V
"väsynyt"
Vieras
Lapsi on ollut aina voimakastemperamenttinen ja ilmaissut kaiken itkemällä. Jo sairaalassa vauva vaan itki koko sen ajan kun kävin synnytyksen jälkeen suihkussa, vaikka olin tunnin verran häntä imettänyt. Kätilökin ihmetteli, ja sanoi että yleensä vauvat ovat synnytyksestä sen verran väsyneitä että mielellään nukkuvat sitten.
Ekat kuukaudet asiat oli hyvin jos oli minussa kiinni(joko tissillä tai sylissä), muuten itki. Nukkui vieressä yöt, mutta itki isänsä sylissä esim. ne ajat kun kävin suihkussa. Oli yleensä sylissäni kun söin. Oli tosi rankkaa, mutta hei sehän kuuluu asiaan ja ajattelin että kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa.
Ekat puoli vuotta meni ainakin niin että lapsi oli joko vieressäni, sylissä tai Manducassa. Muuten meni ihan huudoksi. Siinä vaiheessa kun hän alkoi vähän liikkumaan, niin itkukin jonkin verran väheni, mutta kyllä hän on edelleen tosi itkuinen lapsi.
Nyt siis ikää 1v4kk, ja kun omaa tahtoa on tuossa 1-vuotiaasta eteenpäin tullut, niin itkun määrä on taas vaan lisääntynyt. Päivässä on useita 30-60 minuuttia kestäviä huutokohtauksia, jotka lähes aina alkavat ihan mitättömistä asioita. Jos vaikka riisikakun päällä ei olekaan margariinia niin lapsi alkaa huutaa, huutaa ja huutaa, jossain vaiheessa varmaan unohtaa miksi on edes alkanut itkeä mutta ei osaa lopettaakaan. Mikään hämäys, sylissä kanniskelu, mikään ei siihen auta! Olen ihan toivoton!
Tämä vaikuttaa meidän koko perheen elämään. Mies sairastui masennukseen jo silloin kun vauva oli parikuinen, ei varmaan tietysti kokonaan johtunut siitä mutta jotenkin tuo vauvaelämän rankkuus kuitenkin vaikutti siihen. Mulla alkaa olla jatkuvan itkun kuuntelemisen aiheuttaman stressin vaikutuksesta verenpaine sellaisissa lukemissa että kohta tarvitaan lääkehoitoa. Epäilen että kuulonikin on huonontunut, minulta on mm. monta kertaa jäänyt televisio päälle vahingossa kun en kuule että se on päällä. Kissamme on alkanut pissailemaan sisälle (eikä mitään fyysistä vikaa ole, kun eläinlääkärillä on käytetty, tutkittu ja lääkkeitäkin kokeiltu), ja kissan kuulo on huonontunut, epäilemme näidenkin johtuvan jatkuvasta melusta ja stressistä, koska kissa on kuitenkin "vasta" 7-vuotias. 3-vuotias esikoisemme on välillä käyttäytynyt hyvin aggressiivisesti ja luulen että tämäkin johtuu jatkuvan itkun kuuntelemisen aiheuttamasta stressistä. Hän on myös alkanut itkeä paljon aiempaa enemmän, huutaa suuren osan puheestaan ja saa muutenkin aivan liian vähän huomiota kun nuorempi vaatiin niin paljon.
Lapselta on tutkittu lääkärissä allergiat, refluksi ja korvat, korvatulehduksia on ollut sen verran että lapsi on jonossa putkitukseen. Lapsella ei olee mitään muita fyysisiä oireita. Hän on nukkunut yönsä heräilemättä n. 1-vuotiaasta asti ja syö kohtuullisesti (tosin nirsoilee aika paljon...), kasvaa ja elää kaikin puolin säännöllistä elämää. Joten tämä nyt taitaa olla vain luonnekysymys...
Jotenkin tässä nyt vaan tuntuu että en tiedä miten tässä jaksaa... Miten olette muut yhtä itkuisten lasten äidit jaksaneet ja selvinneet, oletteko saaneet jotain apua? Missä vaiheessa(vai onko missään vaiheessa?) on helpottanut?
Ekat kuukaudet asiat oli hyvin jos oli minussa kiinni(joko tissillä tai sylissä), muuten itki. Nukkui vieressä yöt, mutta itki isänsä sylissä esim. ne ajat kun kävin suihkussa. Oli yleensä sylissäni kun söin. Oli tosi rankkaa, mutta hei sehän kuuluu asiaan ja ajattelin että kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa.
Ekat puoli vuotta meni ainakin niin että lapsi oli joko vieressäni, sylissä tai Manducassa. Muuten meni ihan huudoksi. Siinä vaiheessa kun hän alkoi vähän liikkumaan, niin itkukin jonkin verran väheni, mutta kyllä hän on edelleen tosi itkuinen lapsi.
Nyt siis ikää 1v4kk, ja kun omaa tahtoa on tuossa 1-vuotiaasta eteenpäin tullut, niin itkun määrä on taas vaan lisääntynyt. Päivässä on useita 30-60 minuuttia kestäviä huutokohtauksia, jotka lähes aina alkavat ihan mitättömistä asioita. Jos vaikka riisikakun päällä ei olekaan margariinia niin lapsi alkaa huutaa, huutaa ja huutaa, jossain vaiheessa varmaan unohtaa miksi on edes alkanut itkeä mutta ei osaa lopettaakaan. Mikään hämäys, sylissä kanniskelu, mikään ei siihen auta! Olen ihan toivoton!
Tämä vaikuttaa meidän koko perheen elämään. Mies sairastui masennukseen jo silloin kun vauva oli parikuinen, ei varmaan tietysti kokonaan johtunut siitä mutta jotenkin tuo vauvaelämän rankkuus kuitenkin vaikutti siihen. Mulla alkaa olla jatkuvan itkun kuuntelemisen aiheuttaman stressin vaikutuksesta verenpaine sellaisissa lukemissa että kohta tarvitaan lääkehoitoa. Epäilen että kuulonikin on huonontunut, minulta on mm. monta kertaa jäänyt televisio päälle vahingossa kun en kuule että se on päällä. Kissamme on alkanut pissailemaan sisälle (eikä mitään fyysistä vikaa ole, kun eläinlääkärillä on käytetty, tutkittu ja lääkkeitäkin kokeiltu), ja kissan kuulo on huonontunut, epäilemme näidenkin johtuvan jatkuvasta melusta ja stressistä, koska kissa on kuitenkin "vasta" 7-vuotias. 3-vuotias esikoisemme on välillä käyttäytynyt hyvin aggressiivisesti ja luulen että tämäkin johtuu jatkuvan itkun kuuntelemisen aiheuttamasta stressistä. Hän on myös alkanut itkeä paljon aiempaa enemmän, huutaa suuren osan puheestaan ja saa muutenkin aivan liian vähän huomiota kun nuorempi vaatiin niin paljon.
Lapselta on tutkittu lääkärissä allergiat, refluksi ja korvat, korvatulehduksia on ollut sen verran että lapsi on jonossa putkitukseen. Lapsella ei olee mitään muita fyysisiä oireita. Hän on nukkunut yönsä heräilemättä n. 1-vuotiaasta asti ja syö kohtuullisesti (tosin nirsoilee aika paljon...), kasvaa ja elää kaikin puolin säännöllistä elämää. Joten tämä nyt taitaa olla vain luonnekysymys...
Jotenkin tässä nyt vaan tuntuu että en tiedä miten tässä jaksaa... Miten olette muut yhtä itkuisten lasten äidit jaksaneet ja selvinneet, oletteko saaneet jotain apua? Missä vaiheessa(vai onko missään vaiheessa?) on helpottanut?
Pelottaa ihan ajatella että minkälainen lapsi on sitten siinä varsinaisessa uhmaiässä! Tai murrosiässä, brrrr...