Olen NIIIIIN pettynyt julkiseen terveydehuoltoon, tajusin vihdoin itse sairauden josta olen kärsinyt ikäni (AD/HD)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aa pee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aa pee

Vieras
Olen syönyt vuosikausia masennuslääkkeitä, ja lääkäri on sanonut minulle että joudun niitä syömään tod. näk. ikäni.

En ole päässyt mihinkään jatkotutkimuksiin, joissa olisi selvitetty henkisten ongelmien laatua, vaikka olen sitä pyytänyt useasti, koska lääkkeet eivät ole auttaneet. Minua ei kuitenkaan ole katsottu niin sairaaksi että olisin päässyt tarkempiin tutkimuksiin, tai terapiaan tms. Silti minulla on ollut tunne että minua vaivaa joku muu kuin pitkäaikainen masennus.

Nyt sitten ihan sattumalta tulin lukeneeksi AH/HD:stä, ja tein muutaman testin netissä, ja olo on todella helpottunut: Ei tarvitse olla edes lääkäri todetakseen että tämä on minun vaivani. Mieskin sanoi ko. sairaudesta lukiessaan, että ei asia on täysin selvä, minulla on se.

Olen sitä joskus itsekin epäillyt lääkärissä, mutta minua on tosiaan vain vähätelty, ja isketty masennusläkeresepti käteen.

Nyt meinaan mennä yksityiselle klinikalle joka on erikoistunut ko. vaivoihin, maksoi mitä maksoi.

Kannattaako minun tehdä valitus jonnekin, kun minua on hoidettu 18-vuotiaasta asti väärin? (silloin sain ensimmäisen masennuslääkereseptini) Olen 39-vuotias.

Olen tosiaan käynyt monella eri lääkärillä, mutta julkisen terveydenhuollon puolella, en ole tajunnut että siellä suhtaudutaan näin leväperäisesti ihmisen sairauksiin. Olen kyllä kertonut kaikki oireeni.

Viimeksi viime viikolla puhuin omalle tk-lääkärilleni asiasta, ja pyysin lähetettä tutkimuksiin, en saanut, koska oireistani ei ole kuulemma pahemmin haittaa jokapäiväisessä elämässä. Ja minun mielestäni taas on erittäin paljon haittaa, aina ollut.

Tämä on vaikuttanut todella paljon elämääni, laaja-alaisesti, ja aiheuttanut paljon myöskin masennusta ja itsesyytöksiä.

Mutta silti aika helpottunut olo. :-)

Kiitos jos joku jaksoi lukea.
 
Oletko käynyt yksityisellä tai työterveyshuollon kautta, jos sellainen on.
Olen itse pettynyt julkisen puolen diabeteksen hoitoon. Sain hoitoni siirrettyä
työterveyshuoltoon ja kohtelu on ihan eriluokkaa.
Tsemppiä sulle.
 
[QUOTE="viiru";22887687]Oletko käynyt yksityisellä tai työterveyshuollon kautta, jos sellainen on.
Olen itse pettynyt julkisen puolen diabeteksen hoitoon. Sain hoitoni siirrettyä
työterveyshuoltoon ja kohtelu on ihan eriluokkaa.
Tsemppiä sulle.[/QUOTE]

En ole käynyt yksityisellä, kun en tajunnut että julkisella puolella minut diagnosoitiin väärin. Nyt aion kuitenkin hakeutua yksityiselle klinikalle jossa hoidetaan pelkästään ko. ongelmia.
 
Voisko joku jolla on diagnosoitu AD/HD, tehdä tämän testin ja kertoa paljonko sai pisteitä? http://psychcentral.com/addquiz.htm

Minä sain 92. Ihan että osaisin tuosta vähän suhteuttaa sairauteni vaikeusastetta.:-) Elämääni se kuitenkin on aina häirinnyt suuresti.
 
ADHD on sairaus vaan jos aiheuttaa niin paljon ongelmia, että se on sairaus. Jos ei oo elämää liikaa haittaavia oireita mitä pitäs järjestelmällisesti hoitaa, se on vain ominaispiirre. Ja sairaudeksikin tuon pystyy helpolla tekemään ihan vaan tämän yhteiskunnan sairaalloiset paineet ja vaatimukset.

Kummallista kyllä, mä sain ADHD:dg:n ihan julkisella, psykiatrilta vielä. Se kun valitettavasti joutui toteamaan että joku mättää, mutta kyseessä ei oo masennus (olin ties monettako kertaa lopettanu ominpäin lääkkeet, toisin yleensä syystä unohdin ottaa ja lopuksi hukkasin koko lääkkeet). Lääkitystappeluja on kyllä ollut, kun mulla on muitakin sairauksia, joihin syötetty milloin mitäkin, mutta kummasti nekin on nyt hallinnassa. Lääkkeellä mikä piti tapella kokeiluun kun turhauduin saman kehän pyöritykseen. Ei julkiselta aina saa hoitoa ellei tiedä yhtään itse missä mennään etenkään psykiatrian puolella, tosin on niitäkin psykiatreja joiden mielestä potilas ei saa tietää itse mitään olostaan tai sairauksistaan puhumattakaan hoidosta! :p
 
Mielenkiintoinen näkökanta, kertoisitko lisää?

Aina on ollut adhd:ta, todennäköisesti se on ollut etu evoluution kannalta. Mutta nyt nyky-yhteiskunta vaatii kaikkien sopivan samaan malliin. Ennen sai addi lähteä vaikka paimeneen, jos kaipasi hiljaisuutta tai tehdä mielenkiintoisia kokeita ja keksintöjä, kuten Leonardo da Vinci.

Esim. Afrikassa on luonnollista, jos joku ei jaksa olla aloillaan, täällä siihen annetaan diagnoosi ja lääkitys.
 
Minun diagnoosini oli rajatilapersoonallisuus. Tuo diagnoosi tehtiin yhden hoitajan kanssa käydyn keskustelun perusteella. kukaan muu ei minussa tuon diagnoosin mukaisia oireita nähnyt.
Vuosia myöhemmin diagnoosi muuttui AD/HD.ksi. Itse olen epäillyt tätä vaivaa itselläni niin kauan kuin muistan (tai kun oli nuorempi tunnettiin samankaltaiset oireet nimellä MBD)
 
Minä masennnuin aikanaan, koska minulla on Aspergerin Syndrooma ja uskon joutuneeni kouluelmässä ryhmään, jossa ainakin yksi oli kova manipuloimaan muita, kiusaamaan minua, joten sillä saattoi olla Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, eli verrattavissa psykopatiaan, joka ei tunne minkään laista omantunnon tuskaa mistään mitä se tekee muille ihmisille. Olin liian nuori kuuntelemaan 24/7/1 muiden mollaamista. Samoin mollaamista tehosti varmaan se, että ihmiset eivät ymmärrä että, puhunko pahaa muista vai en. Ja käyttäytymiseni saattaa provosoida muita, koska tavallisilla ihmisillä ei ole esim. kykyä nähdä tunteita ja motiiveja kuten mm. hyvän itsetunnon omaavilla hyvän näköisillä naisilla on, joiden käyttäytyminen minuna kohtaan rauhoittaa mieltäni.

Masennuslääkkeet korjasivat kyllä masennuksen pois n. 10-vuodessa, mutta kolukavereiden sanomiset soivat vielä päässäni ja jokainen nainen jonka pokaan (jopa 4 samana iltana) ovat vain nauloja kolukavereiden ruumisarkkuun.
 
PS: Mä en halua tehdä turhaan tuota AD/HD-testiä, koska mä valehtelen aina psygoloogisissa testeissä ja olen siinä taitava, koska muistan vähintään 10000 kpl kysymyksiä johin olen jo vastaannut joten en vastaa samaan kysymykseen erilailla mihin vastasin jo aiemmin.. samoin valehtelen lääkärille ja psygoloogille..
 
Oikeesti nyt. Varmaan nyt voi lähes 50 prossaa suomen aikuisista omata adhd:n. Ainakin siltä se tuntuu, kun sitä vatvotaan jatkuvasti. Eikö kellekään tuu edes pieneen mieleen, että adhd:lla on myös helppo kuitata kaikki ns. epämiellyttävät luonteenpiirteet piiloon, ja tukea niitä sanomalla omaavansa adhd:n. Mullakin on diagnosoitu adhd, ja mä kyllä uskon, että kyse on vain mun luonteenpiirteistä.
 
Ajattelen itse samalla tavoin kuin Jonsered, eli mielestäni adhd ei ole sairaus. Muiden suhtautuminen adhd-ihmiseen sen sijaan saattaa vaikuttaa mm. itsetuntoon jopa siinä määrin, että ihminen masentuu, mutta silloin masennus ei varsinaisesti johdu adhd:sta vaan yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunteesta.

Itse olen oppinut pitämään adhd:ta vuosien mittaan voimavarana ja vahvuutena. :) Ok, tunnen heikkouteni ja tiedän, että tiettyjä juttuja en pysty koskaan tekemään, mutta hyväksyn nämä rajat itsessäni ja yritän sen sijaan käyttää hyväksi adhd:n vahvuuksia. Minulla on aina ollut enemmän hyperaktiivisuutta kuin keskittymisongelmia, vaikka niitäkin on toki enemmän kuin normi-ihmisellä, ja kun ihmisellä on tuhat rautaa tulessa samaan aikaan, niin kyllähän niistä pakostakin ainakin muutama poroksi palaa.
Netissä on myös amerikkalaisia tekstejä adhd:sta, joissa korostetaan nimenomaan adhd:n muuttamista häiriöstä voimavaraksi, suosittelen.
 

Yhteistyössä