NUORET VANHEMMAT

[odotus]

MITEN OLETTE KOKENEET VANHEMMUUDEN JA ÄITYYDEN KUN OLETTE TAVALLAAN SAANEET NUORINA LAPSEN/LAPSET? OLETTEKO HUOMANNU ENNAKKO ASENTEITA IHMISISSÄ? MEILLÄ 5,7,9,VUOTIAAT LAPSET JA ME VANHEMMAT 27 JA 28.VUOTIAITA.OLEMME TOSI HYVIN PÄRJÄTTY.

 

[minttupallo]

Olin 21 kun esikoinen syntyi, nyt odotan toista lasta ja ikää 22. En koe olleeni ainakaan LIIAN nuori, kun tulin raskaaksi eikä kukaan ole tullut kauhistelemaan "voi kun noin nuorena olette lapsia ruvenneet hankkimaan!". Ehkä jotkut vanhat mummot ovat katsoneet kieroon, mutta suku ja ystävät ovat olleet innoissaan, että meillä on lapsi. =)
Olen aina ollut ikäisiäni "kypsempi", kiitos rankan lapsuuden, mutta en silti olisi halunnut äidiksi alle kaksikymppisenä. Kunnioitan kuitenkin kaikkia nuoria äitejä! Eihän tämä äitiys mitään ruusuilla tanssimista ole koko ajan, mutta niitä ihania hetkiä pikkuisen kanssa on NIIN PALJON ja olen todella iloinen, että päätimme perustaa perheen rakkaani kanssa! :heart:

 

[Hay-D laiskana]

itse olin 18v. kun tulin raskaaksi ja 19v. kun poika syntyi. Mies saman ikäinen. Monilla puolitutuilla on ollut sellainen säälivä asenne meidän perhettä kohtaan, kaikki ei varmaankaan tiedä että ihan tarkoituksella lapsi haluttiin. Ja jotkut ihan lähipiiristäkin kyttäävät miten meidän perheessä asiat hoidetaan, ihan kuin meidän elämä olisi jotenkin erityisen poikkeavaa. Jotkut takertuvat nimenomaan siihen että itse ollaa lapsemme hankittu joten ei saa valittaa jos joku asia ei miellytä. Esim. kerran oltaisiin toivottu pojan pääsevän mummolaan hoitoon (ekaa kertaa sinne mummolaan) koska väsymys oli kova. Tähän sitten eräs lähisukulainen totesi että "mitäs olette aina viemässä hoitoon, itsehän olette tenavan pyöräyttäneet".. Että näin...
Mutta kyllä on tullut positiivistakin kommenttia, onneksi.

 

[JuudasN]

Hei!
Olin juuri 20 kun sain esikoiseni (en siis hirveän nuori kuitenkaan) ja 22 kun toisen lapsen (mies pari vuotta vanhempi minua). Muistan kyllä että toiset oli yllättyneitä, muttei kukaan negatiiivsesti. Ehkä se johtui omasta asenteestakin, oltiin hurjan onnnelisia ja ylpeitä raskaudesta ja vauvasta (oltiin jo naimisissa kun lapset saatiin).

Itse huomasin vain sen, että sitä oli aika yksin sikäli lasten kanssa, että muilla kavereille ei vielä ollut. Nyt kun suunnitellaan kolmatta (olen nyt 28) niin alkaa niitä vauvoja ja vauvakuumeita olla ystävilläkin. Samoin kaikki nämä näppärät nettijutut (keskustelut yms) puuttuivat, jotka nykyisin on siitä kivoja että löytyy vertaistukea.

 

[mutsikka]

Kun meirän esikoinen syntyi, minä olin 19 ja mies 20. Kyllähän alkuun tuli kaikenlaista kommenttia, lähinnä anopilta ja sukulaisilta sieltä puolelta. Ihmeesti sitä vaan oppii suodattamaan ja jättämään omaan arvoonsa sellaset ikävänpuoloset kommentit. Hienosti kaikki meni, nyt mulla ikää 27 ja miehellä 28 - edelleen onnellisesti naimisissa ja kolmen lapsen vanhempia. Toiset vaan on sellasia että tekee lapset nuorempina kuin toiset. Kun aloin odottaa esikoistamme ja kerrottiin tuleville isovanhemmille, niin mun isä sanoi että on aina ajatellutkin että mä olen sellainen "akka" joka tekee lapset nuorena, eikä kauhistellut asiaa millään tavalla. =)

 

[ikkavaa]

\

Kun meirän esikoinen syntyi, minä olin 19 ja mies 20. Kyllähän alkuun tuli kaikenlaista kommenttia, lähinnä anopilta ja sukulaisilta sieltä puolelta. Ihmeesti sitä vaan oppii suodattamaan ja jättämään omaan arvoonsa sellaset ikävänpuoloset kommentit. Hienosti kaikki meni, nyt mulla ikää 27 ja miehellä 28 - edelleen onnellisesti naimisissa ja kolmen lapsen vanhempia. Toiset vaan on sellasia että tekee lapset nuorempina kuin toiset. Kun aloin odottaa esikoistamme ja kerrottiin tuleville isovanhemmille, niin mun isä sanoi että on aina ajatellutkin että mä olen sellainen "akka" joka tekee lapset nuorena, eikä kauhistellut asiaa millään tavalla. =)

nyt kun sulla on 9v jo vanhin, niin ihmiset tietysti ajattelee, ettet sä nyt ihan nuori voi olla, mutta kuitenkin kattoovat sun olevan nuori tälle esikoisen ikäiselle ainaskin. mä en kokenut mun mielestä paheksuntaa tai ihmettelemistä 19-vuotiaana vauvan äitinä, kuin nyt asuinalueella, jossa esikoisen (tokalla) luokkatovereiden vanhemmat edustavat kouluttautunutta ääripäätä, muiden vanhemmat ovat minua ja miestäni sen 10-15 -vuotta vanhempia. ootko huomannut mitään tällaista, tai minkälainen asuinalue teillä on? asumismuoto? koulutus? työ/peräti virka?

 

[ikkavaa]

\

\

Kun meirän esikoinen syntyi, minä olin 19 ja mies 20. Kyllähän alkuun tuli kaikenlaista kommenttia, lähinnä anopilta ja sukulaisilta sieltä puolelta. Ihmeesti sitä vaan oppii suodattamaan ja jättämään omaan arvoonsa sellaset ikävänpuoloset kommentit. Hienosti kaikki meni, nyt mulla ikää 27 ja miehellä 28 - edelleen onnellisesti naimisissa ja kolmen lapsen vanhempia. Toiset vaan on sellasia että tekee lapset nuorempina kuin toiset. Kun aloin odottaa esikoistamme ja kerrottiin tuleville isovanhemmille, niin mun isä sanoi että on aina ajatellutkin että mä olen sellainen "akka" joka tekee lapset nuorena, eikä kauhistellut asiaa millään tavalla. =)

nyt kun sulla on 9v jo vanhin, niin ihmiset tietysti ajattelee, ettet sä nyt ihan nuori voi olla, mutta kuitenkin kattoovat sun olevan nuori tälle esikoisen ikäiselle ainaskin. mä en kokenut mun mielestä paheksuntaa tai ihmettelemistä 19-vuotiaana vauvan äitinä, kuin nyt asuinalueella, jossa esikoisen (tokalla) luokkatovereiden vanhemmat edustavat kouluttautunutta ääripäätä, muiden vanhemmat ovat minua ja miestäni sen 10-15 -vuotta vanhempia. ootko huomannut mitään tällaista, tai minkälainen asuinalue teillä on? asumismuoto? koulutus? työ/peräti virka?

ei kun siis sullakin tokalla esikoinen ("lukihäiriö")?

 

[ikkavaa]

\

MITEN OLETTE KOKENEET VANHEMMUUDEN JA ÄITYYDEN KUN OLETTE TAVALLAAN SAANEET NUORINA LAPSEN/LAPSET? OLETTEKO HUOMANNU ENNAKKO ASENTEITA IHMISISSÄ? MEILLÄ 5,7,9,VUOTIAAT LAPSET JA ME VANHEMMAT 27 JA 28.VUOTIAITA.OLEMME TOSI HYVIN PÄRJÄTTY.

entäs nyt..kouluikästen vanhempina? poikkeatteko TE muiden oppilaiden vanhemmista? tulen kyllä juttuun ja ihan sillain yhteydes oon esikon luokkalaisten äiteihin, mutta puuttuu sellanen fiilis, että koulun tilaisuuksissa ihmiset innoissaan esittelisivät itseään meille tai jo muodostuneisiin "turinapiireihin" ei tuntus olevan ovet avoinna.tarhalla kans esittäytynyt vanhempainyhdistys, jotka hymyillen kehottavat meitä muita vanhempia liittymään heidän iloiseen(!) joukkoon. sitten kun oot jo silleen että lasten asiallahan tässä, ja tarhan pihassa yrität morjestaa näitä jäseniä (liityäkses), ne-ei-edes-katso-päin, mutta minä tervehdin kun mut on siihen kotona koulutettu.ei tää niin kovasti häiritse, koska emme kaipaa uusia tuttavuuksia kun hyviä ystäviä on ennestäänkin, mutta ois toistensa kans tekemisissä olevien lasten vanhemmilla järkevää olla verkosto. mut hei myö ei ruveta miehen kaa tyrkyttää, jotta pääasia on meil on toisemme ... :saint:

 

[mutsikka]

\

\

Kun meirän esikoinen syntyi, minä olin 19 ja mies 20. Kyllähän alkuun tuli kaikenlaista kommenttia, lähinnä anopilta ja sukulaisilta sieltä puolelta. Ihmeesti sitä vaan oppii suodattamaan ja jättämään omaan arvoonsa sellaset ikävänpuoloset kommentit. Hienosti kaikki meni, nyt mulla ikää 27 ja miehellä 28 - edelleen onnellisesti naimisissa ja kolmen lapsen vanhempia. Toiset vaan on sellasia että tekee lapset nuorempina kuin toiset. Kun aloin odottaa esikoistamme ja kerrottiin tuleville isovanhemmille, niin mun isä sanoi että on aina ajatellutkin että mä olen sellainen "akka" joka tekee lapset nuorena, eikä kauhistellut asiaa millään tavalla. =)

nyt kun sulla on 9v jo vanhin, niin ihmiset tietysti ajattelee, ettet sä nyt ihan nuori voi olla, mutta kuitenkin kattoovat sun olevan nuori tälle esikoisen ikäiselle ainaskin. mä en kokenut mun mielestä paheksuntaa tai ihmettelemistä 19-vuotiaana vauvan äitinä, kuin nyt asuinalueella, jossa esikoisen (tokalla) luokkatovereiden vanhemmat edustavat kouluttautunutta ääripäätä, muiden vanhemmat ovat minua ja miestäni sen 10-15 -vuotta vanhempia. ootko huomannut mitään tällaista, tai minkälainen asuinalue teillä on? asumismuoto? koulutus? työ/peräti virka?

Nyt asutaan omassa talossa mukavassa maalaiskylässä. Tosiaan, niin on että esikoisen ja kakkosenkin kavereiden vanhemmat on ainakin sen kymmenen vuotta meitä vanhempia. Mutta näin vaan on, että mitä vanhemmaksi tullaan niin ikä menettää merkityksensä. Nyt aloin vasta oikein miettiä tuota ikäkysymystä, ja minun parhaat ystäväni ovat 35-40-vuotiaita! Samoin miehellä, lähes kaikki vanhempia kuin me. Samanlainen elämäntilanne yhdistää, saman ikäiset lapset varsinkin. Meillä on molemmilla vakituinen työ, ja ollaan myös nuorimmasta päästä työssä. Opiskeluaikoina oli vielä sellainen joskus ulkopuolinen olo, kun kovin monella opiskelukaverilla ei ollut lapsia, ja taas muusta ystäväpiiristä kaikki olivat työelämässä ja minä olin "vaan" opiskelija. Vaikka tuosta ei ole kuin pari vuotta aikaa, niin tuntuu kaukaiselta. Yhden huomion olen tehnyt kun vertaa lasten kavereiden vanhempiin - se on se, että me osataan ottaa asiat jollakin tapaa rennommin. En tiedä johtuuko iästä vai ollaanko muuten vain niin erilaisia. Toisaalta kun on koettu opiskelijavanhemmuus ja välillä oli taloudellisesti tiukkoja aikoja, ei meillä ole mitään tarvetta näyttää paremmalta mitä ollaan. Meni nyt vähän asian vierestä ja sekavasti, mutta toivottavasti tajusit mitä tarkoitin =)

 

[ikkavaa]

ymmärsin joo. on mullakin ystävinä ja vähintäänkin hyvinä tuttuina parikymmentä vuotta vanhempia naisia, sitä nuorempia ja vanhempia. pidän rikkaasta ystäväpiiristä, kuuntelen mielelläni elämää nähneitä ihmisiä. nämä esikon koulun kautta tutut vaan kattoo meitä niin pirskatin kieroon. ehkä ne yrittää pohtia meidän elämänfilosofiaa, ja kun meillä on viisi lasta niin sulkeevat ulkopuolelle jo sen vuoksi, jos vaikka olisimme uskossa, niin ei kannata tutustuu ettemme rupea tyrkyttää.

 

[lämminsydän]

kyllä asenteita löytyy sieltä huonommasta päästä. aikuisilta aikuisilta justiinsa.hyvin on pärjätty,lukuunottamatta eroa välillä,mutta nyt olemme jälleen yhdessä.olin vajaa yhdeksäntoista kun saimme ensimmäisen,sitä ennen keskenmeno :/ nyt olen 24v ja mies on 28v. ja ihan ok meneepi..

 

[taloni]

\

itse olin 18v. kun tulin raskaaksi ja 19v. kun poika syntyi. Mies saman ikäinen. Monilla puolitutuilla on ollut sellainen säälivä asenne meidän perhettä kohtaan, kaikki ei varmaankaan tiedä että ihan tarkoituksella lapsi haluttiin. Ja jotkut ihan lähipiiristäkin kyttäävät miten meidän perheessä asiat hoidetaan, ihan kuin meidän elämä olisi jotenkin erityisen poikkeavaa. Jotkut takertuvat nimenomaan siihen että itse ollaa lapsemme hankittu joten ei saa valittaa jos joku asia ei miellytä. Esim. kerran oltaisiin toivottu pojan pääsevän mummolaan hoitoon (ekaa kertaa sinne mummolaan) koska väsymys oli kova. Tähän sitten eräs lähisukulainen totesi että "mitäs olette aina viemässä hoitoon, itsehän olette tenavan pyöräyttäneet".. Että näin...
Mutta kyllä on tullut positiivistakin kommenttia, onneksi.

Olen samaa mieltä että itse olette lapsen tehnyt niin sitä pitää hoitaa eikä kukaan muu.te olette sen halunnut ja jodutte ottamaan vastuun eikä mikään mummo.

 

[kohta 7 äiti]

me olemme tänä vuonna 30 ja 32 vuotta ja lapset ovat 11,10,7,6,4,2 ja la 04/06

Ihmiset kauhistelevat kun kuulevat mutta hyvin on pärjätty!

 

[mutsikka]

\

\

itse olin 18v. kun tulin raskaaksi ja 19v. kun poika syntyi. Mies saman ikäinen. Monilla puolitutuilla on ollut sellainen säälivä asenne meidän perhettä kohtaan, kaikki ei varmaankaan tiedä että ihan tarkoituksella lapsi haluttiin. Ja jotkut ihan lähipiiristäkin kyttäävät miten meidän perheessä asiat hoidetaan, ihan kuin meidän elämä olisi jotenkin erityisen poikkeavaa. Jotkut takertuvat nimenomaan siihen että itse ollaa lapsemme hankittu joten ei saa valittaa jos joku asia ei miellytä. Esim. kerran oltaisiin toivottu pojan pääsevän mummolaan hoitoon (ekaa kertaa sinne mummolaan) koska väsymys oli kova. Tähän sitten eräs lähisukulainen totesi että "mitäs olette aina viemässä hoitoon, itsehän olette tenavan pyöräyttäneet".. Että näin...
Mutta kyllä on tullut positiivistakin kommenttia, onneksi.

Olen samaa mieltä että itse olette lapsen tehnyt niin sitä pitää hoitaa eikä kukaan muu.te olette sen halunnut ja jodutte ottamaan vastuun eikä mikään mummo.

Tässähän olikin kirjoittajalla kyse vain tilapäisestä, hetkellisestä hoitoavusta!!! Nimenomaan Hay-D sanoi, että hienosti pärjänneet ja hyvin mennyt, mutta tosiasia on se, että kaikki vanhemmat tarvii joskus omaa aikaa. Joku käyttää sen ihan vaan nukkumiseen, joku muuhun virkistäytymiseen. Se osoittaa hyvää vanhemmuutta että pitää huolta myös itsestään ja omasta jaksamisestaan.

 

[hemuliina]

meillä on kolme lasta ja nelosen laskettu aika maaliskuussa.ite oon 22v ja mies täyttää kesällä 22v.vanhin lapsi täyttää maaliskuussa 6v.meillä ainakin kaikki menny tosi hyvin.musta on ihana olla kotona lastenkaa,mies käy töissä.
eka kerran nyt ku rupesin oottaan neljättä huomas et ihmiset kauhisteli tätä meidän tilannetta.neuvolassaki aluks täti oli aika tympee
saattaa joku joskus kysästäkki ku ulkona ollaan et "onko nää kaikki omia"..

 

[Mii83]

\

MITEN OLETTE KOKENEET VANHEMMUUDEN JA ÄITYYDEN KUN OLETTE TAVALLAAN SAANEET NUORINA LAPSEN/LAPSET? OLETTEKO HUOMANNU ENNAKKO ASENTEITA IHMISISSÄ? MEILLÄ 5,7,9,VUOTIAAT LAPSET JA ME VANHEMMAT 27 JA 28.VUOTIAITA.OLEMME TOSI HYVIN PÄRJÄTTY.

Olin 21v. kun sain poikani (mies 23v.). Mä itse pelkäsin että saan kommentteja nuoruudestani, varsinkin kun näytän ikäistäni nuoremmalta.

Yhtään negatiivista kommenttia ei tullut. Itse asiassa sukulaiset jo oottelivat vauvauutisia.

Muuten olen kokonet vanhemmuuden ja äitiyden varmaan aika samalla lailla kuin muun ikäisetkin. Minusta on ihanaa olla äiti. Sitä rakkauden määrää omaa lasta kohtaan ei voi sanoin kertoa. Mitään ongelmia ei ole ollut.

 

[Hay-D harmaana]

\

\

itse olin 18v. kun tulin raskaaksi ja 19v. kun poika syntyi. Mies saman ikäinen. Monilla puolitutuilla on ollut sellainen säälivä asenne meidän perhettä kohtaan, kaikki ei varmaankaan tiedä että ihan tarkoituksella lapsi haluttiin. Ja jotkut ihan lähipiiristäkin kyttäävät miten meidän perheessä asiat hoidetaan, ihan kuin meidän elämä olisi jotenkin erityisen poikkeavaa. Jotkut takertuvat nimenomaan siihen että itse ollaa lapsemme hankittu joten ei saa valittaa jos joku asia ei miellytä. Esim. kerran oltaisiin toivottu pojan pääsevän mummolaan hoitoon (ekaa kertaa sinne mummolaan) koska väsymys oli kova. Tähän sitten eräs lähisukulainen totesi että "mitäs olette aina viemässä hoitoon, itsehän olette tenavan pyöräyttäneet".. Että näin...
Mutta kyllä on tullut positiivistakin kommenttia, onneksi.

Olen samaa mieltä että itse olette lapsen tehnyt niin sitä pitää hoitaa eikä kukaan muu.te olette sen halunnut ja jodutte ottamaan vastuun eikä mikään mummo.

:headwall: Kuka sanoi että mummolle oltiin vastuuta sysäämässä? Mielestäni hyvä vanhempi pitää huolta omasta jaksamisestaan, koska siitähän lapsenkin hyvä olo riippuu. Myönnän avoimesti että olin todella väsynyt kun poika oli pieni. En kuulu siihen kastiin joka esittää täydellistä teräs-äitiä.

 

[aaron]

olin 21 kun toi esikko (5v) synty ja kyllä aluksi oli joitain ihmisä jotka sitä kauhisteli, mutta onneksi loppui nopeasti. ennemmin oon törmännyt huvittavin tapauksiin. hyvin on mennyt, tottakai välillä riitoja, mutta eiköhän niitä ole kaiken ikäsillä. =) =) minusta on ollut luonnolista ja ihanaa saada lapset nuorina!