Mulla napsahti viime yönä...

[kuspää-äiti]

2-vuotias alkoi taas järkyttävän yöhuudon, sellasen raivokohtauksen, ja mulla nousee karvat pystyyn nykyään kun se jo vähän inahtaa yöllä.
Oon niin täynnä sitä raivoamista, kun se ei kero mitä haluaa, ja mulla ei ole hajuakaan mitä se huutaa.

Sitä kestää ja kestää ja mikään ei auta. Ei ole oikein kauhukohtaus, vaan kiukkukohtaus.

Pyytää vettä muttei kuitenkaan ota, ja kun laitan sit pois niin huutaa sitä taas.

Mulla meni hermo, sanoin ensin että saa mennä yksin sohvalle huutamaan olkkariin kun kukaan ei jaksa sitä kuunnella, yritin sitä kaikella lailla komentaa, ja mun äänikin koveni välillä kivasti.

Sanoin etten jaksa tuollasta rasittavaa kakaraa enää ym...

Nostin sen sängystään mun sängyn laidalle kun on siinä kiinni, ja käskin mennä sinne sohvalle kun huuto vain yltyi, niin isompi heräs ja kysyi multa että KURISTITKO sä äiti sitä!!!!

Hermostuin melkein sillekin kun se kuulosti niin kamalalle että en kai mä nyt hyvänen aika sellasta tee.
Siitä tuli mulle ihan hirveä toivoton olo, ja enemmän paska fiilis...

Annoin sitten vaan huutaa, käänsin selän enkä enää puhunut mitään. En voinut enää edes katsoa niihin, saati sanoa mitään.
Tuli itselle niin paska olo äitinä, ja silti oli vielä se ärsytys päällä.

Makasin vaan kauan silmät auki haukkuen itseni täys kusipääksi, kun lapset nukahti itkuunsa ja varmaan kamalaan turvattomuuden oloonsa.

En osaa kuvailla sitä tilannetta mutta varmaan oli molemmilla hirveä olo... =(


Naapurikin varmaan kuuli mun kovan ääneni ja lapsen huudon... :ashamed:


Tosi paska olo...

 

[ap]

Niin ja siis kun komensin sinne sohvalle, se huusi että eiii äiti, ja sitten karjaisn että olen sitten hiljaa, lopeta se huuto, tai sitten se pää kiinni!
Mulla siis vaan oli sellanen raivofiilis.
Ja väkivaltaa en käyttänyt todellakaan ja nyt mun toinen laspeni luulee niin nähnensä.... =(

 

[kangasajuruoho]

Siis meillä on noita myös.
Rasittavia...

Joskus auttaa kainaloon ottaminen.
Aina tehoaa vähän kovempiäänisempi karjaisu; "Pää tyynyyn!"

Siis se on joku juttu, ei lapsi ole edes hereillä kunnolla silloin, kova ääni kai havahduttaa siitä tai jotain...

 

[Villi viisikko]

:hug:

Onko mahdollista että ottaisit hänet kainaloon nukkumaan jos herää itkemään?
Meillä helpotti kun joka ilta sanon 4.5v:lle että muista ettei yöllä tarvitse yksin itkeä, tule äidin kainaloon jos itkettää.
Minäkin olen öisin maailman paskin äiti :ashamed:

 

[ap]

Oon ottanut, ja usien se toimii, mutta viime yönä mulla vaan kerkes mennä hermo ensin kun se huuto alkoi ja yltyi vaan kun yritin eka rauhallisesti käskeä nukkumaan. Mua vaan niiiin ottaa päähän se raivoaminen kun tiedän et se ei lopu ja kun ei ole hajuakaan mitä se haluaa ja ite oon väsynyt...=/

Viime aikoina tuota on ollut vähemmän ja siihen on auttanut se että tosi tomerasti olen sanonut että kuules, nyt hiljaa, ei keskellä yötä voi noin huutaa, et kaikki herää jne ja se on auttanut..

Nyt kun sitä sitten yritin niin eihän se auttanut ja siitä mulla napshtikin väsyneenä...

On kyllä niin idioottiolo että.... =(

 

[ap]

Mä en käsitä mikä kumma siinä on että yöllä ei melkein tunne itseään kun hermostuu ja sitten on ihan hirveä morkkis...

Olen puhunut siitä että yöllä pitäisi nukkua ja jos on joku huonosti niin kertoo äidille eikä ala sitä huutoa. Jotenkin on sen tajunnut ja siksi kai se on vähentynyt, mut silti mulla meni hermot.

Tuli sellanen olo et voi vi.tu ei kai tää taas ala...

 

[mam]

Entä jos selität lapselle, sinne huudon sekaan vaan, että olet nyt niin kiukkuinen että äiti ei tiedä mikä on jatketaan unia. Koitat rauhoittaa ja juot vaikka itse vettä katselette ulos? ja sitten nukkumaan?
Tuleeko näitä kohtauksia usein? monta kertaa yöss? Miten jaksat päivällä? Hae ihmeessä hyvä nainen apua! Kerro neuvolassa niin saat asiantuntevia neuvoja! Ja ennen kaikkea pidä pää kylmänä

 

[meitsi]

Meilläkin oli noita. Meillä oli syynä pimeys ja sen mukana tuoma pelko. Aloin sitten pitämään pöytälamppua päällä läpi yön, hiljakseltaan itkut loppui ja vähensin valon pistorasiaan kiinnitettävään yövaloon. Sen kanssa mentiin jonkun aikaa ja nyt poika nukkuu useimmiten läpi yön ilman itkuja. Viime yönä kylläkin taas kukku pystyssä joka välissä, mutta ei karju ja kilju kuten ennen, vaan huutelee sängystään äitiä ja valoja yms. Vaikka sekin aika väsyttävää on, niin ei sentäs läheskään niin kauheaa kuin se tolkuton raivoaminen.

 

[Borkku]

Voisitkohan saada neuvolan kautta apua teille kaikille, että saisitte nukkua rauhassa ilman noita raivareita.

 

[kangasajuruoho]

Mä kyllä olen niin äreä aina kesken unien herätettynä, että...

 

[ap]

Olen mä yrittänyt selittää huudon sekaan vaikka mitä mut ei se mene sen huudon läpi eikä auta...

Ja on se ollut jo parempaan päin, et en mä apua tarvi, muutenkin nukun huonosti.
Enpä usko että neuvolassa kovinkaan osaavat auttaa. =/

Joo siis se raivokas karjuminen on jotenkin niin sellasta että ei itsellä meinaa hermo pitää.

Enkä mä ole usein noin itse hermostunut, nyt vaan napsahti...

ja hitsit että mua hävettää noi naapuritkin kun en yhtään tiedä että kuuliko ne.. =/

 

[ap]

Pakko mennä suihkuun, kiitos että sain purkaa teille!!!

kai tää tästä.. pitää selitellä ja pyydellä anteeksi niin kait nuo ihan pikkusen ymmärtää edes. Itsellä paska olo ei katoa, mut lapset toivottavasti edes vähän ymmärtää et äiti on edelleen ihan rakastava turvallinen äiti. =/

 

[Ruttojuuri]

Ensinnäkin noihin ei taida oikeasti auttaa mikään muu kuin odottaa, että ne menevät ohi iän ja ajan kuluessa.
Toiseksi, säilytä maltti, ota itsellesi joku mantra, jota hoet uskollisesti. Yritä sulkea korvasi huudolta ja karjunnalta.
Tiedän, miten ne käyvät hermoille. Älä tunne syyllisyyttä siitä, että tunnet voimattomuutta, kiukkua, jopa vihaa noita raivareita kohtaan. Mutta yritä säilyttää maltti, se oma raivolisä nimittäin ei lyhennä sitä lapsen raivaria.

En oikein edes tiedä oliko tuo meidän keskimmäinen koskaan hereillä, kun aloitti nuo yölliset raivokohtauksensa. Nousi ylös sängystä ja aloitti huudon ja karjunnan. Ei saanut koskea, ei saanut katsoa, huusi ja karjui ja raivosi vain. Polki jalkaa tai hakkasi niitä maahan, huitoi käsillään. Sitä saattoi jatkua tunninkin, pisimpinä aikoina sen ylikin. Hiton pieni hurrikaani, täysituho, ydinpommi ja raivoapina. Silloin valvoi koko perhe. Minnuu väsytti ja vitutti ja itketti, onneksi mies sentään jaksoi oikeasti taputtaa olalle näinä hetkinä ja raivareiden yltyessä lähinnä luonnonkatastrofiluokkaan, kantoi hänet alakertaan kanssaan huutamaan. Esikoinen itki, kun hänelle se uni olisi ollut kaikista tärkein ja aina sai lähteä väsyneenä ja itkuisena eskariin ja kouluun.

Sitten kun lapsi oli huutanut tarpeeksi, saattoi tulla hymyillen luokse ja sanoa, että "Saisinko vettä?" Joi veden, meni sänkyyn ja nukahti. Ja aina näin, raivareiden jälkeinen pojan tyyneys oli uskomatonta. Me muut kyllä tosin valvottiin aina pitkään, vaikka poika olikin jo hiljentynyt ja nukahtanut.

 

[Villi viisikko]

Mä kyllä olen niin äreä aina kesken unien herätettynä, että...

Niin minäkin.
Viime yönä uskon että ulos asti kuului kun huusin vuoron perään PAIKKA! PÄÄ TYYNYYN! Komensin siis sekä koiraa että tyttöstä.
Tulokset olivat huonot joten aamumme alkoi jo klo 3.

Öisin saa välillä mieskin osansa mun äksyilystä, varsinkin jos 2 lapsista mylvii ja mies astettelee tyynyä paremmin korvalleen :kieh:

 

[meitsi]

Olen mä yrittänyt selittää huudon sekaan vaikka mitä mut ei se mene sen huudon läpi eikä auta...

Ja on se ollut jo parempaan päin, et en mä apua tarvi, muutenkin nukun huonosti.
Enpä usko että neuvolassa kovinkaan osaavat auttaa. =/

Joo siis se raivokas karjuminen on jotenkin niin sellasta että ei itsellä meinaa hermo pitää.

Enkä mä ole usein noin itse hermostunut, nyt vaan napsahti...

ja hitsit että mua hävettää noi naapuritkin kun en yhtään tiedä että kuuliko ne.. =/

Et sinä ole ainoa, et todellakaan, jota välillä hävettää tuollainen Naapurit ei kuule puoliakaan, vaikka itsestä tuntuu, että puoli kylää heräsi nyt kun karjasin tuolle nappulalle "suu kiinni ja nuku nyt!!!". Ja aika harvassa on ne ihmiset, joiden ei koskaan ikinä milloinkaan tarvis hävetä tekosiaan tai lapsenkasvatustaitojaan. Liekö niitä edes olemassa?

 

[nytkypylly]

joo, just tuon vuoksi meiän muksut on jo kahden kuukauden ikäisinä tajunneet että meidän huushollissa kannattaa yöllä vaan nukkua olen nimittäin öisin ihan yliäreä... mutta siis ap voisi vaikka vähän jutella niiden lasten kanssa nyt päivällä tapahtuneesta, olihan se nyt vähän äärimmäistä käytöstä... =)

 

[vieras]

[quote="nytkypylly"mutta siis ap voisi vaikka vähän jutella niiden lasten kanssa nyt päivällä tapahtuneesta, olihan se nyt vähän äärimmäistä käytöstä... =)[/quote]

Samaa mieltä!!

 

[Ruttojuuri]

Pakko mennä suihkuun, kiitos että sain purkaa teille!!!

kai tää tästä.. pitää selitellä ja pyydellä anteeksi niin kait nuo ihan pikkusen ymmärtää edes. Itsellä paska olo ei katoa, mut lapset toivottavasti edes vähän ymmärtää et äiti on edelleen ihan rakastava turvallinen äiti. =/

:hug: Eiköhän ne lapset tiedä, voithan sanoa sen myös heille.

Minä sanoin naapureille suoraan, että meidän keskimmäinen saa sitten uskomattomia raivokohtauksia yöllä, jolloin huuto, karjunta ja elämä saattaa jatkua pitkäänkin ja pyysin anteeksi. :ashamed: Onneksi minulla on tosi ihanat naapurit. Olivat kyllä kuulleet useina öinä pojan karjunnan, joka on kantanut läpi talon, mutta ymmärsivät kyllä. Eihän noille oikeaan mitään voi?

 

[kangasajuruoho]

Niin joo, meillä lapsi ei muuten muista aamulla yhtään mitään koko yön heräämisestä.

(tietysti vanhemmat muistavat, jos ovat heränneet, sitäkään tosin harvemmin sattuu, niin tuttuja noi yön äänet meillä jo :xmas: )

 

[Ruttojuuri]

Muuten, meillä nuo yölliset raivokohtaukset ovat usein liittyneet myös muutoksiin. Onko teillä tapahtunut jotain suurta viime aikoina. Meillä muuton jälkeen nämä raivokohtaukset pahenivat ja niitä tuli tiheämpään.

 

[SuklaaMousse]

:hug: :hug:

niin tuttua..
et sä huono oo..
väsynyt vain tuohon tilanteeseen

 

[ap]

Vielä kahvin kanssa pikaisesti luin, ja ISO KIITOS teille tuesta! =)
Nyt on pakko mennä suihkun kautta lasten harrastuksiin...

Kiitos että sain vähän paremman mielen teidän ansiostanne!

 

[Edna Birch]

Meillä on ihan sama meno öisin! :hug: ja täälläki välillä desibelilukemat nousee. Viereenotto saa meillä aikaan vaan suuremman kirkumisen, ja todellakin vasta aikansa huudettuaan hiljenee. Raivostuttavaa on ja neuvolasta ei apua heru; "kuuluu ikäkauteen". Tätä ikäkautta on nyt kestäny vuoden, ja kohta se kai alkaa kuopuksellakin..

 

[Viblsp]

2-vuotias alkoi taas järkyttävän yöhuudon, sellasen raivokohtauksen, ja mulla nousee karvat pystyyn nykyään kun se jo vähän inahtaa yöllä.
Oon niin täynnä sitä raivoamista, kun se ei kero mitä haluaa, ja mulla ei ole hajuakaan mitä se huutaa.

Sitä kestää ja kestää ja mikään ei auta. Ei ole oikein kauhukohtaus, vaan kiukkukohtaus.

Pyytää vettä muttei kuitenkaan ota, ja kun laitan sit pois niin huutaa sitä taas.

Niin samanlaista meijän parivuotiaalla, ettei tosikaan! Ihan samanlaista. Mutta meillä se haluaa sohvalle oman sänkynsä sijaan. Ei oikein mikään auta.

 

[Malviina]

Ota lapset kainaloon ja juttele asia niiden kanssa selväksi. Kaksivuotiaskin voi osata jo selittää mikä häntä öisin harmittaa/pelottaa, kun päivällä asiasta puhuu :hug: