olen väsynyt

[Sydänjää]

En tiedä mikä mua vaivaa,tuntuu pahalta.Mulla on kaikki asiat hyvin,vaan mielenterveys koettelee...olen masentunut ja ahdistunut ,syönyt siihen lääkkeitä monta vuotta,vaan tuntuu että kaikki on syvemmällä,en tiedä voinko auttaa itseäni?
En oikein osaa elää elämääni nauttien,olen kadottanut sen tunteen vaikka rakastan miestäni ja pieniä lapsiani enemmän kuin mitään!Tuntuu että aina asiat vain menevät ohitseni ja en saa niistä kiinni,on tyhjä olo ja ihmettelen itseäni.
Menetin parhaan ystäväni monien vuosien rikkaan ystävyyden jälkeen lopullisesti,en saa häntä elämääni takaisin vaikka kuinka katuisin tekojani ja päätöksiäni.Tämä on vaikuttanut todella paljon minuun ja mielenterveyteeni.
Mulla on ollut paljon kavereitä ja olen ystävystynyt vaan aina ihmissuhteeni katoavat,en ymmärrä mitä teen väärin vai tapaanko vääränlaisia ihmisiä?
Pelkään että elämäni menee ohitseni yksinäisenä,turhaan omaa itseäni tutkiskellen.En ymmärrä ihmisiä,pidän monista kuitenkin vaan tunnen ettei musta pidetä vaikken ole veemäinen tms.ehken ole mielenkiintoinen ihminen vaikka olenkin nähnyt ja kokenut paljon!Ikävöin unissani jatkuvasti lapsuuttani ja huoletonta elämää.Pelkään etten ole riittävän kelvollinen äiti,olen sentään etuoikeutettu olemaan äiti lapsilleni,tuntuu vain etten saa mitään aikaiseksi.Päivät ja kuukaudet kuluvat samanlaisina epätäydellisinä ristiriitoineen itseni kanssa,on vaikeaa olla itseni kanssa.Mikä mua riivaa?Pelkään kuolemaa,tapaturmia ja yksinäisyyttä on vaikeaa nauttia siitä mitä mulla on,kaikkea ihanaa...
Tällä hetkellä mulla on kamala ikävä mun ainoata,ensimmäistä tosiystävääni jonka menetin!En tunne tarvetta käydä terapiassa,olen kokeillut ja en saa sieltä apua.Tahtoisin vain ystävän/ystäviä,sellaisia jotka ovat vierelläni kun heitä tarvitsen.Itse olisin ainakin hyvä ystävä,vaikka itsetuntoni onkin nollassa.
Pelkään myös aikaa jolloin pikkuiseni lähtevät kouluun,miten he pärjäävät tässä julmassa maailmassa,kokevatko he yhtä suurta yksinäisyyttä tämän kaiken keskellä vai lenko joku erakko sielu,aina levoton?
Kukaan ei ikinä ole päässyt sisimpääni paitsi tämä menettämäni ystävä,jota en tapaa enää tässä elämässä.Todella lohdullista :'(

 

[Et ole ainoa]

Minulle käy ihan samoin. Ystävät katoavat. En ole kenellekään ystävälleni koskaan halunnut mitään pahaa, en puhu pahaa tai juorua selän takana, en toivo pahaa, haluaisin kuunnella ja auttaa. Syynä yksinäisyyteen pidän itseni kohdalla sitä, että en jaksa pitää yhteyttä, elämä on liian raskasta. On lapset, kotityöt jne enkä jaksa pitää mitään yhteyttä, ja toiset taas suuttuvat siitä, että ei soita ja kysele kuulumisia.

Ehkä sinä olet tavannut vääränlaisia ihmisiä. Ehkä vedät puoleesi tietynlaisia ihmisiä.
Oliko sinulla oikeasti jotain kaduttavaa ystävän menetyksen suhteen? Teitkö jotain väärin, vai oliko tuo alunperinkään oikea ystävä?

 

[Sydänjää]

Oliko sinulla oikeasti jotain kaduttavaa ystävän menetyksen suhteen? Teitkö jotain väärin, vai oliko tuo alunperinkään oikea ystävä?[/quote]

Kyllä.Loppuajan kohtelin häntä idioottina itsestäänselvyytenä ja en omistanut aikaani tarpeeksi hänen jutuilleen,oli kaikenlaisia uusia ihmissuhteita ilmassa,ei ollut aikaa hänelle ja hänen murheilleen :'( Tajusin tilanteen vasta kun oli liian myöhäistä.Kadun syvästi itsekkyyttäni ja tunnekylmyyttäni.
Hän oli juuri oikeanlainen ystävä,aina kuuntelemassa ja mukana monessa.
Ei puhunut pahaa selän takana eikä juoruillut.

 

[hömppö]

Eikö asiaa voi korjata? Voisitko lähestyä tätä ystävää ja pyytää anteeksi?

 

[Ultramariini]

Tunnistin osasta tekstitäsi palan itseäni. Ainakin siltä osin, että välillä elämää valuu sormien välistä, eikä siitä saa otetta.
Sitä yrittää elää hetkessä, tässä ja nyt ja samaanaikaan kuljettaa päässänsä valtavaa painolastia joka estää olemasta tässä ja nyt läsnä lapsilleen, läsnä itsellesi.

Minulta on elämässä kadonnut monta ihmistä, olen menettänyt heidät elämälle. Mutta kaikkia ihmisiä, ei ole vaikka kuinka rakkaita ystäviä olisivatkin- tarkoitettu edes kulkemaan siinä rinnalla kaikenaikaa. Joskus väistämättä vaan ihmiset jäävät, se on haikeaa ja surullista.

Toivon sulle kykyä uskaltaa päästää irti ajatusten kahleista.

Ja niitä ystäviä voi löytää uusiakin, ketään ihmistä ei voi toinen tietenkään korvata. Mutta halusin vain sanoa, että jopa tälläiselta palstalta voi kohdata
ihmisen, jonka kanssa voi ystävystyä-

vaikka vaan virtuaalisestikin aluksi- mutta sekin on kanava kohdata toinen. =)