mulla ei oo eron jälkeen mitään eikä ketään.tosi juttu.

["..."]

Kuullostat nyt kyllä siltä, että olet masentunut ja siihen sinun pitäisi saada apua. Ajatusmaailmasi on aivan sama kuin ystävälläni noin vuosi sitten. Hän luuli olevansa hyvin onnellisessa parisuhteessa mutta mies hylkäsikin yhtäkkiä. Hänellä oli tosin työ (ei mieluinen mutta jotakin kuitenkin) ja useampi hyvä ystävä, mutta silti hän ei vaan päässyt tilanteesta ja elämänsä rakkaudesta yli. Tilanne oli lopulta niin paha (juuri silloin kun ajatteli samoin kuin sinä ja elämä kulki samaa rataa kuin sinulla), että hänet olisi otettu psykiatriselle osastolle sisään masennuksen vuoksi. Hän ei kuitenkaan tähän suostunut mutta tapasi sairaalan terapeutteja jopa 2-3x viikossa. Tällä hetkellä elämä taas hymyilee ystävälleni, vaikkakaan ei voi sanoa että hän vieläkään olisi rakkaudestaan yli. Yritän sanoa, että luulen sinun hyötyvän nyt ammatti-ihmisen avusta. Soita heti maanantaina omaan terveyskeskukseesi, jokaisessa terkkarissa pitäisi nykypäivänä olla käytössä psykologin tai/ja psykiatrisen sairaanhoitajan palvelut. Osaavat ainakin neuvoa eteenpäin ja tk-lääkärikin voi auttaa. Tsemppiä!!

 

[tytsi-89]

Olet tainnut jo pitkään painia täällä asian kanssa? : / Olen todella pahoillani puolestasi ja toivoisin, että pääsisit pian takaisin jaloillesi. :hug: Suruprosessi vie aikaa ja sinulla on oikeus surra. Kannattaa hakea läheisten tuen lisäksi myös ammattiapua, jos tuntuu, ettei pääse eteenpäin yksin. Ei siitä ainakaan haittaakaan voi olla.

Mulle saa laittaa vaikka y-viestiä tai lisätä mut meseen tms. jos kaipaat juttuseuraa.

 

[Data]

Eroperhe.net - Keskustelu

Tuolta saat tukea.

 

[tytsi-89]

Totta kai sulla on oikeus tunteisiisi. Oikeus surra, itkeä ja ikävöidä. On yksilöllistä, miten nopeasti saa asiat käsiteltyä. Lohduttava ajatus on, että suunta on tuosta vain ylöspäin ja ainoa vaihtoehto on jatkaa elämässä eteenpäin. Vaihtoehdot on kärsiä tai yrittää selviytyä, eli ihan itsesi takia sun on käsiteltävä asiat ja sitten päästettävä irti. :hug: Ymmärrän, että se on vaikeaa tuossa vaiheessa, kun ei oikeastaan vielä edes haluaisi unohtaa toista tai hyväksyä tilannetta.

 

[']

No voi jumal... Ryve sitten itsesäälissä ja voivottele itseäsi jos et kerta muuta osaa etkä halua.

 

["onneton"]

No voi jumal... Ryve sitten itsesäälissä ja voivottele itseäsi jos et kerta muuta osaa etkä halua.

no anteeksi vaan.

 

[Data]

No voi jumal... Ryve sitten itsesäälissä ja voivottele itseäsi jos et kerta muuta osaa etkä halua.

Ei ole kysymys halusta.

 

["onneton"]

[QUOTE="...";24453016]Kuullostat nyt kyllä siltä, että olet masentunut ja siihen sinun pitäisi saada apua. Ajatusmaailmasi on aivan sama kuin ystävälläni noin vuosi sitten. Hän luuli olevansa hyvin onnellisessa parisuhteessa mutta mies hylkäsikin yhtäkkiä. Hänellä oli tosin työ (ei mieluinen mutta jotakin kuitenkin) ja useampi hyvä ystävä, mutta silti hän ei vaan päässyt tilanteesta ja elämänsä rakkaudesta yli. Tilanne oli lopulta niin paha (juuri silloin kun ajatteli samoin kuin sinä ja elämä kulki samaa rataa kuin sinulla), että hänet olisi otettu psykiatriselle osastolle sisään masennuksen vuoksi. Hän ei kuitenkaan tähän suostunut mutta tapasi sairaalan terapeutteja jopa 2-3x viikossa. Tällä hetkellä elämä taas hymyilee ystävälleni, vaikkakaan ei voi sanoa että hän vieläkään olisi rakkaudestaan yli. Yritän sanoa, että luulen sinun hyötyvän nyt ammatti-ihmisen avusta. Soita heti maanantaina omaan terveyskeskukseesi, jokaisessa terkkarissa pitäisi nykypäivänä olla käytössä psykologin tai/ja psykiatrisen sairaanhoitajan palvelut. Osaavat ainakin neuvoa eteenpäin ja tk-lääkärikin voi auttaa. Tsemppiä!![/QUOTE]

en ole masentunut.ja jos olen niin en halua mennä juttelemaan minnekään.oma valintani.ehkä en sitten saisi valitella täällä tai muuallakaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="onneton";24453218]en ole masentunut.ja jos olen niin en halua mennä juttelemaan minnekään.oma valintani.ehkä en sitten saisi valitella täällä tai muuallakaan.[/QUOTE]

Sääliäkö kaipaat? Apu ei ainakaan tunnu kiinnostavan.

 

[Data]

[QUOTE="onneton";24453218]en ole masentunut.ja jos olen niin en halua mennä juttelemaan minnekään.oma valintani.ehkä en sitten saisi valitella täällä tai muuallakaan.[/QUOTE]

Aika auttaa. Pidät vain toivoa yllä että asiat tulevat näyttämään paremmilta kun kuukaudet kuluvat. Ei sinun nyt kannata tukahduttaa tunteita ja pitää onnellisuuden kuorta yllä, vaan käydä kaikki läpi jotta onnellisuudelle syntyisi tilaa.

 

["vieras"]

saanko kysyä ap:miksi et kävisi juttelemassa jonku kans tai ottaisi lääkitystä vastaan?

 

[tytsi-89]

No voi jumal... Ryve sitten itsesäälissä ja voivottele itseäsi jos et kerta muuta osaa etkä halua.

Että mä inhoan toisten tunteiden vähättelyä. :headwall: Jos olen jotain oppinut niin en koskaan enää mitätöi tai vähättele toisten kokemuksia/tunteita. Sinä et voi tietää, millainen ap:n tilanne on tai miltä hänestä tuntuu. Kannattaisi opetella sitä empatiaa.

 

[tytsi-89]

Ei ole kysymys halusta.

Mustakin on outo ajatus, että joku vapaaehtoisesti haluaisi kärsiä. Kaikki ihmiset ei suhtaudu ihmissuhteisiin niin kevyesti/kertakäyttöasenteella, että voisivat tosta noin vaan unohtaa ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tässä maailmassa on niin paljon kylmyyttä, että sallittakoon jokaiselle edes oikeus tunteisiinsa.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="vieras";24453246]Sääliäkö kaipaat? Apu ei ainakaan tunnu kiinnostavan.[/QUOTE]

Miksi olisi paha asia hakea myötätuntoa tai vertaistukea?

 

["onneton"]

[QUOTE="vieras";24453249]saanko kysyä ap:miksi et kävisi juttelemassa jonku kans tai ottaisi lääkitystä vastaan?[/QUOTE]

koska en tunne tarvitsevani lääkkeitä.turhaan en sellaisia halua ottaa.tähän ei lääkkeet auta.turruuttavat vaan.juttelen mielummin vaikka kälylle tai jollekin muulle.en halua puhua kasvotusten ventovieraalle.haluan katsoa ainakin ensin miten pärjään.erosta ei kuitenkaan kauan aikaa.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="onneton";24453297]koska en tunne tarvitsevani lääkkeitä.turhaan en sellaisia halua ottaa.tähän ei lääkkeet auta.turruuttavat vaan.juttelen mielummin vaikka kälylle tai jollekin muulle.en halua puhua kasvotusten ventovieraalle.haluan katsoa ainakin ensin miten pärjään.erosta ei kuitenkaan kauan aikaa.[/QUOTE]

Kauanko erosta on?

 

["Mmm"]

Ihmettelen vaan täälä noita joitakin, muka ''neuvoja antamassa''. Miks hyökkäätte ap:n kimppuun?? Eiköhän sillä ole ihan tarpeeks vaikeeta tällä hetkellä, pahennatte ap:n oloa noilla hyökkäyksillä. Ihmiset käy asioita erilailla läpi, ei ole mitään yhtä oikeeta tapaa käsitellä asioita. Kyllä itekkin hajoisin jos erottais mieheni kanssa. Ap tarvii nyt jonkun läheisen ihmisen tukea, ennen kaikkea ihmisen joka jaksaa kuunnella, näin pääsee tossa ero surussa eteenpäin. Voimia ap ja jaksamista, voi viedä pitkänkin aikaa ennenkuin tosta yli pääsee, kokemuksesta tiedän.

 

["onneton"]

minulla on tunteet.oli ne iloa tai surua tunnen ne voimakkaasti.en tunne olevani masentunut siinä määrin että ammattiapua kaipaan.tuntuu pahalta että tuntemattomat vähättelee minun tunteita.tällä nyt tarkoitan tuota yhtä.ymmärrän että aina ei ole kaikilla aikaa minulle.onneksi saan edes yhdelle ihmiselle laittaa viestiä vaikka keskellä yötä ja soittaa kun siltä tuntuu.tai tavataan kun keritään.ehkä sitten otan tämän liian raskaasti.mutta tunteilleni en voi mitään.ehkä tämä ei sattuisi niin paljon jos ero olisi tapahtunut sopuisasti.en tiedä.tai jos exällä ei olisi ollut jo uutta odottamassa oven takana.minut heitettiin kylmästi pois.enkä osannut odottaa sellaista.sääliä en kaipaa.haluan vain purkaa tuntoja.ehkä tämä on väärä foorumi siihen.olen vain tottunut tähän palstaan.

 

["vieras"]

Soita ihmeessä vanhoille kavereille! Toki moni voi kummastella, mikä sai ottamaan yhteyttä pitkän ajan jälkeen, mutta ei se välttämättä ole "pahaa ihmettelyä". Moni varmasti ilahtuu kun tulee muistetuksi, ja moni vanha tuttu voi jopa kaivata kipeästi ystävää ja seuraa! En usko että olet ainoa yksinäinen, mutta kun ihmiset vaan on niin ujoja ottamaan yheyttä ja kertomaan että kaipaa seuraa, niin tuntuu usein että itse on ainoa jolla ei ole kaveria.

Kuulostat minunkin mielestäni masentuneelta, mutta jos et koe tarvitsevasi ammattiapua, ota itseäsi niskasta kiinni ja ala järjestää elämääsi jotain mukavaa, niin että aamulla olisi taas mukava nousta. Sovi tapaaminen jonkun tutun kanssa, aloita uusi harrastus, muuta vaikka kaupungin sisällä jos siitä tuntuu olevan apua mutta et uskalla lähteä kauemmaksi... Sulla on oikeus surra eroa, mutta ei kannata kokonaan hautautua suruun.

 

["onneton"]

Kauanko erosta on?

2kk

 

[Data]

[QUOTE="onneton";24453408]2kk[/QUOTE]

Aikaa on kulunut vasta todella vähän aikaa. Tuossa vaiheessa vasta alkaa ymmärtää tapahtunutta. Sanoisin että toipumiseen menee aikaa ainakin vuosi tai kaksi, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Jättäjät toipuvat yleensä nopeammin, mutta se johtuu siitä että he ovat käsitelleet eroa jo suhteen aikana.

 

["akka"]

Mustakin on outo ajatus, että joku vapaaehtoisesti haluaisi kärsiä. Kaikki ihmiset ei suhtaudu ihmissuhteisiin niin kevyesti/kertakäyttöasenteella, että voisivat tosta noin vaan unohtaa ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tässä maailmassa on niin paljon kylmyyttä, että sallittakoon jokaiselle edes oikeus tunteisiinsa.

Mä olen samaa mieltä kuin tytsi ja aika auttaa.Jos toista on rakastanut ja ero tullut puun takaa täytenä yllätyksenä,ne tunteet ei kuole napista painamalla,ei siltikään vaikka toinen olis toiminut kuinka paskamaisesti.Suru ei lopu ennen kuin sen aika on ja asian on saanut käytyä läpi päänsä sisällä,toisilta se vie vuorokauden,toisilta se voi viedä vuosia.
Varmaa on vain se että jonakin päivänä olet päässyt asian yli ja elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta.Yritä ajatella sitä näinä vaikeina aikoina ja jaksamista.

 

["onneton"]

Aikaa on kulunut vasta todella vähän aikaa. Tuossa vaiheessa vasta alkaa ymmärtää tapahtunutta. Sanoisin että toipumiseen menee aikaa ainakin vuosi tai kaksi, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Jättäjät toipuvat yleensä nopeammin, mutta se johtuu siitä että he ovat käsitelleet eroa jo suhteen aikana.

epäreilua että exä käsitellyt asiaa ties miten kauan.minä en tiennyt asiasta mitään.eikä se tunnu vieläkään tajuavan.olisi sanonut sillon kun kiinnostui toisesta tai kun tajusi itse asian.että haluaa olla toisen kanssa.valehteli minulle.siksi en voi ymmärtää.siksi tuntuu pahalat.petti minut.tuntuu että hukkasin elämästäni vuosia.vaikka olivathan ne onnellisia.viimeiset ajat ei sitten ollut.kai.mistä minä tiesin kun ei kerrottu mitään.en tajunnut merkkejä.

 

[Data]

[QUOTE="onneton";24453485]epäreilua että exä käsitellyt asiaa ties miten kauan.minä en tiennyt asiasta mitään.eikä se tunnu vieläkään tajuavan.olisi sanonut sillon kun kiinnostui toisesta tai kun tajusi itse asian.että haluaa olla toisen kanssa.valehteli minulle.siksi en voi ymmärtää.siksi tuntuu pahalat.petti minut.tuntuu että hukkasin elämästäni vuosia.vaikka olivathan ne onnellisia.viimeiset ajat ei sitten ollut.kai.mistä minä tiesin kun ei kerrottu mitään.en tajunnut merkkejä.[/QUOTE]

Exäsi tunteet olivat luultavasti sekaisin eiä hän alussa tiennyt itsekään eroatteko vai ette. Luulen että ei jättäjänkään ole helppoa myöntää että haluaa erota. Etkä sinä hukannut elämästäsi vuosia, vaan koit hyviä ja huonoja asioita joiden avulla sinusta tulee toivottavasti parempi ihminen.

 

["vieras"]

Et ole ap ainut, joka on eron jälkeen särkynyt. Tottakai pitää surra, en minäkään menisi lääkkeillä tunteita turruttamaan. Ei kuitenkaan kannata jäädä sängyn pohjalle itkemään, vaikka se tuntuisi miten "hyvälle".

Nyt sä suret, siinä ei ole mitään pahaa. Nyt tuntuu niin pahalta. Mutta se on se aika, se auttaa.