P
"paapaa"
Vieras
En tiedä kauan jaksan.
Olen perheellinen, en jaksa siivota enää kotona tai muutenkaan mitään. Töiden jälkeen monesti menee päivät tietokoneella tai sängyssä.
Olen eristäytymässä kaikesta. En vain osaa ystävystyä tai hankkia sosiaalisia suhteita. En osaa small talkia.
Olen työpaikkaa vaihtanut viiimeisen 10v aikana 2kertaa ja aina syynä se etten ole viihtynyt. Palkkakin on järjettömän huono etten tulisi sillä edes yksin toimeen. Vanhempani eivät koskaan kannustaneet minua nuorena mihinkään erityisesti. Eikä minulla ollut mitään erityislahjakkuuksia. Olin koulukiusattukin yläaste-lukio aikana. Enempi lukiossa. Jolloin jäin tyttöporukoistakin täysin.
Olen jollain tavalla arka,herkkä,hiljainen ja otan helposti itseeni kritiikin tai vittuilun. Mietin myöhemmin miten olisi pitänyt reagoida tai sanoa tai että miksi en osaa sanoa oikein asioita tai minut käsitetään väärin.
En jaksa enää. Olen masentunut ajoittain. Vain pieniä valonpilkahduksia on välillä ja sitten taas harmaata väriä tai mustaa. Pahin tilanne oli pari vuotta sitten kun jouduin psykoosiin ja sairaslomalle. Vahingossa kerroin työkavereille masennuksesta. En tiedä...siihenkn läheiset kannusti että kerro vaan.
No, sen jälkeen minua ei enää kutsuttukaan mihinkään mukaan. Jäin vielä enempi ulkopuoliseksi.
Terapiassa en ole käynyt ja tuntuu hirveän kalliiltakin se. Kunnalta olen saanut vaan keskusteluapua mistä ei juuri ole ollut hyötyä.
Ongelma on se ettei minulla ole kovin hyvä itsetunto kaiken tämän jälkeen, eikä oikein kavereita, tunnen häpeää ja tunnen että olen huonompi arvoinen kuin muut, koska en osaa sosiaalista koodistoa. Jään aina jalkoihin tai jännitän.
En tiedä olenko väärällä alallakin, en tiedä mihin hakeutuisin.
Luottamus on mennyt ihmisiin. Olen vain kotona aina.
Tuntuu että aina saisi vain pyydellä anteeksi olemassaoloaan.
Olen perheellinen, en jaksa siivota enää kotona tai muutenkaan mitään. Töiden jälkeen monesti menee päivät tietokoneella tai sängyssä.
Olen eristäytymässä kaikesta. En vain osaa ystävystyä tai hankkia sosiaalisia suhteita. En osaa small talkia.
Olen työpaikkaa vaihtanut viiimeisen 10v aikana 2kertaa ja aina syynä se etten ole viihtynyt. Palkkakin on järjettömän huono etten tulisi sillä edes yksin toimeen. Vanhempani eivät koskaan kannustaneet minua nuorena mihinkään erityisesti. Eikä minulla ollut mitään erityislahjakkuuksia. Olin koulukiusattukin yläaste-lukio aikana. Enempi lukiossa. Jolloin jäin tyttöporukoistakin täysin.
Olen jollain tavalla arka,herkkä,hiljainen ja otan helposti itseeni kritiikin tai vittuilun. Mietin myöhemmin miten olisi pitänyt reagoida tai sanoa tai että miksi en osaa sanoa oikein asioita tai minut käsitetään väärin.
En jaksa enää. Olen masentunut ajoittain. Vain pieniä valonpilkahduksia on välillä ja sitten taas harmaata väriä tai mustaa. Pahin tilanne oli pari vuotta sitten kun jouduin psykoosiin ja sairaslomalle. Vahingossa kerroin työkavereille masennuksesta. En tiedä...siihenkn läheiset kannusti että kerro vaan.
No, sen jälkeen minua ei enää kutsuttukaan mihinkään mukaan. Jäin vielä enempi ulkopuoliseksi.
Terapiassa en ole käynyt ja tuntuu hirveän kalliiltakin se. Kunnalta olen saanut vaan keskusteluapua mistä ei juuri ole ollut hyötyä.
Ongelma on se ettei minulla ole kovin hyvä itsetunto kaiken tämän jälkeen, eikä oikein kavereita, tunnen häpeää ja tunnen että olen huonompi arvoinen kuin muut, koska en osaa sosiaalista koodistoa. Jään aina jalkoihin tai jännitän.
En tiedä olenko väärällä alallakin, en tiedä mihin hakeutuisin.
Luottamus on mennyt ihmisiin. Olen vain kotona aina.
Tuntuu että aina saisi vain pyydellä anteeksi olemassaoloaan.
