Olen tainnut menettää lapseni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Kaipaisin vertaiskokemuksia muilta joilla ollut vaikea ero eikä yhteishuolto ole sujunut eron jälkeen. En halua vastakkainasettelua isien ja äitien välille sillä kyse ei ole sukupuolesta vaan luonteesta ja toimintatavoista joihin kykenee ihan kumman sukupuolen edustajat tahansa. Eli meidän tilanne on tämä:

Lapsi oli erotessamme noin kaksivuotias eikä siis ymmärtänyt isänsä tekoja minua kohtaan. Jouduin äärimmäisen hankalaan tilanteeseen ja selviytyminen näytti mahdottomalta. Meillä oli kuitenkin hyvä, turvallinen ja vahva side lapsen kanssa ja olen aina ollut hänelle se tärkein ihminen. Isänsä yritti aluksi erottaa meitä monin eri tavoin mutten antanut periksi sillä hän ei ole kykenevä huoltaja (uskoo ken tahtoo...). Isän luona kaikki on suureellista, on tavaraa ja mtakustellaan oli rahaa tai ei, mutta lapsellemme hän ei mitään hanki koska hän ei osaa nähdä minua muuta kuin ex-puolison roolissa jota voi vihata ja halveksua miten tahtoo oli aihetta tai ei eikä osaa erottaa lastakaan minusta erilliseksi tyyliin sille ämmälle en mitään kenkiä hanki.

No, lapseni ei ole elänyt puutteessa, mutta ero isänsä kotiin on todella räikeä. Isän luona ei tunnu olevan hirveästi sääntöjä, ei nukkumaanmeno aikoja, ei kysellä hampaidenpesun perään tai paljon muutakaan niin kivaahan se lapsesta on. Ja isänsä on kuin iso lapsi itsekin. Hyvähän se on että aikuinen touhuaa lapsen kanssa ja jopa heittäytyy leikkiin mutta pitää siinä silti ns. aikuinen olla. Minusta onkin tullut inhottava äiti joka vaatii kaikenlaista eikä osta tai vie matkoille. Niin ja minusta puhutaan sumeilematta pahaa lapsen kuullen, epäillään kykyjäni, haukutaan jne. Näitä lapsi vaan aluksi minulle hämmentyneenä ihmetteli. Sitten oli sanottu että äidille ei saa puhua enää mitään, edes normaalikuulumisia. Tämä on vaan niin hirveän raskasta kun lapsi käy isällään joka toinen viikonloppu eli tämä leimaa koko elämää ja tekee siitä raskasta. Nyt alkaa tuntua etten jaksa enää, mutta en oikein tiedä mitä tehdä. Lapsi haluaisi ehkä isälleen sillä en ole jaksanut olla hyvä äiti tämän jatkuvan paineen keskellä. Toisaalta en voi mitenkään uskoa, että hän saa hyvät lähtökohdat elämään jos kasvaa isän luona. En tiedä mitä tehdä. Miten muut joilla on ollut tällaista? Ja tämä on oikeasti särkenyt mut niin pahasti että mä pyydän että älkää tulko haukkumaan, mä tarviisin kuulla muiden kokemuksia sillä lähipiirissä ei ole vastaavaa vaikka eroja onkin eli vertaiskokemuksista voisi olla iso apu. Meillä ei ole kyse eroriidoista tai omasta katkeruudesta vaan jostain ihan muusta. Mutta te joilla on samankaltaisia kokemuksia mitä ratkaisuja olette tehneet? Kuinka ja millä keinoilla olette selvinneet? Mistä saatte itse voimaa ja lohtua jaksaa eteenpäin?
 
"En ole jaksanut olla hyvä äiti". Missä vaiheessa sitten jaksat? Et voi tietää.
Parempi lapsen olla siellä missä on edes näennäisen hyvä. Lapsen parasta pitää ajatella.
 
[QUOTE="hei";28086685]"En ole jaksanut olla hyvä äiti". Missä vaiheessa sitten jaksat? Et voi tietää.
Parempi lapsen olla siellä missä on edes näennäisen hyvä. Lapsen parasta pitää ajatella.[/QUOTE]

Mutta eihän näennäisesti parempi kai ole hyvä sekään, johan tuo sana itsessään sen kai kertoo. Niin ja kiitos tuesta...
 
[QUOTE="vieras";28086699]Lapsi täyttää kohta kuusi vuotta.[/QUOTE]

Et ole mitään menettänyt. Nyt vaan jämptiyttä siihen omaan vanhemmuuteen. Tuossa iässä on yksi uhmavaihe taas. Lapsi kaipaa rajoja ja turvaa, ei materiaa ja säännöttömyyttä. Lapsella on kaksi kotia ja kaksi hyvin erilaista vanhempaa. Se, että toinen korvaa lapselle poissaoloaan ja syyllisyyttään syytämällä velkarahallakin (näin ymmärsin) suut korvat täyteen kaikkea mitä lapsi haluaa, ei ole lapsen edun mukaista.

Lapsi on vielä pieni, eikä hän luultavasti ymmärrä jos selität hänelle asioita syvemmin, mutta voitte ainakin kerrata mitkä ovat säännöt sinun luonasi. Ja että isän luona totellaan isän sääntöjä. Ja jos et jaksa olla "hyvä vanhempi" niin sitten lääkäriin hakemaan apua siihen jaksamiseen. Noin pieni tarvitsee vielä vanhempaa kauan.
 
Meillä ei ole ollut tommosta ongelmaa että oltais puolin tai toisin toisiamme haukuttu lapsille. Mutta voiskos tästä asiasta olla ihan sosiaalihuoltoon yhetydessä? En usko että missään tapauksessa lasta kohtaan on kovin tervettä jos hänelle tärkeää ihmistä äitiä haukutaan. Uudella miehelläni on lapsia 2. He tykkäävät käydä meillä vaikka meillä on paljon sääntöjä mitä kotona ei ole. Meillä peli aikaa on rajoitettu, joutuu omia jälkiään siivoamaan, on ruoka-ajat ja ulkonakin joutuu olemaan. Uskon että lapsesi nauttii elämästään kanssasi ja kokee olonsa turvalliseksi. Voimia hankalaan tilanteeseen. Kyllä mullakin menisi hermot exään jos tommosta tekis.
 
Nyt heität tuon asenteen romukoppaan ja ryhdistädyt. Jos olet mielestäsi parempi huoltaja lapsellesi, on aika ryhtyä uskomaan siihen itsekin.

Meillä on vähän vastaavaa, isän luona ei mitään sääntöjä jne. Minä pidän kiinni tiukasti siitä kannasta, että meillä eletään meidän säännöillä, joiden tiedän olevan lasten hyväksi, isä tehköön luonansa omalla tavallaan. Lapselle voi sanoa, että olemme aikanaan sopineet, että asut minun luonani, ja siitä pidetään kiinni.

Älä anna eksän puheiden ja tekemisten vaikuttaa sinuun millään tavalla vaan toimit niinkuin itse katsot parhaaksi. Ja on myös aika jaksaa olla lapselle hyvä äiti, kyllin hyvä, ei täydellinen :)
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Et ole mitään menettänyt. Nyt vaan jämptiyttä siihen omaan vanhemmuuteen. Tuossa iässä on yksi uhmavaihe taas. Lapsi kaipaa rajoja ja turvaa, ei materiaa ja säännöttömyyttä. Lapsella on kaksi kotia ja kaksi hyvin erilaista vanhempaa. Se, että toinen korvaa lapselle poissaoloaan ja syyllisyyttään syytämällä velkarahallakin (näin ymmärsin) suut korvat täyteen kaikkea mitä lapsi haluaa, ei ole lapsen edun mukaista.

Lapsi on vielä pieni, eikä hän luultavasti ymmärrä jos selität hänelle asioita syvemmin, mutta voitte ainakin kerrata mitkä ovat säännöt sinun luonasi. Ja että isän luona totellaan isän sääntöjä. Ja jos et jaksa olla "hyvä vanhempi" niin sitten lääkäriin hakemaan apua siihen jaksamiseen. Noin pieni tarvitsee vielä vanhempaa kauan.

Niinhän se on. En vaan ole vieläkään oikein selvinnyt erosta ja sen mittavista jälkiseurauksista ja suru meinaa jatkuvasti luisua taas yhä pahenevaksi masennukseksi. Se onkin sitten todella ahdistavaa kun on perheen ainut aikuinen. Tuntuisi vaan niin kohtuuttomalta menettää lapsi kuitenkin kun olen niin paljon hänen hyvinvointinsa eteen yrittänyt tehdä, jopa omalla kustannuksellani. Ja ei en, ole marttyyri mutta itsekin kovan lapsuuden kokeneena en meinaa kestää sitä tuskaa mitä välillä koen kun ajattelen etten pystykään takamaan lapselleni asioita joita olin päättänyt. En voinut kuvitellakaan millaiseksi exäni lopulta paljastuisi ja siksi halusinkin erota että lapsi saisi kasvaa rauhassa ja turvassa.
 
Muistathan, että isä taitaa tässä olla lapsen kaveri. Lapsi kuitenkin tarvitsee turvallisen aikuisen, joka juuri ne ikävät rajat asettaa. Vaikka nyt ehkä sinulle sitä esittää, että olet ikävä, mutta myöhemmin tule todellakin arvostamaan juuri sinua, kasvattajaa. SINÄ olet se joka muokkaa lapsen moraalin ja tekee hänestä yhteiskuntakelpoisen. Ihmisen.
 
[QUOTE="a p";28086796]Niinhän se on. En vaan ole vieläkään oikein selvinnyt erosta ja sen mittavista jälkiseurauksista ja suru meinaa jatkuvasti luisua taas yhä pahenevaksi masennukseksi. Se onkin sitten todella ahdistavaa kun on perheen ainut aikuinen. Tuntuisi vaan niin kohtuuttomalta menettää lapsi kuitenkin kun olen niin paljon hänen hyvinvointinsa eteen yrittänyt tehdä, jopa omalla kustannuksellani. Ja ei en, ole marttyyri mutta itsekin kovan lapsuuden kokeneena en meinaa kestää sitä tuskaa mitä välillä koen kun ajattelen etten pystykään takamaan lapselleni asioita joita olin päättänyt. En voinut kuvitellakaan millaiseksi exäni lopulta paljastuisi ja siksi halusinkin erota että lapsi saisi kasvaa rauhassa ja turvassa.[/QUOTE]

Ootko hakenut vertaistukea esim. joltain eroperheyhdistykseltä tai yhden vanhemman perheiden liitolta tms.? Voisi jeesiä sekin, että saisi vaihtaa kokemuksia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä;28086721:
Nyt heität tuon asenteen romukoppaan ja ryhdistädyt. Jos olet mielestäsi parempi huoltaja lapsellesi, on aika ryhtyä uskomaan siihen itsekin.

Meillä on vähän vastaavaa, isän luona ei mitään sääntöjä jne. Minä pidän kiinni tiukasti siitä kannasta, että meillä eletään meidän säännöillä, joiden tiedän olevan lasten hyväksi, isä tehköön luonansa omalla tavallaan. Lapselle voi sanoa, että olemme aikanaan sopineet, että asut minun luonani, ja siitä pidetään kiinni.

Älä anna eksän puheiden ja tekemisten vaikuttaa sinuun millään tavalla vaan toimit niinkuin itse katsot parhaaksi. Ja on myös aika jaksaa olla lapselle hyvä äiti, kyllin hyvä, ei täydellinen :)

Kiitos, täytyy yrittää. Joudun vaan vieläkin usein taistelemaan pelkoja ja arvottomuuden tunnettakin vastaan. Eksäni yritti monin eri tavoin tuhota minut ja tämän hän sanoi itsekin ja monessa asiassa hän onnistuikin eli helposti pelkään häntä edelleen oli aihetta tai ei. Ja tuo arvottomuuden ja turvattomuuden tunne juurtui tosi syvälle eron jälkeen kun tukiverkko toisensa perään petti alta. Nyt ne ovat rakentuneet uudelleen mutta pelko on jäänyt.
 
Ota yhteys lastenvalvojaan tms., tietääkseni toinen vanhempi ei saa haukkua toista vanhempaa lapsen kuullen. Uhkasakko tms. on seurauksena. Halventava puhetyyli toisesta vanhemmasta riittää syyksi.

Älä missään tapauksessa anna periksi.
 
[QUOTE="vieras";28086886]Ota yhteys lastenvalvojaan tms., tietääkseni toinen vanhempi ei saa haukkua toista vanhempaa lapsen kuullen. Uhkasakko tms. on seurauksena. Halventava puhetyyli toisesta vanhemmasta riittää syyksi.

Älä missään tapauksessa anna periksi.[/QUOTE]

Niin, nythän tuosta voisi olla jo apuakin, toisin kuin silloin eromme aikoihin neljä vuotta sitten. Näistä asioista on puhuttu enemmän julkisestikin ja se on hirveän hyvä. Yritin silloin aikoinaan saada näihin asioihin apua vaihtelevalla menestyksellä. Ja syynä oli vain ja ainoastaan lapsen tasapainoisen kasvun turvaaminen, ei toisen vanhemman mitätöinti ja vieraannuttaminen. Olin kyllä todella yllättynyt silloin aikoinaan millaista menoa sosiaalitoimessa voi paikoin olla. Mutta nyt voi olla jo paljon paremmin ja voisi ehkä taas yrittää sitäkin kautta.
 
Jo se, että olet kirjoittanut huolesi tilanteesta ja yrität ajatella lapsesi parasta, kertoo sinun olevan Hyvä Äiti!

Koita vain antaa isän elää omaa elämäänsä omine sinua lannistavine puheineen, vaikka ne ikäviä tietysti ovatkin. Kuusivuotias pystynee jo ymmärtämään, että isän puheet on VAIN isän mielipiteitä sinusta, ei totuus. Nähtävästi isä on kyllä hyvä manipuloimaan lastasi, mutta senkin voi lapselle kertoa... että isä taitaa olla äidille vihainen jotenkin, koska puhuu äidistä pahaa, mutta sinä voit kyllä silti rakastaa äitiä ihan yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka isä ei niin tee.

Onko sinulla ystäviä? Koita saada heiltä tukea tilanteeseesi. Plus neuvolasta. Hirmuisesti voimia sinulle!
 
Koita jaksaa - lapsi kasvaa koko ajan ja eräänä päivänä hän kykenee näkemään asiat myös toiselta kantilta. Meillä ero oli todella hankalaa :( En koskaan halunnut sekoittaa lapsia aikuisten välisiin sotkuihin ja isä taas yritti sitä koko ajan. On jopa kertoja joilloin menin hakeman lapsia isältään (isä asui muualla ja minä hoidin kuskaamiset edestakaisin sillä isällä ei ollut autoa) ja mennessäni 100km:n päähän isä ilmoitti, että ei anna lapsia. Lapset itkivät etteivät lähde ja minä jouduin ottamaan ne mukaani puoliväkisin kauhean taistelun jälkeen. Tottakai halusivat olla isällään sillä siellä oltiin pellossa, ei tarvinnut noudattaa sääntöjä jne. Tunsin itseni maailman paskimmaksi äidiksi ja tunsin tarpovani uppoavassa suossa. Silti en antanut periksi, pidin säännöt ja rakastin lapsiani.
Nyt tilanne on muuttunut, lapset ovat jo isoja ja jossain kouluvaiheessa rupesivat itse miettimään nähtyjä asioita - ovatko tapahtuneet olleetkin toisin. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja ja elämä on tasaisen mukavaa :D Isää en ole ikinä lapsilleni haukkunut sillä haluan heidän muodostavan itse mielipiteensä asioista. Välit isään ja hänen uuteen puolisoonsa ovat erittäin hyvät.

Muista, että työ palkitaan joskus. Ole rehellinen, vastuunsakantava, välillä tiukkakin ja rakastava vanhempi lapsellesi. Pidä kiinni säännöistä, älä arvostele lapsesi isää tämän kuullen sillä se vain sekoittaa pienen lapsen elämää. Jonain päivänä hän ymmärtää ja osaa arvostaa sinua enemmmän kuin uskotkaan :) Tsemppiä!
 
miksi sä annat sen ex miehen vaikuttaa suhun noin? rakastatko häntä vielä? uskomatonta, nyt et anna sen ukon puheiden haitata! ja kyllä 6vuotiaan kanssa voi puhua jo ihan hyvin! mä puhun 4vuotiaan kanssa. vai rakastaako miehesi sua vielä ja sä olet se jättäjä->ukko purkaa katkeruuttaan noin?

sä voit sanoa sille sun lapsellesi että on väärin kun isä puhuu ikävästi äidistä,eikä niin saa tehdä, mutta voi sitte sanoa että isällä on pahaolla ja purkaa tällä tavalla pahaaoloaan vaikka olisi fiksumpaa keksiä toinen keino,eikä näin saisi tehdä kun siitä tulee pahamieli.

ps.ei ole makohtaista kokemusta,mun ex mies hoitaa lapsen just niin hyvin kuin minäkin! pitää rajat,eikä puhu ikäviä minusta. ja hoitaa 50/50! taatusti pesee lapsen hampaat yms :) ikävä että kaikilla lapsilla ei ole yhtä hyvää isää.
 
Käykää vielä lastenvalvojalla tai perheneuvolassa juttelemassa. Lapsi tarvitsee säännöllisyyttä ja rutiineja. Muutoin alkaa perästä kuulua koulussakin. Jos voisitte tuoda yhteen kasvatusperiaatteitanne jonkun neutraalin välittäjän kautta, niin se olisi lapselle kaikkein parhaaksi.

Varmasti molempien pitää tehdä joustoja ja tarkastella omaa toimintatapaansa. Selvästi sinä olet jo alkanut ajatella omaasi, kun mietit jaksatko enää olla hyvä äiti. Kuten joku sanoikin, se jos mikä on hyvän äidin merkki :)
 

Yhteistyössä