Nyt se sitten tuli...täyspaska vaimo/äiti olo :(

["a p"]

Eipä tarvi ihmetellä miksei mies mulle koskaan soita...tänään soitti töistä ja mä vaan tiuskin sille hyvin hermostuneena. Toinen lapsista huusi kurkku suorana ja mä tiuskasin miehelle tosi ikävään sävyyn et "oliko sulla vielä muuta?" Ja mä tiuskin muutenkin..ja mökötän. Ja naamanikin on varmaan aina norsunv***lla On vaan niin vaikea hillitä puheitaan, kun tuntuu et ei vaan taas jaksais, ollenkaan. Mitäköhän mä olen tehnyt, et mulla on ihana mies. Joo, ei aina älyä tehdä kotitöitä käskemättä, eli ei ole mikään palstan unelmamieskään. Toisaalta on senkin syytä siinä mielessä, ettei ajattele mua ja hae apua lääketieteelliseen vaivaansa. Saisi sairaslomaa heti ja helpotuksen oloonsa, eikä tarvis aina kotona valitella kipujaan..

Ja lapset.. noh ei mitään herran enkeleitä nekään ole. Pieniä kumpikin, eikä osaa sanoa mikä mättää. Kiukkuavat päivästä toiseen ja mitään ei uskota. Joskus ovat niin ihania kullannuppuja, mutta yleensä tuo eka vaihtoehto. Lapsiani rakastan yli kaiken, mutta joinain päivinä tuntuu et ei vaan jaksa. Tunnetta en paremmin osaa kuvailla. Yleensä aiheuttaa sen, että itken lohduttomasti kymmenen minuuttia ja kerään itseni. Todennäköisesti huonoilla öillä on osuutta olotilaani.

Mitään itsetuhoisia ajatuksia mulla ei koskaan ole. Siitä ei ole kyse. Pitäisi varmaan opetella pyytämään apua läheisiltä, kun varmaan sitä saisi. Tämä on vaan taas näitä päiviä

Kiitos, kun sain purkautua. Ja pitkästi Nyt jo vähän olo keveni, kun sai tuntojaan kirjoitettua.

 

[BlingBling]

Minkä ikäisiä lapsesi ovat?Oletko kotona heidän kanssaan vai käytkö töissä?

 

["vieras"]

Lapset valvottaa öisin ilmeisesti? Saisitko yöhoitoon vaikka isovanhemmille siten, että itse saisit nukkua? Yksi yö kunnon unilla tekee jo paljon.

 

["vieras"]

Kerro tuo sama miehellesi? Voisi auttaa häntä ymmärtämään ettet tarkoita pahaa. Varmasti kaikki joskus tiuskii ja on huonolla tuulella ja kyllä mun mielestä suhteessa pitää yrittää ymmärtää ja antaa tilaa toiselle silloin huonompina aikoina. Mutta jos se on jatkuvaa niin sitten se ei varmasti ole kivaa kenellekään, silloin kannattaisi tosiaan miettiä miten sen pahan olon saisi korjattua.

 

["a p"]

Minkä ikäisiä lapsesi ovat?Oletko kotona heidän kanssaan vai käytkö töissä?

Tunnistamisen välttämiseksi sanon että molemmat alle 3v. Kotona hoitovapaalla.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";25463552]Lapset valvottaa öisin ilmeisesti? Saisitko yöhoitoon vaikka isovanhemmille siten, että itse saisit nukkua? Yksi yö kunnon unilla tekee jo paljon.[/QUOTE]

Kyllä. Meillä hyvä yö ( joita on harvoin ) tarkoittaa heräämisiä vain kolme kertaa. Itse menen myöhään nukkumaan, kun mulla on koko ikäni ollut uniongelma, jonka vuoksi on kamalan vaikea saada unta. Isovanhemmat työihmisiä, joten ei onnistu. Tiedän et ottavat kyllä sitten, kun nukkuvat kokonaisia öitä..

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";25463573]Kerro tuo sama miehellesi? Voisi auttaa häntä ymmärtämään ettet tarkoita pahaa. Varmasti kaikki joskus tiuskii ja on huonolla tuulella ja kyllä mun mielestä suhteessa pitää yrittää ymmärtää ja antaa tilaa toiselle silloin huonompina aikoina. Mutta jos se on jatkuvaa niin sitten se ei varmasti ole kivaa kenellekään, silloin kannattaisi tosiaan miettiä miten sen pahan olon saisi korjattua.[/QUOTE]

Kyllä me tästä on puhuttu aika useinkin. Mies koittaa saada minua harrastamaan/kävelylle ilman lapsia ja käymään viihteellä. Viihteelle en yksinkertaisesti jaksa lähteä, vaikka mies on luvannut seuraavan päivän lapsia hoitaakin. Ei vaan yksinkertaisesti jaksa lähteä. Harrastuksia mulla ei ole, ja niitäkin vaikeuttaa miehen työt. Ja en kuulu niihin ihmisiin, joita ulkoilu piristää, enemmänkin väsyttää ja tylsistyttää. Itsepä olen itseni tähän tilanteeseen ajanut, kun en ole itsestäni aiemmin huolta pitänyt ja nyt ei enää jaksa edes ajatella.

 

["Mie vaan"]

Ööh, ihan normaalilta mun mielestä kuulostat. Kaikilla noita fiiliksiä tulee enemmän ja vähemmän...varsinkin uhmaikäisen kanssa.

Jos vaikka yrittäisit saada itsesi joskus jonnekin yöksi ja mies jäisi lasten kera?

 

[susanna85]

Mulla ihan samoja oireita
Purkaantuu yleensä niin että ku mies tulee töistä en pysty edes moikkaamaan ja sitten menee hetki ja alan kyynelehtii. Tässä vaiheessa mies tajuu että on taas sellanen päivä. Ja pitää poikaa sen aikaa / illan että saan levähtää. Mulle siis tällä hetkellä riittää että saan vaikka ottaa puolen tunnin tirsat ku väsähän.

Miten teillä muuten niin ku noi viikonloppu aamut sujuu? Meillä toimii hyvin sellanen että toinen herää toisena ja toinen toisena aamuna lapen (ja pian lapsien) kanssa. Saa äitiki löhötä toisena aamuna.

 

["a p"]

Mulla ihan samoja oireita
Purkaantuu yleensä niin että ku mies tulee töistä en pysty edes moikkaamaan ja sitten menee hetki ja alan kyynelehtii. Tässä vaiheessa mies tajuu että on taas sellanen päivä. Ja pitää poikaa sen aikaa / illan että saan levähtää. Mulle siis tällä hetkellä riittää että saan vaikka ottaa puolen tunnin tirsat ku väsähän.

Miten teillä muuten niin ku noi viikonloppu aamut sujuu? Meillä toimii hyvin sellanen että toinen herää toisena ja toinen toisena aamuna lapen (ja pian lapsien) kanssa. Saa äitiki löhötä toisena aamuna.

Ensin ed. kirjoittajalle: ei ole yöpaikkaa mihin mennä. Lähin yöpaikka 400km päässä.

Susanna 85: Mulle joskus riittää kun mies näkee, et mua joku vaivaa ja menee sitten vielä kysymään et mikä vaivaa. Ja enhän mä saa sanaa suusta, itken vaan. Se on varmaan huolissaan musta ja ärsyyntynytkin, kun ei asialle mitään voi. Ja mä en ole kauhean hyvä puhumaan tunteistani ja myöntämään sitä ettei jaksa.

Vkonloppuisin usein mies antaa mun nukkua, ja sitä mä voisin tehdä vaikka iltaan asti, mutta jos satun edes pikkaisen heräämään, niin tulee huono omatunto ja on noustava kaveriksi Jotenkin tuntuu, että kun mulla on vaikeaa yksin noiden kanssa, niin miksi tietentahtoen jättäisin toisen yksin? Tyhmä ajatus, tiedän. Oikeastaan mä ajattelen useinkin, et kun ei ole pakko; esim. käydä kävelylla ilman lapsia, viedä hoitoon tms.

 

[mietitääs]

eihän sun tartte suostua kuuntelemaan toisen kipuja, jos ei niitä kerta viitti hoidattaa. Sano, että et kestä kuunnella itsevalittua voivottelua

 

["a p"]

eihän sun tartte suostua kuuntelemaan toisen kipuja, jos ei niitä kerta viitti hoidattaa. Sano, että et kestä kuunnella itsevalittua voivottelua

Tämän ajattelinkin ottaa puheeksi sopivassa välissä. Sen, että kuinka se rasittaa minua ja on mielestäni itsekästä olla hakematta apua ja vaan toivoa parasta. Tähän asti olen yrittänyt patistaa, vitsinä heitellyt juttuja ja viimeaikoina äkäisenäkin. Mutta ei tehoa, joten lienee syytä tunnepohjaiseen ( melkovarmasti itkunsekaiseen ) keskusteluun.

 

["vieras"]

Mä luulisin, että kunnon uni auttaisi. Jos mies kerran on luvannut olla lasten kanssa, niin sopikaa milloin menet yhdeksi yöksi nukkumaan muualle: ja Suomen maantietoa tuntien lähin hotelli löytynee lähempää kuin 400 kilometrin päästä...?

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";25463874]Mä luulisin, että kunnon uni auttaisi. Jos mies kerran on luvannut olla lasten kanssa, niin sopikaa milloin menet yhdeksi yöksi nukkumaan muualle: ja Suomen maantietoa tuntien lähin hotelli löytynee lähempää kuin 400 kilometrin päästä...?[/QUOTE]

Mä taas luulen, että tällä univelalla ei yksi yö tunnu missään Jospa se parin kuukaudne päästä helpottaisi, kun lapset on jo isompia.

 

["vieras"]

Sanopa miehellesi vielä, että kun et meinaa nyttenkään jaksaa, niin entäs sitten jos hän joutuu sairaalaan/petipotilaaksi/pyörätuoliin/kuolee/??? (valitse sopiva prognoosi kun tiedät mikä on vaiva)

Ja sitten: sä tarviit enemmän ulkoiulua, omaa aikaa ja unta. Varsinkin unta. ARVAA MISTÄ TIEDÄN!

ENtä lapset? Liikkuuko ne riittävästi? Uni tulee niillekin triljoonasti paremmin kun on ulkoiltu riittävästi. Ainakin isommalle riittää yhdet päiväunet.

Ja viimeisenä lohdun sana: parin vuoden päästä lapset viihtyvät tosi hyvin keskenään, niillä on seuraa toisistaan. Ja sä saat lopulta (vähän) aikaa itsellesi.
Tämän tiedän myös omasta kokemuksesta, ja siitä, että naapurin ainokainen lapsi on noin koko ajan meillä. Se kaipaa seuraa ja ystäviä - vaikka kotona on maailman kaikki lelut.

 

[vvvv]

Ota asia puheeksi neuvolassa. Kysy, onko mahdollisuutta laittaa lapsia unikouluun.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";25463980]Sanopa miehellesi vielä, että kun et meinaa nyttenkään jaksaa, niin entäs sitten jos hän joutuu sairaalaan/petipotilaaksi/pyörätuoliin/kuolee/??? (valitse sopiva prognoosi kun tiedät mikä on vaiva)

Ja sitten: sä tarviit enemmän ulkoiulua, omaa aikaa ja unta. Varsinkin unta. ARVAA MISTÄ TIEDÄN!

ENtä lapset? Liikkuuko ne riittävästi? Uni tulee niillekin triljoonasti paremmin kun on ulkoiltu riittävästi. Ainakin isommalle riittää yhdet päiväunet.

Ja viimeisenä lohdun sana: parin vuoden päästä lapset viihtyvät tosi hyvin keskenään, niillä on seuraa toisistaan. Ja sä saat lopulta (vähän) aikaa itsellesi.
Tämän tiedän myös omasta kokemuksesta, ja siitä, että naapurin ainokainen lapsi on noin koko ajan meillä. Se kaipaa seuraa ja ystäviä - vaikka kotona on maailman kaikki lelut.[/QUOTE]

Lapsia koitan ulkoiluttaa päivittäin, mutta mun mielestä sillä ei ole mitään vaikutusta päivä/yöuniin tai mihinkään muuhunkaan. Ja ihan hyvin nukahtavat illalla.

Tuota odotan, et vielä tulee se päivä, kun saa päivittäin sitä omaa aikaa, vaikka tuskin sillä mitään enää osaa tehdä, kun nytkin en osaa olla tekemättä mitään tai vähintään kahta asiaa yhtäaikaa. elokuvaa katsoessakin selaan nettiä tai teen käsitöitä tai ravaan kokoajan jossain. Ja isompana lapsetkin pystyy halutessaan harrastamaan isänsä kanssa erinäisiä asioita ja silloin vasta koittaisikin äidille kissanpäivät

 

["a p"]

Ota asia puheeksi neuvolassa. Kysy, onko mahdollisuutta laittaa lapsia unikouluun.

Me nyt kokeillaan eka itse, kunhan on molemmat kotona vähän pidemmän pätkän. ja noistakin paljon kuulee, ettei kotona enää autakaan.

 

[voi meitä]

[QUOTE="a p";25464098]Lapsia koitan ulkoiluttaa päivittäin, mutta mun mielestä sillä ei ole mitään vaikutusta päivä/yöuniin tai mihinkään muuhunkaan. Ja ihan hyvin nukahtavat illalla.

Tuota odotan, et vielä tulee se päivä, kun saa päivittäin sitä omaa aikaa, vaikka tuskin sillä mitään enää osaa tehdä, kun nytkin en osaa olla tekemättä mitään tai vähintään kahta asiaa yhtäaikaa. elokuvaa katsoessakin selaan nettiä tai teen käsitöitä tai ravaan kokoajan jossain. Ja isompana lapsetkin pystyy halutessaan harrastamaan isänsä kanssa erinäisiä asioita ja silloin vasta koittaisikin äidille kissanpäivät [/QUOTE]

Eiks ole inhottavia semmoiset töllödokumentit tms, missä ei käytetä kertojaa vaan läimästään oleellista tietoa ruutuun ja näytetään sitä sekunti ilman mitään varoittavaa äänimerkkiä edes. Mun mielestä semmoiset tekijät sais ampua, jotka ei ymmärrä, että äiti-ihmiselle töllö tosiaan on näköRADIO...

Meillä on poikalapsi, siitä asti on harrastanut isän kanssa juttuja, kun on osannu sanoa KOO. Menevät autotalliin käyttelemään KOneita. Jonkun aikaa sieltä tultiin sitten pois armottoman huudon kanssa, kun siellä olis oltu vaikka koko ilta... Ikää tais olla muutama kuukausi.

Eikö sulla olis joku kamu, jonka tykö voisit lähteä yökylään ja parkua kunnolla ja nukkua kellon ympäri?