Nyt kun tiedän enemmän vauvan/lapsen kiintymyssuhteesta niin olen alkanut pohtia...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Minä sain pikkusiskon, kun olin 11v. Hoidin siskoani "aina". Sisko syntyi kesän alussa eli silloin ei ollut koulua ja koulun ohellakin hoidin siskoani todella paljon. se oli ihan vapaaehtoista, koska halusin sitä ja se pikkusiskon kanssa oleminen meni usein kavereidenkin edelle. Ja äitini antoi minun hoitaa, joskus jälkikäteen olen miettinyt että miten uskalsikin, mutta ilmeisesti näki että osaan. Mutta sain siis tehdä kaikkea, kylvetinki vauvaa ja koska sai vain korviketta pullosta niin syötin jne jne.

Ja kun siskoni kasvoi niin sain jopa pyöräillä hänen kanssaan eli niin, että ajoin äitini pyörää ja sisko siellä pyöräistuimessa. Ja paljon vaunuilin/rattailin.

Siskoni ollessa 8kk vanhempamme erosivat ja me jäimme äidin luo asumaan. Kuitenkin kun siskoni oli tasan 2v niin äitini muutti uuden miehen luokse ja koska tämä mies asui 100km päässä "korvessa" niin minä en sen ikäisenä tahtonut kavereista eroon. Olin juuri syksyll aloittamassa seiskaluokan ja kaveritkin oli tärkeitä. Koko kevään mieti ratkaisuani eli, että muutanko isälle ja oikeastaan ainut asia joka siinä mietitytti oli se ero pikkusiskosta. Mutta koska en pitänyt äitini uudesta miehestä ja sinne oli matkaa niin tein lopulta sen vaikea päätöksen, että muutin isän luo.

Koskaan en ole sitä katunut ja sisko pysyi läheisenä, vaikka näimmekin harvemmin. Nykyisin olemme hyvät ystävät, siskoni pian 20v ja minä 30v. Välimatka on edelleen sama, vaikka siskoni asuu jo omillaan, mutta silti. Olemme yhteydessä lähes päivittäin.

Mutta nyt kun itsellänikin on lapsia ja tiedän kaikenlaista tuosta kiintymyssuhteesta ja muusta niin olen alkanut miettiä, että mitenköhän siskoni koki sen muuttoni. Äitiäni ei moiset kiintymussuhteet kiinnosta enkä ole koskaan kysynyt, että miten siskoni reagoi muuttooni silloin. Minähän käytänössä katosin yks kaks koulun kevätjuhlan jälkeen hänen elämästään. Arkielämästä siis.

Turhaa tämä on, mutta olen joskus miettinyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kutku:
Mun mielestä sun kannattis jutella siskos kanssa. Hienoa kuitenkin, että teillä on todella hyvät välit :wave:

Siis kyllä me ollaanki toki juteltu, mutta ei siskoni muista sitä. Oli silloin ihan just 2v... tai siis täytti oikeastaan kaksi viikkoa muuttoni jälkeen.
 
Ei oo varmaan helppoa ollut 2-vuotiaalle, jos elämästä häviää tärkeä ihminen selittämättä. Ja jos äitiänne ei lasten tunnesiteet kiinnosta, hän tuskin on panostanut pikkusiskon tukemiseen. Mutta et kai tietysti sinäkään lapsena ole voinut ottaa vastuuta ja ajatella muutossa vain siskoasi. Millainen siskosta on tullut?
 
Varmasti on siskosi ikävöinyt sinua kovasti. Luulen, että 2-vuotias osaa jo onneksi käsitellä asioita eri tavoin kuin ihan vauva. Kyllähän siskosi on kuitenkin on koko ajan ymmärtänyt ja tiennyt, että olet olemassa ja tapaatte taas. Näin voi olla, että eronne ei ole vaikuttanut perusturvallisuuden tunteeseen tms. juurikaan. Olet varmasti ihana sisko! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja lisko:
Ei oo varmaan helppoa ollut 2-vuotiaalle, jos elämästä häviää tärkeä ihminen selittämättä. Ja jos äitiänne ei lasten tunnesiteet kiinnosta, hän tuskin on panostanut pikkusiskon tukemiseen. Mutta et kai tietysti sinäkään lapsena ole voinut ottaa vastuuta ja ajatella muutossa vain siskoasi. Millainen siskosta on tullut?

Joo en usko, että on kovin paljon miettinyt. On tullut raskaaksikin niihin aikoihin, kun muutin ja muutenkin on aina ollut... no itse en koskaan voisi kuvitella kasvattavani samalla tavoin omiani kuin äitini. Mutta siis ratkaisun tein lopulta tosiaan itseni kannalta eikä tosiaan vastuu minulla ollutkaan, vaikka siskoni takia se päätöksen teko olikin äärimmäisen vaikeaa. Sen tiedän, että muuttoni oli todella iso juttu silloin 6v pikkuveljelleni, vaikka meillä toki erilainen suhde olikin. Hänen kanssaankin olen läheinen nykyisin.

Ja siskostani on tullut erittäin vastuuntuntoinen ja ihana ja onnellinen ihminen. :)
 
Asiasta teki vaikean se, että tuon muuttoni jälkeen äitimme ei päästänyt siskoani enää isällemme. Hän katkaisi kaikki yhteydet ja jopa valehteli siskolleni, että tämä uusi mies on hänen oikea isänsä. Siskoni sai tietää asian oikean laidan vasta 7 vuotiaana ja siitä lähtien saikin alkaa käydä taas isällämme. Ihme ja kumma sekään ei ole vaikuttanut siskooni ja hänellä on kyllä läheiset välit myös isäämme. Oikeastaan ihan samanlaiset kuin meillä muillakin lapsilla.
 

Yhteistyössä