Mulla on aina ollut jotenkin itsestään selvää, että haluan 2 lasta. Se on se sopiva tavis-kiintiö. Kumpikin, mies ja nainen, ovat saaneet itselleen jatkeen tai jotain sellaista.
Mutta nyt kun mulla on 2 lasta, niin kävikin niin, että haluankin kolmannen. En nyt heti kun nää kaksi on vielä pieniä, mutta sitten joskus vielä haluan iltatähden. On niin surullista ajatella ettei mulla enää koskaan olisi vauvaa hoidettavana. Sitä paitsi kuopuksen vauva-aika meni niin huomaamatta ohi kun oli tuo esikoinen silloin myös vielä pieni ja vielä uhmaiässä. Haluan vielä kokea sen vauva-ajan silleen rauhassa, että saan keskittyä taas ihan vaan siihen vauvaan ja sitten varmaan voi keskittyäkin siihen olemiseen ihan kunnolla kun ei enää stressaa kaikesta mahdollisesta kuten esikoisen vauva-aikana.
Ja mua on alkanut muutenkin suivia se, että kaikilla on 2 lasta. Kun oli vaan yksi, niin kaikki ihmetteli, että koska te sen toisen teette ja kai te nyt tuolle vielä kaverin teette. Ja nyt kun on kaksi, niin samat ihmiset päivittelee, että ettehän te vaan enää niitä tee, ei teidän tartte sitä maailmaa yksin täyttää jne.
On mulla kyllä yksi itsekäskin syy haluta se kolmas lapsi... Nimittäin se, että nää 2 ensimmäistä on tyttöjä ja haluaisin vielä pojan. Yksi yritys vielä saada se kauan kaipaamani poika, huoh... (Mutta jos ei sitten tule, niin en minä kyllä enää neljättä tee. En minä ihan niiiin lapsirakas ole ja nää uhmaikäiset käy hermoille. Rasittaa ajatus, että ois taas yksi ihmisen taimi, joka pitäisi opettaa ihmisten tavoille ja syömään ja pukemaan ja sisäsiistiksi ja kiittämään ja käyttäytymään jne jne... Sen "pojan" vuoksi olisin vielä kerran valmis tähän rumbaan, mutta en enää useammin ihan vaan huvin vuoksi.)
