Voimia sinulle tulevaan kahteen viikkoon!! :hug: Minä en haluaisi mieheni tekevän reissuhommia etenkään kriisin aikana. Olisi raivostuttavaa ja ahdistavaa kun kaikki asioiden selvittely jäisi kesken..
T
tsemppiä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kaukosäädin:
Voi ihminen olla parisuhteessa onnellinen, mutta niin pahasti solmussa itsensä kanssa, ettei just silloin riitä energiaa parisuhteen ylläpitoon. On ihan normaalia, että silloin tällöin miettii, mitä elämältään haluaa. Ja toivottavasti ap:n mies saa selville, että haluaa elää normaalia perhe-elämää ap;n kanssa.
K
Keittiönoita
Vieras
Jotkut hakeutuu, jotkut ei. Työssä voi olla piirteitä, joiden takia haluaa sitä edelleen tehdä. Sairaanhoitajienkin työ on raskasta ja kuluttavaa, mutta ei pelkän työn kuluttavuuden takia kovinkaan usein lähdetä vaihtamaan alaa. Lisäksi alan vaihtamiseen tarvitaan useimmiten myös uudelleen koulunpenkille lähteminen ja se taas ei - varsinkaan miesten kohdalla - oikein sovi taloudellisesti elämäntilanteeseen. Varsinkaan, jos on vaimo kotona ja pieniä lapsia. Se rahantulo nimittäin loppuu heti samana päivänä kuin työkin. Työpaikan vaihdos ei yleensä auta, itse olen sitä kokeillut huonolla menestyksellä. Alkuun hommat uudessa paikassa sujuu ihan mukavasti ja on sikaonnellinen siitä, että vaihtoi työnantajaa ja saa tehdä juuri sitä, mitä työltään haluaa. Menee vuosi ja taas huomaat olevasi just samanlaisessa tilanteessa kuin edellisessä firmassakin. Työnkuva on muuttunut, vastuuta on tullut lisää ja pahimmassa tapauksessa et saa tehdä enää ollenkaan sitä mieleistäsi hommaa, minkä takia työpaikkaa vaihdoit. Jos jotain menet jupisemaan pomollesi asiasta, saat ymmärrystä ja reilun palkankorotuksen. Mutta et takaisin sitä työtä, mitä halusit tehdä.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kaukosäädin:
Valitettavasti minusta ei ole näin kylmäveriseen toimintaan, vaikka ehkä pitäisi..
T
tsemppiä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No joo, mitä järkeä on olla parisuhteessa, jos ei voi kommunikoida ja ilmaista tunteitaan, vaan pitää teeskennellä jotain muuta kuin on? Ei kai ap mikään teini ole... :/
V
vieras
Vieras
Onko teillä ehtinyt olla ollenkaan kahden keskistä aikaa? Pienten lasten kanssa sitä on vaikea järjestää, mutta varmasti se olisi tässä tilanteessa tarpeen.
T
tsemppiä
Vieras
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja onni löytyy arjesta:
Olen jo niin tottunut tähän, että tällä hetkellä ajatus yksin olemisesta tuntuu oikeasti hyvälle, tämäkin ilta täällä on auttanut tunteiden tuulettelussa paljon! Saan funtsata asioita rauhassa. Ja apua haen itselleni nyt ensi tilassa. Ja varmaan äidilleni pitäisi tästä mainita.
Kaverini miehellä ollut työuupumus, hänenkin kanssaan voisi olla hyvä jutella, josko saisi selvyyttä asioihin..
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tässä olisi parantamisen varaa, tiedämme sen kumpikin.
Ehkä pitäisi varata aikaa meille kahdelle heti kun tulee taas kotiin..
Olen pyrkinyt pitämään huolen, että aikaa olisi, mutta nyt vauva vielä niin pieni ettei sitä ole ollut riittävästi.. Toisaalta mies on aina ollut ihan onnessaan, kun saa viettää vapaansa kotona lasten kanssa, yhdessä perheenä. Sanonut sen monta kertaa, että olemme parasta mitä hänellä on.
Siksi tätä ei ymmärrä!
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä:
Ei ole teini ei.. Puhuakin osaan jo!
Jo kyllä tässä iässä jo pitääkin osata, jos melkein kolmekymppinen on.
K
Keittiönoita
Vieras
Jos olisit rekkautunut, pukkaisin yytä =) Jos haluat, pukkaa mullepäin.Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kerronpa teille tarinan, vaikkei se tähän nyt sitten hirveästi liippaisikaan. Mun pappa oli suuri sota sankari. Hänelle sanottiin sodan jälkeen armeijassa, että ei tänne kyllähän se risti sulle riittää. olihan se risti todellakin läpi elämän, joka paikkaan minne meni se oli aina vastassa. Joka paikassa kateutta ja halveksuntaa.
Äiti kysyi papalta nähtyään lehtijutun miehestä, joka oli menettänyt perheensä jokeen, että isä mitä sinä olisit tehnyt. Pappa vastasi että minä en olis ikinä ilman teitä tullut sieltä joesta.
Voisin kuvitella että pappa oli burn out, muttei sille kyllä tullut mieleenkään jättää perhettään. Se oli kaikkein tärkein asia hänen elämässään.
Äiti kysyi papalta nähtyään lehtijutun miehestä, joka oli menettänyt perheensä jokeen, että isä mitä sinä olisit tehnyt. Pappa vastasi että minä en olis ikinä ilman teitä tullut sieltä joesta.
Voisin kuvitella että pappa oli burn out, muttei sille kyllä tullut mieleenkään jättää perhettään. Se oli kaikkein tärkein asia hänen elämässään.
T
tsemppiä
Vieras
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Niin kuin aiemminkin laitoin, tämä riittää nyt näin. Mutta jos toiselta tuntuu, niin laittelen sinulle päin sitten. Kun aikaa ei arkena tälle hirmuisesti yksin lasten kanssa ollessa ole.. Kiitos kuitenkin ajatuksesta. Sinusta on ollut paljon apuja nyt muutoinkin.
Ajattelen asioista ehkä selkeämmin kuin koko tämän viikon aikana, ehkä tässä saadaan vielä jotain tolkkua asioista ennen kuin mies lähtee.. Jos on jotain uupumista tms työperäistä, eikä mitään kolmansia pyöriä, niin kuin en edelleenkään jaksa uskoa. Sitä ei osaa aina ajatella sen laajemmin asioita ennen kuin joku ulkopuolinen sanoo jotain uutta, mitä ei olisi itse keksinyt. Tässä on pakko olla jotain, mitä en osaa tulkita, mutta mihin taatusti on olemassa apua. Todennäköisesti mies ei tiedä itsekään todellista syytä, niin kuin sanookin. Ja minä edelleen uskon häntä. Joten..
Tänään hän on viettämässä iltaa kavereillamme, huomenna täytyisi vielä hiukan jaksaa jutella ennen kuin lähtee.Sunnuntai menee kuitenkin jo lähtemisen valmistelemiseen.. Nauttikoon silloin lastensa seurasta rauhassa. Onhan tätä tässä jo monta päivää puitu.
Joopa: mun yksi ystävä tuli vajaa pari vuotta sitten jätetyksi juuri tuolla tavalla, ja tiedänpä yhden toisen ystäväni jättäneen miehensä vähän samalla tyylillä.
Ehkäpä siellä on kuitenkin asioita, mistä mies ei halua puhua ja haluaa pitää omana tietonaan, kokee että tilanne on helpompi jättää vaan sikseen. Eihän sitä tiedä.
Ehkäpä siellä on kuitenkin asioita, mistä mies ei halua puhua ja haluaa pitää omana tietonaan, kokee että tilanne on helpompi jättää vaan sikseen. Eihän sitä tiedä.
K
Keittiönoita
Vieras
Palataan asiaan, jos tunnet tarvetta =) Oikein paljon jaksamisia sinulle ja toivotaan, että asiat järjestyisivät vielä hyvin eikä tämä olisi parisuhteenne loppu :hug: :hug:Alkuperäinen kirjoittaja ap:
V
vieras
Vieras
Kamalaa ajatella, että miehelle "sallitaan" tuollainen käytös. Mitäs jos se oliskin nainen joka pakkaisi kamat ja jättäisi lapsensa?
onko miehet jotain erikoistapauksia, pentuja joilta voi odottaa ihan mitä tahansa? Ilmeisesti...
Itse antaisin kyllä lähteä, eikä olis takas tulemista.
onko miehet jotain erikoistapauksia, pentuja joilta voi odottaa ihan mitä tahansa? Ilmeisesti...
Itse antaisin kyllä lähteä, eikä olis takas tulemista.
M
m
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä ihmettelen kans, että miten sitä voi toinen vanhempi vaan yhtäkkiä ilmottaa, että nyt ei kiinnosta enää tämä perhe-elämä ja lähteä lätkimään. Niinku ei olis mitään vastuuta.
Y
Yrtti
Vieras
Minä kyllä "ymmärrän" ap:n miestä. Siis siinä, että ei sitä selkeää syytä välttämättä ole. Itse olen jo pitkään miettinyt lähtemistä. siis ihan todella, pakoa tästä kaikesta. Mutta en vain voisi pakata kasseja ja jättää lapsia. Niinpä olen miettinyt eroa.
Ei miehessäni mitään vikaa ole, no, seksiä haluaisin enemmän, ja läheisyyttä, mutta toisaalta taas en haluaisikaan.
Olen vain niin väsynyt arjen pyörittämiseen, että ajatus siitä "helpommasta elämästä" mitä erotessa tulisi, tuntuu ihanalta.
Kun sitten ihan realistisesti miettii, mitä olisi elämä 3:n pienen yh:na, niin eihän siinä mitään ihanaa olisi.
Se, mitä siis todella kaipaan, on vain jonkinlainen "pako" tästä arjesta, hetki omaa aikaa, hetki aikaa levätä ja selvitellä päätä. Kai tämä on jokin kriisi.
Sen tarkemmin en osaa ajatuksiani ilmaista, sekavaa tämä on minullekin, mutta tahdon vain sanoa ap:lle, että miehelläsi ei välttämättä ole mitään selkeää syytä eroon, ainoastaan oma paha olo ja ahdistus. Minäkin kallistun tuolle burn outin kannalle ennemmin, kuin toiseen naiseen.
Haluaako miehesi edes oikeasti erota sinusta ja lapsista -perheestään, vai haluaakohan hän vain "jotain muuta", eli että hänen oma olonsa jotenkin helpottuisi, ja ero on se ainoa pakokeino, minkä hän keksii.
-Siksi älä ole liian ehdoton tuon eronkaan kanssa, eli kun on lähdössä, on nyt lähdettävä, vaan koita saada miehesi miettimään, mitä hän on pakenemassa.
Ei miehessäni mitään vikaa ole, no, seksiä haluaisin enemmän, ja läheisyyttä, mutta toisaalta taas en haluaisikaan.
Olen vain niin väsynyt arjen pyörittämiseen, että ajatus siitä "helpommasta elämästä" mitä erotessa tulisi, tuntuu ihanalta.
Kun sitten ihan realistisesti miettii, mitä olisi elämä 3:n pienen yh:na, niin eihän siinä mitään ihanaa olisi.
Se, mitä siis todella kaipaan, on vain jonkinlainen "pako" tästä arjesta, hetki omaa aikaa, hetki aikaa levätä ja selvitellä päätä. Kai tämä on jokin kriisi.
Sen tarkemmin en osaa ajatuksiani ilmaista, sekavaa tämä on minullekin, mutta tahdon vain sanoa ap:lle, että miehelläsi ei välttämättä ole mitään selkeää syytä eroon, ainoastaan oma paha olo ja ahdistus. Minäkin kallistun tuolle burn outin kannalle ennemmin, kuin toiseen naiseen.
Haluaako miehesi edes oikeasti erota sinusta ja lapsista -perheestään, vai haluaakohan hän vain "jotain muuta", eli että hänen oma olonsa jotenkin helpottuisi, ja ero on se ainoa pakokeino, minkä hän keksii.
-Siksi älä ole liian ehdoton tuon eronkaan kanssa, eli kun on lähdössä, on nyt lähdettävä, vaan koita saada miehesi miettimään, mitä hän on pakenemassa.
P
Pakko harmailla nyt, ketjun ap siis..
Vieras
Niin, ajattelin nyt tulla jatkamaan vielä tänne, ehkä jotakuta kiinnostaa, miten asiat on menneet eteenpäin..
Mieheni on edelleen samalla reissulla, joten emme ole puhuneet kasvokkain vielä uudestaan asioista. Ennen lähtöään kuitenkin keskusteltiin vielä, ja mitään kolmansia tähän nyt todellakaan liity. Mieheni sanoi, ettei hän tarvitse ketään muuta, eikä halua, koska ei halua todellakaan aiheuttaa mitään sellaista tuskaa minulle. Tilaisuuksia siihen toki on ollut, sen hän sanoi myös itse, mutta sanoi myös, ettei hän koe tarvetta hajoittaa perhettään sellaisella. Uskon miestäni. Hän ei valehtelisi minulle tuollaisesta, kun vielä kysyin ihan suoraan.
Mutta.. muuten asioihin ei tuolla keskustelulla selvyyttä oikein tullut, edelleen sain sellaisen olon, että hän on tajuttoman poikki työstään ja kaipaisi ehkä jotain muuta. Tai siis, hän tarvitsisi jotain muuta, mutta koska pitää työstään, hän ei osaa ajatella, että siitä pitäisi nyt ensimmäisenä olla tinkimässä. Koska ihan loppu hän on, mutta mihin? Työ nyt kaikista eniten häntä kuluttaa, vaikka siitä pitääkin tai ainakin sen eteen on tehnyt töitä.
No, hän lähti matkaan ja sovimme, ettei päätöksiä tehdä suuntaan eikä toiseen vaan asioita mietitään lisää rauhassa kunhan hän tulee takaisin..
No, joka tapauksessa olin yhteydessä ihan muissa merkeissä yhden hänen työkaverinsa vaimon kanssa, ja kuulin häneltä, että joillekin on tarjottu pysyvää paikkaa jostain ulkomailta. Muutamalle kaukoidästä, muutamalle jenkeistä ja joku saaneen eurooppaan.. Osa tulee saamaan kenkää. Että tästä ei sitten olekaan ollut mitään puhetta. Enpä siis tiennyt, että mitä miehelleni oli tarjottu.. Enkä ole asiasta kysynyt, olemme olleet hyvin vähän yhteyksissä nyt, olen antanut hänen olla rauhassa, josko asiat ja ajatukset selkiytyisivät.
No, kuitenkin olen itse sen verran ajatellut, että jos miehelleni on tarjottu muualta paikkaa, voi olla hyvin todennäköistä, että se on aiheuttanut hänelle niin suuren stressin. Kun tietää, että minun tukiverkot ovat täällä, hän on paljon kuitenkin pois, lapset on pieniä.. eli ehkä hän ajattelee, etten millään suostuisi muuttamaan mihinkään. Eikä siksi uskalla ottaa asiaa puheeksi..
Tottahan tuokin on, minulla on kaikki täällä, en tosin ole edes osannut ajatella sitä mahdollisuutta, että muuttaisimme johonkin. Enkä osaa ajatella vieläkään, sillä en tiedä onko asia oikeasti näin. Jos on, pitää sitä ajatella sitten yhdessä.
No, minä olen kuitenkin itse tahollani asiaa purkanut ja olo on aika sekava edelleen, mieheni lähtö oli kipeimpiä mitä on ollut, jotenkin tuntui kuin olisin ollut luopumassa hänestä kokonaan nyt. Itkenyt olen ja paljon, miettinyt, mitä olen tehnyt väärin ja mikä miestäni vaivaa.. Olemme sopineet menevämme avioliittoneuvontaan yhdessä, kun hän tulee takaisin. Asiaa on siis käyty läpi. Ihan vielä en heitä pyyhettä kehään, toivoa varmasti vielä on, kunhan nyt todellakin saan tietää syyn, jos sellainen vain on.
No, mutta, tässä muutama ajatus taas tähän, olen niin poikki asian vatvomisesta, etten oikein saa mitään järkevää tästä aikaiseksi sanottua, toivottavasti kuitenkin ymmärsitte, että luovuttamassa en ole. Ja ihan järjissäni täällä ollaan, vaikka hetkittäin tuntuukin, että maailma kaatuu tai ilma loppuu ja tekisi mieli mennä lattialle makaamaan ja vain itkeä! Lasten takia jaksan, he eivät saa eivätkä tule kärsimään tästä. Eihän tämä heidän syynsäkään ole.
Kiitos teille tuhannesti ajatuksista, sekä toivosta saada asiat kuntoon!
Mieheni on edelleen samalla reissulla, joten emme ole puhuneet kasvokkain vielä uudestaan asioista. Ennen lähtöään kuitenkin keskusteltiin vielä, ja mitään kolmansia tähän nyt todellakaan liity. Mieheni sanoi, ettei hän tarvitse ketään muuta, eikä halua, koska ei halua todellakaan aiheuttaa mitään sellaista tuskaa minulle. Tilaisuuksia siihen toki on ollut, sen hän sanoi myös itse, mutta sanoi myös, ettei hän koe tarvetta hajoittaa perhettään sellaisella. Uskon miestäni. Hän ei valehtelisi minulle tuollaisesta, kun vielä kysyin ihan suoraan.
Mutta.. muuten asioihin ei tuolla keskustelulla selvyyttä oikein tullut, edelleen sain sellaisen olon, että hän on tajuttoman poikki työstään ja kaipaisi ehkä jotain muuta. Tai siis, hän tarvitsisi jotain muuta, mutta koska pitää työstään, hän ei osaa ajatella, että siitä pitäisi nyt ensimmäisenä olla tinkimässä. Koska ihan loppu hän on, mutta mihin? Työ nyt kaikista eniten häntä kuluttaa, vaikka siitä pitääkin tai ainakin sen eteen on tehnyt töitä.
No, hän lähti matkaan ja sovimme, ettei päätöksiä tehdä suuntaan eikä toiseen vaan asioita mietitään lisää rauhassa kunhan hän tulee takaisin..
No, joka tapauksessa olin yhteydessä ihan muissa merkeissä yhden hänen työkaverinsa vaimon kanssa, ja kuulin häneltä, että joillekin on tarjottu pysyvää paikkaa jostain ulkomailta. Muutamalle kaukoidästä, muutamalle jenkeistä ja joku saaneen eurooppaan.. Osa tulee saamaan kenkää. Että tästä ei sitten olekaan ollut mitään puhetta. Enpä siis tiennyt, että mitä miehelleni oli tarjottu.. Enkä ole asiasta kysynyt, olemme olleet hyvin vähän yhteyksissä nyt, olen antanut hänen olla rauhassa, josko asiat ja ajatukset selkiytyisivät.
No, kuitenkin olen itse sen verran ajatellut, että jos miehelleni on tarjottu muualta paikkaa, voi olla hyvin todennäköistä, että se on aiheuttanut hänelle niin suuren stressin. Kun tietää, että minun tukiverkot ovat täällä, hän on paljon kuitenkin pois, lapset on pieniä.. eli ehkä hän ajattelee, etten millään suostuisi muuttamaan mihinkään. Eikä siksi uskalla ottaa asiaa puheeksi..
Tottahan tuokin on, minulla on kaikki täällä, en tosin ole edes osannut ajatella sitä mahdollisuutta, että muuttaisimme johonkin. Enkä osaa ajatella vieläkään, sillä en tiedä onko asia oikeasti näin. Jos on, pitää sitä ajatella sitten yhdessä.
No, minä olen kuitenkin itse tahollani asiaa purkanut ja olo on aika sekava edelleen, mieheni lähtö oli kipeimpiä mitä on ollut, jotenkin tuntui kuin olisin ollut luopumassa hänestä kokonaan nyt. Itkenyt olen ja paljon, miettinyt, mitä olen tehnyt väärin ja mikä miestäni vaivaa.. Olemme sopineet menevämme avioliittoneuvontaan yhdessä, kun hän tulee takaisin. Asiaa on siis käyty läpi. Ihan vielä en heitä pyyhettä kehään, toivoa varmasti vielä on, kunhan nyt todellakin saan tietää syyn, jos sellainen vain on.
No, mutta, tässä muutama ajatus taas tähän, olen niin poikki asian vatvomisesta, etten oikein saa mitään järkevää tästä aikaiseksi sanottua, toivottavasti kuitenkin ymmärsitte, että luovuttamassa en ole. Ja ihan järjissäni täällä ollaan, vaikka hetkittäin tuntuukin, että maailma kaatuu tai ilma loppuu ja tekisi mieli mennä lattialle makaamaan ja vain itkeä! Lasten takia jaksan, he eivät saa eivätkä tule kärsimään tästä. Eihän tämä heidän syynsäkään ole.
Kiitos teille tuhannesti ajatuksista, sekä toivosta saada asiat kuntoon!
Alkuperäinen kirjoittaja Yrtti:
Tämä on suoraan minun ajatukseni, painiskelen saman asian kanssa :|
K
ketjun aloittaja..
Vieras
Hei. Viime kerrasta onkin jo aikaa, silloin täällä kun tuntoja purin erittäin sekavin mielin. 
Tilanne on mennyt eteenpäin ja nyt elämä on taas lähtenyt liikkeelle, tuon totaalisen pysähdyksen jälkeen. Mieheni muutti tosiaan pois kotoa, kohta jo kuukauden olen ollut yksin lasten kanssa. Tosin mieheni muutti sitten vähän pidemmälle, hän lähti keski-eurooppaan, joka selvisi minulle vasta pari päivää ennen hänen lähtöään. Minulle asia oli todellinen shokki, on edelleen jossain määrin, sillä hän ei ole osa elämäämme millään tavalla tällä hetkellä. Hiukan vajaa kuukausi on nyt ollut näin.
Olen jäänyt totaalisen yksin, on minulla tukiverkot tietysti ympärilläni, mutta eivät ne nyt ihan kaikkea korvaa. Taloudellisesti olen kuitenkin onnekas, sillä voimme elää edelleen niin kuin tähänkin asti. Mutta yksinäisyys muutoin on tappavaa. En ole tuntenut itseäni näin hylätyksi koskaan aiemmin, vaikka mieheni silloinkin paljon poissa oli. Nyt vain tiedän todella olevani yksin. Kokonaan.
Mieheni on toivonut, että muuttaisin hänen luokseen ja asettuisimme sinne perheenä, aloittaisimme ns puhtaalta pöydältä. Hänen työnsä on nyt sellainen, että hän työskentelee oikeastaan vallan vain yhdessä pisteessä ja matkat ovat hyvinkin vähäisiä jatkossa. Nyt ainakin näin on hänen ajatuksena, mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Aika näyttää sen. Hän ei ole ehtinyt vielä itsekään oikein asettumaan aloilleen, hoitanut lähinnä vasta järjestelyjä ym käytännön asioita kuntoon. Todellisen työnsä hän aloittaa vasta kesäkuun alussa. Kesälomaa hän ei kuulemma pidä, että saa uudesta toimenkuvastaan jotain irti. Eli ei siis halua jäädä mistään paitsi. Tarkoittaa käytännössä sitä, ettei lapsia näe seuraavaan puoleen vuoteen ellei lennä tänne heitä katsomaan.
Itse olen sitä mieltä, etten nyt heti suin päin lähde mihinkään, maan vaihtaminen on jo iso muutos sinänsä, eikä meidän parisuhteesta ole puhuttu sanaakaan sitten lähdön jälkeen. Olemme olleet yhteydessä vain lähinnä lasten takia, olen soittanut hänelle jotta hän voisi pitää lapsiin yhteyttä. Olemme tosin sopineet olevamme nyt hetken jäähyllä, joten varsinaisesti tarkoitus onkin kai ollut miettiä tahoillamme miten tästä eteenpäin. Eli ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen en ole edes harkitsemassa muuttoa. Ja sen jälkeenkin menee aikaa ennen kuin voisimme oikeasti mihinkään muuttaa. Käytännössä kait seuraava vuosi osoittamaan mitä meille tapahtuu. Mutta jos tilanne ei tästä muutu, jään minä lasten kanssa tänne ja pitäisi sitten varmaan aloitella yh:na elämää.
Elämä on nyt kuitenkin tässä kuukauden aikana alkanut taas näyttää elämältä, jotenkin arjen rutiinit tuovat turvaa, ja olokin on tilanteeseen nähden mielestäni hyvä. Jotenkin en vieläkään ole osannut surra, että liittomme olisi ohi, uskon edelleen, että jotenkin tämän voi saada toimimaan. Miten, en tiedä. Vielä. Lapset tuovat kummasti voimaa ja iloa, eikä kaikki näytä niin harmaalta. Tiedän olevani vahva ihminen ja kestän ja selviän tämänkin yli, oli tulos sitten mitä tahansa. Huomasin eilen nauravani oikein sydämeni pohjasta pitkään aikaan esikoiseni kanssa tuota meidän vauvaa. Samalla sydämeen sattui kun tajusin, mistä mieheni jää paitsi. Hän ei näe meidän pienten kasvavan. Hän ei ole osa meidän elämää. Ja jotenkin huomaan, ettei lapsetkaan osaa kaivata oikein isää. Sillä häntä ei oikeastaan ole kuin puhelimessa hetkisen aikaa aina silloin tällöin.
Elämä kuitenkin jatkuu. Käyn viikottain psykologilla työstämässä tunteitani ja asioita. Vanhempani ja siskoni ovat olleet aivan uskomaton tuki ja turva. Mieheni vanhemmat ovat myös olleet erittäin kultaisia ja anoppikin, jonka kanssa välit eivät ole olleet oikein millaisetkaan, on nyt minun puolellani ja koittaa saada pojastaan jotain järkeä. Odotamme lasten kanssa kovasti kesää, meillä on jo monta tärkeää suunnitelmaa. En aijo jäädä paikoilleni suremaan, vaan jatkan elämääni eteenpäin. Aika näyttää mihin päädymme, mutta yhden asian tiedän varmaksi: olen taatusti vahvempi tämän kokemuksen jälkeen, eikä mikään heivauta minua. Lapseni takia olen valmis mihin vain. Ja toivon, että kaikki kääntyy vielä hyväksi! Periksi en anna, koskaan!
Kiitos teille, enää en tänne tästä asiasta kirjoita, käy miten vain. Oikein mukavaa kevättä teille! Nautitaan nyt tästä, koskaan ei voi tietää mitä huomenna on edessä!!
Tilanne on mennyt eteenpäin ja nyt elämä on taas lähtenyt liikkeelle, tuon totaalisen pysähdyksen jälkeen. Mieheni muutti tosiaan pois kotoa, kohta jo kuukauden olen ollut yksin lasten kanssa. Tosin mieheni muutti sitten vähän pidemmälle, hän lähti keski-eurooppaan, joka selvisi minulle vasta pari päivää ennen hänen lähtöään. Minulle asia oli todellinen shokki, on edelleen jossain määrin, sillä hän ei ole osa elämäämme millään tavalla tällä hetkellä. Hiukan vajaa kuukausi on nyt ollut näin.
Olen jäänyt totaalisen yksin, on minulla tukiverkot tietysti ympärilläni, mutta eivät ne nyt ihan kaikkea korvaa. Taloudellisesti olen kuitenkin onnekas, sillä voimme elää edelleen niin kuin tähänkin asti. Mutta yksinäisyys muutoin on tappavaa. En ole tuntenut itseäni näin hylätyksi koskaan aiemmin, vaikka mieheni silloinkin paljon poissa oli. Nyt vain tiedän todella olevani yksin. Kokonaan.
Mieheni on toivonut, että muuttaisin hänen luokseen ja asettuisimme sinne perheenä, aloittaisimme ns puhtaalta pöydältä. Hänen työnsä on nyt sellainen, että hän työskentelee oikeastaan vallan vain yhdessä pisteessä ja matkat ovat hyvinkin vähäisiä jatkossa. Nyt ainakin näin on hänen ajatuksena, mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Aika näyttää sen. Hän ei ole ehtinyt vielä itsekään oikein asettumaan aloilleen, hoitanut lähinnä vasta järjestelyjä ym käytännön asioita kuntoon. Todellisen työnsä hän aloittaa vasta kesäkuun alussa. Kesälomaa hän ei kuulemma pidä, että saa uudesta toimenkuvastaan jotain irti. Eli ei siis halua jäädä mistään paitsi. Tarkoittaa käytännössä sitä, ettei lapsia näe seuraavaan puoleen vuoteen ellei lennä tänne heitä katsomaan.
Itse olen sitä mieltä, etten nyt heti suin päin lähde mihinkään, maan vaihtaminen on jo iso muutos sinänsä, eikä meidän parisuhteesta ole puhuttu sanaakaan sitten lähdön jälkeen. Olemme olleet yhteydessä vain lähinnä lasten takia, olen soittanut hänelle jotta hän voisi pitää lapsiin yhteyttä. Olemme tosin sopineet olevamme nyt hetken jäähyllä, joten varsinaisesti tarkoitus onkin kai ollut miettiä tahoillamme miten tästä eteenpäin. Eli ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen en ole edes harkitsemassa muuttoa. Ja sen jälkeenkin menee aikaa ennen kuin voisimme oikeasti mihinkään muuttaa. Käytännössä kait seuraava vuosi osoittamaan mitä meille tapahtuu. Mutta jos tilanne ei tästä muutu, jään minä lasten kanssa tänne ja pitäisi sitten varmaan aloitella yh:na elämää.
Elämä on nyt kuitenkin tässä kuukauden aikana alkanut taas näyttää elämältä, jotenkin arjen rutiinit tuovat turvaa, ja olokin on tilanteeseen nähden mielestäni hyvä. Jotenkin en vieläkään ole osannut surra, että liittomme olisi ohi, uskon edelleen, että jotenkin tämän voi saada toimimaan. Miten, en tiedä. Vielä. Lapset tuovat kummasti voimaa ja iloa, eikä kaikki näytä niin harmaalta. Tiedän olevani vahva ihminen ja kestän ja selviän tämänkin yli, oli tulos sitten mitä tahansa.
Huomasin eilen nauravani oikein sydämeni pohjasta pitkään aikaan esikoiseni kanssa tuota meidän vauvaa. Samalla sydämeen sattui kun tajusin, mistä mieheni jää paitsi. Hän ei näe meidän pienten kasvavan. Hän ei ole osa meidän elämää. Ja jotenkin huomaan, ettei lapsetkaan osaa kaivata oikein isää. Sillä häntä ei oikeastaan ole kuin puhelimessa hetkisen aikaa aina silloin tällöin. Elämä kuitenkin jatkuu. Käyn viikottain psykologilla työstämässä tunteitani ja asioita. Vanhempani ja siskoni ovat olleet aivan uskomaton tuki ja turva. Mieheni vanhemmat ovat myös olleet erittäin kultaisia ja anoppikin, jonka kanssa välit eivät ole olleet oikein millaisetkaan, on nyt minun puolellani ja koittaa saada pojastaan jotain järkeä. Odotamme lasten kanssa kovasti kesää, meillä on jo monta tärkeää suunnitelmaa. En aijo jäädä paikoilleni suremaan, vaan jatkan elämääni eteenpäin. Aika näyttää mihin päädymme, mutta yhden asian tiedän varmaksi: olen taatusti vahvempi tämän kokemuksen jälkeen, eikä mikään heivauta minua. Lapseni takia olen valmis mihin vain. Ja toivon, että kaikki kääntyy vielä hyväksi! Periksi en anna, koskaan!
Kiitos teille, enää en tänne tästä asiasta kirjoita, käy miten vain. Oikein mukavaa kevättä teille! Nautitaan nyt tästä, koskaan ei voi tietää mitä huomenna on edessä!!
