"Olisit miettinyt aikaisemmin" - parisuhteesta

[omanihan on täydellinen...]

Tiedättehän, kun välillä tuntuu käsittämättömältä, minkälaisten ihmisten kanssa jotkut menevät naimisiin, tekevät lapsia jne. Omasta mielestä näyttää ihan selvältä, että toi juttu ei ainakaan voi kestää tai että tuosta tulee varmasti ongelmia myöhemmin. Täällä palstallakin siihen törmää jatkuvasti.

Mies katoaa ryyppyreissuille joka viikonloppu, pari menee naimisiin ja hankkii lapsen. Vuoden päästä nainen valittelee, kun mies juo eikä ota vastuuta. Ulkopuolisen silmin tilanne vaikuttaa käsittämättömältä eikä yhtään yllätä.

tai

Mies on alusta asti äkkipikainen, suuttuu helposti, heittelee tavaroita jne. Vuoden päästä mies käy käsiksi. Merkit oli ihan selvät, mutta huomasiko nainen itse sitä?

tai

Seksi ei ole koskaan oikein toiminut, mies on ollut melko vähän seksuaalinen ja nainen pärjäillyt sitten ilman. Muutaman vuoden päästä nainen löytää itsensä salasuhteesta. Yllätys?

tai

Miehellä on luottotiedot menneet menneisyydessä. Muutaman vuoden kuluttua paljastuu, että mies on kerännyt salaa velkaa, piilotellut laskuja ja perhe on konkurssin partaalla. Niinpä tietysti.

Ja samat voisi olla sukupuolet toisinkinpäin, mutta lähdetään nyt tästä naisnäkökulmasta.

Kuinka sokea sitä on sitten oman parisuhteensa tuollaisille asioille? Jos tämä oma homma menee vuosien päästä pieleen, niin tajuaako sitä sitten jonkun tuollaisen jutun omasta parisuhteestaan?

Mun nykyinen parisuhde on nimittäin upea, mies on mitä parhain ja tuntuu niin selvältä, että ollaan yhdessä aina. Mitäs mä en ole tajunnut?

Minkä suhteen itse olette mielestänne tarkkoja ja toisaalta mitkä "riskin merkit" olette valmiita sivuuttamaan? Onko teillä sellaisia kokemuksia, että jälkikäteen on miettinyt, että olisihan toi nyt pitänyt tajuta jo aikaisemmin?

 

[Jehnny Tightlips]

Onhan noita. Toisaalta jotain hasardinpoikasta löytyy jokaisesta, se voi vähän hämätä jos yrittää liian pieniä merkkejä seurailla. Kenellä sitten on oikeankokoinen siivilä, on onnellinen.

 

[Rähinä-Reetta]

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii...

 

[astrolabe]

Min suhteet ovat aiemmin perustuneet järkeen ja ne menneet pahasti metsään. Rakastuminen osui huonoon aikaan ja paikkaan, mutta kiellän silti jyrkästi tavoitteen, että näiden huonojen ennusteiden olisi täytynyt estää tunteeni.

Suuret romanssit syntyvät vaikeuksista. ...ehkä minun pienellä sydämelläni on vielä toivoa?

 

[a.p.]

Onhan noita. Toisaalta jotain hasardinpoikasta löytyy jokaisesta, se voi vähän hämätä jos yrittää liian pieniä merkkejä seurailla. Kenellä sitten on oikeankokoinen siivilä, on onnellinen.

Niinpä, oikeankokoinen siivilä! Jos kaikkeen tarttuu, niin saa kyllä olla yksin. Mutta sitten taas jos antaa selvien riskitekijöiden mennä ohi, niin saa kyllä katsoa peiliin kun jotain käy.

 

[kökköliini]

pakko sanoa tähän että muiden mielestä mun miehessä ei ole mitään hyvää, vanhempani ja sisarukseni ovat aina inhonneet häntä ja vanhempani järkyttyivät tosi paljon kun kerroin meidän menneen naimisiin. eivät puhu asiasta mitenkään. eivätkä ole kertoneet kenellekään tätä häpeää.

 

[a.p.]

Kökköliini, miksi vanhempasi ja sisaruksesi eivät tykkää miehestäsi? Näkevätkö he siinä jotain tuollaisia "uhkia"?

Ja astrolaben viestiin... Jos suhteeseen heittäytyy riskeistä huolimatta, niin pitäisikö sen silloin olla ns. tietoista riskinottoa vai onko ihan ok heittäytyä sinisilmäisesti miettimättä yhtään, mitä voi mahdollisesti seurata siitä kun pariutuu vaikkapa entisen sarjamurhaajan kanssa?

 

[astrolabe]

Ja astrolaben viestiin... Jos suhteeseen heittäytyy riskeistä huolimatta, niin pitäisikö sen silloin olla ns. tietoista riskinottoa vai onko ihan ok heittäytyä sinisilmäisesti miettimättä yhtään, mitä voi mahdollisesti seurata siitä kun pariutuu vaikkapa entisen sarjamurhaajan kanssa?

Ohhoh, en mie nyt ihan tuollaista ainakaan omalla viestilläni meinannut! Enemmän riskiä sydämen puolelle, jos vastarakastuneiden elämäntilanteet ovat vaihtelevat tahoillaan tai on esim. sitoutumiskammoa tai sellaista. En mitään semmottista, että vankilasta miestä hakis.

 

[kökköliini]

Kökköliini, miksi vanhempasi ja sisaruksesi eivät tykkää miehestäsi? Näkevätkö he siinä jotain tuollaisia "uhkia"?

huono nähdä uhkia, jos ei ole mitään syytä. he eivät vain tykkää hänestä koska hänellä on omamielipiteensä eikä hypi isäni pillin mukaan.

 

["vierastus"]

Kun on nuori ja niin rakastunut...

Omalta kohdaltani olen asiaa miettinyt, olin 17v kun tapasin lasteni isän, ei minulla ollut mitään käsitystä mistään varoitusmerkeistä rakastuneena. Vanhempani eivät pitäneet ex miehestäni ja yrittivät saada minut perumaan häät, entistä innokkaammin naimisiin ryntäsin.

Nyt kun olen paljon vanhempi ja viisaampi niin en todellakaan ottaisi ex:n kaltaista miestä.

 

["vieras"]

Ohhoh, en mie nyt ihan tuollaista ainakaan omalla viestilläni meinannut! Enemmän riskiä sydämen puolelle, jos vastarakastuneiden elämäntilanteet ovat vaihtelevat tahoillaan tai on esim. sitoutumiskammoa tai sellaista. En mitään semmottista, että vankilasta miestä hakis.

Miten vaihteleva elämäntilanne (mitä se edes on?) on verranollinen ap:n esittämiin ns. kylmiin faktoihin ja tarkkoihin vaaran merkkeihin.

Usein toimii tämä sääntö: jos läheisesi epäilevät suhteen toimimista, on siinä varmasti jotakin mätää. Itse rakastuneena tai "rakastuneena" ei niitä merkkejä aina huomaa.

 

[broilerinkoipi11]

Noita kyllä löytyy omastakin lähipiiristä. Sitten sitä ajattelee järjellä että ehkä asian omaiset tietää asiansa paremmin ja oikeasti rakastavat ynnä muuta toisiaan. Mutta silti en lopeta miettimästä että "mitä hittoa?"

 

[a.p.]

Ohhoh, en mie nyt ihan tuollaista ainakaan omalla viestilläni meinannut! Enemmän riskiä sydämen puolelle, jos vastarakastuneiden elämäntilanteet ovat vaihtelevat tahoillaan tai on esim. sitoutumiskammoa tai sellaista. En mitään semmottista, että vankilasta miestä hakis.

Ehkä vähän kärjistin, anteeksi. Mutta tosiaan onhan sitoutumiskammokin sellainen varomerkki, että ei pidä ihmetellä, jos muutamankaan vuoden päästä se toinen ei ole valmis sitoutumaan. Toisaalta, moni sitoutumiskammoinen on päässyt siitä ohi. Mutta kannattaako häistä ja lapsista hetinyt haaveilevan kimppaantua sitoutumiskammoisen kanssa? Jos haluaa ottaa sen riskin, että ei koskaan niitä sen miehen kanssa saa tai jos saakin, niin mies karkaa lopulta, niin ok sitten.

 

[a.p.]

[QUOTE="vierastus";25953943]Kun on nuori ja niin rakastunut...

Omalta kohdaltani olen asiaa miettinyt, olin 17v kun tapasin lasteni isän, ei minulla ollut mitään käsitystä mistään varoitusmerkeistä rakastuneena. Vanhempani eivät pitäneet ex miehestäni ja yrittivät saada minut perumaan häät, entistä innokkaammin naimisiin ryntäsin.

Nyt kun olen paljon vanhempi ja viisaampi niin en todellakaan ottaisi ex:n kaltaista miestä.[/QUOTE]

Itsekin exän jälkeen viisastuneena...

Nyt jälkeenpäin mietittynä on ihan selvää, että riskit oli olemassa jo suhteen alkaessa. Aluksi ne viat pystyi lakaista sivuun ja keskittyä siihen mikä meidän välillä oli hyvin. Kun aikaa kului, sitoumukset lisääntyi, sitä vain niin vimmatusti halusi uskoa, että tilanne muuttuu, mies muuttuu, tämä on väliaikaista, se vain voi niin pahoin että käyttäytyy noin jne. No hitto, pahemmaksihan se vain meni ja olipa elämäni paras päätös erota! Jälkeenpäin on miettinyt, että miten sitä katseli niin kauan.

Että ei se helppoa ole juu. Mutta nyt mä kuvittelen tuon suhteen jälkeen viisastuneeni niin paljon, että vastaavaa kaavaa en ainakaan toteuttaisi uudestaan. Suuret luulot itsestäni?

 

["Vieras"]

Meistä ei varmaankaan ainakaan moni mieti, että mitä hittoa nuokin tekee yhdessä. Itse sitä asiaa mietitään sitten siitäkin edestä.

Aika vähän me joistakin puolitutuistamme oikeastaan tiedämme. Ja ihmisillä on tosiaan varsin erilainen sietokyky asioiden suhteen. Jollekin se miehen ryyppyreissuilla käyminen ei ole kuitenkaan se suhteen pahin ongelma.

 

["vierastus"]

Itsekin exän jälkeen viisastuneena...

Nyt jälkeenpäin mietittynä on ihan selvää, että riskit oli olemassa jo suhteen alkaessa. Aluksi ne viat pystyi lakaista sivuun ja keskittyä siihen mikä meidän välillä oli hyvin. Kun aikaa kului, sitoumukset lisääntyi, sitä vain niin vimmatusti halusi uskoa, että tilanne muuttuu, mies muuttuu, tämä on väliaikaista, se vain voi niin pahoin että käyttäytyy noin jne. No hitto, pahemmaksihan se vain meni ja olipa elämäni paras päätös erota! Jälkeenpäin on miettinyt, että miten sitä katseli niin kauan.

Että ei se helppoa ole juu. Mutta nyt mä kuvittelen tuon suhteen jälkeen viisastuneeni niin paljon, että vastaavaa kaavaa en ainakaan toteuttaisi uudestaan. Suuret luulot itsestäni?

Minäkin uskon olevani nykyään jo niin viisas etten samaan lankea kuin nuorena, ei 17v kykene vielä riittävän kypsästi asioita näkemään tai ymmärtämään. Niin kalliit oppirahat minäkin tyhmyydestäni maksoin että syytäkin oli jotain kokemuksesta oppia.

 

["mimmi"]

Mä en ota juoppoa,narsistia,valehtelijaa,hakkaajaa,luottotiedotonta,mielialalääkkeitä syövää miestä. Siinä nyt muutama esimerkki mitä mun siiviläni ei suodata. Mut tuttavillani on juuri tälläsia miehiä ja nyt nää naiset sit valittaa huonosta parisuhteestaan mulle,muu olen päättänyt etten enää kuuntele koska itsepä ovat valintansa tehneet, ei ole mun murheeni.

 

["Emäntä"]

Minulla itselläni on kaksi kunnon suhdetta takana.Eka suhde lähti lähinnä siitä kun netissä tutustumani henkilö tuli kaverini ja minun luokse kylään ja katsomaan minua.Itse olin niin ja näin...kiinnostaako vaiko eikö.Jotain oli mikä ei TÄYSIN kolahtanut.Mies oli mukava.Kämppikseni silloin minulle tuumasi että jos tuo mies vaan mut haluaa ni ihmeessä sen völjyyn.Mä lähin sit siihen suhteeseen sillä mielellä et katotaan mitä tästä tulee.Olkoon tuossa sen mitä on.
Tämä mies oli sairas...hyvin paha narsisti...kietoi minut pauloihinsa hyvin taivatavasti..rupesin odottamaan esikoista...raskauden loppumetreillä kävi ilmi..mies olikin ihan pimee narsisti ja siihen päälle vielä alkoholisti.Kaikki kaverin kaikkosivat elämästäni.Elin narsistin hel*******...Erottiin...palattiin yhteen tuli toinen lapsi...Sillon emme olleet enään yhdessä...TAistelin itseni ja lapseni irti tuosta hullusta...
Lähi piiri ei aluksi uskonut miehen olevan semmonen..mutta...viimesinä vuosina...kaikki tajusivat miehen olevan umpi mätä.Oma äiti ei hyväksynyt miehen toimia...mutta...yritti suhtautua lasten isänä jotenkin tähän mieheen.Lopulta kaikki me pääsimme tästä ihmisestä.(paitsi minä joka kärsin veiläkin monen monen vuoden jälkeen tuon tuhoisan suhteen aikaan saamista peloista!!)
Kukaan ei sulata tuota miestä oikeen piireissä kun kaikki ymmärsivät mistä oli kyse.
Miten oma intuitio ihmisestä pitikin jotenkin paikkaansa...kaverin kannustamana sitten lähin kahtomaan mitä tuo tullessaan,ku ei muutakaa ollut.

Nykyinen ONNELLINEN avioliittoni...vielä 5 vuoden jälkeen olo on kuin vasta rakastuneella. <3´
tutustuimme netissä.Ja siellä aluksi juttelimme pitkiä keskusteluja.Sitten minun ja lasten elämässä kävi ikäviä,menetimme hyvin rakkaan ja läheisen ihmisen.Jonka jälkeen pian tämä nykyinen aviomieheni ehotti että vaikka ei ole maailman parhain ja otollisin ja kannattavin hetki kysyä,mutta hän haluaisi tavata minut ihan kasvotusten.Minä sitten emmin ja emmin...mutta lopulta tuumasin läheisilleni että enhän mä siinä mitään menetä vaikka tämän ihmisen tapaankin.Ja lähdin treffeille hyvin pian tämän läheisen ihmisen kuoleman jälkeen.Olikohan pari viikkoa.
Ensimmäinen silmäys tähän mieheen...ou kaat!Se jysähti...Se ei tuntunut selvältä rakkaudelta mutta...se vaan JYSÄHTI.Menin ihan sekasin...hihitin ja heitin himmeetä juttua...mies vaan ihmetteli ja nauro minulle.Tiesin sisimmässäni että tässä tapahtu jtn ihmeitä.
Ihme se olikin...minä ja lapset saatiin AIVAN mahtavista mahtavin mies elämäämme.Samana iltana kun olimme tavanneet tämän miehen kanssa...mies sitten netissä kirjoitti minulle...että voisimme katsoa mitä tästä tulee. ja mä olin ihan myyty.Olin valmis siihen vaikka elämä ei muuten niin ruusunen ollutkaan ollut siihen asti.
Silloin tuntui kun kääntäisi kirjasta uuden luvun...alkoi minun ja lasten ihana uusi elämä.
Tiesin että en mene hukkaan tämän miehen kanssa.Ja lähipiirikin sen tiedosti nopeasti kun tapasivat tämän miehen.Vaikka menimme kohtuu nopeasti kihloihin ja saatiin lapsia ja ollaan naimisissakin.Mutta silti me ollaa TOSI onnellisesti naimisissa...ja mä toivon todellakin että tää saisi jatku aniin pitkään kun samaan hautaan meidät aikanaan haudattasi.Tämä tuntuukin siltä että en tahtosi elää hetkeäkään ilamn tuota jalat maassa seisovaa miestä.Niin ihanaa persoonaa...
Tätä miestä rakastaa moni minun sukulainen...ja arvostaa hirrrveesti,toisin kun eksääni.Ei niistä oikeen etes mielellään puhuta samassa lausessa.On ne niin kaksi ääripäätä.Vaikka tämä nykynen mies ei lässy olekkaan(sopivasti ) mutta kunnioittaa minua ja rakastaa aidosti ja vilpittömästi.Ymmärtää minua hyvin...tukee ja on turvallinen.Joka päivä mä oon niin kiitollinen tuosta.Ja niin on moni sukulainenki joka tietää eksän...
Eksästä ei oikeen kukaan erityisesti pitänyt...

 

["hmm"]

Jaa'a. Meidän suhteessa varmaan mun matala seksuaalinen halu on sellainen "riski". En pidä ollenkaan mahdottomana että mies joskus pettäisi mua. Ja tavallaan olen jo totutellut siihen ajatukseen, joten se ei varmaankaan tulisi minulle ylläyksenä.

 

[Tönt]

sillon kun on nuori ja rakastunut noi viat ei tunnu niin isolta. sitten kun on yhteisiä vuosia takana ja lapsia ja unettomia öitä niin alkaa ärsyttää kaikki mitä toinen tekee tai ei tee. :kieh:

 

["Emäntä"]

Kyllä joo meilläkin on noita ärsytyksiä,mutta silti tiedämme molemmat sisimmissämme että olemme onnellisia toistemme kanssa. Onnettomia ilman toista.

Nuorena sitä on niin sinisilmäinen eikä tajua heti kaikkea...niin ku joku jo kirjottikin.Lakasee maton alle kaikki viat.Tosin minua viilattiin linssii pahemman kerran ja noin puolenvuoden ajan jaksettiin näytellä täydellistä,mutta...totuus oli jotain karmeeta.Mitä ei toivo kenellekkään.
Siitä onneks viisatuin ja opin paljon.
Nyt osaan tässä suhteessa olla onnellinen pienistäkin ihanista hetkistä.Arvosta todellakin aviomieheni panoksesta perheeseen ja kotiin.Ja minuun itseeni.

Minäkin kalliit oppirahat maksoin.Mutta...jospa sitä loppuelämän osaisi arvostaa pieniä ihania asioita.

 

["Vieras"]

Min suhteet ovat aiemmin perustuneet järkeen ja ne menneet pahasti metsään. Rakastuminen osui huonoon aikaan ja paikkaan, mutta kiellän silti jyrkästi tavoitteen, että näiden huonojen ennusteiden olisi täytynyt estää tunteeni.

Suuret romanssit syntyvät vaikeuksista. ...ehkä minun pienellä sydämelläni on vielä toivoa?

Menikö teillä poikki?

 

[Jehnny Tightlips]

Min suhteet ovat aiemmin perustuneet järkeen ja ne menneet pahasti metsään. Rakastuminen osui huonoon aikaan ja paikkaan, mutta kiellän silti jyrkästi tavoitteen, että näiden huonojen ennusteiden olisi täytynyt estää tunteeni.

Suuret romanssit syntyvät vaikeuksista. ...ehkä minun pienellä sydämelläni on vielä toivoa?

Jotenkin tulkitsin, että aloituksessa tarkoitettiin sellaisia laajemmin elämää pilaavia hasardeja, kuten alkoholismia, väkivaltaa, velkaantumista yms. Ainahan suhteessa on se riski olemassa, että se päättyy.

 

[Keittiönoita]

Rakastuneena katsoo toista ruusunpunaisten lasien läpi eikä näe niitä vikoja. Mulla on muutama tuttu, joka on mennyt parisuhteeseen nopeasti ja jonkin ajan päästä - yleensä ensimmäisen yhteisen lapsen jälkeen - alkanut harmittelemaan, kuinka mies on muuttunut. Tosiasiassa mies ei ole muuttunut millään tavalla. Ne, jotka ovat miehen tunteneet vuosia, jotkut lapsuudesta lähtien, tietävät miehen olleen aina sellainen. Nainen vain alussa sulki silmänsä miehen huonoilta ominaisuuksilta ja näki vain ne hyvät ominaisuudet. Rakastunutta on kuitenkin turha mennä varoittelemaan, ei hän niitä varoituksia usko.

Nuorten kohdalla tuon malttamattomuuden jotenkin ymmärtää, mutta kun samaa tuntuu ilmenevän meillä iäkkäimmilläkin. Musta olisi kiva tutustua johonkin mukavaan mieheen, jonka kanssa voisi käydä leffassa, teatterissa, ravintolassa jne. Ja ehkä joskus jotain enemmänkin. Mutta ei onnistu. Kun tapaan ihan fiksun oloisen miehen, niin jo muutaman viikon päästä mies ilmaisee olevansa rakastunut muhun. Mä lyön heti jarrut pohjaan, koska mies ei todellisuudessa ole rakastunut muhun - koska eihän hän edes tunne mua kunnolla vielä - vaan johonkin haavekuvaan. Mä olen liian vanha jaksaakseni ryhtyä täyttämään kenenkään haavekuvaan perustuvia odotuksia vaan haluan olla oma itseni.

 

["ttt"]

Totta tuo. Mutta niinhän se on että suuren osan meistä on harjoiteltava näitä juttuja ennen kuin oppii. Valitettavasti vaan nuorena sitä äkkiä rakastutaan siihen AJATUKSEEN ikuisesta rakkaudesta ja perheen perustamisesta että se "pesiytymis" vietti korvaa järjen.