Alkuperäinen kirjoittaja Betty Boop:
Miksi koko ajan verrataan hoitajien työtaakkaa, vastuuta ja palkkaa muihin ammattialoihin? Minunkin mielestä siivojat ansaitsevat parempaa palkkaa ja heidän työnsä on arvokasta ja tärkeää. Samoin keittiöhenkilökunnan, ja tässä tapauksessa tarkoitan laitoskeittiöissä työskenteleviä en ravintolahenkilökuntaa. Tosiasia kuitenkin on että näistä kolmesta ammattikunnasta sairaanhoitajat ovat korkeimmin koulutettuja. Ja kyllä sillä koulutuksen määrällä ja laadullakin pitäisi olla merkitystä palkan määrässä. Siis korostan pitäisi. Oma mies tienaa pelkän peruskoulun käyneenä, miesvaltaisella alalla huimasti enemmän kuin minä. Itse kuulun siihen hoitajajoukkoon joka ei tee vuorotyötä. Peruspalkkani on 1867e. Siitä jää verojen yms. jälkeen 1400 e käteen. Joten ei voi kuin ihailla näitä sh:n keskiansioita joita lehdissä mainostetaan.
Ja mitä tulee tuohon lääkärin ja hoitajan väliseen yhteistyöhön, nykypäivänä ei hoitajat ole enää lääkärin pikkuapulaisia jotka kantavat kahvikupitkin tohtorien nenän eteen valmiiksi. Me teemme tiimityötä ja molemmilla on omat tehtävänsä jotka täydentävät toisiaan. Itse en ainakaan lääkäreiden edessä koe alemmuudentunnetta. Moni vanha ja kokenut hoitaja omaa tietotaitoa paljon enemmän kuin nuori lääkäri. Ja nykypäivän fiksut nuoret lääkärit osaavat myös arvostaa tätä tietotaitoa.
Lastentarhanopettajat ovat korkeakoulutettuja, tekevät todella raskasta ja vaativaa työtä (kaikki tietävät millaiisa nykyajan vanhemmat ovat) ja heillä on paljon huonompi palkka kuin sairaanhoitjailla, jotka ovat isopalkkaisia. Saavat parempaa palkkaa kuin naiset keskimäärin suomessa.
Myös farmaseuteilla, sosiaalialan ihmisillä ym. on korkeampi koulutus kuin sairaanhoitajilla ja huonompi palkka.
Sairaanhoitajat ovat parempipalkkaisia kuin mikään muu naisvaltainen ryhmä. sairaanhoitajilla on isot palkat.
Syy, miksi niitä ollaan korottamassa, on suurten ikäluokkien ahneus. He ovat kupanneet tämän maan, pedanneet itselleen isot eläkkeet (parempia kuin nykyajan pätkätyöpalkat) ja helpot virat, jotka nyt lakkautetaan kun jäävät eläkkeelle. Nyt haluavat varmistaa, että heidät hoidetaan veronmaksajien varoin ilmaiseksi. Eli haluavat elää ikuisesti. Haluavat että miljardeja laitetaan hoitoihin ja tutkimukssiin, jotta muutama elinkuukausi tulee lisää. Medikalisaatio, jossa ihmiset pidetään väkisin hengissä, kasvattaa sairaanhoitajien tarvetta.