A
"a p"
Vieras
Vielä tuohon alkuperäiseen kysymykseen. Eli millä saan lapselle selitettyä että käy nyt tuon eskarin toiseen kertaan?
Ollaan siitä puhuttu. Ymmärtää että esim tehtävien teko on hänelle paljon vaikeampaa kuin muille luokkakavereille. Mutta sitten kun tulee puhe että sen takia vielä uudestaan menee eskariin niin sanoo ettei halua ja että menee ekalle. Sanoo vaan että on liian pitkä aika oottaa että pääsee ekaluokalle. Eli siis ei käytännössä tajua koko asiaa että miksi.
Ens viikolla on tutustumispäivä ja laitoin jo opettajalle viestin että lapsi jää kotiin. Keksitään jotain kivaa sille päivää. Saa vähän enemmän aikaa totutella asiaan ja aikaa sisäistää ja hyväksyä sen. Eli pitää tää kesä vain nyt psyykata ja kannustaa että tää on hyvä juttu.
Miten muiden lapset on suhtautuneet asiaan?
Toisaalta kyllä ottaa päähän tuo koulun toiminta. Kerran ollut jo pitempään selvillä että tuplaaminen aiheellista niin miksei siitä ole meille kerrottu aikanaan. Nyt sitte lapsen pitäis muutamassa päivässä sopeutua aika radikaaliin muutokseen.