Olen pilannut elämäni olemalla näin ujo.....

[liian ujo]

Jos lapsenne ovat ujoja, kannustakaa viimeiseen saakka oikealla tavalla ja jos näkyy jännittäjän merkkejä, auttakaa lasta keinolla millä hyvänsä!
Minun elämäni pilasi jännittäminen (kaikkia asioita olen siis jännittänyt) ja nyt 30-vuotiaana tajuan, että elämäni on pilalla. Olen ihminen, johon kiinnitetään silti huomiota, vaikken puhu (jännitän vähänkään isomman porukan edessä) ja olen sivustaseuraaja ja jollain tavalla ärsytänkin ihmisiä. Olen todella kiltti ja hyväntahtoinen, mutta tosiasiassa osaan olla myös "julma", mutten sitä tuo esille, koska en osaa. En osaa puolustaa itseäni, en osaa keskustella ihmisten kanssa (kahden kesken pystyn ja uskon, että minusta jopa silloin voi nähdä sen älykkäämmän puolen, mutta heti kun on enemmän ihmisiä...) ja tosiasiassa olen vielä sivistymätönkin ja ujouden takia minua on helppo pitää tyhmänä. Ikävä kyllä olen älykäs ja siksi kärsinkin siitä, kun pidetään tyhmänä.

Nyt olen alkanut miettimään, jos saisin lapsen.. Olisin varmasti toisaalta ihan hyvä äiti, mutta olen niin nörtti, että lapsi saisi hävetä puolestani! Ajattelisivatko ihmiset, että tuon luuserin lapsesta ei voi kasvaa mitään hyvää ja kohtelisivat lastani sen mukaan?? En halua sellaista lapselle.. Lisäksi olen alkanut vakavasti harkitsemaan eroa avomiehestäni, koska koen hänen olevan liian hyvä minulle. Hän on kaikinpuolin fiksu ihminen, enkä tajua mitä hän näkee minussa. Hän kyllä tietää minun olevan ujo ym. ja keskusteluvaikeuksiakin on silloin tällöin. Samanlainen huumori meidät kai pitää yhdessä.

Kun kirjoitan tätä juttua tajuan minulla olevan jonkinlainen masennuksen alku, joka johtuu työstäni! Esimieheni on ihan kamala ja se on laskenut itsetuntoni nollaan. Lisäksi olen joissakin illanvietoissa todennut, että minua pidetään välillä aivan idioottina (vitsin varjolla/minua provosoidakseen on sanottu asioita, joita kukaan itseään kunnioittava ei kuuntelisi), tai sitten en vain osaa ottaa niitä vitsinä kun itsekin kuvittelen näin. Tai kun se on minun tyylini, olla provosoitumatta, koska en kuitenkaan osaisi puolustaa itseäni tarpeeksi hyvin..

Pointti on se, että olen tähän saakka ollut tällainen ja nyt tajusin, etten enää muutu, miksi muuttuisin tästä enää kun en osaa tehdä asialle mitään?? Jatkan samalla tavalla joka tilanteessa... Haaveita oli ennen, millainen haluaisin olla mutta nyt tiedän, että tällainen olen ja tästä en muutu. Olen jonkinlaisessa kierteessä, josta en pääse pois...

 

[veee]

Olen itsekin arka. Niin se vaan on.

Et kauhean ujo voi olla jos oot naimisiin päässyt.

 

[Ihan]

Hei!

Itse olen ollut ujo ja arka aina, nyt kun lähenee 35 vuotta mittarissa alan viimein olla sujut asian suhteen. Punastelen, tärisen ja hikoilen. Mun arkipäivää! Mut en enää jaksa välittää ...

 

[liian ujo]

Mitenkähän tähän laittaisin lisäselvitystä...
Siis olen siinä mielessä ristiriitainen ihminen, että olen ujo ja hiljainen, arka, nörtti ym. ym. mutta tykkään laittautua ja laitettuna olen ihan hyvännäköinen ja luulen myös näyttäväni melko itsevarmalta. Tämä voi olla syy, että minua ehkä pidetään ylpeänä tms. ja siksi "kiusataan", enkä osaa tuoda sitä esille että oikeasti olen ujo. Ehkä olen loppujen lopuksi hieman pinnallinen tai haluan ulkoisesti näyttää hyvältä, että minussa olisi edes _jotain_ hyvää. Tosin todistelen jatkuvasti itselleni, että en ole pinnallinen enkä toisten ulkonäöstä olekaan "kiinnostunut" tai ainakaan arvostele pahalla.
Miehiä ei ole koskaan ollut vaikea saada, mutta tämä ujouteni on jokaisessa suhteessani alkanut ahdistaa minua.. Tulee tunne, että kaikki ihmettelevät, miksi se mieheni on minun kanssani, kun vuosia seurusteluamme en vieläkään tule hänen kavereidensa kanssa juttuun (koska jännitän niin paljon!!) ja näen siis heitä sen verran harvoin, että aina on se uusi tilanne ja jännittää.
Oman mieheni kanssa en ole ujo ja elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa voin olla oma itseni, mutta jos ihmisiä on enemmän, olen heti lukossa. Vieraiden kanssa yritän muuttua näkymättömäksi siinä onnistumatta.

 

["plop"]

Muuttuminen on sinusta itsestäsi kiinni. Mieti millainen haluasisit olla, kun tiedät oikeasti mitä haluat olla, on helpompi selvittää miten sellaiseksi voit muuttua.

Itse olen aina ollut ujo ja arka. Lopulta kyllästyin olemaan aina yksin, joten päätin muuttua. Toki asiaan auttoi muutto toiselle paikkakunnalle ihan vieraiden ihmisten keskelle. Aikaisemmin se olisi ollut pahin mahdollinen tilanne, en olisi arkuuteni takia pärjännyt, vaan olisin lukkiutunut ja kääntynyt sisäänpäin. Nyt totesin, ettei kukaan tiedä millainen minä olen, joten voin luoda itsestäni muille toisenlaisen mielikuvan. Toki se mitä olen ollut 28 vuotta vaikuttaa ja joudun tosissani keskittymään, etten lankea vanhoihin kaavoihini. Mutta pikkuhiljaa Nyt kolmen vuoden jälkeen alan uskoa, että ehkä opin todellakin rohkeammaksi ja sosiaalisesti taitavammaksi. Takapakkeja tulee välillä, mutta nyt en jää niitä märehtimään vaan mietin miten olisi pitänyt toimia ja seuraavalla kerralla samassa tilanteessa toimin paremmin.

Kaikki on itsestä kiinni. Älä jää murehtimaan sitä mitä olet ja mitä sen takia olet menettänyt ja kokenut. Mieti mitä haluat olla ja mitä haluat kokea tulevaisuudessa.

 

["vierailija"]

Halusin vain sanoa, että eivät ihmiset ihan oikeasti ajattele toisista pahaa tuolla tavalla. Harva ihmisen oikeasti sydämessään mollaa tai tarkoituksella katsoo alentavasti tms. toista ihmistä. Ainakin minusta tuntuu siltä, että ihmiset ovat oikeasti pohjimmiltaan hyviä. En usko että kukaan ajattelee sinusta noin pahasti kuin kerrot tuntevasi. Saatan tietysti olla väärässä.

Itse yltiösosiaalisena, ylitemperamenttisena ja täysin estottomana. Joskus aiemmin mietin, onko se "pilannut elämääni", että olen voinut napata komean liftarin kyytiin ja sanoa että nyt mennään bilettään. Tai lähtenyt yksin haahuilemaan miljoonakaupungissa ulkomailla ja lähtenyt kivan porukan matkaan illanviettoon. Tai avannut suuni kaikissa niissä tilanteissa, joissa ei olisi pitänyt avata... Tällaisia tuntemuksia minulle joskus heräsi, mutta myöhemmin totesin vain että tällainen olen, vaikka omaa persoonaansa voi myös hallita tiettyyn rajaan asti.

 

["vieras"]

Enemmän tuo kuullostaa ongelmalta itsetunnon puolella...

 

[tuttua luettavaa]

Olen täsmälleen samanlainen kuin ap! Luojan kiitos oma poikani on rohkea ja ulospäinsuuntautunut ja hän on aina ollut pidetty ja "suosittu" ihan päiväkodista lähtien.

 

["minä"]

Ujouttasi suurempi ongelma tuntuu olevan huono itsetunto. Se ei miksikään muutu vaikka miehesi heivaisit. Mene siis kipinkapin terapiaan ja ala tehdä toitä itsetuntosi eteen. Sinulla on keskimäärin vielä 50 - 60 vuotta elettävänä, joten kannattaisi saada ne hieman mukavammiksi vuosiksi.

Ja sitten vielä faktaa, punastuvien ihmisten iho vanhenee hitaammin vilkkaan verenkierron takia.

 

[minäkin]

Tämän asian suhteen elämäsi paras aika on luultavasti vielä edessä. Ikä auttaa tulemaan rohkeammaksi. Olin itse koulussa arka ja kova jännittämään, ja vieläkin jännitän puhumista, jos paikalla on paljon porukkaa, mutta kuitenkin huomaan, että tilanne on parempi nyt kuin aikaisemmin. Älä luovuta itsesi suhteen! En usko, että lapsesi häpeäisi sinua (paitsi teini-iässä, mutta silloin kaikki häpeävät vanhempiaan ;D). Lapset näkevät asiat vähän eri tavalla kuin me aikuiset. Sitä paitsi lapsesi voi itse asiassa tehdä sinusta rohkeamman!

 

[liian ujo]

Toivottavasti minullekin tapahtuu tuollainen muuntautuminen.. Olen nimittäin 30-kriisin keskellä tämän asian vuoksi ja voihan olla, että muutun tästä!
Olin jo hieman rohkeampi ja positiivisemmin ajatteleva, mutta tosiaan tuo työni latisti minut täysin ja siinäkin suuri syy, etten luota itseeni yhtään.. Joskus aina mietin elämääni taaksepäin ja miten vääriä virheitä olen tehnyt, että joka paikassa minut muistetaan jonain outona hiipparina. Uudet tuttavuudet pelottaa, jos he tuntevatkin elämääni ennen kuuluneita ihmisiä ja heillä tulee puhetta ja uusi tuttavuus osaa kertoa, että se on sellainen väjhän kummallinen ja saa tietää, että aina se on ollut jne. Minulla kuitenkin kestää aikani, että tutustun ja tuollaiset jutut kyllä pilaisivat kaiken. En siis koko aikaa mieti, mutta joskus käy mielessä..

Itsetuntoa tässä tosiaan kaivataan ja sitä, että voisin hyväksyä itseni näin.. Lakkaisin käymästä pirskeissä, koska en siellä osaa olla sosiaalinen. Harmi vain, että tykkään bilettää, vaikka olenkin aina sivustaseuraaja. Pelottaa sitten sekin, että jos saisin lapsen, olisi taas uudet kuviot joissa olla se outo hiippari (leikkipuistot ym.). Minulle on melko raskasta jutella ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koe olevan mitään yhteistä niin mieluummin olisin rauhassa. Ja se on se asia, joka taitaa oikeasti olla outoa? Olen hyvä kuuntelija, mutta kun pitäisi vissiin myös puhua, puhuminen on raskasta

 

["ujo"]

Sulla on vaan huono itsetunto.

Olen ujo enkä ole seurustellut sen takia ikinä vaikka olen jo 25v.

 

[joopa joo]

Raskasta se kanssakäyminen on sosiaaliselle ihmiselle, jos keskustelu kovin yksipuolista, mutta toisaalta tuntee itsensä kovin epäkohteliaaksi, jos jättää ujot täysin huomiotta, siksi tunnen että on pakko yrittää jotain jutella kaikille. Jutun kyllä saa kulkemaan, viakka ei olisi mitään muuta yhteistä, kuin halu tulla juttuun. Arvon ujopiimät normaalien kohteliaisuus fraasit pitää sujua teiltäkin: "Hei!" "Mitä kuuluu?" Sitten jos joku juttelee jostain tietystä aiheesta on ihan kohtuullista olettaa, että hän puhuu siitä, koskä se häntä itseään kiinnosttaa. Eli aina voi kysyä takaisin, että no mites itte/teillä...

Kiakki ujot tuntuvat pitävää itteään vähän muita älykkäämpinä. Mutta kuulkaas, kyllä ne munkin sanomiset oman pään sisällä vaikuttaa ihan tosi fiksuilta. Todelline testi ajatustne fiksuudelle on niidne ääneen sanominen ja se pystyykö ne perustelemaan myös niin, että toiset ymmärtää. Parhaimmillaan ajatuksia sitten kehittellääm edeleen vuoroviakutuksessa jonkun kanssa, kun yksi ihminen ei omasta rajoittuneesta näkökulmastaa voi tulla kaikkia mahdollisia näkökohtia huoioineeksi mitenkään.

On ihan totta, että aika useinkin hirveän ylpeältä vaikuttavat ihmiset osoittautuvat lopulta ujoiksi. Mutta ei se kuulkaa ole sosiaaliselle ihmiselle sen kivampaa tulla torjutuksi tai kokea itseään aliarvioiduksi tällaisen kopean ihmisen suunnalta, oli syynä ujous tai mikä tahansa muu syy. EI sosiaalisuus ole mikään suoja loukkaantumiselle ja mielen pahoittamiselle. Toki sitä sittne meilellään hakeutuu muuhun seuraan ja se ehkä sosiaaliselta käykin helpommin.

Tuo yihekästi loukkaantuminen on ihan sietämätöntä. Mä en oel vastuusa kenenkään huonosta itsetunnosta. Itsekin olen itsetuntoni kanssa tehnyt töitä, jos joku jollain on niin huono käsitys itsestään, niin oikeastiko oletatte, että kaikki muutkin ihmiset haluaa tielle vaan pahaa? Jos tulen viakkapa juhliin viihtymään, en tosiaankaan koskaan puhu kenellekään tarkoituksella loukatakseni. Jos siis kiusoittelen jsotain, niin olkaa nyt kilttejä ja ymmärtäkää, että teen sen seurallisuudesta ja hyväntahtoisesti. EN tiedä teidän salattuja heikkoja kotia, enkä siksi voi niitä varoa. Toki kiusoittelu ei välttämättä ole turvallisinta huumoria, enkä siksi sitä harrasta esim. työpaikalla, mutta kuuluu sekin leikilliseen sosiaalisuuteen juuri bileissä tms.

Miehen kaverit on miehen kavereita, mun kaverit on mun kavereita, hyvä niin. IE kaikki voi tulla juttuun muutnekaan. Kavereille myös kerrotaan puolisoista asioita, jotne välillä ihan parmepikin pitää nämä ihmiset erillään

Kyllä aikuisten ihmisten pitää ymmärtää, että murrosikä voi olla kelle tahansa viakeaa aikaa ja ihmiset muuttuvat ja itsetunnotja sosiaaliset taidot yleensä kasvavat iän (ja viakkapa äitiyden myötä), joten ei niitä vanhoja virheitään niin kovasti tarvitse paeta. Oli mullakin murkkona joku masis kausi, jonka aikana en uusia kavereita saanut vaan lähinnä karkotin akikki luotani. Jos tulee ihmisiä siltä ajalta vastaa, niin en voi muut akuin olla oma itseni sellaisena kuin nyt ole ja sen pitää riittä. Jos on niin kapeakatseinen ihminen, että ajattelee ihmsen olevan loppuelämän sellainen, kuin miksi joskus vuosikymmeniä siten on ollut, niin enpä tällaista seuraa muutenkaan kaipaa.

Tsemppiä ap.

 

[liian ujo]

Joopa joolla oli kyllä ihan asiaa muuten, mutta se ei auta tilannettani, kun en minä muita ihmisiä ainakaan tarkoittanut syyttää.. Tiedän, että vika on minussa ja sitähän minä juuri tässä valitin

 

[pystyt muttumaan]

Olen ehdottomasti samaa mieltä parin vastaajan kanssa, että suurin ongelmasi on heikko itsetunto. Ujous on "vain" luonteenpiirre, josta "kärsii" tietty osa ihmisistä. Se on vain sitä, että ujolta menee enemmän aikaa uusiin asioihin tottumiseen. Se siitä, ja sen kanssa voi hyvinkin oppia tulemaan toimeen. Olen itsekin oppinut. Työtä se on tietty vaatinut helvetisti, että kestää omat punastumiset ja änkytykset!

Mutta suurin ongelmasi on se, ettet arvosta yhtään itseäsi sellaisena kuin olet: ujona, hyvännäköisenä, fiksuna, vaimona, työtoverina yms. Itsetuntoakin voi pystyä kasvattamaan esim. ammattiauttajan luona. Ihan varmasti pystyt muuttumaan, helppoa se ei koko ajan ole, mutta kumminkin!