Nuori äiti, tunnistatko itsesi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummo puistossa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tekijät ruumiin rasvan määrässä eivät ole moninaisia yleisesti. Fysiikan laki on, että isompi kulutus kuin syönti polttaa rasvaa polttoaineena.

Olet oikeassa lopusta, enkä ole väittänyt päinvastaista.

No hyvä, että ollaan lopun suhteen samaa mieltä. Siihen, miten se energia kuluu, vaikuttaa moni tekijä. Esimerkiksi jotkut lääkitykset keräävät nestettä, hidastavat aineenvaihduntaa jne. Unettomuus ja stressi tekevät muuten monille sitä, että kilot kertyvät todella herkästi. Tekijöitä on monia, siis.

Totta. Mutta yhteiskunnan jäseninä on ymmärrettävämpää huomauttaa niistä poikkeamisesta kuin ihonväristä tai ruumiinvammasta, jotka eivät missään lännessä ole arvoina kyseenalaiset. Tarvitsemme yhteisiä näkemyksiä, vaikka ne voivat toki olla rajoitteitakin.

Ihonvärin tai ruumiinvamman perusteella syrjiminen on itse asiassa vieläkin erittäin yleistä. Ihmisille ei välttämättä huomautella vaikkapa vammasta. Mutta syrjintää on myös se, ettei kiinnitetä riittävästi huomiota siihen, että ympäristö on riittävän esteetön myös liikuntarajoitteisille, näkövammaisille jne. ihmisille. Lihavuus on viime aikoina noussut tapetille ihan uudella tavalla, mutta rasistisia asenteita on yhä valtavasti.

Tarkoitin vahvaa poikkeamista nuista normeista. Lihava voi olla ihmisenä todella hieno ja tunnenkin ainakin yhden tällaisen. Mutta samaan aikaan ihmisillä on ennakkoluulonsa. Harvassa taitavat olla jeesukset, jotka ne ohittavat.

Vai että ihan tunnet yhden ihmisenä todella hienon lihavan? ;) Ei tarvi olla jeesus, että kykenee kohtaamaan lihavan ihmisen tasa-arvoisena ihmisenä ja sivuuttamaan lihaviin kohdistuvat ennakkoluulot. Ei se niin vaikeaa ole. :D

Yleensä kokemus, joka menee täysin ristiin yleisen käsityksen kanssa, on liian suppea yleispätevään kuvaan, toki silti arvokas. Ehkä ero on silti pienentynyt sukupuolilla ja puhutaan miesten anoreksiasta, miesten kosmetiikasta, ym. Suomessa miehet ovat "taipuneet" lähemmäs naisia ja naiset ovat "repeytyneet" kohti miesten vanhoja lokeroita.

Sukupuoliroolit ovat muutostilassa, näinhän se on.

Nähdäkseni näkemys ei ole yksin ranskalaisfeministien...

Keho on kuitenkin myös iso voimavara naiselle miehestä eriävilläkin tavoilla. Kehon pinta on kehon ja naisen mielessä kyllä aika olennainen, haluttiin tai ei. Ja se mielestäni kyllä kuuluu muille siinä että arvioimme muiden kehoja, tai sanotaan, että emme voi olla arvioimatta. Rajat ovat taas oma kysymyksensä, en lähde siihen :)

Ketäs muita teoreetikoita tulee mieleen?

Minä taidan olla enemmän sen kannalla, että jätetään toisia niiltä arvioilta rauhaan. Jos ei voida olla arvioimatta, niin pidetään ne arviot omana tietona ja ymmärretään se, että kyse on kuitenkin omasta hyvin subjektiivisesta kokemuksesta. Tämä siis, jos tehdään esteettisiä arvioita toisista ja kuvitellaan, että voidaan ulkonäön perusteella päätellä jotain heidän luonteestaan.

Toisten naisten mielessä kehon pinta on enemmän, kuin toisten. Vaikka sulla on mielikuva siitä, miten naisten tulisi ajatella, se tarkoita sitä että kaikki naiset ajattelisivat sillä tavalla. Kyllä minäkin ulkonäköäni muokkaan pikkuisen enemmän sitä ihannetta kohden, mutta usein haluan olla myös niiltä paineilta rauhassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30149225:
Luulisi, että sinä ajattelisit juuri toisin päin. Että pikemminkin arvostat Bluen näkemystä siitä, että spontaani reaktio on ymmärrettävä, mutta laskelmoiva ja kaavamainen toimintasuunnitelma kostovivahteella on kyseenalainen.
Outo tulkinta. Minä näin asian kyllä niin, että Blue rankaisi nimenomaan tuosta spontaanista lihavaksi sanomisesta täälläKIN, ja jopa sen mahdollisuudesta edes KENENKÄÄN ajatuksissa. Nimenomaan AP:n laskelmoimaton, tilannekohtainen temperamenttius täällä ja pidättyvyys tilanteessa taas mulle oli reaktiona melko naisellinen. En näe AP:n toiminnassa kokonaisuutena mitään ehdottoman paheksuttavaa.

Blue lähestyy siis asiaa tosi analyyttisesti, mekaanisesti ja etäältä enemmän kuin naiselle paljon tyypillisemmin, tilanteen ja sanojen tuomia tunteita tiiviisti haistellen.
 
Luin Bluen pari ensimmäistä kommenttia, joissa hän nimenomaan sanoi, että spontaani reaktio on ymmärrettävä, mutta jos ap aikoo suunnitella sanovansa jotain todella tylyä seuraavalla kerralla, hänen käytöksensä ei ole kovin fiksua. Mitenköhän meidän tulkintamme ovat näin erilaisia?
 
Jotta sua Blue ei ymmärrettäisi aina niin tolkuttoman väärin (kuten annat ymmärtää), niin suosittelisin ehdottomasti opettelemaan tapoja "pehmentää" omaa kirjoitustyyliä. En tarkoita mitään sydän-hali-hymynaamoja, mutta jotain sinne päin.

Jos vähän joka ketjussa sinut ymmärretään useamman puolesta väärin, niin silloin joku kyllä mättää..
 
Ai, vastasitkin jo.
En ymmärrä selitystäsi. Mun mielestä yhdestä ulkoisesta, terveyteen vaikuttavasta tekijästä nälväisy ei ole läheskään yhtä paha kuin white trash -"termin" heittely, jolla tehdään jo vaikka millaisia epämiellyttäviä olettamia ko. naisista. Tämä jos mikä on tekopyhää.

Ai, nytkö niiden naisten tekoakaan ei saa enää arvostella? :O :D Näköjään sitä mukaa vaihtuu tää mun paheksuminen kun yhden näkökulmani saan selitettyä. :D Aivan sama. :)
 
Jotta sua Blue ei ymmärrettäisi aina niin tolkuttoman väärin (kuten annat ymmärtää), niin suosittelisin ehdottomasti opettelemaan tapoja "pehmentää" omaa kirjoitustyyliä. En tarkoita mitään sydän-hali-hymynaamoja, mutta jotain sinne päin.

Jos vähän joka ketjussa sinut ymmärretään useamman puolesta väärin, niin silloin joku kyllä mättää..

Miksi? Kaikki mitä mä nytkin olen tässä moneen kertaan selitellyt on jo kertaalleen kirjoitettuna täällä. En mä muuta kirjoitustyyliäni sen takia että jotkut ottavat lauseen sieltä ja toisen täältä ja alkavat vääntää niitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30149273:
Luin Bluen pari ensimmäistä kommenttia, joissa hän nimenomaan sanoi, että spontaani reaktio on ymmärrettävä, mutta jos ap aikoo suunnitella sanovansa jotain todella tylyä seuraavalla kerralla, hänen käytöksensä ei ole kovin fiksua. Mitenköhän meidän tulkintamme ovat näin erilaisia?

Juuri se, miten Blue loittoni AP:n kokemista, vieläpä lapseen liittyvistä tunteista, vaikka kuittasikin ne ymmärretyksi, kohti paljon abstraktimpaa kysymystä siitä, miten toisista saa ja ei saa _ajatella_ samanarvoisuuden näkökulmasta, on aika ei-feminiiniä. Spontaaniutta tästä saa kyllä hakemalla hakea, sen verran teoreettinen - ja juuri siksi melko maskuliini, jopa erikoisen korostetusti - suhtautuminen on.

Palsta on kiintoisa koe-eläintarha :) Mutta toivoisin kyllä enemmän pehmeyttä ja kauneutta sekä sydämellistä tukea naisten välille täällä sanoissa ja tunteissa. Harva kiva nainen varmaan täällä tykkää paljoa olla :( Itsellenikin ainakin jotenkin tuli sääli AP:ta juuri ison empatian puutteen takia, joka on jotenkin pahasti ristiriidassa odotuksiin.
 
Outo tulkinta. Minä näin asian kyllä niin, että Blue rankaisi nimenomaan tuosta spontaanista lihavaksi sanomisesta täälläKIN, ja jopa sen mahdollisuudesta edes KENENKÄÄN ajatuksissa. Nimenomaan AP:n laskelmoimaton, tilannekohtainen temperamenttius täällä ja pidättyvyys tilanteessa taas mulle oli reaktiona melko naisellinen. En näe AP:n toiminnassa kokonaisuutena mitään ehdottoman paheksuttavaa.

Blue lähestyy siis asiaa tosi analyyttisesti, mekaanisesti ja etäältä enemmän kuin naiselle paljon tyypillisemmin, tilanteen ja sanojen tuomia tunteita tiiviisti haistellen.

Laskelmoimaton tempperamenttius palstalla... Sä tulet tänne ja teet aloituksen, sä voit sen kirjoittaa ja pyyhkiä monen monituista kertaa kunnes olet tyytyväinen ennen lähetystä. Mikä siinä on laskelmoimatonta? :laugh:
 
Juuri se, miten Blue loittoni AP:n kokemista, vieläpä lapseen liittyvistä tunteista, vaikka kuittasikin ne ymmärretyksi, kohti paljon abstraktimpaa kysymystä siitä, miten toisista saa ja ei saa _ajatella_ samanarvoisuuden näkökulmasta, on aika ei-feminiiniä. Spontaaniutta tästä saa kyllä hakemalla hakea, sen verran teoreettinen - ja juuri siksi melko maskuliini, jopa erikoisen korostetusti - suhtautuminen on.

Palsta on kiintoisa koe-eläintarha :) Mutta toivoisin kyllä enemmän pehmeyttä ja kauneutta sekä sydämellistä tukea naisten välille täällä sanoissa ja tunteissa. Harva kiva nainen varmaan täällä tykkää paljoa olla :( Itsellenikin ainakin jotenkin tuli sääli AP:ta juuri ison empatian puutteen takia, joka on jotenkin pahasti ristiriidassa odotuksiin.

No eikö tässäkin ketjussa ole paljon ihannoimiasi pehmeitä ja sydämellisiä naisia, jotka niin ihanasti kannustavat ap:ta käyttäytymään huonosti.
 
Tässähän alkaa nousta hattuun kun aletaan analysoida että kaikki ne piirteet miksi naisia pidetään heikompana sukupuolena puuttuvat multa. Kelpaa mulle. :)
 
Siis onko se oikeesti loukkaavaa sanoa ylipainoinen? Sehän on yhtä neutraalisti sanottu, kuin normaalipainoinen tai hoikka. Ehkä ap:n olisi pitänyt käyttää sanaa obeesi, olisko ollut parempi?

Minusta oli hyvä että ap lisäsi sen tuohon, niin nämä naiset osaavat yhdistää itsensä tähän tarinaan.
 
Toisten naisten mielessä kehon pinta on enemmän, kuin toisten. Vaikka sulla on mielikuva siitä, miten naisten tulisi ajatella, se ei tarkoita sitä että kaikki naiset ajattelisivat sillä tavalla.
Tai edes useimmat.

Mies1:llä tuntuu olevan hyvin suppea ja vääristynyt käsitys siitä, mitä tavallisen, lihaa ja verta olevan naisen päässä liikkuu. (Siellä liikku tosiaan muutakin kuin silmät, niin uskomattomalta kuin se saattaakin kuulostaa.)

Kirjoja lukemalla ja/tai mediaa seuraamalla nyt yleensäkin saa kovin paperinohuen käsityksen elävästä elämästä. Kannattaisi joskus tehdä empiirisiä ekskursioita autenttisiin ympäristöihin, sillä kirjat ja palsta eivät liene parhaat mahdolliset paikat tarkastella oikeaa elämää. :)

(Anteeksi, jos osaltani ruokin rölliä, mutta nyt oli sopivasti joutoaikaa ja sopimattoman vähän itsekuria. ;) )
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30149319:
No eikö tässäkin ketjussa ole paljon ihannoimiasi pehmeitä ja sydämellisiä naisia, jotka niin ihanasti kannustavat ap:ta käyttäytymään huonosti.

Ei kun hups, eipäs olekaan.. Monet kyllä haukkuvat Blue:ta empatian puutteesta, mutta eivät itsekään vaivaudu kommentoimaan itse ap:lle. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30149319:
No eikö tässäkin ketjussa ole paljon ihannoimiasi pehmeitä ja sydämellisiä naisia, jotka niin ihanasti kannustavat ap:ta käyttäytymään huonosti.

Jälleen kompleksikysymys ja sarkastinen sävy, hoh hoi...

Sinä olet melko paljon bluen tyylinen kirjoittaja ja myös sangen maskuliininen. Välillä minulle tulee kuva, että kaltaisenne todella inhoatte feminiiniyttä perinteisissä muodoissaan, tai ainakin koette sen hyvin vieraana. Josta itse pidän kovasti naisessa.
 
Kuten olen jo monesti sanonut niin minä olen hyvinkin perinteinen, feminiininen, nainen, joka tosin inhoaa feminismiä. Se ei silti poissulje sitä ettenkö saisi/voisi ajatella muutenkin kuin "onneksi ap lisäsi tuntomerkit niin ne törkeät naiset tunnistavat itsensä tästä kirjoituksesta"-tyyliin.
 
Eipä naurata sunkaan juttus. Ei nää sun höpinät liity alotukseen millään tavalla. Koko palsta on pilalla ku tommonen mielisairas tunkee jankutuksensa joka keskusteluun.
 
  • Tykkää
Reactions: nisäkäs
Ai, nytkö niiden naisten tekoakaan ei saa enää arvostella? :O :D Näköjään sitä mukaa vaihtuu tää mun paheksuminen kun yhden näkökulmani saan selitettyä. :D Aivan sama. :)

Saa ja pitää. (Älä esitä tyhmää.) Ihmettelen vain, miksi pidät mainintaa ylipainosta niin kamalan törkeänä asiana, kun itse käytät noinkin ala-arvoista ilmausta kuin white trash. Hassua ettet näe tässä ristiriitaa, vaikka ensireaktiosi ketjussa oli nimenomaan puuttua ap:n sanavalintoihin ja kehut osaavasi harkita sanojasi :)
 
Kuten olen jo monesti sanonut niin minä olen hyvinkin perinteinen, feminiininen, nainen, joka tosin inhoaa feminismiä. Se ei silti poissulje sitä ettenkö saisi/voisi ajatella muutenkin kuin "onneksi ap lisäsi tuntomerkit niin ne törkeät naiset tunnistavat itsensä tästä kirjoituksesta"-tyyliin.

Ehkä niin, mutta jotenkin olet väärässä kohtaa viiltävä tekstissäsi ja ajattelussasi tässä.
 
Ja hei, miten kukaan enää vastaa ap:lle mitään. Lukee ap:n viestin ja sen jälkeen nämä "vastaukset", niin siinä on lukija todellakin suu auki ja luulee lukeneensa jotain ihan eri tarinaa.

Tiedättekö, on taito sekin osata pitäytyä annetussa "teemassa".
 
Yhteistyössä