...jotka eroavat alle vuoden päästä naimisiin menosta. Ollaan oltu miehen kanssa 7v kimpassa ja nyt mentiin kesällä naimisiin. Jotenkin vasta nyt alan tajuamaan kuinka helvetin tyhmä mä olin kun kuvittelin että mies muuttuisi jotenkin ihanammaksi naimisiin mennessä. Hän on kyllä oikein ihana, tosi hyvä isä, mahtava rakastaja, puhuu ja pussaa, käy töissä ja on iloinen, huumorintajuinen ja erittäin luotettava. Kannustaa aina minua oli asia mikä hyvänsä, ja osallistuu lasten elämään 110%sesti.
Muutamia ärsyttävyyksiä hänestäkin löytyy. Hän on kova jäkättäämään erilaisista asioista, esim. siivoamisesta, asioiden hoitamisesta, rahasta, ihmissuhteista, ihan kaikesta. Välillä tuntuu että teen kaiken väärin ja toinen huohottaa koko ajan niskassa että pääsis heti nokkimaan jos jotain mogaat. Ja nää asiat liittyy siis yleensä ihan arkipäiväiseen elämään, kaupassa käymiseen, siivoamiseen, lastenhoitoon, harrastuksiin jne. Ei siis muuten varsinaisesti alista minua tai mitään sellaista, o n vaan kova antamaan negatiivista palautetta. Positiivista palautetta sen sijaan saan aika harvoin, ja jos saan niin yleensä töihin liittyen. Mutta esim jos joskus harvoin laittaudun, tai käyn kampaajalla tms, niin mies ei koskaan huomaa. Hän ei ikinä kehu mua kauniiksi tai muuten huomaa jos olen jotenkin kaunistautunut. Muuta hempeilyä ja lässytystä kyllä harrastaa, mutta äärimmäisen harvoin sanoo mua kauniiksi, vaikka on ihan nätti ihminen kuitenkin.
Toinen puute hänessä on tilannetajun puute. Esim. tällä hetkellä riitelemme siitä että mulla on ollut aamusta asti järkyttävä päänsärky, ja äsken juuri ja juuri jaksoin mennä keittiöön hakemaan itselleni jotain syömistä. Mies täräytti paikalle ja alkoi paasaamaan kuinka minä olen sotkenut koko kämpän ja hän on siivonnut koko eilisen päivän (ei kyllä siltä näytä jos suoraan sanotaan), vaikka hyvin tietää että mulla on niin hirveä päänsärky etten pääse edes kunnolla sängystä ja oon tänään jo kahdesti oksentanutkin sen takia. Sitten kun vastasin vaan että mene muualle siitä jäkättämään, nyt on todella huono hetki, niin alkoi kiekuminen siitä kuinka mä en osaa ottaa negatiivista palautetta vastaan jne.
Mä en ymmärrä itsekään et miksi ihmeessä mä kuvittelin että nää ominaisuudet katoaa mun miehestä naimisiin menemällä? Mä vielä pidän itteeni hyvin realistina, ja oon aikasemmin naureskellut ihmisille jotka menee naimisiin esim. juopon kanssa toivoen että se juoppo siitä sitten paranee. Miksi hemmetissä mä silti odotin että tuollaisen ärsyttävät piirteet jonnekin katoisi sillä että mulla tulee sama sukunimi kuin miehellä? Ja nyt vaan mietin että mä en kestä elää elämääni niin että koko ajan kuuntelen sitä kuinka teen kaiken väärin, sitten hetken päästä anteekspyytelyä, ja tunnin päästä taas jäkätystä.
Kiitos ja anteeksi, ei tällä mun aloituksella kai mitään pointtia ole. Se vaan että pidän itseäni todella tyhmänä just nyt.
