mun lapset vihaa toisiaan

[risana]

Mulla on kouluikäiset lapset, tyttö ja poika 9 ja 13. Ne vihaa toisiaan, ei tule minuuttiakaan toimeen ilman riitaa. Syytä on kummassakin ja mun kasvatuksessa, viimeisessä varmaan eniten. Toinenlapsista ilkeilee hillitysti, mitä nyt piereskelee toisen naamalle tai tönäsee tms. toinen kiljuu turhasta ja käy kiinni. Hillitty on hyvä koulussa, menestyjä, komea, itsetietoinen, leuhkakin. Toinen taas sosiaalisesi lahjakas, pidetty ja tasavertainen ryhmähengen luoja esim. koulu ja kaveripiirissä, mutta huono itseluottamus, kun on aina toisen varjoon jäänyt ja koko elämänsä elänyt sisaruksen kiusaamana. Koskaan, ei ikinä, ole ollut päivää, että nää kaksi olisivat tulleet toimeen keskenään. Mun täytyy olla vieressä koko ajan. Antaa jatkuvaa huomiota kummallekin. Kun poistun vessaan kuuluu huuto jo siinä vaiheessa kun istun pöntölle. Mä en jaksa tätä enää. Mikään ei auta. Ei keskustelu, ei palkkiot, ei rangaistukset, saarnat, välinpitämättömyys, halit ja suukot, ei mikään. Mä olen niin rikki että saan raivarit toisinaan pienimmästäkin kinasta, koska mitään välitilaa tai huokauksen hetkeä ei ole jos nää on kotona hereillä yhtäaikaa.

Meillä on lisäksi myös taapero, ahdistaa että vaikka isot on sen kanssa kaksin mitä ihanampia, niin se saa kuitenkin mallin, että nää kaksi ei siedä toisiaan. Toivoisin että joku muu auttaisi kuin se, että huudan ja raivoan, jolloin noi vetäytyy omiin oloihinsa, eikä kärtä mun huomiota itseensä toistensa kustannuksella. Sekään ei muuta mitään, että nätisti auttaisin niitä huomaamaan mitä taas tekevät. Ei sekään, että vetäydyn täysin tilanteesta ja olen noteeraamatta tappelua vaikka useamman viikon ajan. Yleensä nää riidat päätyy siihen, että mä tappelen jomman kumman tai molempien kanssa, eli mun pitää lopettaa valitaminen, mä olen vääränlainen, en puolusta tai en valita sille kenelle kuuluisi tai en kuuntele ja ymmärrä mistä oli kyse ja niin edes päin. Kaikki mun aika menee tähän. Mitä mä oikein teen?

 

[anna ku arvaan]

Poika on se joka provoaa toista?

 

[e]

Asutko yhdessä lasten isän kanssa, eli ei ole mahdollisuutta laittaa toista lasta isälle asumaan?

 

[Jahvetti]

Ihan kun meidän 2 vanhimmasta olisist kertonut
Ehkä aika auttaa...muuta en osaa neuvoa :hug:

 

[ap]

Poika on se joka provoaa toista?

Se on vanhempi ja aina kiusannut ja ollut ylimielinen. Ongelma on niin pitkällä ettei sen tarvitse enää tehdä yhtään mitään muuta kuin katsoa siskonsa suuntaan niin sisko saa siepit ja kiljuu kurkku suorana, ellei jo ole lyönyt tai nipistänyt.

 

[samassa veneessä]

Ihan kuin meillä, paitso lapset on samaa sukupuolta. Isompi härnää ja kiusaa sanallisesti, koska tietää että nuorempi tulistuu herkästi. Kaikkea on kokeiltu, välillä olen ihan loppu tähän tilanteeseen. Puhe ei auta, ei rankaistukset, ei palkkiot, ei mikään...

 

[ap]

Asutko yhdessä lasten isän kanssa, eli ei ole mahdollisuutta laittaa toista lasta isälle asumaan?

Ei ole mahdollisuutta, kun isä asuu toisessa kaupungissa ja kummatkin on mussa todella kiinni ja elämä täällä, sukulaiset ja kuopus ja koulut. Isä on aika hermoileva, äkäinen, en halua lapsia sille, on niin omaehtoinen ihminen ja sillä lisäksi nuori avovaimo joka ei perhettä ihan varmasti tahdo, viikonlopuissakin jo liikaa.

 

[jaiks]

:hug:

Tässä on syy miksi meille ei tule toista. Olen alkanut tulla toimeen veljeni kanssa vasta aikuisena kun olimme asuneet vuosia omillamme. Edelleenkin pidän häntä sietämättömänä tyyppinä, vaikka rakastankin ja toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää. Hän ei ole todellakaan paha ihminen, mutta en vain siedä sitä miten joku voi olla niin eri planeetalta kuin koko muu maailma. Eli kun toiset tekeävät lapsi kun pitää olla sisaria niin minä olen sitä mieltä, että ei kannata.

On kyllä elämänmittaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat tavattoman tärkeitä. En osaa sanoa mikä meillä olisi tehonnut. Jos meidät olisi jätetty viikoksi keskenämmäe niin oltaisiin vain kokeiltu kumpi saa alistettua toisen henkisellä niskalenkillä. Mutta jotain interventiota suosittelen. Videoi tilanteita ja näytä miten naurettavia ne ovat? Jos uskosin, että sillä olisi vaikutusta, että kun sanoo, että aikuisena tuntuu kamalata kun tietää olleensa hirviö niin tulisin pitämään teille puhuttelun. Mutta ei siitäkään mitään jeesiä ole.

 

[Saraldo]

Yhden lapsen äitinä en voinut vastustaa kiusausta... Tässä kohtaa yksilapsisia kummastelevat voisivat miettiä, ennen kuin seuraavan kerran sanovat, että lapsella pitää ehdottomasti olla sisaruksia . Tässä hyvin huomaa, ettei ne sisarukset aina ole lapselle mikään elämän suola. Mutta kukaan ei voi tietää ennen lasten syntymää, miten lapset tulevat keskenään toimeen. Eikä kenenkään pidä jättää tekemättä lapsia sen vuoksi, että jos ne ei sitten tuliskaan toimeen. Vaan että lapsia tehdään sen vuoksi, että äiti ja isä niitä haluavat.

Toivon jaksamista ap:lle :hug: . Mun sisarukset oli vähän samanlaisia. Mä taas vältyin niiden riidoilta, koska olin kymmenisen vuotta nuorempi (kuten sinun nuorimmaisesi). Nyt vanhemmiten tulevat paremmin toimeen, mutta eivät todellakaan ole mitään ystäviä. Toivottavasti aika tekee tehtävänsä ja molemmille tulee enemmän järkeä päähän.

 

[vieras]

Minä ja 2,5 v nuorempi veljeni oltiin tuollaisia, riideltiin, ärsytettiin toisiamme ja kinasteltiin koko lapsuus... vanhemmillani meni jatkuvasti hermot. Sitten se loppui kun oltiin ehkä jotain 16- ja 18-vuotiaat, ollaan oltu koko aikuisikä hyviä kavereita ja katsellaan usein leffoja yhdessä yms.

 

[viiraska]

Samantyyppistä ongelmaa täälläkin, minusta ongelma on pojan poikamaisuus ja tytön tyttömäisyys. Poika dominoi, kilpailee siskonsa kanssa ihan joka asiassa ja yrittää näyttää paremmuuttaan. Tyttö taas ärsyttää taiten, usein niin ettei äiti kuule. Jos ongelma on todella paha, kuten kuvaat, hakeudu ihmeessä perheneuvolaan. Kyse on molempien lasten elämästä ja persoonallisuuden kehittymisestä. Jos ei näytä suotuisalta, kannattaa kyllä käydä hakemassa ulkopuolisen näkökulmaa ja neuvoja.
Mekin kävimme psykologin luona yhdessä vaiheessa, mutta ongelma oli silloin vähän eri, ja psykologi työskenteli toisen lapsen kanssa kahden kesken joten minä äitinä en saanut tähän kyseiseen ongelmaan täsmäapua. Eli en osaa antaa neuvoja.

 

[jaiks]

Tuo perheneuvola voisi muuten oikeesti olla hyvä juttu!!! Tajuaisivat, että äiti ei oikeasti jaksa ja että elämässä ei voi käyttäytyä ihan miten haluaa.

Muistin just mikä meillä auttoi: mun äiti kilahti meidän riitelyyn niin totaalisesti 16 vuoden jälkeen, että heittäytyi lattialle makaamaan ja kirkui täysillä, että "Vittu mä en enää kestä teitä, en vain tiedä mitä teidän kanssa voi enää tehdä". Nainen, joka ei kiroile, jolla oli aina tilanne hanskassa. Pysäytti. Äitiä kuitenkin kunnoitettiin ja tajuttiin, että nyt on menty liian pitkälle. Kyllä meillä oli siis riidelty ja huudettu ennenkin, mutta en ollut koskaan jotenkin aiemmin tajunnut sitä, että äiti todellakin on vain ihminen. :ashamed:

 

[viiraska]

Entä ihan vanhanaikainen puhuttelu, oletko kokeillut sitä? Kerro lapsille, miksi heidän tappelunsa on väärin (se tuottaa heille itselleen pahaa mieltä ja kuluttaa sinun voimasi). Sitten kysyt, miten heidän omasta mielestään tappelu syntyy ja etenee (heillä on siitä ihan tarkka kuva). Pidä huoli, että kumpikin saa puheenvuoroja ja ettei keskustelu mene riitelyksi ("ssh, nyt Liisa saa sanoa miten hänestä tämä asia on"). Sitten kysyt, miten tilanteen voi pysäyttää, mitä voi tehdä erilailla (mennä omaan huoneeseen, hymyillä sanomatta mitään tms.). Lopuksi vielä sovitaan seuraamus seuraavan riidan varalle. Esim. molemmat menettävät tv:n katseluoikeuden pariksi päiväksi tai joutuvat tiskaamaan.

 

[ap]

Mahtavaa kuulla että tämä ei ole mikään ainutlaatuinen tilanne. Ei sillä, että kenellekään tällaista samanlaista soisin. Mä olen oikeasti luullut että mä olen pilannut niitten välit, että mun kasvatus on sotkenut jokin luontaisen verisiteen voiman. Pelännyt, että saan jonkun lastensuojeluilmoituksen kun meiltä kuuluu tällainen meteli ja mut laitetaan jonnekin äitikursseille opettelemaan järjestyksen pitoa Vilijonkan tyyliin, jonka lapset näkyy vaan ei kuulu. Olen pitänyt itteäni kyvyttömänä ja tyhmänä kun en ole osannut ratkaista lasten välisiä ongelmia vaikka olen aikuinen eikä meillä ole mitään syytä tuollaiseen sekasortoon (ei siis päihdeongelmaa tai mielenterveysjuttuja mulla, jonka takia lapset olisivat tolaltaan).

Ihania ootte! Todella helpottavaa tietää että näin voi olla ihan vain siksi, että näin asiat vaan on, eikä että meidän perhe olisi jotenkin epäonnistunut perheenä, minä vanempana, kun en ole osannut meitä perheyttää.

 

[mun]

Mun kaksi nuorempaa siskoa eivät vieläkään, nyt aikuisena, oikein ole läheisissä väleissä koska pienenä isompi simputti toista niin kovasti. Nuorempi sanoo, että siitä on jääyt elinikäiset traumat. Syynä varmaan mustasukkaisuus. Yritin itse aikanaan suojella pienempää isomman kiusaamiselta ja väkivallalta, mutta aina en ehtinyt väliin. Isompi oli pienelle tosi julma ja raaka, sekä sanallisesti että fyysisesti.

Tilanne pitäisi kyllä laukaista ehdottomasti. Mites jos kyselisit vaikka perheneuvolasta tms. jotain psykologiapua? Kannattaa puuttua ja hyvä kun otit puheeksi!

 

[ap]

Entä ihan vanhanaikainen puhuttelu, oletko kokeillut sitä? Kerro lapsille, miksi heidän tappelunsa on väärin (se tuottaa heille itselleen pahaa mieltä ja kuluttaa sinun voimasi). Sitten kysyt, miten heidän omasta mielestään tappelu syntyy ja etenee (heillä on siitä ihan tarkka kuva). Pidä huoli, että kumpikin saa puheenvuoroja ja ettei keskustelu mene riitelyksi ("ssh, nyt Liisa saa sanoa miten hänestä tämä asia on"). Sitten kysyt, miten tilanteen voi pysäyttää, mitä voi tehdä erilailla (mennä omaan huoneeseen, hymyillä sanomatta mitään tms.). Lopuksi vielä sovitaan seuraamus seuraavan riidan varalle. Esim. molemmat menettävät tv:n katseluoikeuden pariksi päiväksi tai joutuvat tiskaamaan.

Siis tällä tavalla sitä on koitettu toimia, mutta meillä on muo kurinpidolliset rangaistukset vähissä, kun ei juuri katsota televisiota, rahaa saa tarpeeseen, kotitöihin kuuluu osallistua muutenkin, pelejä ei toinen pelaa ollenkaan ja toinen vain vähän, pois ottaminen ei siis mitään haittaisi. Keskustelu menee riitelyksi aina. Tai sitten se jatkuu noin kuusituntia, koska toinen lasista jää jankkaamaan jotain asiaa kunnes on nukkumaanmenoaika... Toivotonta

 

[ap]

Taidan tosiaan tehdä niin, että otan yhteyttä perheneuvolaan. Ei siinä ainakaan hävitä voi ja ompahan lapsilla joku joka kuuntelee ilman että he ajattelevat, että kuuntelija olisi puolueellinen, kuten minusta tietenkin aina epäilevät mun oikeudenmukaisuutta. Kriittinen ikä pojallakin. Helpommaksi tämä tuskin tulevina teinivuosina muuttuu, jos ei mitään välineitä ole kuinka konflikteja edes vähän vähentäisi ja että oppisivat ottamaan itse vastuun, eikä syyttämään aina toisiaan tai minua.

 

[vieras]

Älä syytä itseäsi, jos nyt muistelen omaa lapsuutta ja kavereiden sisarusparvia, niin toi on tosi yleistä! Vähintäänkin yhtä yleistä kuin se, että sisarukset ovat toistensa parhaat ystävät. Tietty suurin osa on varmaan näitä välimuotoja, että toimeen tullaan jotenkuten...

 

[jaiks]

Juu, meillä oli kyllä puhutteluja ja keskusteluja, ei mitään suurempaa apua. Kun toisen naama ärsyttää niin se ärsyttää. Ja sen tajuaa kokonaan vasta aikuisena miten kamala on ollut. Toki vanhemmalla vastuu on, mutta loputtomia ei voi tehdä. Mutta kunnan palvelut ovat kyllä myös näitä tilanteita varten.

Tsemppiä ja voimia ap!!! Vaikutat ihan järkinaiselta.

 

[vieras]

Voisitko kehittää heille jonkin yhteisen projektin, jonka onnistumisesta on luvassa kiva palkinto koko perheelle? En nyt oikein osaa sanoa, millainen se voisi teidän perheen kohdalla olla, mutta kuitenkin sellainen jossa joutuvat yhdessä ponnistlemaan ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Kannattaa myös katsoa peiliin, miettiä millä tavoin kohtelet lapsia, suositko jompaakumpaa, vaaditko toiselta enemmän kuin toiselta tms., mikä saattaisi aiheuttaa sisarkateutta.

 

[vieras]

Meillä ainakin vanhemmat oli ihan korostetun tasapuolisia. Ei vaan ns. henkilökemiat natsanneet siskon kanssa.

 

[...]

Juttele niille molemmille erikseen. Sano miten häpeet niiden käytöstä. Kysy eikö ne raskasta sisartaan ollenkaan? Saa ne tunteen häpeää käytöksestään!
Tai sit toivot, että niiden käytös muuttuu kunhan kasvavat.

 

[elämä on]

Yhden lapsen äitinä en voinut vastustaa kiusausta... Tässä kohtaa yksilapsisia kummastelevat voisivat miettiä, ennen kuin seuraavan kerran sanovat, että lapsella pitää ehdottomasti olla sisaruksia . Tässä hyvin huomaa, ettei ne sisarukset aina ole lapselle mikään elämän suola. Mutta kukaan ei voi tietää ennen lasten syntymää, miten lapset tulevat keskenään toimeen. Eikä kenenkään pidä jättää tekemättä lapsia sen vuoksi, että jos ne ei sitten tuliskaan toimeen. Vaan että lapsia tehdään sen vuoksi, että äiti ja isä niitä haluavat.

Toivon jaksamista ap:lle :hug: . Mun sisarukset oli vähän samanlaisia. Mä taas vältyin niiden riidoilta, koska olin kymmenisen vuotta nuorempi (kuten sinun nuorimmaisesi). Nyt vanhemmiten tulevat paremmin toimeen, mutta eivät todellakaan ole mitään ystäviä. Toivottavasti aika tekee tehtävänsä ja molemmille tulee enemmän järkeä päähän.

Sisarukset vivat oikesti inhota toisian, kemiat eivät kohtaa. toinen tullut isään toinen äitiin tai sit muihin sukulaisiin.

 

[ap]

Voisitko kehittää heille jonkin yhteisen projektin, jonka onnistumisesta on luvassa kiva palkinto koko perheelle? En nyt oikein osaa sanoa, millainen se voisi teidän perheen kohdalla olla, mutta kuitenkin sellainen jossa joutuvat yhdessä ponnistlemaan ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Kannattaa myös katsoa peiliin, miettiä millä tavoin kohtelet lapsia, suositko jompaakumpaa, vaaditko toiselta enemmän kuin toiselta tms., mikä saattaisi aiheuttaa sisarkateutta.

Siis juuri tuo tasapuolisuuden ilmaiseminen on vaikeaa, koska lapset ovat ihan erilaisia. Koitan tukea vahvuuksia ja kannustaa heikoissa kohdissa, mutta kun he ovat luonteiltaan ja ominaisuuksiltaan ihan päinvastaisia. Tyttö ei ole erityisen lahjakas koulussa tai "älyllisissä" ja liikunnallisissa jutuissa, poika on. Tyttö taas on mukava, lojaali, hyvä ystävä, iloinen ja hyväntahtoinen ja vaatimaton, mutta silti karismaattinen esiintyjä, luova ja kielellisesti lahjakas ja sosiaalisesti taitava ryhmässä, poika taas ei ole, mutta hän on musikaalinen ja urheilullinen sarkastisella huumorintajulla varustettu kympin oppilas. Sisaruskateutta on vaikeaa välttää kun ovat kuin yö ja päivä eivätkä oikein voi olla kuin toinen on. Enkä minä voi kohdellakaan heitä samoin, koska silloin aliarvioisin joitain kykyjä ja vaatisin väärissä kohdissa liiallisuuksia. Vaikeaa on.

Projektien kehitteleminen olisi haasteellista. Kaikki mitä olen koittanut päättyy kilpailuasetelmaan ja riitaan. Ja siinä on se, että mun tosiaan täytyisi olla koko ajan heidän kanssa, ei vaikka tiskaamassa. Meillä on kyllä tuo suuri projekti, kuopus, joka on kaikkien silmäterä, mutta siitäkin nuo kaksi tappelevat.

Me palataan paljon lautapelejä ja se sujuu jotenkin, kun leikitään, että minä suutun jos häviän. Se on heistä hauskaa. Saada mut häviämään

 

[ap]

Juttele niille molemmille erikseen. Sano miten häpeet niiden käytöstä. Kysy eikö ne raskasta sisartaan ollenkaan? Saa ne tunteen häpeää käytöksestään!
Tai sit toivot, että niiden käytös muuttuu kunhan kasvavat.

Kun mä olen yrittänyt tätä mua alkaa itseäni hävettämään se, että nöyryytän heitä heidän kypsymättömistä ihmissuhdetaidoista. Tulee sellanen olo, että lapsi ajattelee sitten, että enkö mäkään rakasta heitä kun kerran tapellaan niin paljon. Enhän mä voi tunteita niihin siirtää. Niitten pitäs löytää ne sydämestään kun kokisivat toistensa kanssa yhteenkuuluvaisuutta. Mä en ole osannut luoda sellaisia olosuhteita, että heille olisi syntynyt sellainen rakastava suhde.