Olen niin väsynyt koko elämääni..

[ap]

Mulla on sellainen työ, et töitä vaan ma ilta, ti aamu ja ilta, ke aamu ja ilta ja pe aamu. Tuolloin, kun on aamu ja ilta niin on välissä n.4-5h vapaata. Ja illalla työn kesto 3 h. Aamuissa 3-5h.

Mä en jaksais joten ei ihme jos on vähän puhti poissa kun elämä pyörii noin vahvasti työn ympärillä onko työ edes mieluista?

On mieluista sentään

 

[no]

Mulla on sellainen työ, et töitä vaan ma ilta, ti aamu ja ilta, ke aamu ja ilta ja pe aamu. Tuolloin, kun on aamu ja ilta niin on välissä n.4-5h vapaata. Ja illalla työn kesto 3 h. Aamuissa 3-5h.

Niin ei tuo nyt ihan mahdotomalta kuulosta. Ellet sitten itse ole sitä mieltä. Mikähän ihme sit voi olla. Paitsi ellei ole normaalia kevättympeyttä joka menee kyllä ohi

 

[ap]

Mulla on sellainen työ, et töitä vaan ma ilta, ti aamu ja ilta, ke aamu ja ilta ja pe aamu. Tuolloin, kun on aamu ja ilta niin on välissä n.4-5h vapaata. Ja illalla työn kesto 3 h. Aamuissa 3-5h.

Niin ei tuo nyt ihan mahdotomalta kuulosta. Ellet sitten itse ole sitä mieltä. Mikähän ihme sit voi olla. Paitsi ellei ole normaalia kevättympeyttä joka menee kyllä ohi

Niin, no senkun tietäis, että mikä on.. Keväästä oon aina tykännyt, koska silloin alan taas elämään. Talvi-ihminen en ole ihan yhtään. Talvet vietän jonkinsortin horroksessa.

 

[mato]

Meillä 6v, 3v ja 9kk lapset.

Sulla on nuorin vielä ihan vauva. Mulla on 4,5v ja 2v.

Onko teillä ollut jo pitkään tällainen tilanne? Ja pelottaako sua tulevaisuus? Mä en jotenkin haluais kuitenkaan luovuttaa vielä ja haluisin, et pysytään perheenä, mutta en tiedä onnistuuko käytännössä.. Jotenkin ahdistaa tällainen.

Haluaisin kans pitää perheen, mutta en näin pysty elämään. Mies ei ole valmis joustamaan, tai ainakaan valmis puhumaan mitä se vaatis, että molemmat jaksais. Se on väsynyt riitelyyn niinkuin minäkin.

Pienimmän odotusaikana tää soppa oikeestaan alkoi, oli rankka raskaus ja olin tosi poikki jo silloin. Jotenkin sitä vaan meni virran mukana ja aatteli, että synnytyksen jälkeen kun on itse palautunut niin jaksaa paremmin.

Kun huomaa olevansa itse vastuussa kaikesta, jopa yksin vastuussa avioliitosta, niin on mennyt mielenkiinto, varsinkin kun on huomannut ettei mies osaa ollenkaan ajatella asioita mun kannalta...

 

[ap]

Meillä 6v, 3v ja 9kk lapset.

Sulla on nuorin vielä ihan vauva. Mulla on 4,5v ja 2v.

Onko teillä ollut jo pitkään tällainen tilanne? Ja pelottaako sua tulevaisuus? Mä en jotenkin haluais kuitenkaan luovuttaa vielä ja haluisin, et pysytään perheenä, mutta en tiedä onnistuuko käytännössä.. Jotenkin ahdistaa tällainen.

Haluaisin kans pitää perheen, mutta en näin pysty elämään. Mies ei ole valmis joustamaan, tai ainakaan valmis puhumaan mitä se vaatis, että molemmat jaksais. Se on väsynyt riitelyyn niinkuin minäkin.

Pienimmän odotusaikana tää soppa oikeestaan alkoi, oli rankka raskaus ja olin tosi poikki jo silloin. Jotenkin sitä vaan meni virran mukana ja aatteli, että synnytyksen jälkeen kun on itse palautunut niin jaksaa paremmin.

Kun huomaa olevansa itse vastuussa kaikesta, jopa yksin vastuussa avioliitosta, niin on mennyt mielenkiinto, varsinkin kun on huomannut ettei mies osaa ollenkaan ajatella asioita mun kannalta...

No näinpä, tuo viimeinen lause on kuin mun kirjoittama. Kyllä siinä on jaksamista..

 

[myösväsynyt]

no tuo viimeinen lauseke tuntuu NIIN tutulta että...mitähän tässä pitäis tehä....puhuuko teillä mies miten paljon? musta tuntuu että saan aina puhua ihan yksikseni....tosi tuhrhauttavaa!

 

[ap]

no tuo viimeinen lauseke tuntuu NIIN tutulta että...mitähän tässä pitäis tehä....puhuuko teillä mies miten paljon? musta tuntuu että saan aina puhua ihan yksikseni....tosi tuhrhauttavaa!

No puhuu kai se jotain. Mut esim. se mua ärsyttää, ettei se tahdo jakaa mun kanssa omia juttujaan. Kuulema mua ei voi kiinnostaa yhtään sen työasiat tai mitkä muutkaan. Kun hän tulee töistä se haluaa syödä, lukea lehteä rauhassa ja nukkua hetken. Ei me kyllä hirveesti puhuta, kun se menee mun puheluksi ja hän kokee sen tenttaamisena kun yselen päivästä..

 

[ap]

Oisko illassa kommentteja tähän..

 

[up]

upup

 

[tjaah]

Apuja en osaa antaa, mutta samanlaisia tunnelmia täällä. Mulle iski viime vuonna synnytyksenjälkeinen masennus, joka nyt on ehkä muuttunut enemmän "tavalliseksi" masennukseksi; juuri tuo, että mikään ei kiinnosta ja sänkyyn haluaisi vaan jäädä, on niiiin tuttua. Lääkkeitä en itsekään halua ja pari kertaa kävin psykologin kanssa juttelemassa, mutta kemiat ei natsanneet ollenkaan, joten sekin jäi. Jonkilainen terapia varmaan tekisi hyvää, kun vaan jaksaisin selvittää, mistä löytyisi sopiva henkilö jutteluun.. Mutta avun hakemista suosittelen sinullekin, parempi vähän liian aikaisin kuin liian myöhään!