A
"apsi"
Vieras
Sä haet vaan jännitystä tylsään kotiarkeen. Ei tuonikäisestä juoposta oo enää mihinkään, ei se enää muutu. Pilaat elämäs.
A
"apsi"
Vieras
Niin ja se renttu osaa tietysti puhua kauniita, mitä sun miehes ei oo puhunu ikinä tai ei enää vuosiin.
Imartelee, mut se voi puhua niin monelle muullekin.
Imartelee, mut se voi puhua niin monelle muullekin.
V
vierass
Vieras
[QUOTE="apsi";24312505]Sä haet vaan jännitystä tylsään kotiarkeen. Ei tuonikäisestä juoposta oo enää mihinkään, ei se enää muutu. Pilaat elämäs.[/QUOTE]
Varmasti kaikki ovat tätä mieltä ja niin varmaan sisimässään ap:kin. Mutta kun tunteille ei voi mitään ja jotkut asiat on pakko elämässä oppia kantapään kautta. Muuten tässä käy niin, että mies jää "ihon alle" ja ei siinä ainakaan yritetä parisuhdetta korjailla sitten
Varmasti kaikki ovat tätä mieltä ja niin varmaan sisimässään ap:kin. Mutta kun tunteille ei voi mitään ja jotkut asiat on pakko elämässä oppia kantapään kautta. Muuten tässä käy niin, että mies jää "ihon alle" ja ei siinä ainakaan yritetä parisuhdetta korjailla sitten
V
"vieras"
Vieras
Sinulla on keski-iän kriisi ja kaipuu teiniaikojen jalat alat menoon... paljon olet valmis hukkaamaan juopporentun takia.
Ä
älä toista virhettäni
Vieras
Tottakai tämä on provo, eihän tällaista voi tapahtua oikeassa elämässä...huoh.
Asiaan. Itselläni oli melkein samanlainen tilanne kuin sinulla nelisen vuotta sitten. Pitkä avioliitto, kolme lasta, se kuuluisa punainen tupa ja perunamaa. Aviomies oli uskollinen, huolehtiva, hyvä isä, mutta suhteemme oli väljähtynyt ja tylsä.
Tapasin toisen miehen ja rakastuin hulluna. Aviomieheni sai tietää, ja joutui alistumaan aivan hirvittävään tilanteeseen. Minä vaan lähdin tapaamaan toista miestä aviomieheni jäädessä kotiin hoitamaan lapsia. Mieheni olisi antanut anteeksi, halusi jatkaa kanssani ja oli valmis tekemään mitä vain suhteemme eteen. Mutta minä olin niin sekaisin...
Lopulta erosimme ja muutin uuden miehen kanssa yhteen. Ainoa eroavaisuus sinun tarinasi kanssa on se, että uusi mies ei ollut renttu. Hän oli työssäkäyvä, asiansa hoitava mies.
Mutta voin kertoa sinulle, kuinka oma tarinasi tulee jatkumaan. Olen varma, että se jatkuu osapuilleen samoin kuin omani:
Olemme edelleen yhdessä uuden miehen kanssa. Olemme naimisissa ja meillä on yhteinen lapsikin. Alkuhuuma on mennyt aikoja sitten ohi. Suhteemme on arkinen ja tylsä, aivan kuin entinenkin suhteeni oli. Mikään ei ole toisin, kuin aiemmassa liitossani. Alun kiihkeä seksi on aivan yhtä laimeaa pakkopullaa kuin mitä se oli eksän kanssa.
Kaiken tavallisuuden lisäksi mieltäni kaihertaa jatkuva syyllisyys ensimmäisen avioliittoni ja vanhempien lasteni perheen rikkomisesta. Se syyllisyys on musertavaa ja se on läsnä joka päivä. Tämä uusi perheeni, johon toki vanhemmat lapseni myös kuuluvat, ei tunnu oikeen miltään. Tämä kaikki on jotenkin huonompaa, uusi avioliitto tuntuu naurettavalta vitsiltä. Olisin ihan hyvin voinut pitää entisen perheeni kasassa, koska ei tämä näköjään sen kummempaa ole. Saisin ainakin elää ilman syyllisyyden tunteita, ns puhtaassa suhteessa, jota ei varjostaisi pettämiset sun muut.
Vähän sekava sepustus, toivottavasti ymmärrät edes jotakin. Neuvon sinua, kokemuksen äänellä, mikäli miehesi antaa anteeksi ja on valmis korjaamaan kaiken, niin tartu siihen. Tartu siihen kuin hukkuva oljenkorteen, koska se on ainoa oikea, viisas ratkaisu. Kaikkien kannalta.
Asiaan. Itselläni oli melkein samanlainen tilanne kuin sinulla nelisen vuotta sitten. Pitkä avioliitto, kolme lasta, se kuuluisa punainen tupa ja perunamaa. Aviomies oli uskollinen, huolehtiva, hyvä isä, mutta suhteemme oli väljähtynyt ja tylsä.
Tapasin toisen miehen ja rakastuin hulluna. Aviomieheni sai tietää, ja joutui alistumaan aivan hirvittävään tilanteeseen. Minä vaan lähdin tapaamaan toista miestä aviomieheni jäädessä kotiin hoitamaan lapsia. Mieheni olisi antanut anteeksi, halusi jatkaa kanssani ja oli valmis tekemään mitä vain suhteemme eteen. Mutta minä olin niin sekaisin...
Lopulta erosimme ja muutin uuden miehen kanssa yhteen. Ainoa eroavaisuus sinun tarinasi kanssa on se, että uusi mies ei ollut renttu. Hän oli työssäkäyvä, asiansa hoitava mies.
Mutta voin kertoa sinulle, kuinka oma tarinasi tulee jatkumaan. Olen varma, että se jatkuu osapuilleen samoin kuin omani:
Olemme edelleen yhdessä uuden miehen kanssa. Olemme naimisissa ja meillä on yhteinen lapsikin. Alkuhuuma on mennyt aikoja sitten ohi. Suhteemme on arkinen ja tylsä, aivan kuin entinenkin suhteeni oli. Mikään ei ole toisin, kuin aiemmassa liitossani. Alun kiihkeä seksi on aivan yhtä laimeaa pakkopullaa kuin mitä se oli eksän kanssa.
Kaiken tavallisuuden lisäksi mieltäni kaihertaa jatkuva syyllisyys ensimmäisen avioliittoni ja vanhempien lasteni perheen rikkomisesta. Se syyllisyys on musertavaa ja se on läsnä joka päivä. Tämä uusi perheeni, johon toki vanhemmat lapseni myös kuuluvat, ei tunnu oikeen miltään. Tämä kaikki on jotenkin huonompaa, uusi avioliitto tuntuu naurettavalta vitsiltä. Olisin ihan hyvin voinut pitää entisen perheeni kasassa, koska ei tämä näköjään sen kummempaa ole. Saisin ainakin elää ilman syyllisyyden tunteita, ns puhtaassa suhteessa, jota ei varjostaisi pettämiset sun muut.
Vähän sekava sepustus, toivottavasti ymmärrät edes jotakin. Neuvon sinua, kokemuksen äänellä, mikäli miehesi antaa anteeksi ja on valmis korjaamaan kaiken, niin tartu siihen. Tartu siihen kuin hukkuva oljenkorteen, koska se on ainoa oikea, viisas ratkaisu. Kaikkien kannalta.
K
kurlinki
Vieras
Lukematta muita saamiasi vastauksia, sanon, että lopettaisin tohon.
Muutaman kuukauden päästä siitä villistä ja viriilistä rokkiukosta kuorituu samanlainen likaisia sukkia nurkkiin lojumaan jättävä perusmies, kuin kaikista muistakin miehistä. Tuo on alkuhuumaa ja ihastumista.
Palaa miehesi luo ja pyri rakentamaan elämäänne / luottamustanne uudelleen.
Tsemppiä! =) :hug:
Muutaman kuukauden päästä siitä villistä ja viriilistä rokkiukosta kuorituu samanlainen likaisia sukkia nurkkiin lojumaan jättävä perusmies, kuin kaikista muistakin miehistä. Tuo on alkuhuumaa ja ihastumista.
Palaa miehesi luo ja pyri rakentamaan elämäänne / luottamustanne uudelleen.
Tsemppiä! =) :hug:
I
"Ihmettelijä"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja älä toista virhettäni;24312645:
Miksi ihmeessä menit muuttamaan uuden miehen luokse, tekemään lapsen ja naimisiin? Voisit olla tyytyväisempi jos et olisi kiireellä hankkinut taas niitä arjen kahleita? Mulla on aika lähelle samanlainen tarina, paitsi etten jättänyt miestäni nykyisen miehen takia, jonka kanssa ei ikinä aio mennä naimisiin saati tehdä lapsia. Yhteenmuuttokaan ei ole kovin varteen otettava vaihtoehto. Eroani en kadu, kuolin siihen pystyyn.
Ä
älä toista virhettäni
Vieras
[QUOTE="Ihmettelijä";24312738]Miksi ihmeessä menit muuttamaan uuden miehen luokse, tekemään lapsen ja naimisiin? Voisit olla tyytyväisempi jos et olisi kiireellä hankkinut taas niitä arjen kahleita? Mulla on aika lähelle samanlainen tarina, paitsi etten jättänyt miestäni nykyisen miehen takia, jonka kanssa ei ikinä aio mennä naimisiin saati tehdä lapsia. Yhteenmuuttokaan ei ole kovin varteen otettava vaihtoehto. Eroani en kadu, kuolin siihen pystyyn.[/QUOTE]
Olen ihmisenä sellainen, että kaipaan lähelleni sitä toista ihmistä. En osaa enkä halua elää yksin, ja olin kovin huumaantunut uuteen mieheen. Uusi mieskin halusi kiireellä laittaa hynttyyt yhteen ja olin vain niin vietävissä.
Näen joskus unia, että olen sinkku ja asun yksin. Se tunne on samalla kiehtova ja pelottava. Kaikista kamalinta olisi yksinäinen vanhuus. Olen ehkä luonteelani sellainen, joka kaipaa suhteelta jatkuvaa kipinää, ja arki tuntuu vastenmieliseltä. Minun kai pitäisi oppia luomaan itse niitä kipinöitä, en vain keksi miten.
Ilman tätä syyllisyyden tunnetta voisin kai olla ihan onnellinen, tai ainakin tyytyväinen ihminen.
Olen ihmisenä sellainen, että kaipaan lähelleni sitä toista ihmistä. En osaa enkä halua elää yksin, ja olin kovin huumaantunut uuteen mieheen. Uusi mieskin halusi kiireellä laittaa hynttyyt yhteen ja olin vain niin vietävissä.
Näen joskus unia, että olen sinkku ja asun yksin. Se tunne on samalla kiehtova ja pelottava. Kaikista kamalinta olisi yksinäinen vanhuus. Olen ehkä luonteelani sellainen, joka kaipaa suhteelta jatkuvaa kipinää, ja arki tuntuu vastenmieliseltä. Minun kai pitäisi oppia luomaan itse niitä kipinöitä, en vain keksi miten.
Ilman tätä syyllisyyden tunnetta voisin kai olla ihan onnellinen, tai ainakin tyytyväinen ihminen.
[QUOTE="Maria Magdalena";24311699].... Harrastaa moottoripyöriä jne. Ihastuin heti. En muista koskaan tunteneeni sellaista tunnetta silmiin katsoessa.![/QUOTE]
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Motoristit ovat tiettävästi kaikista ihanimpia rakastajia, erityisesti pohjoisessa syntyneet pärinäpojat.
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Motoristit ovat tiettävästi kaikista ihanimpia rakastajia, erityisesti pohjoisessa syntyneet pärinäpojat.
K
"kolmen lapsen äiti"
Vieras
[QUOTE="Maria Magdalena";24311699]
Ongelmana on myöskin alkoholi. Hän on työtön _tällä_ hetkellä ja juo aika paljon olutta, sekä on ikävä tapa tiirailla muita naisia. Siksikään en vielä tiedä uskallanko heittäytyä! Ehkä jos hän saisi töitä ja elämän järjestykseen? Pitäisi ehdottomasti isompi kämppäkin ja puhua siisteydestä ja ruuasta. Olen tottunut hyvin erilaiseen arkeen kotona.
[/QUOTE]
Tuossahan sulla on jo vastaus kysymykseesi! Ei todellakaan kannata rikkoa perhettä tuollaisen kaljoittelevan rentun vuoksi! Työtön, istuu kaljalla ja katselee muita naisia. Minusta ei kuulosta millään tasolla ihannemieheltä vaan juuri sellaiselta mieheltä, josta haluaa pääästä eroon mahdollisimman pikaisesti. Yök!
Ota nainen järki käteen ja palaa perheesi luo. Vaali niitä ihania tunteita siihen mieheen salassa sydämessäsi, jos haluat, mutta älä anna moisten tunnekuohujen pilata omaa ja perheesi elämää.
Äläkä sotke lapsia tähän sotkuun! En tajua miksi ihmeessä olet jo tarjotellut lapsillesi tämän miehen tapaamista?? Ei niitä lapsia kiinnosta se uusi mies. Ne on vaan surullisia ja hämmentyneitä koko sotkusta.
Ongelmana on myöskin alkoholi. Hän on työtön _tällä_ hetkellä ja juo aika paljon olutta, sekä on ikävä tapa tiirailla muita naisia. Siksikään en vielä tiedä uskallanko heittäytyä! Ehkä jos hän saisi töitä ja elämän järjestykseen? Pitäisi ehdottomasti isompi kämppäkin ja puhua siisteydestä ja ruuasta. Olen tottunut hyvin erilaiseen arkeen kotona.
[/QUOTE]
Tuossahan sulla on jo vastaus kysymykseesi! Ei todellakaan kannata rikkoa perhettä tuollaisen kaljoittelevan rentun vuoksi! Työtön, istuu kaljalla ja katselee muita naisia. Minusta ei kuulosta millään tasolla ihannemieheltä vaan juuri sellaiselta mieheltä, josta haluaa pääästä eroon mahdollisimman pikaisesti. Yök!
Ota nainen järki käteen ja palaa perheesi luo. Vaali niitä ihania tunteita siihen mieheen salassa sydämessäsi, jos haluat, mutta älä anna moisten tunnekuohujen pilata omaa ja perheesi elämää.
Äläkä sotke lapsia tähän sotkuun! En tajua miksi ihmeessä olet jo tarjotellut lapsillesi tämän miehen tapaamista?? Ei niitä lapsia kiinnosta se uusi mies. Ne on vaan surullisia ja hämmentyneitä koko sotkusta.
S
sielunsisarko?
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja älä toista virhettäni;24312792:
Itse tunnistan samaa. Googleta läheisriippuvuus. En tiedä auttaako siihen itse asiassa mikään. Itsekin riipun aika paljon suhteissani. Eli nyt olen miehen kanssa joka ei tunnu oikealta minulle tai se syvä tunne puuttuu. Olemme kämppiksiä ja lasten huoltajia. En lisäksi valinnut lapsille hyviä geenejä omaavaa miestä. =( Tunnen syyllisyyttä. Olen tässä mukavuussyistä tai olenko? Mies työnarkomaani huonolla palkalla. Minulla melkein yksi lapsi lisää. Menetkö suihkuun, menisitkö parturiin, tilaanko ajan, ostanko vaatteita jne.pesisitkö vaatteet jne. Jos en huomauttele niin ei tapahdu mitään mies vaan on. Ehkä hän ansaitsikin parempaa tai jonkun jonka vuoksi tekisi nuo asiat. Ehkä en riitä? Itse huolehdin itsestäni ja perheestäni tosin lasten kasvatus vastuuta olen miehelle siirtänyt.
Haaveilen tosirakkaudesta..joo, myönnän olen naiivi. Haluaisin ehkä myös vielä lapsenkin mutta en nyt. Tunnen että olen hirviö kun suhteessa mietin tälläisiä! OI miksi otin sen ekan miehen enkä kokeillut ja kokeillut erilaisia miehiä!!