:'( Voi kaunis kiitos teille kaikille tsemppavista sanoista! :hug:
Tiedän että pitäisi vaan ottaa ja lähteä mutta ajatuskin siitä seuraavasta mökötys-/kiukuttelujupakasta väsyttää. Joskus kun olen jossain käynyt ilman lapsia (vaikka esimerkiksi lääkärillä käynti jonne PAKKO mennä yksin) niin jo silloin kotona on ollut odottamassa pahan tuulinen mies joka näyttää olevan kurkkuaan myöten täynnä muksujen kiukuttelua ym.
Helpottaa jo tämä tänne kirjoittaminenkin ja kun huomaa ettei ole yksin tällaisessa tilanteessa. Täytyisi vaan ottaa todella itseä niskasta kiinni ja alkaa vaatimaan omaa aikaa. Eilen kaverini sanoi että alkaa hakemaan minua kerran viikossa uimaan kanssaan, en voinut luvata mitään kun en tiedä yhtään pääsenkö. Myös toinen ystäväni sanoi että hän alkaa hakemaan minua pois kotoa, ilman lapsia, mutta en hänellekään mitään voinut luvata.
Kaiken lisäksi olen lihonut ja jotenkin muutenkin väsähtänyt tässä menneen vuoden aikana. Aiemmin kävin jumpalla 2-4xviikko (muutamia vuosia sitten ) mutta kun mies aloitti vuorotyön, jäi minun jumppa. En enää päässyt säännöllisesti sinne missä olin käynyt ja se jäi. Ehkäpä tätä myöten itsetuntonikin on niin romahtanut että hyvä että peiliin haluan katsoa.
Järki sanoo oeln ihan ahkera; että hoidan kodin ja lapset. Siivoan, laitan ruoan, pesen pyykit. Käytän lapset ulkona ja hoidan iltaisin nukkumaan. Sydän taas huutaa että huono, huono, laiska, saamaton ihminen. :ashamed:
Anteeksi ruikutukseni. Sääliä en missään tapauksessa kerjää, tiedän ettei se auta mitään. Omaa fiilistä vaan helpottaa kun saa edes jonnekin nämä ajatukset purkaa.