O
ov
Vieras
Yksi opiskelukavereista pyysi kylään viikonloppuna ja sanoi, että kutsuu myös 2 muuta kaveria paikalle. Kysyin, että monenko aikaan voi tulla? Hän vastasi että vaikka heti aamusta - niin on aikaa keskustella kaikessa rauhassa.
Tänään sitten kyselin yhdeltä toiselta opiskelukaverilta, että moneltako hän aikoo mennä tuonne kyläilemään. Hän sanoi olevansa tuona päivänä iltavuorossa eli hän on luultavasti paikalla viimeistään vasta vähän ennen ilta kymmentä.
Joten kiva juttu, tuntuisi toisaalta vähän tylsältä lähteä täältä kylään ilta kuuden jälkeen (kun ajomatkaa tuonne kyläpaikkaan on noin tunnin verran), mutta sitten mietin sitäkin, että jos menen kylään jo päivällä (kahden - neljän maissa) ja jos ei keksisikään tarinaa ilta kymmeneen asti, niin jes jes - kiva siinä olisi vain istua hiljaisuuden vallitessa.