joka piti tehdä jo kauan sitten.

Noniin, tulihan se sieltä. Joo tiedän, olisi pitänyt miettiä etukäteen. Olin kuitenkin silloin niin naiivi ja sinisilmäinen.
 
AP ja tämä toinen kirjoittaja kuvittelevat, että on vain yksi tie ja se on ero. Mukamas ainoa toinen vaihtoehto on kärvistellä suhteessa. Jos ei ole ihan varma, mitä tehdä, kannattaa antaa ajan kulua ja katsoa, miten oma mieli muuttuu, koska tällaisessa muutosvaiheessa mielipiteet, mieltymykset ja haluamiset eivät ole vakiintuneet.

Jos on ihan vuorenvarma, että tästä ei tule enää mitään ja ei halua enää ollenkaan yrittää, niin ero on mahdollinen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että eronkin jälkeen joutuu olemaan yhteydessä siihen ex-puolisoon vaikkei haluaisikaan. Vaikka siis valitsisi eron, niin ei se pelkkää onnea ja autuutta ole sekään vaihtoehto.

Ei ole väärin erota, mutta on väärin antaa omalle puolisolleen vääriä viestejä. Minusta on ihan paikallaan sanoa miehelle, että ei ole tyytyväinen suhteeseen ja jos mitään ei muutu, niin ero on lähellä. Jos mies ei siitä huolimatta halua muuttua, niin sittenhän peli on siinä mielessä selvä, että pallo on siis itsellä: hyväksynkö ja huolinko tämän miehen tästä eteenpäinkin vai onko se mitta nyt täynnä?

AP kirjoitti kypsästi, että eihän se onni tule silläkään tavalla, että vaihtaa toiseen, koska uudessa miehessä on aina myös niitä huonoja puolia. Pitää oppia hyväksymään myös ne huonot puolet. Minusta kuitenkin olisi parasta, että jos eroon päädyt, niin eroa rauhassa äläkä pidä mitään kiirettä uuteen mieheen tutustumisen kanssa. Erosta toipuminen vie aikaa eikä lapsillesi ole oikein, että olet heidän elämäänsä heti tuomassa isän korviketta. Voihan nimittäin olla, että tämäkään mies ei ole sinulle se sielujenkumppani ja ainoa oikea. Jos et ole juurikaan yksin ollut, niin kannattaa opetella seisomaan omilla jaloillaan ja vasta sitten rakentaa uusi suhde, jossa ei toista samoja virheitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja one way:
AP kirjoitti kypsästi, että eihän se onni tule silläkään tavalla, että vaihtaa toiseen, koska uudessa miehessä on aina myös niitä huonoja puolia. Pitää oppia hyväksymään myös ne huonot puolet. Minusta kuitenkin olisi parasta, että jos eroon päädyt, niin eroa rauhassa äläkä pidä mitään kiirettä uuteen mieheen tutustumisen kanssa. Erosta toipuminen vie aikaa eikä lapsillesi ole oikein, että olet heidän elämäänsä heti tuomassa isän korviketta. Voihan nimittäin olla, että tämäkään mies ei ole sinulle se sielujenkumppani ja ainoa oikea. Jos et ole juurikaan yksin ollut, niin kannattaa opetella seisomaan omilla jaloillaan ja vasta sitten rakentaa uusi suhde, jossa ei toista samoja virheitä.

Näinhän minä sanoinkin. Haluaisin elää yksinäni ja ehkä pikkuhiljaa hissukseen katsoa tulisiko siitä mitään toisen miehen kanssa.
 
Olet kyllä aika sekaisin itsesi kanssa, jos kirjoituksistasi voi mitään päätellä:
- Mitään fyysistä ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan.
- Kauhistuttaa ajatuskin siitä, että jompikumpi meistä vaikka kuolisi yhtäkkiä. Silloin en saisi ikinä tietää millaista hänen kanssaan olisi.
- En kuitenkaan ole varmaa palaammeko yhteen asumuseron jälkeen, sen näkee sitten. Jos emme palaa, en kuitenkaan aio aloittaa suhdetta tämän toisen miehen kanssa koska en halua kiirehtiä ja mokata koko juttua.
- Hän käy meillä aina välillä mutta hänen näkemisensä ahdistaa, kun ei saa koskea.
- Haluaisin elää yksinäni ja ehkä pikkuhiljaa hissukseen katsoa tulisiko siitä mitään toisen miehen kanssa.

Vai mikä se nyt olikaan.

Myönnä itsellesi, että haluat vaihtaa miestä. Olosikin saattaisi helpottaa, kun ei mene niin paljon energiaa itsepetokseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ladidaa:
Olet kyllä aika sekaisin itsesi kanssa, jos kirjoituksistasi voi mitään päätellä:
- Mitään fyysistä ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan.
- Kauhistuttaa ajatuskin siitä, että jompikumpi meistä vaikka kuolisi yhtäkkiä. Silloin en saisi ikinä tietää millaista hänen kanssaan olisi.
- En kuitenkaan ole varmaa palaammeko yhteen asumuseron jälkeen, sen näkee sitten. Jos emme palaa, en kuitenkaan aio aloittaa suhdetta tämän toisen miehen kanssa koska en halua kiirehtiä ja mokata koko juttua.
- Hän käy meillä aina välillä mutta hänen näkemisensä ahdistaa, kun ei saa koskea.
- Haluaisin elää yksinäni ja ehkä pikkuhiljaa hissukseen katsoa tulisiko siitä mitään toisen miehen kanssa.

Vai mikä se nyt olikaan.

Myönnä itsellesi, että haluat vaihtaa miestä. Olosikin saattaisi helpottaa, kun ei mene niin paljon energiaa itsepetokseen.

Niin haluankin. En vain halua pettää enkä kiirehtiä asian kanssa. Ei siitä tule mitään, jos hyppään heti uuteen suhteeseen. Samat ongelmat luultavasti tulisivat taas eteen. Ja kun on nuo lapsetkin... ei siinä, tulevat loistavasti toimeen tuon toisen miehen kanssa, mutta silti. Ja kyllä, olen sekaisin.

 
Alkuperäinen kirjoittaja paha ihminen:
Niin haluankin. En vain halua pettää enkä kiirehtiä asian kanssa. Ei siitä tule mitään, jos hyppään heti uuteen suhteeseen. Samat ongelmat luultavasti tulisivat taas eteen. Ja kun on nuo lapsetkin... ei siinä, tulevat loistavasti toimeen tuon toisen miehen kanssa, mutta silti. Ja kyllä, olen sekaisin.

Sinähän olet jo sekä pettänyt miestäsi että aloittanut uuden suhteen. Tolkutat itsellesi, että koska hänen peniksensä ei ole vieraillut vaginassasi, käytöksesi on ihan kosher.

Uskon sen, jos pystyt kertomaan kaiken suhteestasi miehellesi. Jos et pysty, vaan koet että se pitää salata, petät miestäsi. Ajattele itsesi miehesi paikalle, ja jonkun toimimaan niin kuin olet toiminut. Pitäisitkö sitä pettämisenä?

Ja olet jo aloittanut uuden suhteen:
a) sinulla on salaisuus toisen miehen kanssa
b) ajattelet häntä jatkuvasti ja haluat hänen kanssaan seksiä
c) hän vierailee jopa kodissanne ilman että miehesi tietää suunnitelmistasi koskien tätä toista miestä
d) mietit pää kuumana, miten hoitaa tämä miehenvaihdos niin, ettet näyttäisi aivan siltä petolliselta naiselta kuin mitä olet
e) et ajattele hetkeäkään aviomiehesi tunteita tai kunniaa

No mitä luulet hänen ajattelevan, kun olet "sirosti" asumuseron kautta hivuttautunut eroon hänestä ja hän tajuaa, että tuo uskollinen ystävänne onkin sinun salainen rakastajasi? Mahtaa tulla lastenne huoltajuudesta juhlaa, sillä juurikaan pahemmin miestä et voisi loukata kuin nyt loukkaat.
 
Voi kamalaa, kuinka joku voi suunnitella vaihtavansa miestä perhetuttuun? Ja kuvitella siinä vielä toimivansa viisaasti. Siis mitä tästä kuviosta ajattelee nykyinen mies, kun se paljastuu; ystävä ja vaimo lyövät puukon selkään ja vievät vielä lapset.

mene ap hakemaan itsellesi apua, olet aivan sekaisin. Tai älä tee mitään kyllä se siitä haihtuu.
 
Toistetaan nyt vielä:
1. Mies ei ole Rakastajani.
2. EN aio aloittaa _fyysistä_ suhdetta hänen kanssaan enkä jatkaa henkistä, Haluaisin, mutta en tee sitä.
3. Asumusero on tullut puheeksi jo viime kevättalvella, tämän toisen miehen tapasin alkusyksystä.
4. Molemminpuolinen rehellisyys ei ole koskaan kuulunut suhteemme hyveisiin. Miehellänikin on noita ylimääräisiä juttuja ollut, mm. yhdenillanjuttu, jota ei kylläkään myönnä koska minulla ei ole näyttöä sekä naispuolinen mesekaveri, jota salailee. Oma asenteeni noihin juttuihin on "ihan sama". Ei se tietenkään oikeuta minua tekemään samaa.

Kaikenlainen salailu ja avoimuuden ja rehellisyyden puute on yksi suurimpia ongelmia suhteessamme. Kannan mukanani painolastia suhteen alkuajoilta, asioita, joita mies ei suostu selvittämään. Tuntuu siltä, kuin joutuisin vetämään jotain roolia kokoajan, en voi olla oma itseni mieheni seurassa. Tuokaan ei johdu toisesta miehestä vaan sitä on ollut jo kauemmin. Lisäksi on jatkuva epävarmuus miehen töistä ja toimeentulosta, väkivallan pelko (kerran löi kun sanoin vääriä asioita, en enää uskalla sanoa suoraan), miehen puhumattomuus: vuosia sitten kaikki oli mainiosti, ei puhunut ongelmista, kunnes ykskaks jätti minut toisen takia ja ryömi parin viikon päästä takaisin kun se toinen ei ollutkaan minua parempi. Eksänsäkin jätti minun avullani, ei onnistunut siinä itse. Mistä minäkään tiedän, koska hänelle tulee eteen joku parempi. Mies ei tule toimeen perheeni kanssa ja se on minulle suuri ongelma ja surun aihe. Rakastan perhettäni ja haluaisin, että mieheni kuuluisi siihen mutta ei. Mies on omahyväinen, usein kylmä ja ylimielinen, silti alistuva eikä osaa ottaa vastuuta itsestään saati lapsista. Ja mitä enemmän kirjoitan, sitä paremmin huomaan, että oli todella suuri virhe tehdä lapsia hänen kanssaan. Miten hän saikaan minut ylipuhuttua siihen? Minulla oli varmaan ne ruusunpunaiset lasit silmilläni vielä silloin, kun niitä lapsia alettiin tekemään. Nyt ne lasit ovat tipahtaneet silmiltäni ja näen vihdoin ongelmat. Ehkä kuvittelin, että toinen mies olisi porttini vapauteen. Tiedän kuitenkin ettei niin ole vaan joudun nämä asiat selvittämään. Siksi tuo asumusero on tulossa, saan vähän etäisyyttä ja nähdä paraneeko oloni siitä. Olen puhunut miehelle pahasta olostani ja suhteemme ongelmista mutta hän ei sano mitään niistä. Hänen mielestään suhteessamme on vain yksi ongelma ja se on seksin puute. Hän haluaa harrastaa seksiä kanssani vaikka tietää, etten minä halua sitä. Hänelle riittää oma tyydytyksensä, minulla ei ole mitään väliä. Olen saanut tarpeekseni tästä.

Kirjoitukseni alkuperäinen pointtihan oli se, kuinka pahalta silti tuntuu vaikka uskon tehneeni oikein, kun lopetin tuon "suhteen". Sydämeni sanoo muuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja paha ihminen:
Toistetaan nyt vielä:
1. Mies ei ole Rakastajani.
2. EN aio aloittaa _fyysistä_ suhdetta hänen kanssaan enkä jatkaa henkistä, Haluaisin, mutta en tee sitä.
3. Asumusero on tullut puheeksi jo viime kevättalvella, tämän toisen miehen tapasin alkusyksystä.
4. Molemminpuolinen rehellisyys ei ole koskaan kuulunut suhteemme hyveisiin. Miehellänikin on noita ylimääräisiä juttuja ollut, mm. yhdenillanjuttu, jota ei kylläkään myönnä koska minulla ei ole näyttöä sekä naispuolinen mesekaveri, jota salailee. Oma asenteeni noihin juttuihin on "ihan sama". Ei se tietenkään oikeuta minua tekemään samaa.

Kaikenlainen salailu ja avoimuuden ja rehellisyyden puute on yksi suurimpia ongelmia suhteessamme. Kannan mukanani painolastia suhteen alkuajoilta, asioita, joita mies ei suostu selvittämään. Tuntuu siltä, kuin joutuisin vetämään jotain roolia kokoajan, en voi olla oma itseni mieheni seurassa. Tuokaan ei johdu toisesta miehestä vaan sitä on ollut jo kauemmin. Lisäksi on jatkuva epävarmuus miehen töistä ja toimeentulosta, väkivallan pelko (kerran löi kun sanoin vääriä asioita, en enää uskalla sanoa suoraan), miehen puhumattomuus: vuosia sitten kaikki oli mainiosti, ei puhunut ongelmista, kunnes ykskaks jätti minut toisen takia ja ryömi parin viikon päästä takaisin kun se toinen ei ollutkaan minua parempi. Eksänsäkin jätti minun avullani, ei onnistunut siinä itse. Mistä minäkään tiedän, koska hänelle tulee eteen joku parempi. Mies ei tule toimeen perheeni kanssa ja se on minulle suuri ongelma ja surun aihe. Rakastan perhettäni ja haluaisin, että mieheni kuuluisi siihen mutta ei. Mies on omahyväinen, usein kylmä ja ylimielinen, silti alistuva eikä osaa ottaa vastuuta itsestään saati lapsista. Ja mitä enemmän kirjoitan, sitä paremmin huomaan, että oli todella suuri virhe tehdä lapsia hänen kanssaan. Miten hän saikaan minut ylipuhuttua siihen? Minulla oli varmaan ne ruusunpunaiset lasit silmilläni vielä silloin, kun niitä lapsia alettiin tekemään. Nyt ne lasit ovat tipahtaneet silmiltäni ja näen vihdoin ongelmat. Ehkä kuvittelin, että toinen mies olisi porttini vapauteen. Tiedän kuitenkin ettei niin ole vaan joudun nämä asiat selvittämään. Siksi tuo asumusero on tulossa, saan vähän etäisyyttä ja nähdä paraneeko oloni siitä. Olen puhunut miehelle pahasta olostani ja suhteemme ongelmista mutta hän ei sano mitään niistä. Hänen mielestään suhteessamme on vain yksi ongelma ja se on seksin puute. Hän haluaa harrastaa seksiä kanssani vaikka tietää, etten minä halua sitä. Hänelle riittää oma tyydytyksensä, minulla ei ole mitään väliä. Olen saanut tarpeekseni tästä.

Kirjoitukseni alkuperäinen pointtihan oli se, kuinka pahalta silti tuntuu vaikka uskon tehneeni oikein, kun lopetin tuon "suhteen". Sydämeni sanoo muuta.

Sinä jatkat selittelyäsi, ja vaikutat turhautuneelta, kun se ei uppoa muihin kuin itseesi.

Jos avioliittosi on läpimätä, mitä vielä odottelet? Sinun pitäisi edes ajatella lapsiasi, jotka elävät perheessä, jossa valehdellaan, petetään, lyödään ja loukataan. Kuinka voit kuvitella, että he voisivat kasvaa terveiksi kahden noin sekaisin olevan vanhemman kasvattamina?

Velvollisuutesi on vihdoinkin alkaa kantamaan vastuuta elämäsi jamasta. Sinä olet mennyt tuon miehen kanssa naimisiin ja hankkinut hänen kanssaan 2 lasta. Se tosiasia ei muuksi muutu, vaikka kaivelisit miehesi kaikki huonot puolet esiin. Päinvastoin, kysymys herää, miksi olet hankkinut lapsia miehen kanssa, joka on noin kerrassaan kehno?

Et voi muuttua, jos et myönnä itsellesi omaa vastuutasi tilanteeseen. pakeneminen hömppäromantiikkaan platonisen Ritarin (valkoisella ratsulla, tietty) kanssa, on vain jatkoa vastuuttomalla käytöksellesi.

Get a grip, woman!


 
Paremminkin nimimerkiksesi sopisi "Tuntuu pahalta".

Eväät liitossasi on taidettu kaluta loppuun. Niin minä tilanteenne tulkitsen.

Teet erittäin viisaasti, ettet lähde nyt minkäänlaisiin suhteisiin. Sinulla ja lapsillasi riittää tervehtymisessä nykytilanteesta hommia joka rippeelle voimia ja henkistä kapasiteettia, mitä on. Jos tuossa tilassa alkaa suhteeseen, petaa itselleen vain lisää murheita ja kuormaa. Sen kyllä ymmärrän, että olet hyvin, hyvin herkässä tilassa, koska rakkauden puute kultaa kaikki vähänkin huomiota ja ymmärrystä antavat miehenpuolet säteillään. Tuttu juttu jokaiselle, joka vastaavan tilan on läpikäynyt.

Neuvoni siis: Järjestä oma ja lasten elämä uusille, vakaille urille. Jos pitää erota, tee se viisaasti ja systemaattisesti, kunnolla valmistellen, kaikki resurssisi siihen.
- ei uusia suhteita
- anna aikaa itsellesi ja lapsille päästä uuden elämän alkuun ja vakaaseen tilaan, niin että se tuntuu teistä kunnolla siltä

Vasta sitten, kun nuo kaikki ovat oikeasti ja aidosti selän takana, sinussa on tilaa uudelle ihmissuhteelle. Silloin sillä on mahdollisuus onnistuakin, etkä eksy huonoihin valintoihin. Järki tulee mukaan vaiheessa, jossa on itsensä kanssa tasapainossa, ei ennen. Kokeneena tiedän, että se kannattaa.

Keskity tekemiseen ja toimintaan, älä haikaile!!!
 
Miksi sulle on niin tärkeää se, mitä palautetta saat? Erityisesti tartut negatiivisiin juttuihin... ehkä se johtuu syyllisyyden tunteistasi, en tiedä. Mutta yritä nyt muistaa, että sinullakin on oikeus tunteisiisi! Sinä tiedät meistä parhaiten oman suhteesi hyvät ja huonot puolet. Selkeästi toinen jalkasi on jo ovesta ulkona, mikset sinne sitä toistakin vetäisi. Kuuntelisit sydäntäsi. Asumusero olisi varmasti teillä paras vaihtoehto. Siinä voisitte kumpikin kuunnella sisimpäänne. Ja siinä näkisit itsekin, että teitkö oikean ratkaisun vai haluatko sittenkin vielä yrittää.

On tilanteita, joissa pariterapia voisi auttaa ja olisi varmasti suositeltavaakin. Mutta teidän tapauksessanne vaikuttaisi siltä, ettei juuri mitään ole enää tehtävissä. Kun tunteet kuolevat, ne kuolevat. Ymmärtäisin epäröintisi, jos rakkautta vielä olisi tai sen voisi vielä elvyttää. Mutta teidän tapauksessanne se vaan vaikuttaa kertomasi perusteella mahdottomuudelta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja realistisesti:
Juuri näin se nykyaikana menee. Tehdään lapsia yhdessä ,mutta ei olla tarpeeksi pitkäjännitteisiä, jotta ne myös kasvatettaisiin aikuisiksi yhdessä.
Oma halu, oma etu.. kaikki se mikä juuri minulle ontärkeää jysähtää aivoihin, vaikka lapset ovat vielä kasvamassa siinä ohessa ja saamassa mallia elämään ja onneen.

Olisikohan pitänyt vähän harkita niiden lasten tekoa silloin aikoinaan?

Totuus kuitenkin on se, ettei kukaan vieran voi korvata omaa isää tai äitiä, eikä senpuutetta, ja se näkyy kyllä sitten... myöhemmin, kun on liian myöhäistä miettiä.

Ehkä se oma onni menee ohi, mutta niin sen pitääkin mennä, olet jo kerran valinnut. Nyt on lasten vuoro olla onnellisia. Sitä on elämänkaari. Toisalta voit etsiä onneasi ja tehdä lapsistasi onnettonia. Valinta, joka piti tehdä jo kauan sitten.

Hyvin usein on juuri näin, on aikaa ja halua tehdä ne lapset. Mutta sitten onkin päästävä uusille urille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja realistisesti:
kaikki se mikä juuri minulle ontärkeää jysähtää aivoihin, vaikka lapset ovat vielä kasvamassa siinä ohessa ja saamassa mallia elämään ja onneen.

Ehkä se oma onni menee ohi, mutta niin sen pitääkin mennä, olet jo kerran valinnut. Nyt on lasten vuoro olla onnellisia. Sitä on elämänkaari. Toisalta voit etsiä onneasi ja tehdä lapsistasi onnettonia. Valinta, joka piti tehdä jo kauan sitten.

Tuota en oikeasti ymmärrä. Miten lapsi voi olla onnellinen, jos vanhemmat eivät ole? Onko lapsille hyvä elämän ja onnen malli, jos vanhempien välillä ei ole yhtään hellyyttä? Jos vanhemmat eivät juuri kosketa toisiaan tai puhu keskenään muusta kuin arkipäivän asioista? Mitä se kertoo lapsille, jos vanhempi ei voi myöntää tehneensä virhettä (vaikka sitten siinä puolisonvalinnassa)? Olen itse saanut tämän parisuhteen mallin vanhemmiltani: kärvistellään vaan hiljaa vaikkei haluaisikaan, tapellaan ja eron uhka häilyy ilmassa, ei ole yhtään hellyyttä. En halua siirtää sitä lapsilleni. Vai pitäisikö esittää onnellista vaikkei oikeasti ole? Sitten lastenkin elämä perustuisi valheelle.

Ehkä en sitten sovi äidiksi, mutta minä myönnän tehneeni virheen. Myönnän valinneeni väärin. Uskon silti, että olisin onnellisempi ilman miestäni ja siten paremmalla tuulella -> parempi lapsille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvää ja kaunista:
Miksi sulle on niin tärkeää se, mitä palautetta saat? Erityisesti tartut negatiivisiin juttuihin... ehkä se johtuu syyllisyyden tunteistasi, en tiedä.

Minun on vaikea myöntää epäonnistuneeni. Haluan irti tästä mutta tietysti tunnen syyllisyyttä lasten takia. Miksi olen hankkinut heidät kun en pysty/halua pitää perhettä kasassa? Tunnen itseni huonoksi. Olen tehnyt tyhmästi.
 

Yhteistyössä