MUN ELÄMÄ ON IHAN SOLMUSSA!!! :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nina-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Nina-

Uusi jäsen
06.07.2007
6
0
1
En vaan jaksaisi enää elää hetkeäkään, ainakin jos elämäni jatkuu yhtä kaoottisena kuin nyt.

Mulla on aika monta vuotta ollut tällaista "lievää masennusta", jonka vuoksi ihan alkuaikoina kävin ammattiauttajan juttusilla. Lopetin kuitenkin käynnit, koska ajattelin pahan olon olevan ohimenevää ja muutenkin fiilis helpottui. Aika ajoin paha olo on nostanut päätään voimakkaammin, mutta en koe olevani "masentunut" tai ammattiapua tarvitseva, sitä paitsi tiedän, että Suomessa on todellakin niin paljon enemmän ihan tosissaan kunnon apua tarvitsevia ihmisiä, etten halua tavallaan alkaa kerjätä sääliä turhasta.

Olen yrittänyt poistaa pahaa oloani pettämällä rakasta miestäni (aivan, mitä helvettiä olenkaan ajatellut), siitähän se paha olo on vain kasvanut. Kylälläkin jauhetaan jo yleisesti paskaa minusta tekojeni vuoksi, mikä tietysti on ymmärrettävää ja itsepähän olen tämän kaiken aiheuttanut.

Onneksi olen vihdoinkin ymmärtänyt sen, että pettäminen ei todellakaan ole mikään ratkaisu ongelmiin, ei edes silloin kun tuntuu, että parisuhdekin on perseestä ja että kaipaan elämääni vaihtelua.

Mieheni on mulle äärettömän hyvä (alussa meillä oli paljon vaikeuksia ja silloin mies petti minua) ja rakastaa minua. Olen onnellinen hänen kanssaan, mutta oma elämäni on täysin solmussa... Siksikö sitten satutan muitakin, tahtomattanikin... Sen tosin tiedän, että oma paha olo ei saa olla syy muiden loukkaamiseen :'( En tiedä mitä minun pitäisi tehdä ja en käsitä miten olen voinut tehdä mitään niin typerää kuin esim. pettäminen :'(
 
Hae ihmeessä apua. :hug: Suomalaiseen luonteeseen nyt kuuluu tuollainen vähättely, että kyllä niitä on enemmänkin apua tarvitsevia jne ja sitten kärvistellään pahan olon kanssa kotona vaikka pitäisi jo olla luuri kädessä ja numero valittuna. :(

Kyllä ainakin mun lukemani perusteella sun ehdottomasti kannattaa kääntyä sinne ammattilaisen puoleen ja olet vielä sinänsä onnekkaassa tilanteessa että sulla on aiempia hoitokontakteja, joten avun saaminen voi olla nopeaa ja tiedät itsekin vähän millaista se "terapia" on. Miehenkin kanssa kannattaa varmaan jutella ja ottaa selvää teidän suhteen tilasta ja tutkia millaiset asiat mättää ja mitä niille voisi tehdä ja kannattaisihan sitä pariterapiaakin miettiä.

Jos nyt otat itseäsi niskasta kiinni vaikka se tuntuisikin vaikealta ja hakisit apua, niin varmasti kiittäisit itseäsi sitten muutamien kuukausien kuluttua kun asialle olisi oikeasti tullut tehtyä jotain. :)
 
kannattaa sitä apua hakea,ja vaatia!muista että myös sinä ansaitset olla onnellinen ja voida hyvin,eikä ne sun ongelmat ole pieniä sinulle ja se on ainoa asia jolla on väliä,ei muiden mielipiteillä! :hug:
 

Similar threads

Yhteistyössä