Oletko elättänyt itse itsesi aikuisiällä?

[mietin vaan]

Pohdin tällaista asiaa... Olen nyt 30-vuotias ja täysikäisestä lähtien elättänyt itseni ilman vanhempien apua. Eli olen ollut töissä aina, 17-vuotiaasta lähtien (välillä toki saanut opintotukea, kun olen opiskellut, mutta silloinkin työskennellyt samaan aikaan.)

Laskut olen aina saanut maksettua, ajokortin olen maksanut itse ja kaikki muutkin hankinnat. Tuntuu vaan siltä, että olen aika harvinainen, sillä monet tuttavani saavat EDELLEEN rahaa tai tukea vanhemmiltaan. Monet vanhemmat esimerkiksi maksavat opiskeluajalla aikuisille lapsilleen "tukea", ostavat ruokaa tai vaatteita, antavat auton käyttöön, jopa perheellisille aikuisille ihmisille! Yksi tuttuni jopa asuu vanhempiensa omistamassa omakotitalossa kahden lapsensa kanssa, maksamatta mitään asumisestaan... tai ehkä jotain nimellistä, pientä korvausta tyyliin 100 euroa kuussa.

Tämä on mielestäni hämmästyttävää. Tunnen ylpeyttä siitä, että olen välillä selvinnyt tiukoistakin tilanteista omin neuvoin, enkä tarvinnut apua keneltäkään ja olen aina ollut valmis tarttumaan työhön kuin työhön, en ole ajatellut, että joku työ olisi sellaista "paskaduunia", etten voisi sitä tehdä. Monet vanhempien tukemat taas tuntuvat vaativan kaiken, osa on esimerkiksi opiskellut kulttuurialalle, ja eivät suostu tekemään mitään tavallista perus duunarihommaa, vaan elävät mieluummin satunnaisilla pätkätöillä ja vanhempien avustuksella...

Eikö tämä ole hiukan outoa. Mihin on jäänyt ihmisiltä ylpeys siitä, että on aikuinen ja elättää ise itsensä? Onko kaikki nykyään liian helppoa?

 

["vieras1"]

Äiti haluaa välillä antaa "bensarahaa" kun käydään siellä. Eli joku satanen tai pari tulee muutaman kerran vuodessa ehkä. Ja lapsille se tykkää ostella joskus vaatteita. Että en mä tiedä, itse koen elättäväni itseni mutta joku toinen voi olla eri mieltä.

 

[hhmm]

Mies on elättäny mut 21 v saakka

 

[vieras_]

Mäkin olen käynyt töissä jo nuorena, enkä ole saanut rahaa tms. vanhemmilta. Opiskeluaikana toki opintotukea ja äitiyslomalla/vanhempainvapaalla tukea. Opintolainaa olen joutunut ottamaan elämiseen. Joskus nuorempana tunsin kateutta tiettyjä kavereitani kohtaan, kun näillä oli paremmat tukiverkot. Nykyään en usko tilanteen olevan kovinkaan erilainen välillämme. Ja on mulla aina ollut samankaltaisiakin ystäviä. Kyllä aika moni pyrkii elättämään itse itsensä.

 

[Lispetti]

Mitään apua en ole koskaan saanut. Itse olen joka pennini vääntänyt.
Kelalta olen saanut aikoinaan äitiyspäivärahat ja nykyään lapsilisät.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Minustakin tuntuu moraalittomalta vastaanottaa rahaa vanhemmilta, tai oikeastaan keneltäkään. Itse se on leipäraha tienattava.

Mutta nyt jo painin tilanteessa, jossa mietin; kuinka osaan olla jämpti omille lapsilleni, ettei lähde avokätisyys lapasesta.

"Pummit" ovat kasvatuksen tulos. Eivät he osaa edes ajatella, että itse tehdyllä rahalla olisi arvoa sen kummemin, kuin saadulla.

 

[minun mielipiteeni]

Meitä on monta, itse en myöskään ole saanut yhtään rahaa sitten sen jälkeen kun muutin pois ollessani 17v. Harvoin sitä ennenkään sain rahaa sillä meillä ei sitä ollut. Joskus olen vipannut vanhemmille kaljarahaa sen jälkeen kun olen muuttanut pois. Aika avuttomia tuntuu monet ikäiseni olevan, kun oletetaan että joku kertoo tai auttaa. Mitään ei osata tehdä itse eikä mitään arvosteta. Minua ei kukaan koskaan auttanut missään. Olen ollut kateellinen, mutta nyt olen päässyt siitä yli. Olen myös päässyt yli siitä näennäisestä ylpeydestä että "olen parempi koska pärjään itse". Tottakai sitä pärjää kun on pakko, mutta ei ole sen parempi tie kun avun saaminenkaan. Se että pääsee elämässä joskus helpommalla ei ole häpeä. Ei kaikkien tarvitse kärsiä vaan jotta "ymmärtäisi paremmin elämää". Toivon että kaikilla olisi taloudellisesti ja muutenkin auttavaiset ja tukevat vanhemmat.

 

["vieras."]

Itse olen itseni elättänyt. Tosin olen hoitovapaalla ollut monta vuotta, mutta silti ei voi sanoa, että mies on elättänyt. Olen maksanut oman osuuteni laskuista omilla rahoilla.

Vanhemmiltani saadaan joululahja rahana ja antavat myös lasten joulu- ja syntymäpäivälahjat rahana.

Olen ihmeissäni, kun työpaikalla on 50-60 vuotiaita äitejä, joilla usein tulee pyyntöjä tekstiviestinä 20+ lapsilta, että siirrä tilille rahaa. Baarissa yks viikonloppu oli 50 vuotias työkaverini ja hälllä oli 26v poika myös siellä. Poika pyysi äitinsä pankkikorttia, jotta voi käydä rahaa tililtä, kun omat loppu ja äiti antoi kortin ja tunnusnumeron. Olin vähän hämilläni.

Itse olen 34v ja ikinä en ole pyytänyt vanhemmiltani rahaa. En edes teini-ikäisenä.

 

[vm 1977]

Minäkin olen itse elättänyt itseni,18v muutin vuokralle,maksoin ajokorttini ja kävin töissä.

 

["nykynuori"]

menkää vuokratöihin ja olkaa töissä esim 8pvä/kk niin alkaa jo miettimään kuinka itse itsensä elättää. kova on yritys itsensä elättämiseen, mutta ei ole duunarin arki enää sitä kuin aikaisemmin. Lähinnä lainoja tulee porukoilta otettua

 

["Mona"]

Olen saanut taloudellista tukea ja saan edelleen vanhemmiltani. Samoin mieheni. Pärjättäisi ilman apua, bruttotulot vajaa 7000€ kuussa. Mutta jos vanhemmat haluaa auttaa ja saan sen avulla arkeen vähän luksusta tai ulkomaanmatkan niin miksi ihmeessä kieltäytyisin. Toivottavasti voin joskus auttaa omia lapsiani samoin.

 

[juuu]

No, se on miten sen ajattelee. Olen tehnyt kesät työtä 15v alkaen ja esim opiskeluajat kokonaan. Ollut valmistumisesta asti vakituinen työsuhde. En ole koskaan käynyt työkkärissä. MUTTA siltikin saan rahaavanhemmiltani niin paljon kuin voi verottomana saada. Heille se on järkevää omaisuuden siirtoa ilman perintöverojen maksua. Laskekoon kuka tahansa sen avustukseksi, tueksi tai miksi tahansa

 

["Sivusta seuraaja"]

Itse olen elänyt omillani 17-vuotiaasta asti. Olen kyllä saanut vanhemmiltani pientä tukea esim. kun äitini työskentelee ruokatehtaalla niin sieltä tuonut ruokaa tms. Mutta nyt kysyisinkin (en tiedä onko ihan tähän ketjuun) että onko oikein että 28-v veljeni asuu vanhemmillani ilman mitään vuokranmaksuja, ruokamaksuja yms.? Asunut koko ikänsä. Välillä "asunut" tyttöystävillään, kuitenkin osoite ollut kokoajan vanhemmillani. Ja ilmeisemmin saa tukea myös rahallisesti. Mitä voisin asialle tehdä vai voinko tehdä yhtään mitään...

 

[apua saanut]

Mä sain koko opiskeluajan tukea vanhemmiltani,maksoivat asunnon vuokran ja antoivat hiukan käyttörahaa. Lisäksi sain auton lapsuudenkotoa muuttaessani. Naimisissa miehen kanssa ollessamme ovat ostaneet meille uuden isomman auton,ja mahdollistaneet käydä useammin matkoilla. Eli ollaan saatu vanhemmilta paljon avustusta aikuisiällä. En minä ole huudellut vanhempieni avusta, mutta en todellakaan sitä häpeäkään. Itse olen myös opiskelujen päätyttyä, äitiyslomia lukuunottamatta, työskennellyt koko ajan. Joka penniä ei ole tarvinnut laskea,se on helpottanut paljon,ja toivon voivani auttaa samointavoin omia lapsiani.

 

[Snessi]

Niinpä. On se hyvä, että on vanhemmat auttamassa, mutta on outoa jos sitä oikein vaaditaan. Minullekin loppui se rahan antaminen 18-vuotiaana ja hyvin olen pärjännyt

 

[ei nyt ihan]

En ole aina, työkkäri ja vanhemmat ovat olleet auttamassa

 

[v-i-e-r-a-s]

En. Yhteiskunta elättää hyvin. Tyhmä olisin, jos töihin menisin, kun näinkin pärjää. Omaisuuttakin on kertynyt laittamatta tikkua ristiin (iso perintö).

 

[N.O]

Itse olen itseni elättänyt ja lapset miehen kanssa yhdessä. Mulla pienituloiset vanhemmat (johtuen isän sairaudesta) . Joskus ostaavat lapsille esim haalarit tms synttärilahjaksi tai joululahjaksi.

Mies on kanssa aina elättänyt itsensä aivan itse vaikka vanhemmillaan monen miljoonan omaisuus. Eivätkä osta meidään lapsillekkaan mitään, eikä tarvitsekkaan.

 

[Silti vielä nuori]

Olen keskivertoa varakkaammasta perheestä ja lapsista nuorin. Tietysti kun vanhemmilla riittää rahaa he haluavat auttaa varsinkin jos on tiukkaa. Itse en pysty käymään töissä, sillä käyn kahta koulua samaan aikaan, mikä tarkoittaa n. 8-20-30 koulupäiviä. Minä ainakin kokisin asian vähän outona jos on mistä antaa mutta silti ravintolalaskuakaan ei voisi tarjota lapselleen.

Itse näytän kiitollisuuteni apuna. Autan kun ehdin ja varsinkin kun vanhuuden höperyys iskee niin en pistä vanhempia laitoksiin vaan pidän tilanteen mukaan huolta heistä itse tai valitsen hyvän, pienen vanhainkodin ja vierailen usein. Tajuan kuinka onnellinen minun kuuluu olla antelijaista vanhemmista ja olenkin kiitollinen. Kotoa ei ole ikinä puuttunut rakkauttakaan (ihan oikeaa, ettei joku tule nyt pätemään mistään materialismirakkaushömpötyksistä).

Saanen vielä huomauttaa että vaikka tulen varakkaasta perheestä, olen työskennellyt kesät 15-vuotiaasta asti ja nykyäänkin heti kun toinen kouluista sulkeutuu aloitan työt. Meillä on myös opetettu vastuuta ja ahkeruutta, eikä kaikkea ole tarjottu kultalusikalla. Eikä kaikkea mitä on pyydetty ole tuotu tarjottimella eteen. Nuorenakin omista säästöistäni maksoin "turhat" menot, kuten shoppailut ja ulkonasyömiset kavereiden kanssa. En saanut mitään satasen kuukausirahaa, vaikka varmaan oli riittänyt rahkeet.

Mutta hirveä arvostus niille, jotka ovat päässeet jaloilleen yksinäänkin ja tulevat toimeen pelkästään omillaan! Mutta se ei tarkoita että olette jotenkin "aikuisempia" tai "parempia" kuin muut, jotka saavat vanhemmiltaan avustusta. Yleensä törmää enemmän niihin "olen niin itsenäinen ja omavarainen" ylpeilijöihin, jotka juuri kulkevat nenä pystyssä.

Moni minullekkin on sanonut, ettei edes tiennyt että tulen normaalia varakkaammasta perheestä, koska en näe tarvettä kirjoittaa sitä otsaani.

 

[Mythago]

Pääsääntöisesti kyllä. Olen saanut opintotukea muutaman vuoden ajan, sairauspäivärahaa n 6kk ajan, sekä aikuiskoulutustukea 18kk. Olen 40 eli olen ehtinyt töissäkin olemaan. Vanhempani antavat joskus rahaa lahjaksi jouluna tai syntymäpäivänä, mutta eivät avusta säännöllisesti.

 

[BootyPeppi]

Meillä koko yhteisö huolehtii toinen toisistaan. Mielestäni jokaisella on hyvä olla turvaverkko aina ympärillä varmuudeksi. Tokihan hoidan omat asiani mutta yhteisö ei jätä yksin.
Mutta jokainen toimii niin kuin tahtoo omassa elämässään. Mikä toimii toisella ei toimi toisella.

 

[Miuski harmailee]

Mun vanhemmat ovat olleet ihan perusduunareita ja elämä on ollut aina taistelua tilipäivästä tilipäivään. Asuvat edelleen vuokralla (tosin enemmän isäni jääräpäisyydestä johtuen). Mun opiskelua ei oo koskaan arvostettu, vain työntekoa. Olenkin ekassa kesätyössä ollut 13-vuotiaana ja lukion ekalta iltaisin ja viikonloppuisin myös. Äiti maksoi oppikirjat, mut itse hankin vaatteeni. 18v täytettyäni maksoin asumisesta kotiin. Kun lähdin opiskelemaan, otin opintolainaa neljänä vuonna. Viimeisenä opiskeluvuonna asuin jo mieheni kanssa, joten lainaa en enää tarvinnut. Töitä oon tehnyt tietty koko ajan. Vanhemmiltani olen opiskeluaikaan saanut ruokapussin silloin tällöin. Rahallista apua en*käytännössä koskaan. Nyt äitini laittaa silloin tällöin pienen summan rahaa urheilevan tyttäremme tilille (harrastus maksaa n.5000 €/vuodessa), mutta ei mitenkään säännöllisesti.
Sen tämä elämä on tehnyt, etten koskaan ole pystynyt jäämään hoitovapalle lasten ollessa pieniä, sillä aina on ollut tunne, että itsensä pitää elättää. Miehen kanssa on omat rahat vaikka toki yhteisesti menoja maksetaan.

 

[hallittu kaaos]

Olen saanut myös taloudellista apua vanhemmiltani (ei mitään suuria summia vaan jotain kymppejä silloin tällöin lähinnä ja osan olen maksanut takaisinkin jos ovat huolineet) enkä koe siitä mitään alemmuuskomplekseja. Oletan että omatkin lapset sitten huolivat/tarvitsevat aikuistumisen kynnyksellä myös taloudellista apua meiltä. Isoin apu vanhemmiltani on kuitenkin ollut henkinen tuki ja hoitoapu ymv. Ja kyllä tunnen rahan arvon vaikka apua olen joskus saanutkin.

 

["vieeras"]

Koen elättäneeni itseni- toki yhteiskunnan tuella. Vanhempani olivat nuoria ja rahat tiukalla, lukioikäisestä lähtien olen opiskelujen ohessa käynyt töissä. Pois muutin 19-vuotiaana, jonka jälkeen en ole kummempia rahallisia avustuksia saanut- toki apua kylläkin. Kai muuttoavun, remonttiavun, kakkujen leipomisen juhliin ja nykyään säännöllisen lapsenhoitoavun voi myös laskea avustukseksi, vaikkei varsinainen raha liikukaan. Nykyään vanhempieni rahatilanne on parempi, kun kaikki lapset ovat muuttaneet kotoa ja ostavat lapselleni vaatteita, mm. talvihaalarin tänä vuonna.

 

[Vaimo-Rakas]

Aloitin työnteon 14-vuotiaana, en ole ollut päivääkään työttömänä. Myös opintojen ohessa elätin itseni tekemällä töitä vapaa-ajat.
Arvostan työntekoa ja olen opiskellut itselleni hyväpalkkaisen ammatin.
Olen varakkaasta perheestä ja vanhempani ovat tukeneet niin minua kuin sisarustani rahallisesti. Laskuni ja ruokani olen maksanut itse ja omakotitaloa varten meillä on aivan normaali laina. Kuitenkin olen saanut vanhemmiltani ennakkoperintöä ja lahjoituksena olemme saaneet jokainen perheenjäsen sen summan rahaa jonka verottomana voi tietyin väliajoin lahjoittaa. Nämä rahat ovat menneet säästöön ja käyneet mm. matkoilla jne.

Emme todellakaan loisi vaan meillä on molemmilla työpaikat mieheni kanssa ja valtion tuilla emme ole koskaan elelleet. Vanhempien tuilla kylläkin. Olemme paljon puhuneet vanhempieni kanssa näistä lahjoituksista, olen useasti kieltäytynyt ottamasta rahaa vastaan kun ovat olleet tarjoamassa. Silti kuitenkin tietyt varainsiirrot on järkevämpää ja edullisempaa tehdä jo elinaikanaa kun perintöä on joskus tulossa reippaasti.
En minä häpeile tätä asiaa mutta en huutelekaan live-elämässä monelle.

Takuuvarmaa on se että me tulemme säästämään lapsillemme rahaa siten että esim. ensiasunnot, ajokortit ja sellaiset tulemme kustantamaan ja lapset saavat stressittä opiskella kunnon ammatit itselleen. Laitamme tämän "onnen" kiertämään siis.
Pröystäillä ei mutta mielestäni siinä ei ole mitään väärääkään, jos varoja on joka tapauksessa niin miksei niitä siirtäisi nuorille lapsilleen jo aiemmin, silloin kun tarve on suurempi kuin vaikka 50-60-vuotiaalla varttuneella lapsella?

 

[spring aqua]

Aloitin työnteon 14-vuotiaana, en ole ollut päivääkään työttömänä. Myös opintojen ohessa elätin itseni tekemällä töitä vapaa-ajat.

...asuen vanhempiesi sinulle ostamassa asunnossa.

Oikeasti, miksi näiden kaiken ilmaiseksi saaneiden pitää tulla tällaisiin ketjuihin? Tai jos tulee, niin esim. VR olisi voinut vaan vastata rehellisesti, että en ole elättänyt täysin itseäni aikuisiälläkään.