Onko kahden lapsen kanssa "helpompaa" kuin yhden?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Minävain"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Minävain"

Vieras
Tarkoitan siis, että muuttuuko vanhemmuus rennommaksi ja kaikki ei ehkä ole niin ehdotonta kun on enemmän kuin yksi lapsi? En oikein osaa pukea sanoiksi mitä tarkoitan mutta ehkä joku ymmärtää asian ytimen, toivottavasti :)
 
No,en mä ainakaan ole kokenu ett useamman kans ois vaikeampaa. Se nyt niin riippuu ihmisestä,toisilla vaikeampaa sen yhen kans,kun taas toisella ei ole edes viiden kans.. Meillä nyt 3 lasta ja 4. raskaus aika loppusuoralla. Useammasta lapsesta on seuraako toisilleen. Kyllä mä väitän,että rennompaa se ainakin on,kun on jo kokemusta.
 
On, meillä on kaksi hyvin pienellä ikäerolla ja kyllä väitän ette helpompaa on - kun vertaa ystäviin joilla on vain se yksi lapsi. Ihan jo siksi että leikkivät keskenään eikä vanhempien tarvitse olla ainainen "virike"-kone. Kahden kanssa on helppo vielä ottaa lapsi kohtaistakin aikaa. Toinen jää vaikka kotiin isän kanssa ja toinen lähtee minun kanssa kauppaan/hoplopiin tms. Ja sama toki toisinkin päin tehdään. Vuorotellen.
 
no riippuu tosiaan varmaan ihmisestä,mä olin yhden kanssa tosi tarkka kaikesta ja murehdin millon mistäkin.lapsi ei pienenä viihtynyt YHTÄÄN itsekseen,ja se oli joskus rankkaa. kahden kanssa osasin ottaa rennommin ja lapsista oli paljon seuraa toisilleen,joka todella yllätti.siis se että ei tarvinnutkaan kokoajan viihdyttää pientä vaan isoveli teki sen enemmän kun mielellään,ja itselle jäi aikaa syödä rauhassa aamupala jne.nyt meillä onkin jo kolme pientä,ja täytyy sanoa ettei ainakaan meillä ole sen vaikeampaa nyt kun yhden tai kahden kanssa..kyse taitaa olla pitkälti omasta asenteesta,ja kyvystä organisoida asioita.
 
Se riippuu ihmisestä. Mulle on sama onko 1 vai 3. Kahden ekan ikäero on 4 vuotta joten olen ollut pitkään yhden lapsen äitiki. Oma asenne on se mikä ratkaisee. Minun asenne on, että melkeinpä kaikkea saa kokeilla kuhan ei ole vaaraksi itselle tai muille. Vanhemmuus ei ole muuttunut mitenkään toisen tai kolmannenkaan jälkeen. Kaverini taas sanoi, että hän hieman rentoutunu toisen lapsen jälkeen, muttei ole kuitenkaant
 
Karkas.. Niin kaverini sanoi ettei hän pääse siihen miten mie toimin omieni kanssa. Toiset siis pystyy rentoutumaan ja toisille taas samat huolet ja murheet ohjaavat toimintaa ja vaikka haluaisiki ottaa löysemmin niin ei siihen välttämättä kykene.
 
On ja ei. Toisaalta on vaikeampaa, kun on kaksi syötettävää, puettavaa, syliteltävää, kiukkuilijaa ym. ym. Toisaalta on sata kertaa helpompaa. Esim. silloin kun isompi on mummolassa yökylässä, pienempi konttaa ja taapertelee perässäni ihan koko ajan ja roikkuu lahkeessa. En saa mitään tehtyä. Esikoisen ollessa kotona toihuilee pienempi hänen leikeissä mukana ja itse saan rauhassa siivottua, tehtyä ruokaa tm.Uskon että tuosta kun vähän kasvaa, niin helpommaksi vaan menee.
 
On ja ei. Toisaalta on vaikeampaa, kun on kaksi syötettävää, puettavaa, syliteltävää, kiukkuilijaa ym. ym. Toisaalta on sata kertaa helpompaa. Esim. silloin kun isompi on mummolassa yökylässä, pienempi konttaa ja taapertelee perässäni ihan koko ajan ja roikkuu lahkeessa. En saa mitään tehtyä. Esikoisen ollessa kotona toihuilee pienempi hänen leikeissä mukana ja itse saan rauhassa siivottua, tehtyä ruokaa tm.Uskon että tuosta kun vähän kasvaa, niin helpommaksi vaan menee.

Jep, just näin.

Pyykkiä jne. on tuplasti, peppuja pitää pyyhkiä ja pestä kaksinverroin. Puettavaa on kahdelle, kun ulos lähdetään jne.

Mutta aamuisin saan nukkua pidempään, koska lapset viihtyvät keskenään leikkimässä toisen makuuhuoneessa jopa reilun tunnin herättyään. Muutenkin heistä on iloa ja seuraa ja myös apua toisilleen. Voin pyytääkin isompaa, että käytkö kurkkaa, mitä pikkuveli tekee olkkarissa jne. jos itse teen keittiössä ruokaa.

Eli on apua, mutta myös lisää työtä. On helpompaa ja toisaalta ei.
 
On, meillä on kaksi hyvin pienellä ikäerolla ja kyllä väitän ette helpompaa on - kun vertaa ystäviin joilla on vain se yksi lapsi. Ihan jo siksi että leikkivät keskenään eikä vanhempien tarvitse olla ainainen "virike"-kone. Kahden kanssa on helppo vielä ottaa lapsi kohtaistakin aikaa. Toinen jää vaikka kotiin isän kanssa ja toinen lähtee minun kanssa kauppaan/hoplopiin tms. Ja sama toki toisinkin päin tehdään. Vuorotellen.

Meillä myös on kaksi lasta pienellä numerolla, mutta minusta olisi helpompi jos olisi vain yksi. Meidän tytöt eivät leiki keskenään vaan lähinnä tappelevat. On todella voimia vievää toimia kahden mini-ihmisen erotuomarina aamusta iltaan.
 
[QUOTE="jooh";27608434]meillä on neljä lasta joista yksi on ihan pieni vauva vielä ja sanon, että minulla on helpompaa nyt kuin silloin kun minulla oli vain yksi lapsi.[/QUOTE]

Samoin! Tutuilla, joilla on yksi lapsi...ihmettelen välillä sitä kauheaa stressaamista! ;)
 
Minusta ainakin tuntuu siltä, että mitä enemmän niitä lapsia siellä jaloissa pyörii, sitä välinpitämättömimmäksi vanhemmat muuttuvat. Siis silleen, että just annetaan lasten touhuta keskenään ja eikä niitä vahdita enää kunnolla. :O

Elkää nyt vetäkö herneitä nekkuun, mutta olen niin monet eri perheet tavannut, joissa näin menetellään. Ja kieltämättä itsekin toisinaan siihen syyllistyn ja sitten huomaan, että esim. nuorempi on piirrellyt seinään (jos vanhempi ei juorua kovaäänisesti toisen touhuista)
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Riippuu vanhemmasta ja lapsistakin. Itselläni esikoinen oli helppo vauva ja taapero. En omasta mielestäni stressannut turhia ja arki oli leppoisaa.

Seuraava lapsi taas oli hyvin vaativa, joten en pidä sitä kahden pienen arkea mitenkään helpompana tai rennompana vaikka joistain asioista saikin tinkiä vaatimustasoa yms.
 
Mun mielestä sanonta: "Parasta mitä voit lapsellesi antaa on sisko tai veli" pitää ihan paikkansa.

Muuttui rennommaksi, ja mikä sen ihanampaa kun katsoa niitä kahta pientä kulkemassa käsikädessä, tai puolustamassa toisiaan:D

Ensimmäisen kohdalla harjoitellaan ja toinen menee jo rutiinilla:)

ai kamala kun meinaa iskeä vauvakuume:D
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
Tavallaan kyllä, tavallaan ei.

Vanhemmuus itsessään tuntuu helpommalta ja ehdottomia mielipiteitä ei oikeastaan juurikaan ole.
Tuplasti hommaa on kylläkin, välillä aikaa on vaikea jakaa molempien kesken.

Ikäero on avainasemassa lasten keskenään viihtymisen suhteen, mutta toivoakseni noista 5 vuoden erolla olevista on pitkässä juoksussa toisilleen enemmän iloa kuin harmia... =)
 
Minusta ainakin tuntuu siltä, että mitä enemmän niitä lapsia siellä jaloissa pyörii, sitä välinpitämättömimmäksi vanhemmat muuttuvat. Siis silleen, että just annetaan lasten touhuta keskenään ja eikä niitä vahdita enää kunnolla. :O

Elkää nyt vetäkö herneitä nekkuun, mutta olen niin monet eri perheet tavannut, joissa näin menetellään. Ja kieltämättä itsekin toisinaan siihen syyllistyn ja sitten huomaan, että esim. nuorempi on piirrellyt seinään (jos vanhempi ei juorua kovaäänisesti toisen touhuista)

Tämäkin on niin yksilöllistä.

Tiedän perheitä joissa on paljon lapsia, ja äiti ei ole välinpitämätön, ja perheen jossa äiti sysää lapsen hoidon jopa vanhemmille sisarille:|

On väärä motiivi hommata siskoja ja veljiä jos halutaan vaan leikkikavereita, tai että ajatus olisi päästä helpommalla lapsen kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: Lex
Minusta ainakin tuntuu siltä, että mitä enemmän niitä lapsia siellä jaloissa pyörii, sitä välinpitämättömimmäksi vanhemmat muuttuvat. Siis silleen, että just annetaan lasten touhuta keskenään ja eikä niitä vahdita enää kunnolla. :O

Tämä riippuu nyt varmasti tilanteesta ja lapsesta ja lapsen iästä ja luonteesta ja vaikka mistä, mutta kaiken kaikkiaan minä olen pyrkinyt toteuttamaan tiettyä välinpitämättömyyttä jo yhdenkin lapsen kanssa, ja ajattelin viedä sen vielä pitemmälle kun toinen kohta syntyy. Monen mielestä varmaan olen juuri tuollainen välinpitämätön vanhempi.

Eli lapsi saa välillä tutkia ympäristöään ihan kaikessa rauhassa, ilman että kukaan hengittää niskaan. Pidän näköyhteyden, mutta puutun vain jos homma alkaa käydä vaaralliseksi. Kiellettyjä asioita on mahdollisimman vähän (niissä onkin sitten nollatoleranssi) Ja sitten vastaavasti kun ollaan yhdessä, annetaan lapselle sataprosenttinen huomio.

Itseäni ainakin ärsyttävät sellaiset vanhemmat, jotka koko ajan valvovat kieltävät ja pomottavat muka niin skarppeina, mutta samalla touhuavat omiaan, eivät yhtään kuuntele lasta tai ota katsekontaktia. Hulluksihan sellaisesta tulisi aikuinenkin.
 

Yhteistyössä