V
vierailijajuhj
Vieras
Olin exän kanssa 15 vuotta naimisissa. Sinä aikana hänellä oli todella rajuja masennuskausia, jolloin hän vain makasi päiviä ja viikkoja pimeässä eikä puhunut kenellekään mitään. Minä hoidin lapset ja kodin. Hän ei hakenut apua itselleen. Välillä oli hyvän olon kausia, jolloin meni vauhdikkaasti, mutta ne kestivät vain vähän aikaa. Silloin muutimme, hankimme uuden auton tai hän suunnitteli muita isoja muutoksia. Lopulta, tuollaisen vauhdikkaamman kauden aikana, hän petti minua ja erosimme. Hän syytti minua oireistaan ja sanoi, ettei ole ikinä rakastanut minua, ja kertoi kuinka uuden kumppanin kanssa läheisyys tuntuu paremmalta kuin koskaan minun kanssani. Olen kasannut itseäni psyykkisesti tuon kaiken jälkeen parin vuoden ajan, mutta edelleen kaikki nuo tapahtumat satuttavat. Avioliitto ja ero nitistävät minut ja voimani.
Jälkeenpäin hän sai kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin. Nyt hoksasin lapsemme kertomien asioiden kautta, että exällä taitaa olla taas vauhdikas kausi menossa. Lapsi kertoi, kuinka isi muuttaa isoon omakotitaloon, rakennuttaa kesämökin, ostaa mopot ja pelit, autokin vaihtui jne. Eilen sain exältä viestin, että hänellä on ollut viikon ajan todella vaikea masennuskausi. En vastannut mitään, mutta salaa mielessäni tunnen kostonhimoista nautintoa: ei se elämä onneksi ja autoksi muuttunut, vaikka minut jättikin. Koen tuosta huonoa omaatuntoa, mutta en voi sille mitään.
Jälkeenpäin hän sai kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin. Nyt hoksasin lapsemme kertomien asioiden kautta, että exällä taitaa olla taas vauhdikas kausi menossa. Lapsi kertoi, kuinka isi muuttaa isoon omakotitaloon, rakennuttaa kesämökin, ostaa mopot ja pelit, autokin vaihtui jne. Eilen sain exältä viestin, että hänellä on ollut viikon ajan todella vaikea masennuskausi. En vastannut mitään, mutta salaa mielessäni tunnen kostonhimoista nautintoa: ei se elämä onneksi ja autoksi muuttunut, vaikka minut jättikin. Koen tuosta huonoa omaatuntoa, mutta en voi sille mitään.