Onko arki raskasta kahden pienen kanssa?? Kokemuksia??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "jepulis"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"jepulis"

Vieras
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että arki kahden pienen lapsen kanssa on päivästä päivään vain yhtä kaaosta, esim sen takia, että toinen on vauva ja toinen uhmistuhmis??

Tai sen takia, että lapset villitsevät toisiaan riehumaan ja huonoon kätökseen??

Oletko väsynyt tällaiseen arkeen??

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että yhden lapsen kanssa olisi sittenkin ollut paljon helpompaa kuin näiden kahden lapsen kanssa??

Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta ja/tai samanlaisia tuntemuksia??

Itselläni on vain yksi poika 5-vee, eikä enempää ole tulossa lapsia meidän perheeseen. Mulla on kyllä ystäväpiirissä moniakin sellaisia perheitä, joissa on kaksi pientä lasta, ja aika kaaosmaiselta se heidän perhe-elämänsä on näyttänyt. Monta kertaa on heitä sivusta seuranneena todennut, että on se meidän elämä helppoa heidän arkeensa verrattuna. Ainakin tuntuu helpommalta.

*Monesti tällaisia kommentteja puolustellaan sanomalla, että odottapas vaan, kyllä se useampilapsisten perheiden arki on silloin paljon helpompaa, (kuin yksilapsisen), kun lapset kasvaessaan rupeaa leikkimään enemmän keskenään. (Mutta meneekö se aina niin???)

*Nyt en halua kuulla tällaisia puolusteluja, vaan vastauksia alussa esittämiini kysymyksiin. Keskitytään nyt niihin.

Onko se aina niin, että sisaruksista on sitten kasvettuaan enemmän seuraa toisilleen??

Vai onko kenelläkään käynyt niin, että lapset (vaikka olisivatkin samaa sukupuolta) eivät ole kiinnostuneet yhteisistä ja samoista leikeistä, että esim toinen tytöistä on kiinnostunut prinsessa-ja barbileikeistä ja toinen tytöistä on kiinnostunut ihan erilaisista leikeistä, esim autoista??

Ja miten aikaisin tällaiset persoonallisuuserot on sitten huomattu??

Mielenkiinnosta kuulisin nyt teidän kokemuksianne.;)
 
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että arki kahden pienen lapsen kanssa on päivästä päivään vain yhtä kaaosta, esim sen takia, että toinen on vauva ja toinen uhmistuhmis??

On kaaosta. Esikoisella kamala uhma ja ie kaiken ajan ja energian. Kakkonen rauhallinen ja kiltti. Hänen uhmansa taitaa alkaa sitten, kun esikoisen loppuu. Eli kaaos varmaan tulee jatkumaan.

Tai sen takia, että lapset villitsevät toisiaan riehumaan ja huonoon kätökseen??

Esikoinen hoitaa vielä yksin riehumisen ja huonon käytöksen. Tulevaisuudessa varmasti villitsevät toisiaan.

Oletko väsynyt tällaiseen arkeen??
Olen.

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että yhden lapsen kanssa olisi sittenkin ollut paljon helpompaa kuin näiden kahden lapsen kanssa??

Joskus tuntuu siltä, että varmasti olisi helpompaa, jos pystyisi keskittymään vain yhteen lapseen. Toisaalta lapsista on jo nyt paljon seuraa myös toisilleen, kunhan vain esikoinen jaksaa leikkiä sovussa. Vauva viihtyy huomattavasti paremmin, kun saa seurata esikoisen temmellyksiä.

Väsyttää, vituttaa ja välillä hiukan jopa kaduttaakin pieni ikäero. Mutta kyllä tää tästä vielä joskus helppaa. En mä näitästä silti ikinä luopuisi. :)
 
Meillä on lapset 2v, 4v ja 6v. Silloin kun kuopus oli vauva, siis alle 1v, muistan että kovin raskaalta tuntui arki lasten kanssa ja olin tosi väsynyt. Osaltaan johtui kyllä siitäkin, että oli samaan aikaan menossa remonttia jne muuta ylimääräistä. Nyt nuo jo leikkii keskenään, tälläkin hetkellä rakentelevat sulassa sovussa majaa, joten saan välillä jopa kahvikupillisen juoda rauhassa.

En silti sanoisi, että meillä kaoottista olisi ollut. Koti on ollut aina siisti, kaikkiin sovittuihin menoihin ollaan aina päästy aikataulun mukaisesti, aina on lapsille ollut lämmin kotitekoinen ruoka tarjolla jne. perusasiat kunnossa. Lähinnä raskasta on ollut kiukuttelut, lasten nahistelut ja vauvaikäisen sylissä roikkuminen.
 
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että arki kahden pienen lapsen kanssa on päivästä päivään vain yhtä kaaosta, esim sen takia, että toinen on vauva ja toinen uhmistuhmis??

Ei päivästä päivään, ehkäisin kaaosta vaikka lähtemällä lasten kanssa kylään tai johonkin, missä ei seinät kaadu päälle. Lisäksi esikoisella oli aika helppo uhmisvaihe parivuotiaana, jolloin siskonsa oli vauva.

Tai sen takia, että lapset villitsevät toisiaan riehumaan ja huonoon kätökseen??

Meillä ei lapset ihan tällaista tee, eivät villitse huonoon käytökseen koska siihen puututaan. Joo, kuulostan The Täydelliseltä, mutta ihan totta en tunnista tällaista.

Oletko väsynyt tällaiseen arkeen??

Olen väsähtänyt arkeen kaikissa elämäntilainteissa, sillä tasapaksulla ja samankaltaisella arjella on tapana uuvuttaa minut ennen pitkää. Olen etsinyt siihen aina vaihtoehtoja, kotiäitinä en jäänyt paikalleni makaamaan, ja omiakin juttuja minulla on ollut aina. Yritän ajatella, että arki on kuitenkin tasapaksuudessaankin arvokasta ja sellaista, että sitä tulisi ikävä jos elämään tulisi joku kriisi.

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että yhden lapsen kanssa olisi sittenkin ollut paljon helpompaa kuin näiden kahden lapsen kanssa??

On, monta kertaa. Ja monesti otinkin vain esikoisen mukaan johonkin, tai vain vauvan. Se vähän helpotti.

Onko se aina niin, että sisaruksista on sitten kasvettuaan enemmän seuraa toisilleen??

Ei välttämättä, riippuu niin paljon lasten persoonista ja ikäerostakin. Itse en tähän ajatukseen kyllä tuudittautuisi, niin paljon olen nähnyt rikkinäisiä sisarussuhteita.

Tuli mieleen, että se ajottain näyttää varmasti kaaokselta, varsinkin ns. siirtymätilanteissa. Kun kahdella lapsella on molemmilla joku väsyriehu päällä ja yrität heitä pukea vaikka lasten synttäreiltä kotiin, niin kyllähän se näyttää ja välillä onkin aikamoista :D Mutta ei meillä ainakaan jatkuvasti tapella, riehuta huonolla tavalla tai olla tukkanuottasilla muuten vaan.
 
Kun nuorimmainen oli vauva, oli isommat sisarukset 2v, 3v ja kaksi eskaria. Elämä oli todella kaaosta jossa ainoat asiat mitä ehdin tekemään oli hoitaa lapsia. Siis vaihtaa vaippaa, estää suurimmat tapaturmat ja syöttää lapsia. Valmisruokaan siirryttiin nopeasti ja kotiruokaa sai vain kun miehellä oli vapaata. Ulkoistimme myös siivouksen. Kaupassa kävin yksin kerran viikossa jonka jälkeen olin lasten kanssa metsässä yksin. Kotimme siis on syrjässä. Monesti istuin vessassa ja itkin. Nyt kun nuorin on kaksi, vanhemmat koulussa ja minä töissä jolloin lapset ovat kaikki hoidossa, on elämä jo ihan kivaa ja lapsista on seuraa toisilleen. Monesti he pelailee porukassa ja viihtyvät "keskenään". Tappeluakin on, mutta en niin hirveästi niihin puutu ellei homma mene fyysiseksi.
 
On se välillä rankkaa kun kaksi 3-vuotiasta nahistelee, eskari kiukkuaa omiaan ja pari teiniä näyttää ruttusta naamaa, mutta ei tämä nyt liian rankkaa ole. Entäs ne hetket, kun koko perhe ahtautuu sohvaan katsomaan elokuvaa tai ulkoilee pihalla. Teinit auttaa pienempiä mäessä ja nauttivat itsekin "leikkimisestä", mihin eivät välttämättä alkaisi, jos olisivat perheen ainokaiset.
Tää on elämää.....
 
On päiviä jotka tuntui kaaokselta etenki ku miehellä oli semmonen työ että matkusteli pitkin aasiaa ja olin yksin kotona lasten kanssa. Meillä siis on kolme poikaa vuoden ikäeroilla. Nyt lapset siis on 11 12 13 ja iltatähtenä 1v rinsessa. Meillä se meni hyvin et pojat oli parhaita kavereita kunhan kaikilta meni uhmaikä ohi. Muistan vieläkin että kaikilla oli 2v aika rajua menoa mut sen jlk ihan oikeesti ni oli kaikki kivasti. Varsinki ulkoleikit oli parhaita, ei paljon äitin tarttenu viihdyttää! Vähän kyl jännittää alkava murrosikä mutta tällä hetkellä meil on ainaki kolme lupaavaa miehenalkua. Nyt tytön kanssa vähän harmittaa ettei voida enää hälle ikäistään kaveria tehdä kun kohtu jouduttiin poistamaan mutta onneks meil on noi pojat hyviä viihdyttäjiä. Jokainen tyylillään.
 
Kolme pienokaista, yksi erityislapsi. En koe arkea kaaoksena, enkä raskaana, enkä vaihtaisi pienempään lapsilukuun. Lapset tykkäävät tehdä asioita sekä porukassa että yksin ja onhan se jo tässä vaiheessa, kun esikoinen on koululainen, helppoa kun voi pyytää häntä auttamaan kuopusta eri asioissa.

Elämä olisi erilaista yhden lapsen kanssa, mutta jos olisin halunnut sellaista elämää olisin valinnut sen.
 
Ei ollut raskasta. Ihanan lunkia, kun sen otti niin. Elämäni mukavimmat vuodet. Meillä oli vauva ja 2v. Arki sujui omalla painollaan. Mun mielipiteeseen varmasti vaikuttaa se, että lapsemme ovat olleet aina erittäin hyviä nukkumaan ja ekana vuonna ei sairastettu oikeastaan mitään. Mulla oli rankempaa yhden lapsen kanssa. En jotenkin osannut olla äiti. Koin, että olis pitänyt koko ajan viihdyttää ja olla viriketoimisto. Tokan aikaan tajusin, että se on ohikiitävä hetki elämässä ja perusarki riittää pienille.
 
Ei se ole jatkuvaa kaaosta. Kahden pienen kanssa voi olla hankalampaa kyläillä jossain missä on paljon särkyvää alatasoilla. Onhan kuitenkin yhden sijasta kaksi valvottavaa. Joskus he saattavat tapella kumpi pääsee syliin taikka kumpi vie enemmän syliä, mutta nuo ovat varsin pieniä asioita. Oma asenne ratkaisee.
 

Yhteistyössä