M
mietin vaan
Vieras
Noin viikon verran on supistellut joka päivä, monta kertaa. Olen sitten levossa tai liikkeessä. Välillä tulee sarjoja, jolloin supisaa noin minuutin ajan 4 minuutin välein. Välillä saattaa kulua varttikin. Supistukset muuten ovat täysin epäsäännölliset ja väliä edellisestä supistuksesta saattaa olla jopa pari tuntia. Öisin herätessäni supistaa vain kerran tai kaksi. Supistus kestää aina noin minuutin.
Pari viime päivää on alkanut tuntua vatsassa todella kova menkkamainen kipu. Se kestää muutamasta minuutista pariin tuntiin. Yöllä herätessäni vatsa sattuu.
Suunnilleen saman ajan, jonka on supistellut, on vatsa ollut normaalia löysempi.
Mua heikottaa ja huimaa joka päivä todella paljon. Syöminen ei heikotukseen auta. Toisin oli alkuraskaudessa, jolloin heikotus loppui syömiseen. Nyt pari päivää on välillä iskenyt todella oksettava olo, aivan kuin krapulassa olisi.
Vuoto on lisääntynyt huomattavasti ja alkkarit pitää vaihtaa kaksi kertaa päivässä. Myös maitoa on ruvennut tulemaan, välillä paljon, välillä ei yhtään.
Raskausviikkoja mulla on 35+1. Lääkäriin olen menossa tänään, että turha tulla sanomaan, että kysy ammattilaiselta, jos huolestuttaa. Halusin vain tietää, onko tämä ihan normaalia loppuraskauteen kuuluvaa, joka pitää vain kestää