Tehtäköön alkuun selväksi, etten mitenkää arvostele sua! Hienoa, että hoidat lapsesi ja olet järjestänyt asiasi niin, että voit olla kotona. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koska sä yh:na pärjäät, että muutkin pärjäisivät. Esim. mä tunnen kolmen lapsen yh:n, joka on lastensa kanssa kotona ja asuu isossa asunnossa. Käyvät joka vuosi ulkomaanmatkalla, lapset harrastavat, ovat siististi puettuja jne. Isä on kuvioissa, mutta työtön, joten ei osallistu rahallisesti lasten elatukseen. Äiti suunnittelee pakon edessä töihin paluuta kuuden tunnin päivälle - jos ei suostuta irtisanoutuu. Miksi? Hänelle on rahallisesti ihan sama käykö töissä vai ei, koska hän elää yhteiskunnan tuilla. Ja tämä ei ole mikään kritiikki, mieluummin ne tukieurot saavat mennä tälle hyvälle äidille, joka pitää todella hyvää huolta lapsistaan kotona kuin jollekin alkoholisti työnvieroksujalle. Mutta, se ei tarkoita sitä, että "me työssäkäyvät itsemme elättävät" voisimme tehdä samaa. Minun mielestäni lapsieni etu on myös se, että he näkevät, että vanhemmat käyvät töissä kustaantaakseen elämämme. Haluan, että lapseni oppivat työssäkäynnin mallin. Ja kyllä, haluan asua kivassa omistusasunnossa. Ehkä itsekkäistä syistä, mutta kyllä se on myös lapsieni etu. Enkä esim. nyt voi ajatella pelkkää vauvaani, vaan täytyy ottaa huomioon myös 5-vuotiaan tarpeet. Kyllä sydän särkyisi hänellä, jos pitäisi myydä kiva asuntomme ja jättää pihapiirin kaverit, jotta voisin jäädä kotiin. Palaan siis töihin, mietimme parasta ratkaisua mieheni kanssa. Luultavasti anoppi muuttaa ulkomailta meille joksikin aikaa, niin vauva saa olla edelleen kotona.
lapsikohtainenhan se maksu on, ei perhekohtainen.
