Itseasiassa olen sitä mieltä, että 'papin aamen' muuttaa suhdetta myös tunnetasolla. Tai näin ainaikin minä ja mieheni koimme, kun avioiduimme tasan vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäisen kerran päädyimme samaan punkkaan ja käytännössä muutimme yksiin. Seurustelu oli kokonaan 'meidän juttu', mutta avioitumisen myötä kuvioon tuli mm verottaja, kummankin suvut, ja raha-asiat ylipäätään, eli nyt on vaan me, eikä kahta minää myös keskinäisessä elatuksessa ja oikeudessa elatukseen sekä tietenkin perimysoikeudessa.
Avioliitto on paitsi kahden ihmisen suhde, myös yhteiskunnallinen insituutio ja se määrittää ihmisen paikkaa suhteessa siihen. Tätä ei poista se, että avoliittoa on yritetty enenevässä määrin rinnastaa avoliittoon. Edelleen avoliitosta erotaan moninkertaisesti enemmän verrattuna avioliitton. Tämä siitä huolimatta, onko parilla lapsia vai ei.
Aloitajan tapauksessa virhe on jo tapahtunut. Seksiä käsketään antaa vaikkei edes huvittaisi, ettei mies lähtisi. Mies on saanut geeninsä eteenpäin ja hoitajankin niille. Hoitajaan ei tarvitse sitoutua jos ei huvita. Lapsiinsa miehellä on täydet oikeudet.