olen ihan raivona..

Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
ei pahalla, ap, mutta kuvittelepa itsesi sinne päiväkodin tätien asemaan. Otapa kymmenen tenavan lauma siihen ympärillesi ja mieti miten päivän vietät vaikka sitten varjossa tai vaikka ihan sisällä ja saat niillä lapsosilla vielä pitkähihaisetkin vaatteet päälä pysymään. Helppo on yhden tai kahden lapsen kanssa tehdä mitä vaan (vaikka surffailla netissä päivät pitkät jolloin lapset joutuukin olemaan sisällä suojassa auringolta ja ulkoilmalta).
ja kuten toisessa ketjussa totesin apteekista saat aurinkovoiteen myös alle 2 vuotiaalle. Omat lapseni eivät ole tarvinneet aurinkorannoilla olla mutta en ole heitä kotimaassakaan kesää sisällä pitänyt enkä varjossakaan kun sen verran vilkkaita ovat etteivät pysy. en tiedä onko sitten uv säteily kuin lisääntynyt (on toki mutta ei nyt niin kamalasti kuitenkaan) kun tuossa kun katsottiin eilen omia hauskoja kotivideoita niin neiti vähän alle puolitoista vee juoksenteli ulkona välillä ihan vaippasillaan ja pulahti siinä sitten lasten altaaseen "uimaankin".

kyllä mekin ulkoillaan :) mutta pidän myös huolen ettei paahteessa olla kauaa..
 
Vaikea juttu, kun ulkoilla toki pitää ja päiväkodeissa on oma tapansa ja rytminsä, ja jos se ei sitten kaikille oikein sovi... Voisitko neuvotella hoitajan kanssa, että siirtyisivät lapsesi kanssa sisätiloihin jo aiemmin? En oikein muutakaan neuvoa tähän keksi, ei kai siinä muu auta kuin neuvottelu pelisäännöistä hoitajien kanssa.
 
Itku tulee , kun miettii , että omia lapsia vien tarhaan ( pienin on 3v. ) ............. :'(

Siis kamalaa .......... Epäkohtia meilläkin , mutt PÄÄASIASSA hyvää ja lapsirakasta hoitoa , mutt mutt ............. Joskus tulee eteen sellasta , ett miettii , ett : MITÄ MITÄ ?! :o

Ja tuol lastemme tarhassa on tod pieniä VAUVOJA JA TAAPEROITA .... Niille hoitajat ettii ulkoiluun sopivia rattaita ja osaa pienistä kanniskellaan sylissä ja välillä lasketaan maahan itkeen .......... :( Ihan kävelytaidottomia osa ja osa just ja just kävelee ............. En niin pientä PÄIVÄKOTIIN veisi ja toisaalta luottaisinko PPH:nkaan ?!

Kotona paras paikka alle 2v .......... :heart:
 
Kyllähän se nyt järkikin sanoo ettei lasta saa polttaa auringossa. Eihän pakkasillakaan lasta laiteta ilman ulkovaatteita ulos. Tässä syy miksi en vie lastani tarhaan ja onneksi siis minun kohdallani ei ole taloudellista pakkoa viedä lasta tarhaan. Aikamoinen juttu taas!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
menin hakemaan poikaa,1v.10kk,päiväkodista...hoitaja sanoi että teillä tulee varmaan kiva ilta koska pojan käsivarret punoittaa... :o päiväkodin pihaan porottaa aurinko eikä ole montaa varjo kohtaa.
pojalla oli hihaton paita päällä ja käsivarret ihan tulipunaiset.
sanoin hoitajalle että sitä varten on ohut pitkähihainen paita jolla lapsi täytyy suojata.sanoi vaan jotain että joo... |O
Hoitaja myös sanoi että kun ei se pysy varjossa |O |O |O ei jumalauta kai nyt tuon ikäinen pysykään.Ja hattu kuulemma hiostaa :headwall: sanoin että kai nyt tällä kelillä hiostaakin jos suorassa paisteessa on kauan.

jumalauta mua sapettaa...tekis mieli soittaa johtajalle ja tehdä valitus.ei noin pientä saa pitää paahteessa kauaa....eikä edes isompaa.

nyt poika on suihkussa viilentymässä.toivottavasti ei ole kädet palaneet.

mitä tekisitte tässä tilanteessa?

Aika ajattelematon tätsy, mutta tottahan se on, etten itsekään laittais pitkähihaista ohuttakaan paitaa näillä ilmoilla päälle. Meiltä pyydettiin jo heti alkuunsa aurinkorasva hoitoon, joten tässäkin olis järkeä paljonkin. Mein kuopus on muutenkin vaalea, joten varmasti auringossa palais ilman tuota rasvaa, ikää 1v9kk. Eikä todellakaan pysy varjossa.
:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Twirlerina:
Mun mielestä toi on vaan niin hoitajien saamattomuutta että ei vaan viitsitä huolehtia "pikkuseikoista".Käsittämättömän typerä hoitaja.Oiskohan sen hoitajan kiva mennä omaa lastaan hakemaan hoidosta palaneena.ja noin pienikin vielä :(
Mä olin joku aika sitten päiväkodilla ja siellä yksi äiti oli sanonut että pojalle pitää laittaa pitkähihainen päälle kun on yskä ja hoitajat vaan sanoi että me ei laiteta kun ei tarvii...mun mielestä niiden pitäs kyllä noudattaa vanhempien ohjeita.Soveltakoot sit mitä huvittaa omille lapsilleen.*ÄRH* :kieh:

Kun meidän Kalle ei tykkää puurosta,niin mun mielestä se saa mennä leikkimään kun toiset syö..Ai että noudattaa ihan vanhempien ohjeita?Tiettyyn rajaan joo,mutta jos lapset ovat päiväkodisa,niin noudatetaan myös niitä päiväkodin ohjeita!
 
Alkuperäinen kirjoittaja OMA KOTI KULLAN KALLIS:
Itku tulee , kun miettii , että omia lapsia vien tarhaan ( pienin on 3v. ) ............. :'(

Siis kamalaa .......... Epäkohtia meilläkin , mutt PÄÄASIASSA hyvää ja lapsirakasta hoitoa , mutt mutt ............. Joskus tulee eteen sellasta , ett miettii , ett : MITÄ MITÄ ?! :o

Ja tuol lastemme tarhassa on tod pieniä VAUVOJA JA TAAPEROITA .... Niille hoitajat ettii ulkoiluun sopivia rattaita ja osaa pienistä kanniskellaan sylissä ja välillä lasketaan maahan itkeen .......... :( Ihan kävelytaidottomia osa ja osa just ja just kävelee ............. En niin pientä PÄIVÄKOTIIN veisi ja toisaalta luottaisinko PPH:nkaan ?!

Kotona paras paikka alle 2v .......... :heart:

Niin,kas kun vanhemmat haluaa ne pikkusensa hoitoon,vaikka missään paikassa ei riitä syliä sitä tarvitseville kokoajaks
 
Älä laita enää pojalle mukaan hihatonta paitaa, olkapäät ja käsivarret palaa herkimmin tuolta ylempää, ei niinkään kyynärpää-kämmen väliltä. Laita mukaan myöskin vain semmoisia shortseja jotka ulottuu polviin asti, silleen ei jää paljoa paljasta pintaa mut ei oo kuumakaan lapsella. Ja sit semmoinen kalastajahattu, se lieri suojaa myös kasvoja ja silmiä!

Hölmöjä hoitajia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Auringonsuojavalmisteita ja auringossa oleskelua ei suositella alle 2-vuotiaille lapsille.Alle 3-vuotiaat lapset tulee suojata ensisijaisesti vaatteilla.

tietämätöntä porukkaa täällä vai haluatteko minua tahallaan syyllistää?

On olemassa aurinkosuojia, joissa on mekaaninen suoja, ei siis kemikaaleja. Näitä voi käyttää ihan pienilläkin lapsilla. Mutta toki ykkösvaihtoehto on vaatetus!

Jos/kun minä olen poikani kanssa ulkona, niin ei todellakaan olla paahteessa kovin kauaa. Toki siinä hetki pitää aina olla, ku poika sinne menee :). Toki päiväkodeissa henkilöstöä on niin vähän, että kaikkia lapsia ei vain voida kaitsea niin ku pitäs.

Mutta on se niinkin, että eivät kaikki vanhemmat välitä tai ymmärrä auringon vahingollisuutta. Olen nähnyt uimarannoilla ihan pieniä lapsia/taaperoita juoksemassa alasti ilman lakkia tuntitolkulla.
 
Mä vaan jäin miettimään et maailamssa on läjäpäin maita joissa aurinko porottaa enemmän kuin laki sallii ja niissä immeiset kyllä suojaa ittensä pikemminkin vaatteilla...vaaleeta, ohutta puuvillaa..eiks se muka täälläkin toimis? :whistle: :whistle: :whistle: :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Twirlerina:
Mun mielestä toi on vaan niin hoitajien saamattomuutta että ei vaan viitsitä huolehtia "pikkuseikoista".Käsittämättömän typerä hoitaja.Oiskohan sen hoitajan kiva mennä omaa lastaan hakemaan hoidosta palaneena.ja noin pienikin vielä :(
Mä olin joku aika sitten päiväkodilla ja siellä yksi äiti oli sanonut että pojalle pitää laittaa pitkähihainen päälle kun on yskä ja hoitajat vaan sanoi että me ei laiteta kun ei tarvii...mun mielestä niiden pitäs kyllä noudattaa vanhempien ohjeita.Soveltakoot sit mitä huvittaa omille lapsilleen.*ÄRH* :kieh:

Kun meidän Kalle ei tykkää puurosta,niin mun mielestä se saa mennä leikkimään kun toiset syö..Ai että noudattaa ihan vanhempien ohjeita?Tiettyyn rajaan joo,mutta jos lapset ovat päiväkodisa,niin noudatetaan myös niitä päiväkodin ohjeita!

Noh, ainakin meitin pk:ssa (ja monessa muussakin) yrittävät kyllä noissa vaatetusasioissa toimia kuten vanhemmat ovat toivoneet...harva vanhempi kuitenkaan tempaa aivan tuulesta vaatetusmääräyksiään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:

Määräyksiään..jospa hoidatte ne kullannuppunne kotona,niin ei ole valittamista!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kotiäiti:

Hei..mä jopa mietin tota sanavalintaa etukäteen kun en halunnut laittaa kahta kertaa "toiveita" :saint:
Mutta totisesti tarkoitin pikemminkin toiveita kuin määräyksiä...pardon my french!
Ja varmaankin meidän lapset on meille ihan samalla tavalla rakkaita kullannuppuja kuin muiden lapset heille! Vai onko se nyt joku haukkumasana sekkii...?
Mä en nyt ihan jymmärrä missä kiikastaa....?
 
Yhteistyössä