Yleensä ohitan nämä keskustelut, koska en jaksa iänikuista tappelua näistä asioista. ja taustalla näissä on usein vaan se että jokainen puolustelee omia valintojaan ( imetti tai ei) osoittaakseen olevansa vielä parempi äiti kuin toinen,siltä minusta ainakin tuntuu.
Mutta nyt haluan antaa omankin ääneni tähän ehkä äitien tulisimpaan aiheeseen, joten nyt on myös minun lusikkani soppaan heitetty=). Eli itselläni on kolme lasta ja mielestäni olen onnekas että elämä on opettanut ja antanut minulle kokemuksen siitä mitä on olla ns. lähes korvikeäiti, tai imettäjä-äiti. Esikoista ja keskimmäistä imetin osittain, alusta asti pullo oli kuvioissa mukana...tuntui ettei maitoa riittänyt ja uskon että en olisi pystynyt paremmin asiaa hoitamaan. Erityisesti ekan lapsen kanssa koin imetyksen rankaksi, koska se ei sujunut "täydellisesti", maitoa ei tuntunut tulevan riitävästi ja lapsi oli tyytymätön. Jos en antanut korviketta, istuin imettämässä kirjaimellisesti koko päivän ja vauva ei edelleenkään ollut kylläinen...(ok tiedän että alussa pitää koko ajan imettää), mutta kun se ei onnistunut niin ei...stressasin, olin ihan surkeissani asiasta kunnes sitten annoin olla ja rinnan päälle sitten vaan pullosta ja oloni parani, sekä vauva oli tyytyväinen. Joten ajattelin että hyvä näin. Toisen lapsen kanssa en enää stressanut imetin osittain jälleen, siis ensin tissiä sitten pulloa ja tätäkin jatkui n.3- 4kk kunnes imetys sitten jäi.
Kolmannen lapsen kanssa ajattelin että kolmas kerta toden sanoo ja niin sanoikin=). Imetys onnistui. Miksi?! no maitoa tuli jo sairaalassa suht hyvin, istuin kyllä ekan kuukauden imettämässä, eikä se aina niin herkkua ollut, mutta sujui kyllä. Nyt vauva on kohta jo 5kk, annan jo soseita ja iltaisin velliä, mutta imetän ja aion imettää niin pitkään kun voin tavallisiin maitoihin siirtyä. Imetys tuntuu helpolta, käy nopeasti ja tuntuu että olen nyt päässyt syöttämisien kanssa helpommalla kuin muiden lasten kanssa. N. kuukausi siihen meni että vauva oppi nopeasti syömään ja syöttöihinkin tuli hyvin väliä, ei siis oltu enää tissi suussa kaiken aikaa. Imetys tuntui ekan kuukauden jälkeen mukavalta, koska se alkoi sujua niin hyvin ja koen ne tärkeiksi hetkiksi nytkin, mutta en silti ajattele että olisin nyt parempi äiti kun olen näin hyvin imettänyt, tai että muut lapsemme olisi jäänyt jostakin paitsi. En olisi uskonut että koskaan voisin nauttia imetyksestä, mutta nyt uskon. KUn se sujuu on hyvä mieli...mutta jos se ei suju on paha mieli. Ja siksi halusin kirjoittaakin. Jos itsellä ei ole kokemusta siitä että imetys ei suju tai päinvastoin, niin miten voi sanoa toiselle, että tee näin, tai sinun pitäisi tuntea näin jne. Olen oikeasti onnekas että olen kokenut nämä molemmat, enkä ole koskaan oikeutettu tuomitsemaan ketään, enkä näe että kukaan muukaan on. Uskon että olisin herkempi tuomitsemaan ja ajattelemaan väärin toisesta ja toisen tuntemuksista jos en en olisi kokenut näitä kumpaakin. Joten sanon että imetys ei onnistu kun se ei onnistu, maitoa ei tule kun ei tule ja kun se onnistuu niin hienoa ja kun maitoa tulee niin se tuntuu hyvältä ja siitä voi iloita, mutta hyvä äiti voi olla myös korvikkeen antaja ja äitiys on varmasti ihan yhtä onnekasta.
kaikki me tiedämme että äidinmaito on lapsen parasta ravintoa ei kai sitä kukaan kiellä. Mutta onneksi on korvike keksitty että on sitten ruokaa antaa kun imetys ei onnistu, iloitkaamme siis siitä, ettei tarvii hommata lapsille imettäjää naapurista vaan voi ostaa maitoa kaupasta minkä avulla vauva saa ravintoa ja kasvaa, joten jokainen äiti voi syötää oman lapsensa ja olla lähellä. Ja tietenkin on hyvä että imetyksen tärkeydestä puhutaan ja siitä annetaan ASIALLISTA tietoa, eikä siitä tarvitse kenenkään ärsyyntyä, mutta täydellistä äitiä ei imetys kenestäkään tee, vaikka ruoka onkin täydellistä, muistakaamme se.
Kaikkea hyvää kaikille äideille, teille jotka heilutte pullojenne -tai täysien tissienne kanssa!!!=)