MUita joiden miehs/ex on vankilassa?

[vieras]

Olivatko äitisi ja isäsi yhä yhdessä kun kävitte tapaamassa isää? Meillä siis erottu joten tunnelma ei luultavasti paras mahdollinen, minä aikaslailla katkera miehelle, joka petti, jätti yksin selviämään kaikesta paskasta, ei ole auttanut elatuksessa jne...
Itselläni oma isäni ei kuulunut elämääni enkä häntä koskaan kaivannutkaan, päinvastoin kuin oma lapseni, joka tosiaan itkee isäänsä
Ehkäpä itsellänikin huono itsetunto, se että annan miesten kohdella itseäni kuin saastaa on syynä se etten ole koskaan kokenut normaalia isäsuhdetta

Eivät olleet yhdessä, heillä ollut tosi lyhyt suhde, erosivat jo ennen syntymääni. Sama juttu itselläni, että olen "antanut" miesten kohdella minua huonosti ja en ole välittänyt jos minua on kaltoin kohdeltu kun jotenkaan ei osaa sanoa kenellekään ei. Jossain oli sellainen tutkimuskin, että ilman isää tai huonossa isäsuhteessa eläneet naiset "hakevat" huomiota miehiltä, eivät osaa irrottautua, ajautuvat irtosuhteisiin. Nyt olen onneksi vihdoinkin tajunnut alkaa arvostaa myös itseäni, mutta liian monta vuotta siihen ehti mennä.

Vielä sen verran, että kun sain tietää isän olevan vankilassa niin olin kyllä todella pettynyt, siis siihen valehteluun, mutta etenkin siihen, että se hieno työpaikka olikin vankila. Kyllä siinä paljon romahti kaikki kuvitelmat mitä oli ehtinyt miettiä. Ymmärrän kyllä äitiänikin, että suostui valehteluun. Isäni ei halunnut äidin kertovan totuutta vankilasta, joten äiti varmaan ajatteli, että pääsee helpommalla kun vaan toimii hänen mukaansa eikä isäni muutenkaan ole maailman helpoin ihminen, jonka kanssa olla riidoissa, joten ymmärrän kyllä äitini ratkaisun valehdella, mutta siltikin se "pilvilinnoista putoaminen" oli kyllä jos ei nyt raskasta, mutta todella suuri pettymys kuitenkin.

En osaa sanoa mitä sinun pitäisi lapsellesi kertoa, mutta tässä oma kokemukseni. Voithan sanoa jotain, että on hoidossa, kunhan et vaan "ihannoivaan" sävyyn puhu isän olinpaikasta. Siis kun mulle valehdeltiin (isän puolelta) siihen tyylin, että on tosi mahtava työpaikka, jossa valmistetaan hienoja autoja.

 

[ap]

En jaksanut lukea kaikkea kun on niin ihme juttuja nuo jotkut.. mutta ap, oon sitä mieltä et lapsen kannattaisi tavata isää, jos olet varma että isä haluaa nähdä säännöllisesti ja vapauduttuaan sitten on kunnon isä, näkee lasta silloin kun sovittu ym. Mutta jos epäilet että isä pistää jotkut muut asiat (päihteet tms.) etusijalle lapsen sijaan, niin olisi parempi säästää lapsi pettymyksiltä ja olla tapaamatta isää ollenkaan.

Tässä tämä ongelma onkin... En usko hänen koskaan muuttuvan luotettavaksi kunnon isäksi, mutta ehkäpä vapaudeuttuaan saisimme sovittua miten hän tapaisi lastaan... Ehkäpä... Ajattelen että lapselle ei tee hyvää kun isä häviää elämästä, nyt ei ole nähnyt isäänsä 6kk ja silti puhuu ja itkee isäänsä jokaikinen päivä

 

[ap]

Olivatko äitisi ja isäsi yhä yhdessä kun kävitte tapaamassa isää? Meillä siis erottu joten tunnelma ei luultavasti paras mahdollinen, minä aikaslailla katkera miehelle, joka petti, jätti yksin selviämään kaikesta paskasta, ei ole auttanut elatuksessa jne...
Itselläni oma isäni ei kuulunut elämääni enkä häntä koskaan kaivannutkaan, päinvastoin kuin oma lapseni, joka tosiaan itkee isäänsä
Ehkäpä itsellänikin huono itsetunto, se että annan miesten kohdella itseäni kuin saastaa on syynä se etten ole koskaan kokenut normaalia isäsuhdetta

Eivät olleet yhdessä, heillä ollut tosi lyhyt suhde, erosivat jo ennen syntymääni. Sama juttu itselläni, että olen "antanut" miesten kohdella minua huonosti ja en ole välittänyt jos minua on kaltoin kohdeltu kun jotenkaan ei osaa sanoa kenellekään ei. Jossain oli sellainen tutkimuskin, että ilman isää tai huonossa isäsuhteessa eläneet naiset "hakevat" huomiota miehiltä, eivät osaa irrottautua, ajautuvat irtosuhteisiin. Nyt olen onneksi vihdoinkin tajunnut alkaa arvostaa myös itseäni, mutta liian monta vuotta siihen ehti mennä.

Vielä sen verran, että kun sain tietää isän olevan vankilassa niin olin kyllä todella pettynyt, siis siihen valehteluun, mutta etenkin siihen, että se hieno työpaikka olikin vankila. Kyllä siinä paljon romahti kaikki kuvitelmat mitä oli ehtinyt miettiä. Ymmärrän kyllä äitiänikin, että suostui valehteluun. Isäni ei halunnut äidin kertovan totuutta vankilasta, joten äiti varmaan ajatteli, että pääsee helpommalla kun vaan toimii hänen mukaansa eikä isäni muutenkaan ole maailman helpoin ihminen, jonka kanssa olla riidoissa, joten ymmärrän kyllä äitini ratkaisun valehdella, mutta siltikin se "pilvilinnoista putoaminen" oli kyllä jos ei nyt raskasta, mutta todella suuri pettymys kuitenkin.

En osaa sanoa mitä sinun pitäisi lapsellesi kertoa, mutta tässä oma kokemukseni. Voithan sanoa jotain, että on hoidossa, kunhan et vaan "ihannoivaan" sävyyn puhu isän olinpaikasta. Siis kun mulle valehdeltiin (isän puolelta) siihen tyylin, että on tosi mahtava työpaikka, jossa valmistetaan hienoja autoja.

Nimeomaan en haluaisi valehdella lapselleni isän olevan jossakin hienossa työpaikassa tms vaan kertoa isän olevan sairas ja olevan hoidossa, sitä kai vankila tavallaan onkin... Missäännimessä en halua puhua isästä ihailevaan sävyyn, mutta en tietenkään myöskään haukkua häntä... haluaisin lapseni oppivan tuntemaan todellisen isän, joka on kaukana satujen täydellisestä isästä, ettei vanhempana tule kovana pettymyksenä se mikä isä oikeasti on..

 

[gh]

No kertomasi perusteella voisit ehkä sitten antaa lapsen nähdä isää.. Kyllä varmaan jo neljävuotias jonkun verran ymmärtää, ja vanhempana sitten paremmin, jos selität hänelle että isä sitten on sairas joten ei ehkä pidä lupauksiaan, älä odota liikaa ym..? Hankala tilanne, tsemppiä!

 

[Anna]

Mun esikoisen aikana sanoin hänelle että isillä on ongelmia, mitkä tarttee hoitaa niin isi ei voi olla kotona. Ei se sillon osannu tentata että mikä vaan oli ihan tyytyväinen.

2 vuotta sitten ite kysy että eikö niin että se oli vankila missä iskää tavattiin. Vastasin suoraan että, kyllä oli. Sano että ihan hyvä ettei tienny sitä sillon. Poika ois voinu kavereille rehennellä sillä että olkaapa, isi on linnakundi ja rökittää.

Nyt luonnostaan osaa pitää sitä huonona eikä mielellään puhu asiasta kellekkään. Isäänsä ei häpeä mutta osaa isän menneisyydestä.

 

[töpsi]

edelleen ehdottaisin että puhuisit asiasta sosiaalityöntekijän kanssa. he toimii näiden tilanteiden kanssa koko ajan ja osaavat kertoa sinulle tarkemmin millaisia tunteita lapsella myöhemmin voi herätä jos hän tapaa tai ei tapaa isäänsä. he osaavat suositella eri toimintatapoja ja auttaa. ja tämähän ei millään tavalla tee teistä sossun asiakkaita jos pyydät neuvoa. itselleni oli ainakin iso juttu kuulla miten tärkeä asia näille lapsille on ollut nähdä se vanhempi edes kerran. se auttaa surutyön tekemisessä, se auttaa sittenkin kun jossain vaiheessa joudut lapselle kertomaan ja selittämään millainen isä on. lapsen täytyy varmasti tietää, että hän on olemassa, mille näyttää jne jotta pystyy tekemään sen surutyön, että hänellä ei ole samanlaista isää kuin muilla. niin pystyy paremmin sisäistämään myös sen, että isällä on ongelmia, tai isä on "huono", eikä rupea kuvittelemaan isästä esimerkiksi mitään superisä kuvitelmia.

ne juuret ja tietoisuus niistä on vaan meidän perusoikeus ja ilman niitä joutuu tekemään paljon isomman työn jotta "löytää itsensä". on hyvä tietää vaikka se tieto tarkottais sitä, että isä on rikollinen... sitten voi vasta päästä eteenpäin. ei sinun tarvitse päästää häntä teidän elämään, käytte katsomassa vaikka sen kerran, jotta lapsi varmistuu että hän on olemassa. jos isä haluaa pitää sitten yhteyttä niin vaikka kirje on ihan ok.

 

[DarkVanillaDevil]

Se on vaan niin helppo toisten moralisoida, mut kun elämä ei aina oo nii musta-valkoista. Mut mä veisin oman lapseni katsomaan isäänsä vankilaan...sillä edellytyksellä ettei hän ole mikään pedofiili tmv. Mä en missään tapauksessa hyväksy mitään rikoksia yms mut miks ihmisten pitää ol aina nii ymmärtämättömiä, omassa pikku pikku ruusunpunassa eläviä suvaitsemattomia syyttelijöitä.
Mutta jos on narkomaani..ei voi ymmärtää täysin ellei ole kokenut itse...lapsi voi olla hänelle maailman tärkein...mutta kun se ei aina ole niin helppoa sekään et tosta vaan vois raitistua ja alkaa huolehtiin lapsesta tai oleen lapsen elämäs läsnä satasel....

 

[ei kovin kummoinen isä lapselle]

Mä olen edelleen sitä mieltä että kannattaako lasta viedä tapaamaan isää ja lisätä sitä kaipausta aina vaan,kun isästä tuskin on narkomaanina vapauduttuaan siihen että olisi lapsen elämässä mukana säännöllisesti.
Mitä iloa siitä on lapselle nähdä isää vankilassa mutta isän vapauduttua ei sitten todennäköisesti lainkaan?
Kummasta se lapsi kärsii vähemmän,siitä että itkee itkunsa nyt ja isompana ymmärtää asiat kun ne kerrotaan niinkuin ne on tapahtuneet vai että se isä mahdollisesti ties missä kunnossa jatkossa käy häiriköimässä nurkissa silloin kun sattuu muistamaan että lapsi on olemassa ja saa itkeä ne itkut moneen kertaan.Sitä kannattaa pohtia.
Tarkoitus ei ole tuomita ap.tä vaan ihan siltä pohjalta vastata mikä yleensä on narkomaanien,alkoholistien ja rikollisten tulevaisuus.Erittäin harva poikkeustapaus pääsee jaloilleen,mahdollisuus on todella todella häviävän pieni.
Vielä lapsi ei isänsä tekoja ymmärrä,tulevaisuudessa lapsen kasvaessa isä on varsin huono miehen malli.

 

[Kotilohikäärme]

Hankala sanoa mitä tekis kun ei ite ole siinä tilanteessa, mutta jos sekä lapsi että isä haluavat toisiaan tavata ja sä pystyt sinne menemään niin kyllä koettaisin heidän suhdettaan ylläpitää.
Ja ei voi tuomita ikuisesti pahaksi jos kerran on töppäillyt. Ihminen voi löytää kipinän elämälleen pienemmästäkin kuin omasta lapsestaan. Ja eiköhän siviilissäkin ole järkättävissä jotenkin joskus tapaamisia.
Mitä paremmin mies tuntee lapsensa, saattaa himo kamanvetoonkin vähetä varsinkin jos on nyt hoidossa addiktionsa kanssa.
Ei oo musta valehtelua sanoa että on sairas ja vasta vanhempana kertoo että oli vankilassa hoidossa. Kunhan ei mitään ruusuisia pilvilinnoja maalaile. Asiahan on mikä se on ja x-määrä itkua lapselle on luvassa mutta jos tapaamiset sujuu niin siirtäisin ne itkut semmoseen ikään että pystyy asian ymmärtämään.

 

[ap]

edelleen ehdottaisin että puhuisit asiasta sosiaalityöntekijän kanssa. he toimii näiden tilanteiden kanssa koko ajan ja osaavat kertoa sinulle tarkemmin millaisia tunteita lapsella myöhemmin voi herätä jos hän tapaa tai ei tapaa isäänsä. he osaavat suositella eri toimintatapoja ja auttaa. ja tämähän ei millään tavalla tee teistä sossun asiakkaita jos pyydät neuvoa. itselleni oli ainakin iso juttu kuulla miten tärkeä asia näille lapsille on ollut nähdä se vanhempi edes kerran. se auttaa surutyön tekemisessä, se auttaa sittenkin kun jossain vaiheessa joudut lapselle kertomaan ja selittämään millainen isä on. lapsen täytyy varmasti tietää, että hän on olemassa, mille näyttää jne jotta pystyy tekemään sen surutyön, että hänellä ei ole samanlaista isää kuin muilla. niin pystyy paremmin sisäistämään myös sen, että isällä on ongelmia, tai isä on "huono", eikä rupea kuvittelemaan isästä esimerkiksi mitään superisä kuvitelmia.

ne juuret ja tietoisuus niistä on vaan meidän perusoikeus ja ilman niitä joutuu tekemään paljon isomman työn jotta "löytää itsensä". on hyvä tietää vaikka se tieto tarkottais sitä, että isä on rikollinen... sitten voi vasta päästä eteenpäin. ei sinun tarvitse päästää häntä teidän elämään, käytte katsomassa vaikka sen kerran, jotta lapsi varmistuu että hän on olemassa. jos isä haluaa pitää sitten yhteyttä niin vaikka kirje on ihan ok.

Olen siis puhunut asiasta sekä sosiaalityöntekijöiden että psykologien kanssa + muiden eri asiantuntijoiden, toiset ovat sitä mieltä että olisi hyvä tavata isäänsä jotta ymmärtää ettei isä ole hylännyt häntä kokonaan ja että oppisi tuntemaan oikean isänsä eikä muodostaisi tästä haavekuvaa, joka väistämättä särkyy joskus, toiset taas ovat sitä mieltä ettei lapsi kaipaa isäänsä joka on narkomaani eivätkä usko että lapseni vielä 1.5v eron jälkeenkin kaipaa isäänsä kotiin, 6kk eivät ole nähneet, mutta kuten olen jo edellä kirjottanutkin niin isä on puheissa kokoajan, sekä iloissa että itkuissa, kun on niin kova ikävä isää
Ehkäpä minä siis yritän unohtaa oman katkeruuteni ex-miestäni kohtaan ja olen meistä se järkevä joka osaa ajatella lapsen parasta ja menen sinne perhetapaamiseen... Ehkä minunkin on jo aika hyväksyä että eksäni on millanen on eikä odottaa anteeksipyyntöjä tms..
Kiitos asiallisista vastauksistanne <3 <3

 

[Odotellaan..]

Meillä 4,5v. poika joka aina ollut isin poika.Pojan isä lähti istumaan useamman vuoden tuomiota ja myös meillä tämä sama ongelma,mitä kertoa.Nyt pojalle sanottu että isi on töissä,mielestäni tuon ikäinen on vielä liian pieni ymmärtämään tälläisiä asioita enkä halua että hän vielä tuon ikäisenä tietää mitään tälläisistä asioista.Tämä on minun mielipiteeni.Perhetapaamisiin en todennäköisesti aio poikaa viedä,isä istuu kivitalossa ja tuon ikäinen jo hoksaa että mikä paikka on kyseessä.Vaikeaa,sitä tämä on!

 

[vieras]

En veisi lasta vankilaan isää tapaamaan. Ja sen perusteella mitä ap on miehestä tässä kirjoittanu, en veis mihinkään tapaamisiin.

 

[leppis]

Tosi hankala tilanne sinulla! Luulisin, että lapsen olisi hyvä kuitenkin tavata isäänsä - lapsella on oikeus isäänsä, vaikka isä olisi vankilassa. Valvotut tilanteet ovat varmasti turvallisia.

 

[näin]

en ole koskaan seurustellut sellaisten kanssa jotka tekee rikoksia eikä varsinkaan tulis mieleen mennä sellasen kans naimisiin tai tehdä lapsia. miks olisin kun on niin paljon normaaleja miehiä??? mun mielestä rikollisuudessa ei ole mitään ihailtavaa tai rakastettavaa.

Ei niitä ihailla tarvii.

Mutta jos ap:n mies on hyökännyt toisen miehen kimppuun joka on yrittänyt raiskata ap:tä niin kyllä se on jo ihan vaan paska homma, minä odottaisin myös mieheni auttavan minua väkivaltaisestikin jos joku minuun kajoaisi. Se sitten tekisi miehestäni rikollisen mutta syystä joka on ehkä ymmärrettävä

Toivoisin hänen soittavan polisit paikalle. Usein jo pelkkä sivullisen paikalletulo riittää säikäyttämään. Tuskin naapurin mies olisi miehesi edessä sinua ahdistellut.
Ja kyllä olen myös sitä mieltä, että vankien morsiammet elävät itsekin tietynlaista elämää, käyvät tietynlaisissa baareissa jne..Se näkyy ulospäin, siten vedetään puoleen näitä miehiä.
Ap.lle sanoisin, etten veisi lasta linnaan. Voitte pitää isään yhteyttä kirjoittamalla ja lähettämälä piirustuksia jne, Valkoisen valheen käyttäisin jos tarvetta sille on.
Isä ja apsi voivat rakentaa suhdettaan sitten myöhemmin uudelleen jos tuntevat sen tarpeelliseksi. Itse en menisi missään nimessä, vaikka lapseni etusijalle laitankin, mutta nimenomaan tässä ajattelisin lasta.

 

[vangin lapsi]

Tässäpä oma tarinana, oppikaa siitä.

Olin 9v. kun isäni vangittiin ja minulle kerrottiin vain että isällä on huolia. Kaikki kotona oli kuitenkin shokissa ja pieni lapsi vaistoaa asiat erittäin herkästi. Tiesin että on isommasta asiasta kyse mutten osannut kysyä. Ei lapsi osaa pukea sanoja siinä tilanteessa... vähitellen tein itse johtopäätöksen että isä on varmasti kuollut. Eihän häntä enää näkynyt kotona ollenkaan. Ja koska tunnelma oli edelleen raskas en uskaltautunut asiasta puhumaan (ekä silloin kyllä saanut mitään apua sosiaalihuollosta) ja pidin kaiken sisälläni. Vähitellen kuitenkin minulle kerrottiin että mennään tapaamaan isää vankilaan. Edelleen ei kerrottu mitä isä on tehnyt ja miksi on vankilassa. Tämä hämmentää, pelottaa ja tuo turvattomuuden tunnetta. Ja siis nämä tunteet olen tunnistanut vasta nyt 20 vuoden päästä aikuis iässä. Silloin tämä 9v. lapsi kyllä oirehti, uni vaikeudet, huono ruokahalu, huono keskittymiskyky, usein toistuva päänsärky, kiukkuisuus yms.
Väitän että jos minulle olisi KERROTTU TOTUUS lapsen tavalla ehkäpä niin että vieressä olisi ollut ammatti ihminen ja niin että asiasta olisi puhuttu myös myöhemmin kun ikää tuli ja kerrottu joka iässä sen mitä lapsi haluaa/pystyy ymmärtämään. On helpompi tietää ja käydä surua siinä yhdessä läpi kuin tämä minun vaikeampi tie: kävin asiat läpi aikuisena, koin syvän masennuksen, jouduin keskeyttämään opinnot, kävin 2vuotta terapiassa ja söin masennus lääkkeitä. Asiat vain tuli yhtäkkiä mieleen, uniin, täytti ajajtukset ja lapsuuden oirehdinta alkoi uudestaan. Laukaisevana tekijänä oli varmasti avoeroni. Uskon kuitenkin että lapsuuden tapahtumat ja salailu on vaikuttanut käytökseeni, luenteeseeni, turvattomaan tunteesee ja huonoon luottamuskykyyn erittäin suuresti. Voimia teille kaikille jotka nyt elätte vangin läheisenä. Toivon kuitenkin ettei YHDENKÄÄN lapsen tarvitsisi kokea tätä vaikeaa tietä mitä itse jouduin kulkemaan. Nykyään elän tasapainoista elämää onneksi, sillä yritin pahimmillaan viedä hengen itseltäni kun ahdistus kasvoi liian suureksi. Hakekaa apua, taistelkaa lastenne paremman huomisen puolesta!! nykyisin on olemassa vertaistukea esim. VAO ry, KRITS kautta.