Ollakko vai eikö olla....

[AinoElli]

Hei kaikki äipät ja äippätoiveiset tai sitten "muuten-vaan-raskautetut" :wave: - teitä tervehtii uusi palstalainen - 43 wee .

Kysymys 1: Olisiko kenelläkään kokemusta myöhään plussauksesta? Kuukautiseni ovat jo 11 pv myöhässä, eikä kuukeloita kuulu ei näy... Olin 2 vkoa flunssassa just kk-aikataulun molemmin puolin, ja oli myös etovaa oloa. Mitään oireita ei ole enää - no... alavatsaan koskee menkkamaisesti (liekö "Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain?) ja nipistelee jo parin vkon ajan. Rinnat on "syvältä kipeet" - muuten ihan normirukkaset ) - ja kylmää kamalasti, mut talvihan on tulossa - joten se lienee tavanomaista kaikille (kuitenkin saunassa pitää käydä lämmitelemäs joka ilta).
Niin - siis viimeksi eilen testasin S-Marketin testillä - eikä edes haamuviivaa.

Miten ihmeessä saisin selville mahdollisimman nopeasti olenko vaiko en ole?? (työtilanteeni vuoksikin tarvitsisin tietää...

Mulla on tosi surullinen tilanne vaan :ashamed: - miesystäväni on selvästi narsistipiirteinen - tosi ilkeä ja valehtelee mitä tahansa (+halveksii, alistaa henkisesti - sitten sanoo rakastavansa). En siis voi harkita hänen kanssaan asumista - muutenkin olen yrittänyt pysytellä hänestä erossa mahdollisimman paljon. Jos nyt olen raskaana - tiedän pvm:n milloin "raskautus" on tapahtunut - päivä oli useita pviä ennen ovulaatiota, ainakin 5 tai sitten paljon myöhemmin.. (enkä olisi antanut sen tapahtua niin...loppuun saakka) :ashamed:

Mutta: yksin siis joutuisin raskauden ja lapsen hoitelemaan. Vaikka olen suht "vahva" - niin pelkään :ashamed: . Tämä mies (jonka kanssa olen ollut vasta yli vuoden - mutta keväällä vasta paljastui monen monta ilkeää totuutta hänestä - neljän pienehkön lapsen isästä!) ei ota kantaa raskauteeni - sitä kovasti etukäteen toivoi (varmaankin sitoakseen minut?), mutta nyt kun pelkään olevani raskaana - hän ei ole kuulevinaankaan asiasta. Sen sijaan haukkuu arvottomaksi jne ja moittii "itsesäälistäni, joka on kuulemma itsekkyyttä" (kun sanon pelkääväni). Siispä tällaisen miehen kanssa en yhteistä elämää rakenna, en mahdollisesta raskaudestani huolimatta!

Eli kysymys 2: Onko ketään, kuka olisi kokenut yksinäisen raskauden ja lapsen kasvattamisen?

Ikävästä elämäntilanteestani huolimatta olen positiivisella mielellä. Tiedän, että kaikki käy "niin kuin on käydäkseen" - eli kaikesta selviää jotenkin. Jos raskaana olen, lapsen aion pitää - kyllä me pärjäämme =) vauvankin kanssa.

Ihana on lukea teidän muiden tarinoita. Saa lohtua ja jopa alkaa pikkuhiljaa tuntumaan, että olispa sittenkin vauvelo masussa
, vaikka en varta vasten semmoista ajatellutkaan.

 

[Poujou]

Terve!

Kiva, kun kirjoitit tälle palstalle. Täällä ei ole kauhean vilkasta ja on mukavaa huomata uusia palstalaisia täällä.

Minä olen aikoinani jäänyt yh:ksi pienen vauvelin kanssa. Ja siitä selviydyin ihan hyvin. Lapsen isä oli melkoinen pakkaus ja siitä saisi varmaan kokonaisen romaanin kirjoitettua ja juonikin olisi kuin romaanista. Hänelläkin oli ilman muuta narsistisia, poikkeavia piirteitä. Ilman muuta kannattaa miettiä tarkkaan kannattaako tällaisen narsistisen ihmisen kanssa elää.

Tuosta myöhään plussaamisesta mulla ei ole kokemusta, mutta voisit kokeilla haulla. Siitä asiasta on kirjoitettu eli olen lukenut monien myöhään plussanneiden tarinaa.

 

[lutuliini]

Huomenta AinoElli. Aivan kuin olisin vastannut sinulle jo tuolla Perhekerhon sivulla tai jossain. Narsistinen persoonallisuushäiriö taisi olla minunkin esikoiseni isällä. Tuntuu kamalalta sanoa näin, siis asettaa diagnoosia maallikkona toiselle, mutta kaiken lukemani perusteella näin asia lienee. Kävitkö jo Narsistien Uhrien Tuki -sivuilla? Sieltä olen saanut varmuutta omille kuvitelmilleni ja tuntemuksilleni ja nyt kymmenen vuoden jälkeen tunnen olevani vahvoilla narsismin suhteen. Tunnistan ilmiön paremmin ja osaan suojautua. Surullista vain on, ettei tuosta asiasta taida päästä koskaan irti, aina on vähän epäluuloinen ihmisten suhteen. Toisaalta ihmistuntemusantennit päässäni ovat kehittyneet roimasti.

Minä kannoin silloin raskauteni yksin. Hän tiesi, mutta toivoi aborttia, mihin en olisi mennyt mistään hinnasta. Tiesin jo ennen raskauttakin, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Kasvatin lapsen yksin ja selvisin. Rankkaa oli, mutta tänään meillä on hyvä olla.

Just niin Poujou. Näistä kokemuksista saisi kirjan, joka käänteissään vetäisi vertoja parhaimmillekin saippuasarjoille. Yllätystä toisensa perään.

Mä palelen koko ajan (jo ennen testiäkin), sormet ovat kuin jääpalikat ja keittiössä hääräilen ulkotakki päällä.
lutuliini 6+6

 

[AinoElli]

Hei Poujou ja lutuliini - ja kiitos vastauksistanne. Kiva kuulla, että narsismijutuistakin selviää. Ja vieläpä uskaltautuu uskomaan uuteen suhteeseen!
Mun vatsan tilanne on nyt semmoinen, että alkoi valtavat kivut - aivan synnytyskipujen tyyppiset supistukset - todennäköisesti pois tulee, mitä tullakseen.
Helpotus toisaalta, mut täytyy myöntää, että ehdin jo sopeutua "vauvanodotukseen" ja alkoi jo tuntua mukavalta . Kyllä tää ihmismieli on niin kummallinen .

Täytynee etsiä luotettava ja kultainen mies - ja aloittaa nopsasti harjoitukset .
Ehdin jo kertoa mahdollisesta raskaudestani tytölleni - ja hän oli jo niin iloinen asiasta - saisi vihdoin toivomansa sisaruksen.

Iloitako vai itkeä :| . Mutta tämä päivä näyttäköön sen.

Jäänpä tänne seuraamaan teidän muiden odotuksia - tuntuu niin ihanalta lukea odotuksianne =) . Ja väkisinkin täällä tulee vauvakuume!

 

[keijukka]

yksin pärjää ja hae tukea muualta...nyt et tarvis tollasta suheytta jos vielä oot raskaanankin niin jätä ukko heti..oot varmaan sitten onnellinen pikkuisen kans kahestaan ja haet tukea jostain tukiryhmistaym..onnea sulle ja jaksamista