olen kamala vaimo

[minulla on ihana mies]

Me ollaa mun miehen kanssa oltu kihloissa vähän päälle vuoden. Siirsimme hammasharjat samaan mukiin noin 4 vuotta sitten. Ei se elämä toisen kanssa niin helppoa sitten ollutkaan, aluksi kun kaikki oli niin hyvin. Vähän liiankin hyvin.

No asiaan vaikutti suuresti se, että sairastan bibolaarista mielialahäiriötä. (en varmaankaan osaa kirjottaa sanaa ihan oikein... mutta asiaan.) Eli suomeksi ja yksinkertaisesti sanottuna minun kohdalla se tarkoittaa mielialojen heittelyä äärimmäisen masennuksen ja mielialan kohoamisen välillä. Tuolloin alkuaikoina oli meneillään sellainen tasainen vaihe... mielialojen heittely ei ollut ihan niin rankkaa. Sitten se helvetti alkoi. Minusta tuntuu, että tulin hulluksi. Olin niin onnellinen! Niin onnellinen!!! tai sitten olin äärimmäisen onneton. Yritin itsemurhaakin monta kertaa.

Voi kuinka pahoillani olenkaan siitä, mitä mieheni on joutunut kestämään. Olen ollut välillä ihan mahoton. Kanssani on ollut aivan kamalaa elää. Koskaan mieheni ei ole voinut tietää, millä tuulella seuraavaksi olen. Ensin olen saattanut puhua naimisiin menosta ja lasten teosta... Seuraavana päivänä olen ehdottanut eroa ja pakannut jo tavaroitani. Miten ihmeessä hän on minua jaksanut ja jaksaa yhä?! Enhän minä tahallani... Enkä häijyyttäni...

Nyt olen mielenterveystoimiston asiakas ja yritän löytää sopivan lääkityksen sairauteeni. Vielä se ei ole aivan tasapainossa. Yritän kuitenkin löytää tasapainon ja siten päästä kiinni normaaliin elämään.

Miten ihmeessä mieheni on minua jaksanut? Kuinka voin ikinä osoittaa kiitollisuuteni siitä, että kaikesta huolimatta hän on pysynyt rinnallani? Kuinkahan voin ikinä hyvittää miehelleni sen, että hänellä on ollut aivan hemmetin vaikeata kanssani?

 

[-tiedän-]

Olen ollut saman miehen kanssa 40vuotta..ja voin sanoa että vain rakkaus on se suurin voiman antaja puolin ja toisin.

Muistathan osoittaa rakkautesi sinäkin, silloin ainakin kun on parempi kausi meneillään.
Sinulla on käynyt hyvä tuuri, olisit voinut valita huonomminkin...

 

[pit.]

Ihanaa, että sinulla on noin ymmärtäväinen mies, joka ilmeisesti tajuaa sairautesi luonteen. Ilmeisesti miehesi rakastaa sinua suuresti ja yhdessä kokemanne hyvät ajat ovat korvanneet ne huonommat ajanjaksot.

Kertomasi perusteella asiat ovat menossa positiivisempaan suuntaan. Oikea lääkitys löytyy pikkuhiljaa ja pystyt käymään terapiassa näitä asioita läpi.

Se, että sinulla on joku sairaus, ei tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Sairaus ei siis määrittele sinun arvoasi ihmisenä, se on vain yksi ominaisuutesi. Tämän kaiken on miehesi tajunnut, ja antanut anteeksi mielialasi ailahtelut. Kaikesta huolimatta miehesi on valinnut juuri sinut elämäänsä, kaikkine piirteinesi ja tajunnut niiden olevan osa sinua ja sinun ainutlaatuista persoonallisuuttasi.

En minä usko, että miehesi toivoo mitään muuta, kuin että pikkuhiljaa asiat menevät elämässänne eteenpäin ja parempaan suuntaan. Kiitollisuutesi voit osoittaa rakastamalla miestäsi ja seisomalla hänen rinnallaan, kun hänellä vuorostaan on elämässä vaikeampaa.

 

[minulla on ihana mies]

haluan todellakin viettää hänen kanssaan koko loppuelämäni. Hän on elämänkumppanini, rakastettuni ja paras ystäväni. Olen sanonut ja annan hänen huomata sen tulevaisuudessa. Olen päättänyt selättää sairauteni ja olla tulevaisuudessa tasapainoisempi ihminen. Olen todella kiitollinen, että olen tavannut sellaisen ihmisen, kuin mieheni on.

 

[Heisulivei]

Mukava kuulla, että sinulla on noin ihana ja rakastava mies. Olen vilpittömästi iloinen puolestasi. Siinä nähdään, että kyllä niitä hyviäkin miehiä on olemassa.

Millainen lääkitys sinulla on? zyprexa? No ei silläniinväliä, mutta ajattelin kysyä sinulta, oletko koskaan kokeillut e-epaa? Kalaöljyä? Minä suosittelisin sinulle kokeeksi sitä. Voisit aloittaa ensin vaikka 4kpl päivässä ja vähentää sen kuukauden kuluessa 2kpl päivässä.

Voi tosin olla, että syö jo sitä? Monelle kaksisuuntaiselle suositellaan nykyisin tätä valmistetta. Voisit tutustua siihen googlettamalla. Tulokset ovat hyvin positiivisia.

Hyvää jatkoa teille!

 

[ex-muusikon muusa]

Voi kuinka ihanaa kuulla että sinulla on rakastava mies, joka jaksaa sinun kanssasi elää. Ihanaa on myös se että tiedät itse missä mennään ja miksi, sopivan lääkityksen löytäminen on joskus vaikeaa. Terapia on myös tärkeä osa lääkitystäsi. Jos miehellä on mitään halua suosittele hänelle vertaistukiryhmää vaikka vain netistä. Miehelle tekisi hyvää tietää ettei hän ole tilanteessa yksin ja että sinun käytös johtuu sairaudestasi.

Sinulle nimimerkki tiedän tekisi mieleni sanoa rumasti. Vaikka kuinka rakastaisi, vaikka haluaisi antaa henkensä toisen puolesta se ei mieleltään sairaan ihmisen kanssa aina riitä.

Rakastan minä vieläkin tätä ihmistä, en vain koskaan enää pysty elämään hänen kanssaan. Elämä kun ei ole aina niin yksinkertaista että otettaan sopivat pillerit purkista ja asia on sillä selvä.

Sopiva lääkitys ei ole elinikäinen vaan lääkityksen vaikutus saattaa muuttua ja ihminen sairastuu lääkityksestä huolimatta. Tähän yhdistetään hoitokielteisyys, niin elämä ei ole niin seesteistä. Maanisessa vaiheessa pibo loukkaa rakkaimpiaan mitä hirvittävämmillä tavoilla, hän yrittää murtaa toisen ihmisen psyykkeen henkisellä väkivalla, sekä teoilla jotka tietää satuttavan toista. Pibolaariset ihmiset ovat usein hyvin älykkäitä, äly ja toisen rakkaimman ihmisen tunteminen läpikotaisin ovat tuhoisa yhdistelmä silloin kun toisen ainoa tarkoitus on murtaa ja satuttaa.

Ap.n tilanne vaikuttaa kuitenkin hyvältä, toivon teille molemmille paljon voimia ja onnellista kesää.

 

[M33]

Vaikka on hieman kylmästi sanottu, mutta en suosittele kenellekään seurustelua tai parisuhdetta mieleltään sairaan ihmisen kanssa, eteenkin jos sairaus on lääkityksestä huolimatta vaikea. Parisuhde ja yhdessä eläminen on muutenkin usein raskasta ja jos tähän yhdistetään toinen henkilö, joka joko ylireagoi tai provosoi käytöksellään ja kuten valitettavan usein on suorastaan päästään sekaisin, on yhteiselämä jatkuvaa helvettiä. Samoin sanoisin mielisairaille ihmisille, että hoitakaan ongelmanne kuntoon ja sen jälkeen hankkikaa se onnellinen parisuhde. Teette palveluksen myös niille ihmisille, ettette väkisin ajaudu suhteisiin.

 

[nallepuh52]

Vaikka on hieman kylmästi sanottu, mutta en suosittele kenellekään seurustelua tai parisuhdetta mieleltään sairaan ihmisen kanssa, eteenkin jos sairaus on lääkityksestä huolimatta vaikea. Parisuhde ja yhdessä eläminen on muutenkin usein raskasta ja jos tähän yhdistetään toinen henkilö, joka joko ylireagoi tai provosoi käytöksellään ja kuten valitettavan usein on suorastaan päästään sekaisin, on yhteiselämä jatkuvaa helvettiä. Samoin sanoisin mielisairaille ihmisille, että hoitakaan ongelmanne kuntoon ja sen jälkeen hankkikaa se onnellinen parisuhde. Teette palveluksen myös niille ihmisille, ettette väkisin ajaudu suhteisiin.

Mieleltään sairaan määrittely on nykyisin yksi lääketieteen vaikeimpia ongelmia.
Onko muuten kivempi elää yhdessä parantumattomasti syöpäsairaan kanssa tai synnynnäisen sydänvian omaavan kanssa ? Nimittäin nämä kaksi oiretta lisäävät myös mahdollisuutta sairastua syvään masennukseen - onko sinusta nk hyväksyttävä juttu ?

Kun kirjoitat, että hoitakoon jokainen itsensä kuntoon ja harkitsisi sitten vasta parisuhteeseen ryhtymistä niin koeta laskea montako lasta Suomessa syntyy sen jälkeen vuosittain - ilmeisesti noin 20% vähemmän, koska mielenterveysongelmaisten - eriasteisten - määrä kasvaa vuosi vuodelta ja kyse ei ole vanhuksista vaan reilusti työikäisistä.

Mutta lopuksi lohdullinen tilastotieto - vaikeiden mielensairauksen määrä ei ole kasvanut vaikka kokonaisuutena mielenterveysongelmien kokonaismäärä on kasvanut. Syynä tähän pidetään avoimempaa suhtautumista ongelmiin ja sitä onnellista seikkaa, että ihmiset hoksaavat itse hakeutua hoidon piiriin. Hoito on harvoin nykyisin raskasta laitoshoitoa - useimmiten lääkkeitä ja terapiaa.

Toivottavasti olet itse täysterve - muuten voit joutua itse syrjityksi tyyliin "hoida vaivasi tai lennät pihalle " !

 

[nallepuh52]

Vaikka on hieman kylmästi sanottu, mutta en suosittele kenellekään seurustelua tai parisuhdetta mieleltään sairaan ihmisen kanssa, eteenkin jos sairaus on lääkityksestä huolimatta vaikea. Parisuhde ja yhdessä eläminen on muutenkin usein raskasta ja jos tähän yhdistetään toinen henkilö, joka joko ylireagoi tai provosoi käytöksellään ja kuten valitettavan usein on suorastaan päästään sekaisin, on yhteiselämä jatkuvaa helvettiä. Samoin sanoisin mielisairaille ihmisille, että hoitakaan ongelmanne kuntoon ja sen jälkeen hankkikaa se onnellinen parisuhde. Teette palveluksen myös niille ihmisille, ettette väkisin ajaudu suhteisiin.

Mieleltään sairaan määrittely on nykyisin yksi lääketieteen vaikeimpia ongelmia.
Onko muuten kivempi elää yhdessä parantumattomasti syöpäsairaan kanssa tai synnynnäisen sydänvian omaavan kanssa ? Nimittäin nämä kaksi oiretta lisäävät myös mahdollisuutta sairastua syvään masennukseen - onko sinusta nk hyväksyttävä juttu ?

Kun kirjoitat, että hoitakoon jokainen itsensä kuntoon ja harkitsisi sitten vasta parisuhteeseen ryhtymistä niin koeta laskea montako lasta Suomessa syntyy sen jälkeen vuosittain - ilmeisesti noin 20% vähemmän, koska mielenterveysongelmaisten - eriasteisten - määrä kasvaa vuosi vuodelta ja kyse ei ole vanhuksista vaan reilusti työikäisistä.

Mutta lopuksi lohdullinen tilastotieto - vaikeiden mielensairauksen määrä ei ole kasvanut vaikka kokonaisuutena mielenterveysongelmien kokonaismäärä on kasvanut. Syynä tähän pidetään avoimempaa suhtautumista ongelmiin ja sitä onnellista seikkaa, että ihmiset hoksaavat itse hakeutua hoidon piiriin. Hoito on harvoin nykyisin raskasta laitoshoitoa - useimmiten lääkkeitä ja terapiaa.

Toivottavasti olet itse täysterve - muuten voit joutua itse syrjityksi tyyliin "hoida vaivasi tai lennät pihalle " !

 

[M33]

Mieleltään sairaan määrittely on nykyisin yksi lääketieteen vaikeimpia ongelmia.Onko muuten kivempi elää yhdessä parantumattomasti syöpäsairaan kanssa tai synnynnäisen sydänvian omaavan kanssa ? Nimittäin nämä kaksi oiretta lisäävät myös mahdollisuutta sairastua syvään masennukseen - onko sinusta nk hyväksyttävä juttu ?

Tarkoitankin lähinnä tilannetta jossa mielisairaudesta kärsivä henkilö etsii parisuhdetta ja häneen ihastunut miettii parisuhteen mahdollisuutta. Sanon vain, että on parempi olla sitten vaikka ystäviä ja antaa sen mieleltään sairaan rauhassa hoitaa itsensä kuntoon, kuin lähteä rakentamaan yhteiselämää tästä sairaudesta tietoisena. Itse yritin jälkimmäistä ja ainakin tässä tapauksessa kokemukset olivat aloittajan kaltaiset. Tietysti kyse on myös ihmisistä ja siinä missä toinen "mielisairas" voi olla hyvin halukas hoitamaan sairauttaan, niin on myös monia jotka eivät sitä halua. Epäilen että jälkimmäisiä on jopa enemmän, koska mielisairaudet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne helposti kärjistävät meidän kaikkien huonoja piirteitä, kuten riippuvuuksia.

Kyllä muidenkin sairaiden ihmisten on vaikeampi löytää kumppania, joten ei tämä ole ainaostaan minun mielipiteeni. Ihmiset vaistomaisesti varovat sellaisia joissa on "jotain vikaa". Oli kyse sitten mielisairaudesta, tai fyysisestä vammasta ym. Tietenkin, kaikki parisuhteet voivat onnistua jos on tahtoa ja halua, mutta itse olen sitä mieltä että vaikeinta on juuri sellaisen kanssa jolla joku mielenterveydellinen ongelma. Jos olet itse ns. normaali, iloinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen, niin sellaista kumppani ei kerta kaikkiaan jaksa vierellä joka on sulkeutunut, masentunut ja mahdollisesti sekava. En ole varmaan edes sitä mieltä, että siitä on kummallekaan suurta hyötyä. Ei tämä silti tarkoita sitä, että mielisairaat hoitakaa ongelmanne yksin kuntoon, vaan ystäviä voidaan olla ja huolehtia toisesta, mutta kunnon parisuhteeseen vaaditaan sitten jo muitakin asioita kuin hoitaja-sairas suhde.

 

[hoikjbjkbyug]

^ Monista mielisairauksista ei parane koskaan, esim. bipolaarinen häiriö ja skitsofrenia. Lääkityksellä oireet saatetaan saada kuriin niin että sairaus ei haittaa elämää, mutta eipä tämäkään aina onnistu varmuudella. Aika julmaa kuitenkin minun mielestäni tuomita jostain tällaisesta sairaudesta kärsivä loppuiäkseen yksineläjäksi. Ihan niinkuin siinä sairaudessa ei olisi jo tarpeeksi kestämistä itsessään. Yksinäisyys ja rakkaudettomuus varmasti pahentavat useimpia mielenterveysongelmia, ei ystävä, jolla on oma perhe ja rakas kuitenkaan korvaa sitä että saisi itse perustaa perheen ja tuntea olevansa jollekin se kaikista tärkein.

 

[Kohtalotoveri]

Minulla on tismalleen sama kokemus kuin tämän ketjun alullepanijalla.
Viime päivinä olen taas ollut sietämätön ja vihaan itseäni.
Usein ajattelenkin, että minun olisi parempi olla yksin..ja antaa mieheni nauttia elämästä.
Et ehkä usko, mutta miehellesi saattaa olla palkitsevaa jo se, että pidemmän aikaa sinulla on hyvä jakso. Ei se tietenkään pitkään elätä, mutta jos teidän suhde on avoin ja sellainen että puhutte asioista, niin uskoisin että rakkauden avulla on helppo selvitä. Mikäli miehesi uskoo sinuun ja teihin, niin se on hyvä. Tärkeintä olisi saada oma olo tasapainoon..se ei ole helppoa, mutta siitä saa sitten tsemppiä niihin huonoihin hetkiin.
Ja teille, jotka tuomitsette mt-ongelmaiset; menkää itseenne. Ihmisiä mekin olemme ja usein mukavia sellaisia, pohjimmiltamme. meillä on oikeus rakkauteen ja onneen, siinä missä muillakin.
Sitä en kiellä, etteikö puolisolla olisi raskasta, mutta aikuinen ihminen lienee osaa tehdä omat ratkaisunsa ja lähteä mikäli haluaa. Harva jaksaa rankkaa elämää pelkästään säälistä...
Monessa tapauksessa puoliso ja perhe voi olla ne voimavarat, joiden avulla on helpompi saada itsensä koottua ja tasapainoon.
Joten tsemppiä sinulle..olisi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi enemmänkin...

 

[pit.]

"Kyllä muidenkin sairaiden ihmisten on vaikeampi löytää kumppania, joten ei tämä ole ainaostaan minun mielipiteeni".

Höh ja pöh.

Omaan tuttava- ja ystäväpiiriin kuuluu lukuisa joukko erilaisia vakavia kroonisia sairauksia sairastavia henkilöitä. Kaikki heistä ovat parisuhteessa. Kaikki ovat tavanneet nykyisen puolisonsa niin, että sairaus on ollut jo tiedossa. Joillakin on jopa ollut suorastaan kilpakosijoita ja kysyntää joka sormelle. Ihan vakavasta ja elämää lyhentävästä sairaudesta huolimatta.

Varmasti siinä vaiheessa, kun sairaudet ovat niin vakavia ja pitkälle edenneitä, että ollaan jatkuvassa laitoshoidossa, niin tutustuminen parinhakumielessä ei kenties ole kauhean helppoa, eikä ehkä edes päällimmäisenä kenenkään mielessä..

Jos vakavaan fyysiseen sairauteen yhdistetään niihin usein liittyvä masennus, omanarvontunteen lasku sairaseläkkelle joutumisen myötä ynnä muita lisätekijöitä, niin toki niin väittämälläsi on edes hiukan perusteita.

Muuten on aivan yksilökohtaisista arvoista kiinni, onko partnerin terveydentilalla erityisen suurta merkitystä ja kuinka vakavan sairauden katsoo haittaavan yhdessäoloa.

 

[ex-muusikon muusa]

On pikkasen eri asia elää vaikean skitsofrenikon tai pibo potilaan rinnalla kuin kroonisesta läppäviasta kärsivän rinnalla.

Edelleenkin painotan sitä että pipolaarisuutta on eri asteista, kuten myös hoitovalmiutta. En minä kehoita ketään eroamaan, kerroin vain että aina asiat eivät mene kuin elokuvissa.

Sitä helvettiä ei voi kukaan ymmärtää ellei siellä ole itse vieraillut. Kuinka moni näistä rakastaa vaikka sattuisi mitä tapauksista kestää sen että puoliso maanisen kauden aikana käy surutta vieraissa ja tekee velkaa minkä kerkeää, tuhoaa työpaikkansa jne. Niin ja jos huonosti menee niin näitä rankkoja maanisia kausia sattuu useampi vuodelle.

Vielä kerran kaikkien pipojen puolisoilla ei ole elämä näin helvetillistä.

 

[olen kamala vaimo]

kiitos sinulle "Ex-muusikon muusa" että otit esille sen, ettei kaikki tästä maanis-depressiivisyyttä kärsivät ole samanlaisia. On totta, että me kaikki masennumme ja sähellämme taivaan seitsemännen portin toisella puolella vuoronperään. Ja tosiaan tätä on eriasteista. Oireilemme toinen vähän vakavammin, toinen vähän lievemmin.

Emme me kaikki kuitenkaan ole maanisessa vaiheessa toista alistavia hirviöitä, ihan aina. Emme me kaikki ole estottomia seksimaanikoita ollessamme "vauhti päällä". Emme me kaikki käy vieraissa... Osa meistä toki tekee niin. (minä en)

Ja olen edelleen todella kiitollinen siitä, että puolisoni on pysynyt rinnallani. Olen kiitollinen kaikille läheisilleni. Heillä on varmasti ollut rankkaa.

 

[olen kamala vaimo]

Monet meistä kuitenkin pääsevät tasapainoon ja oppivat hillitsemään itseään jopa pahojen maanisten vaiheiden aikana. Opimme ensioireet maanisuuden alkamisesta ja ajattelemme järjen kanssa asiaa ja haemme apua. Aina se ei ole helppoa, kun olo on niin hyvä, että on vaikea uskoa itsessä olevan jotain pahasti vialla. Tulee elämän aikana vaan opittua se, että liian hyvä olo on sen merkki, että nyt asiat vasta pahasti pielessä onkin. Ainaki kohta jos ei vielä. Ei se itsensä hillitseminen helppoa ole. Järki kun ei oikein ehdi pysyä samassa tahdissa tekemisten kanssa. sitten kun on parempi vaihe... häpeä ja syyllisyys on usein niin raskas taakka, ettei sitä meinaa jaksaa kantaa. Ihan syystäkin.

Itsensä hoitaminen on pitkä ja raskas tie, mutta tämän jaksaa käydä läpi, jos on rakkaita ihmisiä apuna. Rakkaat ihmiset ovat vain tukena, eivät hoida. Psykiatrit ja psykologit ovat sitävarten. Pahimmassa tapauksessa paikkamme on mielisairaalassa, ainakin niin kauan, että meidät saadaan tasapainoon. Kuulumme sinne, jos olemme "huonossa kunnossa". Jotkut meistä käymme tämän helvetin useaan otteeseen elämänsä aikana. On toki surullista, että vaikeutemme koskettavat ja satuttavat myös omaisiamme. Jos todella yritämme pysyä tasapainossa ja hoitaa itseämme parhaan mukaan, olisi ihanaa ettei meitä pidettäisi pahoina ja itsekeskeisinä kusipäinä. Emme me haluaisi olla sitä. Ja jotkut meistä todella teemme työtä sen eteen, ettemme ole tai ettei meistä tule sellaisia.

 

[Milja80]

Yksi asia mikä pisti ketjusta silmään: "Emme me kaikki ole estottomia seksimaanikoita ollessamme "vauhti päällä". Emme me kaikki käy vieraissa... Osa meistä toki tekee niin."

Mulla on ollut masennusta enemmän tai vähemmän koko ikäni, nyt olen syönyt lääkkeitä. Mitään diagnoosia en ole saanut, odottelen pääsyä psykiatriselle. En ole yrittänyt itsemurhaa, miettinyt sitä kylläkin tosi usein. Nyt lääkkeiden myötä (Sepram 40mg) on alkanut aurinko paistaa jne jne. Ja sitten menin pettämään miestäni. Toisaalta kun lääkitys on päällä ja ilmeisesti auttanutkin, en kai voi ajatella olevani nyt maanisessa vaiheessa.. Ehkä se on vain sen pidemmän alakulon jälkeen tuleva hyvä olo jonka "ansiosta" tai "takia" olen pistänyt elämässäni enemmänkin asioita "järjestykseen". Ikinä en olisi ajatellut miestäni pettävän, mutta niin vain kävi. Jossain ihmeen nuoruuden huumassa tunnun olevan. Vaikka ikää jo melkein 30. Nyt sitten se ahdistaa, ja pahasti ahdistaakin. Vaikka kaiken piti olla paremmin.

Alkuperäisestä aiheesta sen verran, että minun mieheni (ei avo- eikä avio- ainakaan vielä) on pysynyt rinnalla kyllä jo vuosia.. On tukenut ja ymmärtää mielialanvaihtelut yms. Sen verran nyt kun voi "ymmärtää", lähinnä kait hyväksynyt. Monta kertaa olen ollut pistämässä poikki, ja seuraavana päivänä tai jo saman päivän iltana suunnittelen häitä. Pahimmalta nyt tuntuu se että olen pettänyt luottamuksen noin pahasti...

 

[anpiainen]

Äidillä oli vakavia mielisairauksia ja hän kuoli mielisairaalaan nuorena-hoitovirheeseen.

Minulla on ollut monenlaisa jaksoja elämässäni, mm. syvä päihdehelvetti, josta olen päässyt miltei 10v sitten irti ja elän hyvää perhe-elämää nykyisin.

Diagnoosini on mielialan aaltoiluhäiriö. Siinä mielialat sahaavat paljon nopeammissa sykleissä ylös-alas,kuin pibolaarisessa. Olen ollut ostosmaanikko, urheiluhullu, auringonottofriikki, kalenterin orja, tavaran haalija, tehokas kierrättäjä, juhlien ilopilleri, esiintyvä taiteijija...Kaikenlaista maanisissa tiloissani.

Minulla ei ole lääkitystä, paitsi kalöljy, d-vitamiini ja b-ryhmön vitamiinit. Syön taspanottvaa kasvispainotteista ruokaa, en punaista lihaa. En juo tai polta, en valvo nykyisin myöhään.Olen opetellut omat rajani. Vertaistukiryhmissä käyn ja siellä puran mieltäni ja käyn läpi lapsuuttani.

Minulla on ihana, ymmärtäväinen, kultainen mies, joka on nähnyt myös vaikeitakin jaksoja. Hän on opetellut minua ja sairauttani. Hän haluaa olla rinnallani. Olen siis todellinen onnentyttö!!! Ja miehelläni on omat viipotuksensa, jotka minä yritän hyväksyä. Usein hän kuitenkin joutuu joustamaan enemmän.

Uskon, että terve on hän, jota ei ole tutkittu tarpeeksi.

Mieheni tiesi suhteeseen ryhtyessään minusta kaiken.Puhuimme monta vuorokautta itsestämme ja halsimme lähteä rehellisin ja puhtain mielin liittoon. Se on kannattanut.