Normaalia uhmaa vai ? ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rafaela
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Rafaela

Jäsen
01.01.2008
81
0
6
Hei, olisko jollain kokemusta vajaan 4-vuotiaan raivareista/kiukutteluista, vai millähän nimellä noita kutsuis... :headwall:
Meidän pojalla on oikeesti ihan hirveitä kiukuttelukohtauksia, varsinkin liittyen monesti pukemiseen, siis kun ollaan lähdössä johonkin.
Esim eilen, oltiin lähdössä koko perheellä kauppaan ja pikkuherralle ei taas passannu mitkään vaattet, hän ei suostunut pukemaan mitään ja väitti että ne on huono, en halua lähtee jne.. ja sitten sanottiin, että nyt lähdetään, pue vaatteet tai ne puetaan. Siitä alkoi taas suoraa huutoa ja potkimista ja rimpuilua.. huh huh. Väkisin saatiin hälle sitten osa vaatteista päälle, hanskat ja pipo jäi. Hänet piti kantaa kiljuvana ja potkivana autoon. Huuto jatkui. (eikä hänellä valitettavasti ole kovin pieni ääni) Hän ehti n. 3km:n matkalla irrottaa 3 kertaa turvavyön ja riisua kengät ja päälyshaalarin pois. (eikä todellakaan ollut eka kerta) No hän jäi sitten kaupan pihalla miehen kanssa autoon, ei sitä kiljuvaa kaveria voinut kauppaan raahata. Hän siis pystyy vaikuttamaan tolla kiljumisella jopa koko perheen tekemisiin. Usein kyllä on viety hänet kauppaankin sellasena, mutta ei sillä ole ollut vaikutusta...

Sama juttu toistui sitten illalla, kun oltin menossa pihalle ampuun raketteja.
Huutoa ja kiljumista, vaatteet ei passannu päälle, "tuolta ei oo hyvin ja tuolta painaa ja tuolta puristaa, en laita näitä hanskoja, en laita näitä kenkiä.."
TÄÄ ON MEILLÄ OIKEESTI PÄIVITTÄISTÄ JA VOIMAT ALKAA OLEEN AIKA VÄHISSÄ. ISOVANHEMATKAAN EIVÄT MIELELLÄÄN OTA LAPSIA YÖKYLÄÄN, JUST SIKSI KUN PINENMMÄN KANSSA EI TAHDO KEINOT RIITTÄÄ..

Päivät ovat yleensä päiväkodissa ja sielläkin tiedetään hänet haastavaksi lapseksi. Ovat kuitenkin sitä mieltä, että hän ei missään nimessä olis mikään ad/hd...
Paljon on päivässä sellasiakin hetkiä, että hän on kuin pikkuenkeli, mutta yleensä se 1-3 krt päivässä saa noita "raivareita" yleensä siis pukeutumisen yhteydessä, mutta joku muukin juttu saattaa laukaista sellasen. Jos kaikki ei mene justiinsa hänen mielen mukaan. Ja kun se kestää sitten kerralla VÄHINTÄÄN SEN kakskyt minsaa, useemmin kyllä lähes tunnin.

Vinkkejä, mitä ihmettä voidaan tehdä... Voiko jostain saada apua.
Ollaan kyllä kokeiltu vaikka mitä, lahjontaa, uhkailua ja kiristystä.

Onkos edes kohtalotovereita, vai onko meidä pikkutyranni ainoo laatuaan??
 
Voi kuule!
Et todellakaan ole ainut joka on saanut riesoikseen tommosen apinan=)
Meillä neiti 4v on aivan samanlainen, paitsi et noita kohtauksia on usein noin 5 pvssä. Hoitopäivinä ei niin paljon. Hoidossa tyttö on kuin enkeli, aina saa kehuja sieltä. Mutta annas olla kun lähdetään kotiinpäin käveleen, niin silloin se alkaa, eikä oikeestaan lopu ennen nukahtamista. Pikkusiskoa 2v, kiusaa ja meille muille sitten vaan sanoo enkä ja eikä. Ruoka on aina pahaa oli se mitä vaan. Kaikki OLISI pitänyt tehdä tietyllä tavalla, juuri silloin kun hän sanoo, minuuttia myöhemmin ei enää kelpaa. Tää on jotain niin kamalaa välillä et olen jopa sanonu tytölle TOSI rumia jutuja.Ne vaan pääsee suusta, ja sit harmittaa. Meillä on kokeiltu kaikki keinot lukitsemisesta eri paikkoihin ja sylissä pitämisiin, lahjontoihin sun muihin. Mikään ei auta. Toivon tämän olevan ohi menevää, sillä hän kyllä osaa käyttäytyä ja on se joskus oikee enkeli. Mutta ne hetket alkaa olla tosi harvassa.
Jaksamista kohtalotovereille, silä niitä on! Luodaan muistomme hyvistä hetkistä..sillä niitäkin on. :headwall:
 
hyvä kuulla, että meillä ei asu mailman ainut kyseisenlainen tapaus!! Niinpä, valitettavasti tulee joskus päästeltyä suusta aika kyseenalaista tekstiä, jota sitten jälkikäteen voi vaan harmitella. Siinä tilanteessa vaan ei aina pysty pysyyn viileenä kun viilipytty vaan tunteet kuohahtaa.
Jos keksit konstin, millä saat tyttäres aisoihin, ilmoittelethan!
Voimia vaan teille, koittaa kestää :hug: Toivotaan, että noi joskus rauhottuu!!
 
Meillä ainakin poika käytti meitä hyväkseen ja pisti ihan 6-0 kunnes asia oivallettiin.. Hän varmaan jotenkin nautti, kun temppuilullaan sai hallittua meitä ja kaikki pyörivät hänen ympärillaan ja "sekosivat2 hänen vuokseen.. Just noi lähtemiset oli yhtä kaaosta välillä. Sitten päätettiin miehen kanssa aloittaa ihan uusi linja ja olla tyynen rauhallisia (mikä ei tietenkään ihan aina onnistunut). Viileästi sanoimme, että vaatteet päälle NYT. Hetken odotetaan ja jos homma ei toimi, jääpi kotiin. Kumpikaan ei vaateta poikaa, koska itsekin osaa. Pari kertaa jäikin isän kanssa kotio ja äiti sekä pikkusisko lähti kaupoille. Eka kerralla oli kuulemma ollut ihan hölmistynyt et hitto ne ihan oikeesti lähti ilman mua! Sama on turvavyön kanssa. Joskus koitti irroittaa, ajoin linja-auto pysäkille ja ilmoitin, että siinä ollaan vaikka viikko eikä auto liiku kunnes vyöt pysyvät kiinni.
Nyt täytyy vaan sanoa että vaatteet päälle jos haluaa lähteä, jollei halua lähteä, ok. Joskus vieläkin nurisee ja ulisee mutta huomattavasti tilanne on parantunut.
 
Hyvä homma, että olette saaneet homman kohdallanne toimimaan. Meillä on kokeiltu kyllä vastaavanlaisia juttuja, mutta todella laihoin tuloksin. Saattais EHKÄ toimia, jos ton vois toteuttaa joka ainut kerta, kun ollaan lähdössä. Valitettavasti se ei kuitenkaan usein onnistu, esim kun ollaan lähdössä hoitoon tai kun hyvin usein ole yksin lasten kanssa.. JOSPA KEKSISIN JONKUN KEINON ITSEKKIN TAI TILANNE RAUHOTTUIS MUTEN.
 
Kuulostaa aikas tutulta... Meillä homma ei ainakaan vielä ole päässyt noin pahaksi ja itseasiassa parempaan suuntaan ollaan menossa, koska minulla nyt äitiyslomalla on aikaa antaa herran kiukutella ;) . Viime kevät oli kyllä aika kauheaa, monena aamuna viikossa tapeltiin vaatteita päälle, sitten yksi kaverini antoi vinkin, että lähdette niillä vaatteilla mitä olette tappelematta saaneet päälle, eli kun tappelu alkaa, niin pukeminen loppuu. Me elimme tällöin huhtikuun loppua ja äitiyslomani alkuun oli vaan muutamia viikkoja ja sen mahan kanssa pukemistappelut oli tuskaa. Päätin sitten kokeilla neuvoa (hoitopaikkaa varoitin etukäteen meidän uudesta linjasta). Ekana aamuna lähdettiin hoitoon pelkällä yökkärillä ja yövaippa päällä (päivällä vaippaa ei enää ollut), tokana aamuna oli pelkät kalsarit ja poika käärittynä huopaan, kolmannesta aamusta lähtien kaikki vaatteet sai pukea ilman tappelua... Asiaa tietysti helpotti, kun päivittelin suureen ääneen, että mitäköhän ne tädit ja muut lapset ajattelee, kun sinä ilmestyt hoitoon yöpuvussa/ pelkissä kalsareissa ja tädit tietysti päivitteli hoidossa, että kuinkas sinä nyt yöpuvussa, eikö äiti antanut vaatteita jne (tietäen toki tilanteen, mutta varovaisesti provosoivat...) Nyt talvella tätä tekniikkaa on kyllä aika vaikea soveltaa, kun on niin kylmä, mutta jos taistelu jatkuu vielä keväälläkin niin sitten...
Kaikki sujui hyvin vielä äitiyslomani alettuakin ja pojan siis jäätyä kanssani kotiin. Syksyllä kuitenkin kokeilu jatkui uudelleen, mutta nyt siis oli aikaa tapella ja otin sen linjan, että jos kolmannella pyynnöllä ei tulla pukemaan tai jos pukeminen menee tappeluksi, niin sitten pukee itse, koska sen jo hyvin osaa (on vaan niin pirun laiska ulkovaatteita pukemaan ) ja ulos ei pääse ennen ennenkuin vaatteet oli päällä. Kolmena päivää peräkkäin istui meidän eteisessä (itkuhälytin piilotettuna eteisen kaappiin) kun minä olin vauvan kanssa kotipihassa. Välillä kävin kysäisemässä, että onko vaatteet päällä. Nyt ei enää tarvi kun muistuttaa, että sisälle jäät, jos taistelu alkaa...
 
Kuulostaa tutulta... Meidän tenava tekee samaa, mutta useimmin vessatilanteissa. Tänään tultuamme hoidosta kotiin hän ei olisi millään pessyt käsiä. Tai hän ei halua iltatoimien aikaan pissalle lainkaan. Yleensä nämä tapahtuvat koko perheen kotona ollessa.

Käytössä on laskusysteemi 1-2-3 (jonka jälkeen pitäisi jo tapahtua vaadittu asia) ja varoituksien jälkeen jäähy omassa sängyssä. Jäähyltä hän tulee aluksi pois, huutaa yms, mutta lopulta on rauhoittunut ja pyytää anteeksi. Yritämme yhteistuumin selvitä noista tilanteista eli vaihdamme tarvittaessa aikuista jatkamaan tilannetta.

Mutta kuluttavaa ja raskastahan tämä on... :headwall:
 
Tota kimblen kaipailemaa Nannya olen itsekkin haaveillut. Joku tosi ammattilainen, joka tulis vaikka kotiin katsomaan ja miettimään, mitä vois tehdä toisin, että pattitilanteista päästäis.
Samaa olen nyt alkanu kokeilla, kun ompus, että kun ollaan lähdössä ulos (vain kotipihalle) menen tyttären kanssa ulos ja jätän pikkuherran kiljuun eteiseen ja miettiin, miten sais vaatteensa päälle ja sitten saa tulla ulos. Hän ei vaan ole oikeen lähtenyt tuohonkaan hommaan mukaan... mutta en aio vielä luovuttaa. Jollainhan tää tilanne on pakko ratkasta. Kääk.. Tulevaisuuteen ei uskalla ajatuksiaan laittaa, miten pärjää tämmösen kaverin kanssa murkkuiässä, kun ei pärjää 3-4 vuotiaanakaan. Huh huh.
Mietin sellastakin, et miten sais "hämättyä" lasta muutaman kerran, että laittais reippaasti vaatteet päälle ja sitten kehuis todella runsaasti, se saattais auttaa. Paitsi eka pitäs keksiä joku huippujuttu, millä ne vaatteet menis tosiaan reippaasti päälle.
Pähkinä, ole tyytyväinen jos edes noin hyvin toimii toi kolmeen laskeminen. Meillä lapsi pitää sitä varmaan lähinnä vitsinä, eikä korvaansa lotkauta laskemiselle. Nytkin istuu tuolla eteisessä arestissa ja ei varmaan ole valmis pyytään anteeksi kun menen hakemaan sieltä. Heitti nimittäin mua äsken naamaan lautapelin laatikolla. :headwall:
 
Meillä on viisivuotias poika, jolle on ollut vaikeita just noi "siirtymätilanteet", eli pukemiset ja lähtemiset. Meillä auttoi se, että kaikki asiat kerrottiin etukäteen, että ehti rauhassa lopetella leikit yms. Niin ja tosi selkeät päivittäin toistuvat rutiinit sekä telkkarin katselu minimiin. (Ennen tarhaa ei ollenkaan ja tarhan jälkeen vain kakkosen lastentunti)
 
Ihana (?) kuulla että muillakin vaikeaa 4 vuotiaitten kanssa. Meillä poika täyttää ens viikolla 4 ja aikamoista uhmaa on ollut. Itse alan olemaan aika toivoton ja rikki. Viime kevät ja kesä oli jo rankkaa, syksyllä vähän helpotti, mutta tuossa marraskuussa alkoi paha uhma uudelleen. Itsellä pinna palaa kyllä tosi helposti ja alan huutamaan, mikä ei asiaa paranna. Välillä tuntuu että poika oikein odottaa ja ärsyttää tahallaan että itse hermostun ja alan huutamaan. Ja sitten on taas itsellä tosi paha olo kun "vajoaa" lapsen tasolle ja päästelee suustaan ilkeyksiä.
Meillä on poika kotona kun myös 1v7kk pikkuveli ja keväällä on vauva tulossa. Välillä oikein pelottaa että miten selviän. Meillä pukemiset sujuu melko hyvin, poikkeuksia on, ruokapöydässä välillä kieputaan ja noustaan pöydästä pois ja taas takaisin useaan kertaan. Ja ruoka ei viime aikoina ole oikein maittanut, söisi vaan hedelmiä. No terveellisiä ne on mutta välillä pitäisi syödä myös kunnon ruokaa. Nyt olen alkanut yrittämään pitämään kiinni ruoka-ajoista, eikä välipaloja. Mutta meillä tuo uhma ilmenee pahiten siinä että ei tottele yhtään mitään, ei sitten mitään. Ei kerää leluja, levittelee vaan niitä ja sellaista riehumista, hosumista, juoksemista, pikkeveljeltä viedään lelut kädestä jne...

Kai tää sitä normaalia uhmaa on, mutta rankkaa se on. Uhkailu, lahjonta, kiristys kokeiltu, ei tehoa. Pohjimmiltaan poika on ihana, keksii jutttuja, vilkas mielikuvitus. Halailee välillä veikkaa ja sanoo mun rakas pikkuveli. On reipas ja sosiaalinen. Mutta aina en meinaa jaksaa sitä kiukuttelua. Olen jo miettinyt että pitääkö poika laittaa päiväkotiin että oppis vähän käytöstapoja ja sais purettua energiaa. Koska välillä huomaan että kiukuttelut johtuu osittain siitä että on liian vähän aktiviteettia kotona, tavallaan tylsistyy.

Ehkä se joskus helpottaa, siihen saakka yritetään äidit jaksaa 4 vuotiaidemme kanssa. Ja kohta meillä alkaa seuraavan uhma :headwall:
 
Heipsu norppa75, meillä pikkuherra on päiväkodissa ja ei valitettavasti kyllä ole vaikuttanut asiaan... Ovat vaan tuumanneet sieltäkin, että hän on vaan tuommonen omanlainen persoona ja hänen kans on vaan opittava elämään. Plääh...
Mutta eihän sitä tiedä, jos teille olis päiväkodista apua. Kannattaa kokeilla, jos oma jaksaminen alkaa olla rajoilla!
 
voihan se tosiaan olla, että jos pikkuherra saa nyt pienenä tarpeeksi kiukutella, murrosikäisenä olis jo tasapainoisempi. Kiitos Annastiina1977 sinulle tuosta kommentista!!
4-neuvolassa aattelin asiasta kysyä, olisko jotain vinkkejä tai tietoo mistä niitä vois saada...
Mutta parhaimmat vinkit yleensä tulee käytännöstä, henkilöiltä, joilla on oikeesti kokemusta vastaavasta tilanteesta.
 
Hei!
Täällä myös äiti joka on lapsena ollut vilkas ja varmaan myös hankala. Olin kuulemma niin peräänkatsottava ja haastava, että sain pikkuveljen vasta kun olin 9v. Myös minusta kuten Annastiina1977 on tullut ihan normaali (mikä on normaali?) aikuinen ja ihmettelevät jopa rauhalliseksi, joten uskon että vanhempien kasvatuksella on suuri vaikutus. Omistan itse kaksi vilkasta poikaa. 6v ja 3 v, jotka molemmat ovat menneet hankalimman kautta. Esikoinen käytti samaa aikuisen hallintaa syömättömyydellä siihen asti kun hän meni 4 v päiväkotiin ihan minun toivomuksesta (oli siihen asti perhepäivähoidossa), jossa päiväkodin tädit ja lapset laittoivat pojan kuosiin. Ei kestänyt poika kun toiset kiinnittivät kovasti huomiota hänen syömättömyyteen ja kiukutteluun jne. Ensimmäisen puolen vuoden aikana poika laihtui 1-2kg/kk. Kova oli siis koulu. Samalla poika sai vastusta myös siirtymätilanteisiin - ulosmenoon jne. Haastavalle lapselle on siis päiväkoti paikana paras jos on osaava henkilökunta. Nuorimmainen on kovaa vauhtia uhmaiässä. Hänen kohdallaan on jo ollut helpompi toimia kun on esimerkki ja keinoja. Jos jotain sovitaan, siitä pidetään kiinni. Myös tarroilla ja palkinnoilla lahjominen on meidän perheessä tuttua. Siinäkään ei lipsuta (eli jos sovitut jutut ei mene just kuten on sovittu, ei palkintoa tule). Joskus itsekin on niin väsynyt ettei yksinkertaisesti jaksa, niin päiväkodintäti neuvoi olemaan kuten ei huomaisikaan asiaa, koska niin he joutuvat tekemään 25 lapsen ryhmässäkin kun on vain 4 tätiä. Rajat ovat rakkautta näiden haastavien lasten kanssa. Olen siis saanut kasvatusapua päiväkodista. Isomman kohdalla (just noin 4-vuotiaana) meidän kaupungissa oli kokeilu jossa neuvolan kautta sai lastentarhanopettajan kotikäynnille ns haastavan lapsen kanssa ja pyysinkin häntä meillä käymään. En pystynyt hänelle soittamaan vaan laitoin viestiä (kun mua itketti ja koin epäonnistuneeni äitinä). Ihana täti kävikin ja sanoi että tämä on aivan normaalia ja hän sanoi että älykkäät lapset yrittävät hallita aikuisia ns syömättömyydellä, pukemattomuudella jne. Sanoi neuvoksi ´pysyä aikuisena ja jatkaa samaan malliin. Rajat ovat rakkautta. Mutta voimia tarvitaan että selvitään hengissä näistä kausista! Tsemppiä!
 
Kiitos sinulle äiti lokakuu. Sinullahan on hyviä kokemuksia, miten asiaan on otettu tuolla neuvolassa kantaa. Olispa tosi hienoa saada joku tuommenen oikea käytännön ihminen kotiin tilannetta katsomaan. Ehkäpä se järjestyy... Siihen asti ainakin täytyy tosiaan pyrkiä olemaan jämpti ja muistaa hokea itselle tuota "rajat ovat rakkautta". Kyllähän tästä selvitään :)
 

Yhteistyössä