En nyt ehdi lukemaan kaikki vastauksia, joten pahoittelun, jos toistan jo kirjoitettua.
Ensinnäkin ap, nyt kannattaa vetää henkeä. Elätte kaikki ihan jumalattoman raskasta aikaa, sitä ei ymmärrä muut kuin sen itse kokeneet. Toiseksi nyt teidän aikuisten pitää yrittää unohtaa tässä taistossa itsenne vaikka uskon ja tiedän, että pahalta tuntuu, sinua on loukattu, olet ehkä katkera jne. On ihan helvetin vaikea laittaa omia tunteita syrjään, mutta lasten asioista sovittaessa niin on tehtävä.
Voisitteko sopia niin, että kaksi lapsista on miehellä kirjoitta ja kaksi sinulla. Lapsilisät jakaantuisivat tasan ja saisit myös asumistukea hieman enemmän. Lapset voisivat sitten asua vuoroviikoin molemmilla niin, että kaikki lapset yhtäaikaa samassa osoitteessa. Toki josku voisi olla vain osakin lapsista.
Se, että lapset asuvat vuoroviikoin ei tarkoita, etteikö toinen vanhemmista maksaisi elatusapua. Elatusavun määrä lasketaan niin, että ensin jokaisella lapselle lasketaan elatuksen tarve, sitten molempien vanhempien elatuskyky ja näistä sitten lasketaan niin, että vanhemmat elättävät lapsiaan elatuskyvyn suhteessa. Kannattaa tutustua om:n ohjeeseen. Yksi vaihtoehto on tietysti se, että teillä on lapsille kulutili ja molemmat maksavat sinne x euroa/kk ja sieltä maksetaan lasten hankinnat.
Vuoroviikkoasumisesta. Olen tavannut useamman lastenvalvoja, perheneuvolan psykolgin, sovittelijan sekä vavu-työntekijän oman eromme aikaan, joka oli todella likainen ja riitaisa eikä heistä yksikään ole ollut sitä mieltä, että lapsella pitäisi olla vain yksi koti. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta asuneet vuoroviikoin n. parin vuoden ajan ja vaikuttavat oikein hyvinvoivilta. Toki kaikkihan on lapsikohtaista. Mikä sopii yhdelle lapselle ei välttämättä sovi toisille.
Hurjasti voimia ap:lle ja viisautta tehdä lasten kannalta hyviä ratkaisuja.