A
ap
Vieras
Tilanne on sellainen, että asumme eri paikkakunnilla. Ollaan kuitenkin joka päivä paljon yhteyksissä ja nähdäänkin joka toinen viikonloppu. Olen mieheen aivan lääpälläni, koskaan ei ole tuntunut näin hyvältä olla toisen kanssa, mutta mieltäni vaivaa eräs seikka...hänelle maistuu vähän liikaakin viina viikonloppuisin. Kun on minun luona saatamme pari kaljaa ottaa, minä kun en muutenkaan paljoa juo. Mutta kun on viikonlopun kotipaikkakunnaallaan ryypiskelee koko viikonlopun. Käy kuitenkin arkisin töissä, eli ei siis varsinaisesti alkoholisti ole.
Minulla on lapsia, enkä senkään vuoksi ole enää niin meneväistä sorttia. Tavallaan häiritsee se että hän on aina menossa, vaikka eihän asia sinänsä minulle kuulu kun emme varsinaisesti seurustele, eikä minulla siis ole oikeutta olla "katkera" ja rajoittaa hänen menemisiään...mutta miksi minusta tuntuu tältä? Haluaisin kovasti kunnon suhteen hänen kanssaan, mutta tuleekohan se onnistumaan?