L
Lilith
Vieras
Niin, kaipaisin jotain jännitystä elämääni, tuntuu että kuolen pystyyn.
Olemme mieheni kanssa olleet useamman vuoden yhdessä ja kuten arvata saattaa, suhde on melko pahasti arjistunut. Noh, en minä mitään glamouria kaipaakkaan, mutta toivoisin mieheni edes joskus panostavan. Hän ei muista millään tavalla vuosipäiviämme, syntymäpäivääni tai mitään muutakaan. Emme koskaan tee mitään yhdessä, emme käy syömässä tai mitään mikä vähän piristäisi arkea. Kavereidensa kanssa mies kyllä heiluu tämän tästä ja minä istun yksin kotona. Asun kaukana kaikista ystävistäni.
Olen kyllästynyt yksin pitämään suhdettamme ja arkeamme pystyssä.
Minun pitäisi yksin siivota, tiskata, pestä pyykit, viedä koiraa tarpeilleen, hoitaa raha-asiat, käydä kaupassa. Mies ei vapaaehtoisesti osallistu mihinkään. Minä en ole viime vuosina saanut elämässäni mitään aikaan enkä päässyt missään eteenpäin kun kaikki voimat menee arjen pyörittämiseen ja stressaamiseen. Ajokorttikin jäi hankkimatta kun en yksinkertaisesti jaksa. Jatkuvasti saa miettiä miten rahat riittävät kun mies ei ole käynyt töissäkään pitkään aikaan.
Tiedän, että tähän tulee kommenttia että jaksavathan ne yksinhuoltajatkin jne, mutta kyllä tässäkin voimia vaaditaan kun pitäisi yksin huushollata vanhaa omakotitaloa, jossa on omat ongelmansa (jäätyvät vesiputket jne), pyörittää arkea ja vielä potkia p*rseelle aikuista miestä siinä sivussa. Tunnen itseni todella yksinäiseksi kun ei minulla täällä pienessä kylässä ole ketään kenen kanssa olla tai kehen tutustua.
Asiat ovat luisuneet tälle tolalle pikkuhiljaa, kaikki oli aivan toisin kun aloimme olla yhdessä. Joskus on tullut mieleen hankkia salarakas tai lähteä pitkälle lomalle, tuntuu että kai minullakin on välillä oikeus vaatia jotain itselleni.
Oli vain pakko saada sydäntään purettua.
Olemme mieheni kanssa olleet useamman vuoden yhdessä ja kuten arvata saattaa, suhde on melko pahasti arjistunut. Noh, en minä mitään glamouria kaipaakkaan, mutta toivoisin mieheni edes joskus panostavan. Hän ei muista millään tavalla vuosipäiviämme, syntymäpäivääni tai mitään muutakaan. Emme koskaan tee mitään yhdessä, emme käy syömässä tai mitään mikä vähän piristäisi arkea. Kavereidensa kanssa mies kyllä heiluu tämän tästä ja minä istun yksin kotona. Asun kaukana kaikista ystävistäni.
Olen kyllästynyt yksin pitämään suhdettamme ja arkeamme pystyssä.
Minun pitäisi yksin siivota, tiskata, pestä pyykit, viedä koiraa tarpeilleen, hoitaa raha-asiat, käydä kaupassa. Mies ei vapaaehtoisesti osallistu mihinkään. Minä en ole viime vuosina saanut elämässäni mitään aikaan enkä päässyt missään eteenpäin kun kaikki voimat menee arjen pyörittämiseen ja stressaamiseen. Ajokorttikin jäi hankkimatta kun en yksinkertaisesti jaksa. Jatkuvasti saa miettiä miten rahat riittävät kun mies ei ole käynyt töissäkään pitkään aikaan.
Tiedän, että tähän tulee kommenttia että jaksavathan ne yksinhuoltajatkin jne, mutta kyllä tässäkin voimia vaaditaan kun pitäisi yksin huushollata vanhaa omakotitaloa, jossa on omat ongelmansa (jäätyvät vesiputket jne), pyörittää arkea ja vielä potkia p*rseelle aikuista miestä siinä sivussa. Tunnen itseni todella yksinäiseksi kun ei minulla täällä pienessä kylässä ole ketään kenen kanssa olla tai kehen tutustua.
Asiat ovat luisuneet tälle tolalle pikkuhiljaa, kaikki oli aivan toisin kun aloimme olla yhdessä. Joskus on tullut mieleen hankkia salarakas tai lähteä pitkälle lomalle, tuntuu että kai minullakin on välillä oikeus vaatia jotain itselleni.
Oli vain pakko saada sydäntään purettua.
