Ongelmana äiti

[frisse]

Onko tämä teistä normaalia? Oma äitini touhoaa minun raskauteni kanssa niin, että lukee itsekin näitä neuvolasta saatuja viikkokirjoja jossa kerrotaan mitä raskaudenvaiheissa käydään läpi. Hänen mies kun hänelle on asiasta maininnut, että ihan niin kuin sinä tässä odotattaisit vauvaa niin hän vastaa mutta minähän odotan...
Tämä on jo kolmas kerta kun hän mainitsee että hänestä tuntuu kuin hän odottaisi.
Minua tämä häiritsee suunnattomasti, koska sehän olen minä ja mieheni jotka tässä odottavat, ei hän. Tuntuu kuin hän omisi vauvan suoraan mahastani. Ihan kuin kokemani asiat olisivat hänen...Tämä ei ole yhtään kivaa. Kohta en enää halua kertoa omalle äidilleni tuntemuksistani mitään, koska tunnen menettäväni ne sitä myötä kun kerron...
Onko tämä ihan hullua vai ylireagoinko minä?

 

[*]

Et ylireagoi. Sano asiasta suoraan äidillesi. Jos kerrot kierrellen ja kaarrellen niin on eri juttu meneekö pointtisi jakeluun vai ei.

 

[frisse]

Olen kuitenkin lukenut tästä myötäelämisen raskaudesta ja toisaalta se on siis mahdollista, niin tuntuu sekin väärältä mennä siitä asiasta mainitsemaan. Ei kai se ihminen sille itse mitään voi? En tiedä, arka aihe keskusteltavaksi. Jos se olisi oma mieheni joka tätä kävisi läpi, niin en varmastikaan kokisi tätä siten kuin nyt teen.

 

[Sara]

Kun olin aiemmin raskaana, äitini sai ikäkriisin. Kieltäytyi puhumasta vauvasta, ei koskaan kysellyt miten voin ja huusi ettei hänestä mummua tehdä. Kuulin hänen ensimmäistä kertaa riemuitsevan kun esikoinen syntyi. Toisen kanssa sama juttu ja nyt kun odotan kolmatta ja äiti ei noteeraa sitä mitenkään.. Olen ymmärtänyt että hän ei vaan kestä että olen raskaana. Miksi, sitä en tiedä. Joskus toisten ihmisten huolehtiminen ja hyysääminen ärsyttää, mutta jos sitä ei ole ollenkaan niin ei sekään ole kivaa. En ole koskaan voinut puhua asiasta äidin kanssa, mutta uskon että jos asia rupeaa todella sinua painamaan yritä varovasti. Tärkeintä kuitenkin on että voit hyvin. Luulen kuitenkin että äitisi elää mennyttä sinun kauttasi, On aidosti onnellinen sinun puolestasi. Tsemppiä!

 

[tähti]

Kyllähän äideille lasten elämänvaiheet ovat joskus herkkää seurattavaa, tiedän itse, kun odotan ja samalla vanhin lapsi muuttaa kotoa pois.. Olen yrittänyt muistaa, miltä tuntui haluta itsenäisyyteen ja omaan elämään ja antaa esikoiselle tilaa.
Siispä, jos sinua todella häiritsee äitisi odottaminen, sano se! Me ollaan niin erilaisia, joskus toisen myötäeläminen voi tuntua hyvältä, mutta jos se alkaa häiritä, niin äidilläsikin taitaa olla puurot ja vellit sekaisin... Vaikea lyhyestä selostuksesta päätellä enempää. Odotus on sinun odotuksesi ja jos äidilläsi on vaikka hiukan liikaa omistushaluaan tyttärensä suhteen, niin juuri tässä tilanteessa se tulee herkästi esille.

 

[frisse]

Äidiltäni poistettiin viime kesänä kohtu ja on sen seurauksesta kärsinyt paljon. On ilmeisesti kokenut menettäneensä oman naiseutensa vaikkei sitä sanokaan, niin rivien välistä voi tätäkin havaita. Liekkö sitten minun raskautuminen tuonut muistot hänelle mieleen. Äidilläni on nyt muutenkin kovasti vaivoja ja huolia, niin tuntuu pahalta mennä sitten murskaamaan hänen ehkä ainoa valopilkkunsa, lapsenlapsensa pois hänen unelmistaan. Eihän siinä mitään kun hän sen niin sanoisikin, että se on hänen lapsenlapsensa...mutta sanoa nyt suoraan että minähän odotan. Joskus hän kyllä puhuu mummiksi tulosta. Viimeksi reilu tunti sitten sanoi sen ja minulla olisi ollut ihan hyvä tilaisuus keskustella asiasta enemmän; menin vain taas niin lukkoon, enkä saanutkaan puettua ajatuksiani sanoiksi.

 

[tähti]

Tilanne on kieltämättä vaikea. Voisitko hellävaraisesti korjata, että niin äiti, odotat ensimmäistä lapsenlastasi. Ihanaa että olet innostunut tuleva MUMMO. Ja katsoa sitten minkä reaktion se herättää.

Monella juuri se ensimmäinen raskaus on se, joka herättää ihmeellisiä nukkuvia vaistoja ja tunteita lähipiirissä, niin myös minulla teki silloin joskus. Sain kovasti arvostelelua vanhoilta ihmisiltä, vaikka en tehnyt mitään erikoista. He nyt vaan purkivat omia patoutumiaan menneiltä ajoilta. Pahoitin tietysti mieleni kovasti, ei sitä voinut käsittää kuin vuosien päästä, että mistä oli kyse.

 

[Johku]

Mäkin pelkään kertoa tästä raskaudesta äidilleni... On todella ahdistavaa, kun hän on kärkkynyt lastenlasta jo kauan ja jopa viime kesänä ilmoitti, että kunhan lapsen saan hän ottaa sen omakseen. Että sellasta!

 

[frisse]

Annan asian nyt toistaiseksi mennä ja yritän suhtautua asiaan positiivisesti. Kuten tosiaan mainitsin, niin kyllä hän on maininnut omasta mummiksi tulostaan ja kysynytkin että kumpi hän sitten on, mummi vai mummo.=) Ja puhuttelee minua tulevaksi äidiksi jne. mutta siitä ei tarvitse tosiaan mennä kuin tunti niin sitten puhuu jo omasta odottamisestaan. Ehkä se vähän lieventää minun ahdistustani, että hän kuitenkin välillä antaa minun olla se odottaja. Voihan se olla että tässä on täysin väärinkäsitys päässyt käymään. Voihan se olla että hän odottamisellaan juuri tarkoittaa ensimmäistä lapsenlastaan ja sen näkemistä.

Ei kyllä sekään kivaa olisi, jos oma äiti ei millään lailla asiaan reagoisi, kuten tässä ketjussakin jo mainittiin. Kummallisia on nämä ihmissuhdeasiat. Jotkut aiheet ovat perheenkin kesken täysin tabuja puhuttavaksi. Meilläkin näitä aiheita löytyy useampi ja niistä ei olla tähän päivään mennessä vielä puhuttu vaikka omassa lapsuudessani tapahtuivat. Jokin vain estää sen tapahtumasta...

Kiitos kaikille kommenteistanne, ne olivat tosi tarpeeseen. Yksin kun näitä asioita pohtii, niin sitä tahtoo vain nähdä sen yhden puolen ja märehtii sen ympärillä. Olo on jo huomattavasti parempi ja ahdistus taas taantunut.

 

[frisse]

Voi kauheaa, onko tosiaan suoraan sanonut niin? No ei todellakaan ole mukavan oloista. Ehkä sun tulisi heti samassa yhteydessä kertoa, ettet tule sulattamaan ylijyräämistä ja että lapsi on sinun ja miehesi eikä todellakaan hänen. Vaikeita asioita nämä...
Rohkeutta sulle kertomiseen.

 

[Jeps]

No meilläkin kaikki meni mallikkaasti. Vaikka tuleva anoppi sanoi heti, että me viemme vauvan joka viikonloppu sinne ja tänne, viemme 1-vuotis kuvaan jne jne jne jne.

Mutta ihan käytännön asiat estävät tuollaisen, sitten loppujen lopuksi.

Oma neuvoni on, että ota ihan rauhallisesti. Useimmiten asiat sujuvat aivan mallikkaasti.

Olet myös itse nyt herkistyneempi tuollaiselle.

Loppujen lopuksi, on todella hyvä että lapsella on innokkaat isovanhemmat. Ei isovanhemmat kuitenkaan vauvaanne tule ja vie eikä äitisi ole se ketä on raskaana

Toisaalta et myöskään tavallaan ylireagoi, mutta kannattaa ottaa joka tapauksessa asia niin rauhallisesti, kuin kykenet.

 

[ellinoora]

minulla ongelmana on ennemminin yli-innokas anoppi, oma äitini on onneksi jo nelinkertainen isoäiti, eikä hössötä muutenkaan turhasta.

anoppi esimerkiksi ilmoitti tulevansa koko kesälomansa ajaksi meille, koska vauvan laskettu aika on kesäkuussa. siis arvostan kovasti että hän haluaa auttaa ja varmasti on kiva jos joku on helpottamassa arkea siinä vaiheessa, mutta haluaisin kyllä esimerkiksi olla kotiintulon ja ainakin muutaman päivän ihan kolmistaan uuden tulokkaan kanssa. pitäähän meidänkin saada totutella ajatukseen ja vauvaamme rauhassa.

muutenkin hän tuntuu elävänsä elämäänsä lastensa kautta, suhteellisen nuori leski kun on. toistelee koko ajan miten hänen elämänsä on ihanaa kun lapsilla menee hyvin ja miten teemme hänet onnelliseksi kun hän saa lapsenlapsen. vähän ahdistunut olo siitä tulee, kun toisaalta sitten teemme hänet varmaan todella onnettomaksi jos emme käy kylässä (600km pässsä) tarpeeksi usein tai soittele ym. pitäisi 50v naisella olla vielä muutakin elämää kuin mummius.. en tiedä, toivon tosiaan että kaikki lutviutuu ja hän tulee järkiinsä jossain vaiheessa. aion myös olla kyllä rehellinen omista tunteistani, en ala tekemään myönnytyksiä ihan kaikessa.

 

[äiditön]

Moi!

Ymmärrän, että ikävältä tuntuu. Kantsii puhua avoimesti omista toiveista ja kertoa miltä itsestä asia tuntuu ja pääsette varmasti asiasta jonkinlaiseen sopuun tai kompromissiin. Itse olen menettänyt äitini(syöpä)jolle lapset olivat hänen elämänsä ilo enkä valitettavasti ehtinyt tekemään häntä mummiksi. Myös anoppini on menetetty syövälle ja tunnen suurta surua kun emme voi jakaa raskausasioita heidän kanssaan. Onneksi on kuitenkin rakas sisko

 

[Viivi]

Jos yhtään lohduttaa, et ole yksin ongelmasi kanssa... Kaverin äiti ei voinut pari viikkoa ennen kaverin laskettua aikaa käydä enää edes kaupassa, koska vauva voi syntyä minä hetkenä hyvänsä! Kaveri yritti kyllä vihjailla, että hänhän sinne sairaalaan on menossa, eikä äiti... Mummo kyllä onneksi vähän rauhottui, kun lapsi syntyi.

 

[frisse]

Nyt se sitten jälleen tapahtui kun puhuin äitini kanssa puhelimessa. Sanoi taas että se lapsi on hänen, kuinka hänestä tuntuu että se on hänen oma jne. Sain rohkeuden oikaista hänet ja sanoin, että kyllä se nyt vain on minun ja mieheni. Johon hän sanoi, niin mutta kuitenkin; siinä virtaa minun veri...Johon minä taas että silti, se on minun ja mieheni...
Kauheata jankkaamista mutta sain kun sainkin tuotua omat ajatukseni nyt esille ja tuntui äitinikin sen ymmärtävän, että tämän tyyliset puheet eivät ole soveliaita.
Olen jo huokaissut siitäkin helpotuksesta ettemme asu samalla paikkakunnalla...