Oletko sinut avoliitossa ?

[:(]

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 14 vuotta, 2 lasta. Minä haluaisin kovasti naimisiin, mies ei. Hänen mielestään olemme perhe ilman naimisiin menoakin ja että naimisiin menolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. No, minua tuo ajattelu on alkanut risoa jo niin että välillä olen jopa miettinyt eroa.... En tietenkään aio perhettä hajoittaa kun kaikki muut asiat on kohdallaan. Järkisyytkään ei auta, meillä on keskinäinen testamentti ja muutenkin tulevaisuus turvattu.
Tsempatkaapa nyt että saisin tuon naimisiin meno ajatuksen pois mielestä

 

[mies]

Ehkä sinulla on suurempikin kriisi menossa ja puet sen sinun torjunnaksi. Sinun toivettasi ei nyt kuunnella. Mutta kai sekin on tosiasia, että nainen haaveilee kauniista häistä, joissa hän on keskipisteenä. Jos sinä joudut niistä luopumaan, niin kai sinulla on oikeus olla surullinen ja surusta ei pääse kuin suremalla; eroamalla kärsit vieläkin suuremman surun?
Voimia Sinulle.

 

[ap]

Kiitos, olipa ihana viesti. Olen tätä miettinyt itsekin että ehkä todellakin käyn jotain kriisiä läpi ja se purkaantuu tällä tavalla. Eli antaa ajan kulua

Ehkä sinulla on suurempikin kriisi menossa ja puet sen sinun torjunnaksi. Sinun toivettasi ei nyt kuunnella. Mutta kai sekin on tosiasia, että nainen haaveilee kauniista häistä, joissa hän on keskipisteenä. Jos sinä joudut niistä luopumaan, niin kai sinulla on oikeus olla surullinen ja surusta ei pääse kuin suremalla; eroamalla kärsit vieläkin suuremman surun?
Voimia Sinulle.

 

[Meikämaija]

Vaikka rakkaus ei ole riippuvainen häistä tai muistakaan riiteistä, on naimisiinmenolla hyvin suuri vaikutus juridisesti. Keskinäinen testamentti avopuolisoiden välillä turvaa kyllä osittain, mutta ottakaa huomioon, että avopuoliso maksaa perintöveroa raskaimman mukaan, kuten kuka tahansa ulkopuolinen. Jos omaisuus on sen kaltaista, että irtorahaa ei ole, vaikeuksiin se johtaa jälkeenjääneen. Lapset saavat aina oman osansa, heidän osuutensa turvataan laissa. Myös monessa elämänaikaisessa asiassa avopuoliso on ulkopuolinen viranomaisten silmissä. Samoin suvusta löytyy kyllä ainakin joku, joka muistaa tuon seikan aina (ja myös mainita siitä) vaikka puolisot kuinka olisivatkin yhtä perhettä.

Juuri tuo "ulkopuolinen", ei omainen, on seikka, joka alitajunnassa tekee olon epävarmaksi. Miksi ihminen, joka on ollut valmis yhteisiin lapsiin ei halua ottaa toista virallisesti puolisokseen? Kyllä se sisintä loukkaisi, minulla ainakin.

En usko, että kyseessä on niin heppoinen asia, kuin häiden keskipisteenä olo, syvemmät arvot ovat kyseessä.

 

[sisso]

Voisiko miehesi yrittää ajatella asiaa näin:
teillä on yhteisiä lapsia, miehesi on kaiketi tunnustanut lapset omikseen,
teillä on yhteinen elämä, avioliitto on tavallaan puolison tunnustaminen omakseen.

 

[sisso lisää]

Lisäys edelliseen,
ovathan lapsetkin miehen lapsia ihan isyyttä tunnustamatta, ja niin olette tekin perhe ilman avioliittoa, mutta kyllä kummallakin toimella on suuri juridinen ja yhteiskunnallinen vaikutus.

 

[ap]

Kiitos sissolle ja meikämaijalle. Puhutte ihan asiaa ja näitä samoja asioita olen yrittänyt ihan asiallisesti miehelleni sanoakin, mutta kun ei. Eikä kyse ole edes siitä että naimisiin meno olisi hänelle yhdentekevää vaan hän on todellakin täysin vastaan koko ajatusta. Olen ehdottanut maistraattia kun ajattelin että kyse olisi vain niistä isoista juhlista joita hän karttaa mutta eipä niin ollutkaan.
Mutta kaikista ikävintä tässä ehkä on se kaikkien "ulkopuolisten", kavereiden , sukulaisten ym. kyselyt koskas ne häät ja sitten mieheni mukaanlukien vitsailevat ja laskevat leikkiä asialla, eikä kukaan varmaan edes ymmärrä että tällä hetkellä se asia on tosi arka paikka minulle.

 

[sisso]

Ikävältä kuulostaa tosiaan, varsinkin tuo muiden mukana vitsailu aiheesta. Voi olla, että miehelläsi on jotenkin kyynistynyt kuva avioliitosta "ero tulee kuitenkin" -tyyliin. Totuus on, että avoeroja on paljon enemmän kuin avioeroja.

Avioliitto vain yksinkertaisesti on helpoin tapa yhteiskunnallisessa mielessä toimia perheyksikkönä. Minulle tärkeää oli naimisiinmennessä (10 v. yhdessäolon jälkeen, tavattiin tosi nuorina) nimenomaan toinen toisensa lähiomaiseksi tuleminen.

 

[ap]

Tätä se varmaankin on. Mieheni äiti on kaksi kertaa eronnut ja tuttavapiirissäkin eroja on ollut. Mutta silti mielestäni voisi ainakin yrittää päästä menneisyyden haamuista eroon.
Kihloihin mentiin aikoinaan vuoden yhdessäolon jälkeen ( mieheni aloitteesta ) joten vähän hassulle tuntuu.
Mutta mikä vaihtoehto...... kun ei erotakaan ihan heti haluaisi......

Ikävältä kuulostaa tosiaan, varsinkin tuo muiden mukana vitsailu aiheesta. Voi olla, että miehelläsi on jotenkin kyynistynyt kuva avioliitosta "ero tulee kuitenkin" -tyyliin. Totuus on, että avoeroja on paljon enemmän kuin avioeroja.

Avioliitto vain yksinkertaisesti on helpoin tapa yhteiskunnallisessa mielessä toimia perheyksikkönä. Minulle tärkeää oli naimisiinmennessä (10 v. yhdessäolon jälkeen, tavattiin tosi nuorina) nimenomaan toinen toisensa lähiomaiseksi tuleminen.

 

[Pii]

Hei kohtalotoveri
tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Me myös 14 vuotta yhdessä, mutta ei yhteisiä lapsia molemmilla yksi oma edellisistä suhteista. Minä haluaisin naimisiin, mies vastaa aina , että kyllä me joskus mennään...Minä olen eronnut, mieheni ei ole koskaan naimississa ollut, ainostaan avoliitossa ja siinäkin vain 3 vuotta. Luentavaa olisi jos minä vastustaisin jo kerran eronneena, että en halua ottaa uutta riskiä. Miksi nykymiehet ovat niin sitoutumiskammoisia? Mitä te pelkäätte?

Olen myöskin yrittänyt perustella näillä taloudellisilla seikoilla, lesken oikeuksilla yms, mutta mitään ei tapahdu.
Olenkin miettinyt, että haluaako hän pitää takaoven auki, jos vaikka parempi vaihtoehto ilmestyisi näkyviin.

Naimisiin meno ei todellakaan suhdetta miksikään muuta, eikä suhteessamme ole mitään vikaa päin vastoin kaikki on tosi hyvin, mutta minulle naimisiin meno on tärkeä asia. Isoja häitäkään en halua, ennemmin panostaisin(taloudelliset sijoitukset) häämatkaan.

Ero on käynyt minunkin mielessä, enkä pode mitään kriisiä!

 

[ninniin]

Minun mieheni haluaa naimisiin, mutta minä epäröin. Ihmissuhde on niin herkkä, ja pelkään että mitä mies tekee kun olen "virallisesti" hänen. Olenko sitten saavutettu etu? Tuleeko minusta sitten se jolle voi kitistä ja huutaa ja v-tuilla.
Nyt on asiat niin hyvin, että miksi keikuttaa venettä?
Lisäksi, epäilin häntä pettämisestä ja siitä minun on toivuttava. Päätin että jos naimisiin mennään, vaihdan sukunimen. Mutta onko minusta sihen? tunnenko mieheni jo viiden vuoden jälkeen niiin hyvin, että tiedän mitä edustan kun kannan hänen nimeään.
Toisaalta tiedän, että jos en nyt luota , tai päätä antaa kaikkeani suhteelle eli mennä naimisiin, niin mitä se tekee suhteelle?
Puoliksi ei voi olla, joskus on päätettävä onko toinen minulle se oikea. jos jää kellumaan, niin mikään ei edisty.

 

[myös avovaimo]

"Mutta mikä vaihtoehto...... kun ei erotakaan ihan heti haluaisi...... "

"Mutta kaikista ikävintä tässä ehkä on se kaikkien "ulkopuolisten", kavereiden , sukulaisten ym. kyselyt koskas ne häät ja sitten mieheni mukaanlukien vitsailevat ja laskevat leikkiä asialla"

Mielestäni et halua naimisiin oikeista syistä. Ei kai sen takia mennä naimisiin kun ystävät utelevat tai vitsailevat! Lisäksi tuo "ero-kortin" mukaan otto, ei ole oikein kiristää toista uhkailemalla erolla!

Aina ei kaikkea saa ja aikuisuuteen kuuluu kestää se, että kaikki ei mene niinkuin itse toivoo. Miltä susta tuntuis jos miehesi haluaisi sinun tekevän jotain vastoin tahtoasi ja uhkailisi erolla kun sinua ei asia haluta? Tuntuisiko häät hienolta jos saisit pakotettua miehen vastoin tahtoaan liittoon?

Ole nyt vaan onnellinen parisuhteesta joka ilmeisesti on hyvä, äläkä puhu naimisiin menosta. Voihan se olla, että mies jossain vaiheessa tahtoo samaa kuin sinä.

Voittehan keskustella myös kompromissista, esimerkiks järjestää hienot juhlat 15- vuotits taipaleen kunniaksi, niissä vaihdatte vaikkapa symboliikka ketjuja tai sormuksia.

 

[Tintti]

Miten ihmeessä olette kihloissa, jos kerran naimisiinmeno on täysin poissuljettu vaihtoehto? Eikös kihlaus perinteisesti ole "lupaus avioliitosta"? Mitähän miehesi on sitten kokenut luvanneensa???

 

[Katkera]

Samassa tilanteessa olen ja ymmärrän kantasi täysin. Ihmiset tekevät uteluineen asiasta vielä pahemman ja yritän naureskella mukana, tyyliin mikäs kiire tässä on (ollaan oltu vuosia avoliitossa jne.) Minusta avioliitto on nimenomaan sitoutumista ja ihmettelen mieheni sitoutumiskammoa. En tiedä onko liian voimakas sana, mutta tavallaan häpeän tilannettani, itse hinkuaisin naimisiin, mutta mies ei halua. Ainakin olen oppinut, etten ikinä tiedustele avoparilta naimisiin menosta (ei ole myöskään tapanani sinkuilta kysellä seurustelusta tai lapsettomilta lapsista). Joo, on arka asia mullekin.

 

[Ninni]

Olen myös ollut vastaavassa tilanteessa. Olemme olleet 7 vuotta yhdessä, asuneetkin jo 5 vuotta, yhteisiä lapsia ei ole (kummallakin on edellisistä liitoista), yhteinen talo, mutta ei naimisiin millään. Olen yrittänyt selittää asiaa sillä, että asia on minulle tärkeä. Minä en koe olevani sitoutunut toiseen jos en ole naimisissa. Typerää, mutta näin se vain on. Noh, ei ollut selityksillä mitään vaikutusta ja minä olin ihan oikeasti jo eroamassa, koska koin että minun tunteillani ei ole mitään merkitystä. Kautta rantain kyselin mieheltä yhteisen talomme jakamisesta ja siitä, että kun meillä ei ole tehty edes testamenttia ja mitä jos toinen kuolee (mukavat exät saavat osansa omaisuudestamme) jne. Sain seuraavana päivänä meilin, että pitäisikö meidän miettiä sitä päivää...niin että syksyllä olemme menossa vihille
Tsemppiä teillekin

 

[niinniin]

Ap: sano olenko yhtään oikeassa tässä:

Otaksun, että ehkä sittenkin homma kiikastaa aika paljon siitä tosiasiasta, että mies on niin jyrkästi päättänyt ettei halua naimisiin.

Sehän tarkoittaa sitä, että hän on päättänyt asian ilman sinua, yksin, ikäänkuin parisuhteen yhteiset asiat olisivat vain jommankumman omia päätöksiä, sensijaan että ne olisivat yhteisiä.

Oikeassa demokratiassahan kaikkia osapuolia kuullaan, asiaa tutkitaan ja tehdään selvitys sekä hyvistä ja huonoista puolista. Ja tuossa naimisiinmenoasiassa jos missä on kaksi puolta, eikä kumpikaan voi olla "oikeassa" tai "väärässä". Tuossa nyt näyttää siltä kuin miehesi ei edes antaisi minkäänlaista ymmärrystä näkökulmallesi.

Luulenpa, että jos miehesi kerrankin istuisi alas ja myöntelisi, vähän ilmaisisi ymmärtävänsä mistä sinun mielipiteesi rakentuvat, niin se olisi jo puoli ruokaa.

Puhumattakaan, että hän laittaisi kerrankin sinut etusijalle, ja suostuisi jopa tekemään jotain mikä sinulle on tärkeää. Ehkä hänen itsetunnossaan on jotain vikaa, koska niin kovasti joutuu suojelemaan omia mielipiteitään, ja olemaan niin jyrkkä.

 

[hohhoijaa teitä ;-/]

"Noh, ei ollut selityksillä mitään vaikutusta ja minä olin ihan oikeasti jo eroamassa, koska koin että minun tunteillani ei ole mitään merkitystä."

Ja taas yksi joka on valmis eroamaan moisesta syystä! Eikös miehesi tunteilla ole mitään merkitystä?

Myös nimim. "katkera", ei kai miehesi VOI olla sitoutumiskammoinen, kun kerta avoliitossa elätte? Vai onko ja elääkö hän kanssasi vaan kippakämpässä, ilman sitoumuksia?

 

[huuhhuuh]

Hohhoijaalle:

Olet sinäkin kyllä aika hakoteillä. Jos minä olisin yksinäinen nainen, olisi varmasti monia mielipiteitä, ja monia asioita joista kuvittelee voivansa joustaa.

Mutta kuten sanottu, asiassa voi olla kyse myös toisen kunnioittamisesta.
Ehkä varsinainen "syy" ei olekaan mikään papin aamen, tai joku vihkiloitsu, vaan tunneasia. Miten ap kuvaili miehensä sanomisia asiaan:

"Hänen mielestään olemme perhe ilman naimisiin menoakin ja että naimisiin menolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa."

osoittaa kyllä että mies kuvittelee että hänen mielipiteensä ovat jotenkin kyseenalaistamattomissa, ja sellainen asenna ei sovi parisuhteeseen. Hänhän suorastaan tuntuu ääneen halveksivan vaimon ajatusta, ja siten myös häntä itseään.
Asiat voivat olla pieniä, mutta ne kertovat paljon.
Kuten se, että katsooko mies minua silmiin kun puhun, vai väänteleekö käsiään ja muljauttelee silmiään. Pikkujuttu! Joo! Mutta mietipä miten pienillä asioilla kuitenkin voi ilmaista aika paljon. Esm. sanattomasti "puhu vaan , minä en sinusta piittaa" "Olisitpa jo hiljaa" jne.
Kannattaa panna merkille noita sanattomia viestejä, ja kuinka niiden huomioimattomuus aiheuttaa pitkässä juoksussa niin paljon mielipahaa, että kohta pienikin korsi katkaisee kamelin selän.

 

[hohhoijaa]

Eikös miehen tunteilla ole mitään väliä? Mikä tekee naisen halun tärkeämmäksi kuin miehen? Missä on naisen kunnioitus miestään kohtaan? Tästä on kyse!

En voisi kuvitellakaan meneväni naimisiin jos toinen ei ole siinä 100% mukana.

 

[hohhoijaalle]

En tarkoittanut sitä.
Miehen näkökulma ei ole sen tärkeämpi kuin vaimonkaan, mutta mietipä mitä eroa on tavalla ilmaista asiat.

Jos toinen sanoo: "Ei tule kuuloonkaan. Tuo koko idea on niin turha ja tarpeeton, että sillä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. En suostu tähän ikinä ja julistan keskustelun päättyneeksi tästä asiasta."

Tai jos toinen sanoo" Ahaa. No, mitäs mieltä sinä sitten olet. Kerro tarkemmin. En voi luvata että muutan mieltäni, mutta kuulisin silti mielelläni ajatuksesi. Ymmärrän, juu. No, voihan sen noinkin ajatella ja tavallaan olet oikeassa..mutta olen ehkä silti vielä sitä mieltä, että:"

???

Ja kumpikohan useimmiten, mies vai nainen käyttää ensimmäistä lähestymistapaa, ja mitkähän mahtaa olla seuraukset, käytti sitä kumpi tahansa?

 

[kun]

Ensimmäinen vaihtoehto on sen ihmisen käyttämä tapa, joka pitää itseään toisen yläpuolisena, auktoriteettina, aina-oikeassa painukaa muut helvettiin.
Toista tapaa taas kutsutaan K E S K U S T E L Uksi.

 

[hohhoijaa]

Näissä kekusteluissa on mainittu, että liitto on muuten hyvä. Eli oletan, että keskustuyhteys toimii. Mm ap:n mies kokee olevansa perheessä ja rakastunut ilman aamentakin. Ap:ta taasen risoo moinen ajattelu. Tulee mieleen, että onko syynä kiihkeälle tahtomiselle se, että nainen haluaa sanoa mikä on oikein. Onko ap perustellut haluaan mitenkään? Myös tämä, että ollaan valmita jopa eroon, jos ei tahtoa saada läpi, onko miehellä ehkä aavistus, että jatkossakin kiristetään eroasialla, kiristyksen kohde vain muuttuu?

 

[Ninni]

Ei tietenkään miehen tunteet ole minulle vähempiarvoisia, mutta kun asia ei ole hänelle tärkeä (hän on itse sanonut) niin miksi minun pitäisi ajatella samoin? Ei minulle ole tärkeää, että ostetaanko meille uusi auto, mutta jos se miehelleni on tärkeä asia, niin sitten minä hyväksyn asian. Okei, huono vertaus, mutta pointti tuli varmaankin selväksi. Ja meillä on myös muut asiat (esim adoptio) kiinni naimisiinmenosta...

Kyse on mielestäni nimenomaan siitä, että toisen arvoja ei kunnioiteta, vaan niiden yli kävellään. Parisuhteessa PITÄÄ osata tehdä kompromisseja. Minun mieheni ei suostunut edes kihlautumaan kanssani ja kyllä, me elämme aika erillämme vaikka asummekin samassa (yhteisessä) talossa. Esim. minulla on omat rahat, kuten hänellä; meillä on omat menomme, joihin toinen ei puutu ja myös lapset hoidamme aikalailla kumpikin omamme. En siis ole sysännyt hänelle "varaisän" vastuuta, koska se ei ole hänen tehtävänsä, vaan hän on minun kumppanini. ja miksi näin? Koska emme ole naimisissa, emmekä sitoutuneet toisiimme. En tietenkään halua enkä voi pakottaa toista kihloihin ja vihille, mutta eikö meidän arvomaailmamme ole silloin liian kaukana toisistaan, että yhteiselämäkään onnistuisi? Mutta niinkuin sanoi, puolisoni itse ehdotti vihille menemistä, kun älysi, että asia on oikeasti minulle tärkeä..

 

[Guest]

Ninni, jos asia olisi toisinpäin, niin, että sinä et haluaisi mennä naimisiin, menisitkö kuitenkin toisen mieliksi?

 

[Kysyn]

Vielä Ninni, kuinka niin exät saisivat kuolemantapauksessa osuuden omaisuudesta?