Ja narsistit vedetty mukaan keskusteluun. Meni siinä aika kauan ennen kuin ensimmäinen palstadiagnoosi pääsi jonkun näppikseltä.
V
"Veera"
Vieras
Ja ensimmäinen vähättelijä, joka ei ole koskaan joutunut elämään saman katon alla narsistin kanssa havaittu. Tuleeko sinulle parempi olo siitä, että pääset vähättelemään todella kamalia asioita kokeneiden ihmisten kokemuksia?
Minä en ala diagnosoimaan tuntemattomien kirjoittelijoiden vanhempia, mutta heitän tällaisen mahdollisuuden pohdittavaksi. Lasten lahjojen varastaminen yms ei todellakaan kuulosta normaalin terveen vanhemman käytökseltä, ja se on ihan hyvä tiedostaa, jos vanhemman käytöksessä on jotain mätää.
Minä en ala diagnosoimaan tuntemattomien kirjoittelijoiden vanhempia, mutta heitän tällaisen mahdollisuuden pohdittavaksi. Lasten lahjojen varastaminen yms ei todellakaan kuulosta normaalin terveen vanhemman käytökseltä, ja se on ihan hyvä tiedostaa, jos vanhemman käytöksessä on jotain mätää.
P
PioniPihatar
Vieras
Olen samaa mieltä. En oikein usko, että tässä tapauksessa minkään diagnoosin löytäminen on olennaista. Paitsi ehkä itseni kohdalla, esimerkiksi nuo mainitut aspergerin piirteet voisivat ehkä ehkä ehkä auttaa vanhempiani JA minua ymmärtämään tilannetta ja sitä, miksi minä kaivelen ja otan niin perusteellisesti asiat esille.
Kaipaan olla vanhempieni kanssa tekemisissä, he ovat jo kohta 60-vuotiaita ja koen olevani nyt 25-vuotiaana siinä pisteessä, että vaikka heidät nimettäisiin narsisteiksi, haluaisin pitää jotain yhteyttä.
P
PioniPihatar
Vieras
Yksinkertaistaisin siis tämän ketjun tarkoitusta.
Kyseessä on siis tapaus, jossa sekä lapsi että muu perhe kokee joutuvansa "jännittämään" ja "olemaan varpaillaan" toistensa kohdatessa. Minä koen perheeni vanhemmat minua vähättelevinä (eivät kuuntele ja noudata toiveitani minuun kohdistuvissa asioissa), valehtelevina (pyrkivät tekemään mitä haluavat kiertotietä jos vastustan - esim. tulevat kanssani saunaan) ja koen, että en saa olla lapsen roolissa, vaan joudun olemaan heille se vahvempi olkapää.
Vanhempani taas kokevat, että provosoidun herkästi ja en sopeudu heidän "hyvää tarkoittaviin" sanoihin ja tekoihin ja että olen "liian kova" ja että "syyttelen" heitä, en ole tarpeeksi "rauhallinen ja yleisellä tasolla asioista puhuva, peruskohtelias ja tarpeeksi pinnallinen".
Ratkaisuja? (ei niitä diagnooseja)
Kyseessä on siis tapaus, jossa sekä lapsi että muu perhe kokee joutuvansa "jännittämään" ja "olemaan varpaillaan" toistensa kohdatessa. Minä koen perheeni vanhemmat minua vähättelevinä (eivät kuuntele ja noudata toiveitani minuun kohdistuvissa asioissa), valehtelevina (pyrkivät tekemään mitä haluavat kiertotietä jos vastustan - esim. tulevat kanssani saunaan) ja koen, että en saa olla lapsen roolissa, vaan joudun olemaan heille se vahvempi olkapää.
Vanhempani taas kokevat, että provosoidun herkästi ja en sopeudu heidän "hyvää tarkoittaviin" sanoihin ja tekoihin ja että olen "liian kova" ja että "syyttelen" heitä, en ole tarpeeksi "rauhallinen ja yleisellä tasolla asioista puhuva, peruskohtelias ja tarpeeksi pinnallinen".
Ratkaisuja? (ei niitä diagnooseja)
P
PioniPihatar
Vieras
Miksi nuo vanhempiesi ja sisarustesi kokemukset ovat lainausmerkeissä?
P
PioniPihatar
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;26462626:
Ne ovat suorat siteeraukset isäni ja äitini puheista. Eli he ovat sanoneet juuri noilla sanoilla, kuten että "joudumme olemaan varpaillaan jatkuvasti, toisin kuin muiden sisarusten kanssa".
P
PioniPihatar
Vieras
"Miksei sitä voisi lakata syyttelemästä meitä ja puhua rauhallisesti ihan yleisellä tasolla, vaikka säästä, kun tavataan ja soitellaan, ihan pinnallisesti ja pintapuolisesti".
Toivottavasti selvensi.
Toivottavasti selvensi.
En ole ihan varma, että mitä tähän voi vastata.
Mutta joskus on tosi lyhyt matka oikeudenmukaisesta luonteesta tuomitsevaan luonteeseen.
Ja minusta siihen erilaisuuteen ja yksinäisyyteen keskittyminen lisää sitä kuilua, ei poista sitä. Jos koko ajan miettii vain sitä, kuinka on musta lammas tai kuinka ei sopeudu, sopeutumattomuus lisääntyy.
Ajattelen myös, että te varmaan kaikki tulkitsette toisianne koko ajan liikaa. Tulkitsette ja teette oletuksia, vaikka pitäisi olla olettamatta yhtään mitään.
Eivät noudata toiveita, no toiveet ovat toiveita eivätkä määräyksiä. Muiden ihmisten kontrollointi ei onnistu sillä tavoin, ei edes toiveiden esittämisellä. Jos on kovin tuomitseva luonteeltaan, tulee väistämättä pettymään kerta toisensa jälkeen, ja jokainen kerta on edellistä vaikeampi.
Sellainen mielikuva tulee, että te ette oikein kumpikaan osapuoli osaa kohdata toisianne, pelaatte ennakkomielikuvilla ja oletuksilla ja tulkinnoilla.
Sellaista tulee mieleen. Sen oikeudesta en sano mitään.
Mutta joskus on tosi lyhyt matka oikeudenmukaisesta luonteesta tuomitsevaan luonteeseen.
Ja minusta siihen erilaisuuteen ja yksinäisyyteen keskittyminen lisää sitä kuilua, ei poista sitä. Jos koko ajan miettii vain sitä, kuinka on musta lammas tai kuinka ei sopeudu, sopeutumattomuus lisääntyy.
Ajattelen myös, että te varmaan kaikki tulkitsette toisianne koko ajan liikaa. Tulkitsette ja teette oletuksia, vaikka pitäisi olla olettamatta yhtään mitään.
Eivät noudata toiveita, no toiveet ovat toiveita eivätkä määräyksiä. Muiden ihmisten kontrollointi ei onnistu sillä tavoin, ei edes toiveiden esittämisellä. Jos on kovin tuomitseva luonteeltaan, tulee väistämättä pettymään kerta toisensa jälkeen, ja jokainen kerta on edellistä vaikeampi.
Sellainen mielikuva tulee, että te ette oikein kumpikaan osapuoli osaa kohdata toisianne, pelaatte ennakkomielikuvilla ja oletuksilla ja tulkinnoilla.
Sellaista tulee mieleen. Sen oikeudesta en sano mitään.
R
Rähinä-Reetta
Vieras
Noh. Mun pikkusiskoa hyysätään yhä. Se oli aina se mukautuva lapsi, kun mä taas aloin nostaa meteliä tietyistä asioista tietyssä vaiheessa ja lähdin kotoa ovet paukkuen. Nyttemmin kaikki on ok. Silti ajoittain tunnen tietynlaista pistoa nahoissani, vaikken todellakaan tarvitse mitään erityistä (enää) ja suon kyllä mahtavalle siskolleni kaiken mahdollisen omastakin puolestani.
P
PioniPihatar
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;26462700:
Hyvin kirjoitit. Jotain tällaista tämä on ollut jo vuosia. Näen kyllä, että vanhemmillanikin on kova yritys ja kauhea "vauhko" vaihde päällä, kun joutuvat olemaan seurassani. Tilanne on ilmeisesti mennyt tähän pikkuhiljaa. Olen joskus kysynyt, että olinko jo lapsena "vaikea", mutta ilmeisesti näin ei ole ollut. Herkkä kylläkin ja tarkka havainnoimaan äidin ja isän mielipahaa.
Siskolleni äiti saattaa ihan hyvin tarjota vaikkapa rahaa, jotta tämä voi ostaa jotain kivaa matkoilla. Kun hän tekee saman minulle, alan heti miettiä motiiveja: mitä hän haluaa minulta? Odottavatko he jotain vastineeksi? Vetoavatko he rahanantoonsa sitten 20 vuoden päästä, jotta rupean heidän omaishoitajaksi? Minua sitoo hirmuinen velvollisuudentunne, jo 12-vuotiaana kysyin, kuinka he aikovat vanhuutenturvansa hoitaa ja onko se minun tehtäväni. Koen perhesuhteen sekä taakkana että toisaalta tärkeänä.
V
"vieras"
Vieras
No johan on monimutkaiseksi vedetty tää keskustelu (narsisti, asperger).. en halua vähätellä aihetta ollenkaan, varmasti epämukava tilanne jne, mutta mua kans särähtää korvaan noi diagnoosit, joita ladellaan vain koska "kuulostais vähän ehkä siltä" ilman ammattitaitoa..
Mun miehellä on samankaltainen tilanne, eli on perheensä musta lammas, ja kanssakäyminen perheen kanssa tuntuu kiusalliselta, pinnalliselta, epämukavalta, siltä että hänestä ja etenkään meidän koko perheestä ei oikein pidetä eikä meidän yhteydenpitoa kaivata saatikka että pidettäisiin "muuten vaan" yhteyttä ilman jotain syytä... uskoisin että se johtuu siitä, että muu perhe on oikeasti erilaisia kun mies... ovat siis pinnallista porukkaa, eivät puhu koskaan asioista sen syvemmin (ellei sitten juorua jostakusta) ainakaan siis meille, pelkkää pintaa siis, kuten mitä on ostettu, mitä ruokaa laitettu jne.. ei siis omista tai toisten tunteista mitään, eikä kysellä koskaan _oikeasti_ mitä toiselle kuuluu, tai jos joskus kysytään ohimennen, niin ei ainakaan kuunnella. Mies taas on erilainen, itse sanoisin että aidompi, näkee epäkohtia ja on tunnekypsempi, normaalimpi.
Aika harvoin nähdään, lähinnä jos jotain merkkipäivää tms. Ja onkin ollut puhe, että taitaa olla ajankysymys koska menee vielä harvemmaksi.
Mun miehellä on samankaltainen tilanne, eli on perheensä musta lammas, ja kanssakäyminen perheen kanssa tuntuu kiusalliselta, pinnalliselta, epämukavalta, siltä että hänestä ja etenkään meidän koko perheestä ei oikein pidetä eikä meidän yhteydenpitoa kaivata saatikka että pidettäisiin "muuten vaan" yhteyttä ilman jotain syytä... uskoisin että se johtuu siitä, että muu perhe on oikeasti erilaisia kun mies... ovat siis pinnallista porukkaa, eivät puhu koskaan asioista sen syvemmin (ellei sitten juorua jostakusta) ainakaan siis meille, pelkkää pintaa siis, kuten mitä on ostettu, mitä ruokaa laitettu jne.. ei siis omista tai toisten tunteista mitään, eikä kysellä koskaan _oikeasti_ mitä toiselle kuuluu, tai jos joskus kysytään ohimennen, niin ei ainakaan kuunnella. Mies taas on erilainen, itse sanoisin että aidompi, näkee epäkohtia ja on tunnekypsempi, normaalimpi.
Aika harvoin nähdään, lähinnä jos jotain merkkipäivää tms. Ja onkin ollut puhe, että taitaa olla ajankysymys koska menee vielä harvemmaksi.
V
"vieras"
Vieras
Voin olla väärässä, mutta mulle tulee mieleen vain, että olet esikoisena ollut jotenkin erilaisessa asemassa kuin nuoremmat sisaruksesi. Vai ovatko hekin joutuneet samalla tavalla kuuntelemaan äitisi huolia ja murheita? Olet varmaan kokenut tilanteen jo aika nuorena epäreiluksi, ja siitä jää jäljet. Jostainhan tuo kaikki kumpuaa.
V
"vieras"
Vieras
Minulla on hieman samanlaisia kokemuksia kuin ap:lla ja joo, olen esikoinen. Ja vielä ainut tyttö. Uskon, ja olen itse asiassa aivan varma, että minulta on vaadittu aina enemmän kuin veljiltäni, koska he ovat pienempiä ja kun "pojat on poikia"-asenne. Olen myös ap:n lailla herkkä huomioimaan epätasa-arvoista kohtelua ja minulle tulee sellaisesta tosi paha mieli. Uskon, että tämä johtuu lapsuuden kokemuksesta toimia vastuullisena isosiskona. LIsäksi uskon, että minun äitini kiintymyssuhde ei ole ollut aivan niin hyvä, kun se olisi voinut ja pitänyt olla, johtuen äitini nuoresta iästä ja erittäin vaikeasta synnytyksestä.
Miten olen päässyt tästä yli?
Minulla on ihan hyvät välit perheeni kanssa ja tapaamme useamman kerran kuukaudessa (asumme suhteellisen lähellä toisiamme), mutta ikinä en juttele mitään kovin "syvällisiä" asioita itsestäni, lähinnä arkipäivän tapahtumia ja lähitulevaisuuden suunnitelmia. Jo yritän puhua mitään syvällisempää, minut ymmärretään (ehkä tahallaan, ehkä vahingossa) väärin tai sitten arvot eivät vain kohtaa muun perheen kanssa. Ja joskus otetaan yhteen oikein kunnolla, siis sanallisesti.
Mutta joo, aika raskasta ja minulla kesti pitkään päästä itseni kanssa sinuiksi ja yleensä olla oma itsensä, koska mielestäni lapsuuden ja nuoruuden kodista peilautunut minäkuva on ollut vääristynyt. Mutta viimeisen viiden vuoden aikana olen rakentanut omaa tunetemustani ja itseluottamustani uudelleen ja olen nykyään paljon onnellisempi.
Miten olen päässyt tästä yli?
Minulla on ihan hyvät välit perheeni kanssa ja tapaamme useamman kerran kuukaudessa (asumme suhteellisen lähellä toisiamme), mutta ikinä en juttele mitään kovin "syvällisiä" asioita itsestäni, lähinnä arkipäivän tapahtumia ja lähitulevaisuuden suunnitelmia. Jo yritän puhua mitään syvällisempää, minut ymmärretään (ehkä tahallaan, ehkä vahingossa) väärin tai sitten arvot eivät vain kohtaa muun perheen kanssa. Ja joskus otetaan yhteen oikein kunnolla, siis sanallisesti.Mutta joo, aika raskasta ja minulla kesti pitkään päästä itseni kanssa sinuiksi ja yleensä olla oma itsensä, koska mielestäni lapsuuden ja nuoruuden kodista peilautunut minäkuva on ollut vääristynyt. Mutta viimeisen viiden vuoden aikana olen rakentanut omaa tunetemustani ja itseluottamustani uudelleen ja olen nykyään paljon onnellisempi.
P
PioniPihatar
Vieras
Joku tässä kaihertaa, ja molemmat osapuolet sen huomaavat. En oikein muuhun pääse käsiksi kuin siihen ajatukseen, että en muista, että minua olisi koskaan otettu todesta silloin kun oli hätä/suru/pelko, tai että näihin tunteisiin olisi reagoitu.
Samoin se, että vanhemmat sanoivat usein kaiken olevan hyvin, vaikka heitä selvästi vaivasi jokin asia/minun käytökseni. Saatoin esimerkiksi kuunnella 5-vuotiaana radiota, ja vanhemmat jotenkin vain katselivat touhua alta kulmien, mutta eivät sanoneet mitään. Huomasin kyllä heidän epämukavuutensa mutta en saanut rohkeutta kasaan kysyäkseni mikä on vialla. En sitten tiennyt, pitäisikö laittaa kovemmalle vai hiljemmalle, kääntää kanavaa vai mitä. Ja seuraavana päivänä sain kuulla äidltä, että "olemme tosi surullisia kun kuuntelit radiota vaikka meillä oli tärkeää tekemistä ja emme voineet keskittyä". Ajattelin tietysti, että olen jotenkin pahis.
Ehkä tällainen arvoituksellinen ilmapiiri on eniten jäänyt mieleen, jossa ei voi oikein tietää mitä toiset haluavat. "Sinun pitäisi itse tietää ja ymmärtää", vanhemmillani on tapana sanoa.
Samoin se, että vanhemmat sanoivat usein kaiken olevan hyvin, vaikka heitä selvästi vaivasi jokin asia/minun käytökseni. Saatoin esimerkiksi kuunnella 5-vuotiaana radiota, ja vanhemmat jotenkin vain katselivat touhua alta kulmien, mutta eivät sanoneet mitään. Huomasin kyllä heidän epämukavuutensa mutta en saanut rohkeutta kasaan kysyäkseni mikä on vialla. En sitten tiennyt, pitäisikö laittaa kovemmalle vai hiljemmalle, kääntää kanavaa vai mitä. Ja seuraavana päivänä sain kuulla äidltä, että "olemme tosi surullisia kun kuuntelit radiota vaikka meillä oli tärkeää tekemistä ja emme voineet keskittyä". Ajattelin tietysti, että olen jotenkin pahis.
Ehkä tällainen arvoituksellinen ilmapiiri on eniten jäänyt mieleen, jossa ei voi oikein tietää mitä toiset haluavat. "Sinun pitäisi itse tietää ja ymmärtää", vanhemmillani on tapana sanoa.
P
PioniPihatar
Vieras
[QUOTE="vieras";26463194]
Miten olen päässyt tästä yli? Minulla on ihan hyvät välit perheeni kanssa ja tapaamme useamman kerran kuukaudessa (asumme suhteellisen lähellä toisiamme), mutta ikinä en juttele mitään kovin "syvällisiä" asioita itsestäni, lähinnä arkipäivän tapahtumia ja lähitulevaisuuden suunnitelmia. Jo yritän puhua mitään syvällisempää, minut ymmärretään (ehkä tahallaan, ehkä vahingossa) väärin tai sitten arvot eivät vain kohtaa muun perheen kanssa. Ja joskus otetaan yhteen oikein kunnolla, siis sanallisesti.
[/QUOTE]
Kiitos vinkistä. Tämä kuulostaa hyvältä siksi, että 1) haluan olla vanhempieni kanssa tekemisissä, haluan että minulla on vanhemmat joiden luokse mennä käymään ja he sattuvat olemaan XXXXX ja XXXXXX, ja 2) ratkaisusi kuulostaa helpolta toteuttaa.
Miten olen päässyt tästä yli?
Minulla on ihan hyvät välit perheeni kanssa ja tapaamme useamman kerran kuukaudessa (asumme suhteellisen lähellä toisiamme), mutta ikinä en juttele mitään kovin "syvällisiä" asioita itsestäni, lähinnä arkipäivän tapahtumia ja lähitulevaisuuden suunnitelmia. Jo yritän puhua mitään syvällisempää, minut ymmärretään (ehkä tahallaan, ehkä vahingossa) väärin tai sitten arvot eivät vain kohtaa muun perheen kanssa. Ja joskus otetaan yhteen oikein kunnolla, siis sanallisesti.[/QUOTE]
Kiitos vinkistä. Tämä kuulostaa hyvältä siksi, että 1) haluan olla vanhempieni kanssa tekemisissä, haluan että minulla on vanhemmat joiden luokse mennä käymään ja he sattuvat olemaan XXXXX ja XXXXXX, ja 2) ratkaisusi kuulostaa helpolta toteuttaa.
Miksi et voi vain ajatella, että perheesi on hyviä ihmisiä ja että tulet heidän kanssa toimeen. Miksi pitää selitellä, kuinka kamalia ja epäoikeuden mukaisia he ovat. Miksi toisista pitää aina muistella pahalla ja etsiä huonoja puolia. Miksi sinä olisit heitä parempi. Miksi kukaan jaksaisi sellaista ihmistä kovin pitkää, joka jatkuvasti etsii vikoja toisista ja yrittää saada oikeuksia itselleen.
P
PioniPihatar
Vieras
Vanhempani ja sisarukseni kysyvät tätä minulta usein juuri näillä sanoilla kuin kirjoitit. Hekin näkevät, että haluan lytätä heidät ja moittia heitä, nousta arvostelulla yläpuolelle.
Kyse on päinvastaisesta seurauksesta. Kun äiti vie rippilahjarahani kysymättä, en muista tulkinneeni asiaa niin, että äiti on huono ja surkea, vaan että minä olen niin huono lapsi, että äitini ei tunne halua kunnioittaa omaisuuttani, vaikka olisi voinut kysyä rahapulassaan lainaa esimerkiksi isältä. Hän ei varasta keneltäkään muultakaan, ei naapurilta eikä siskoiltaan. Hän varasti lapseltaan.
Perhedynamiikan seurauksena se olen minä joka tunnen itseni riittämättömäksi ja kelpaamattomaksi.
Kyllä pystyn teknisesti siihen että puhun säästä ja leipomisesta ja päivän uutisaiheista. Saman roolin voin ottaa päälle, kun juttelen bussissa ventovieraan kanssa. Eikö perheen tehtävä ole hieman laajempi?
V
"vieras"
Vieras
Olen se eka vieras ja siis olen tietysti sitä mieltä, että vaikka sinulla asperger olisikin (ilmenee silloin tietysti muissakin jutuissa), niin ei se mitenkään oikeuta vanhempiasi käyttäytymään tuolla tavalla. Kyllä heillä siitä huolimatta voi olla aivan hirveästi kaikkia vikoja ja se, että sisaruksesi heitä sietävät, ei todellakaan tarkoita sitä, että sinussa olisi vikaa.
Minä olen varmaan ollut se musta lammas. en ole toteuttanut mahdollisia ennakko-odotuksia. Olen ollut sellainen lammas, joka on karannut omille laitumilleen ja mennyt välillä sieltä, mistä aita on hyvinkin matala.
Toisaalta myös niin tyhmä lammas, että törmäillyt sähköpaimeneen useamman kerran.
Toisaalta myös niin tyhmä lammas, että törmäillyt sähköpaimeneen useamman kerran.
En tiedä olenko luovinut, olen vaan ollut minä ja lopulta saanut olla minä.
Toivottavasti osaan antaa saman vapauden omilleni.
Toivottavasti osaan antaa saman vapauden omilleni.
V
"vieras"
Vieras
V
"vieras"
Vieras
Kun niitä on nyt vain vanhempia, jotka eivät välitä yhdestä lapsestaan. So simple. Sen lapsen mielipiteet ja toiveet dissataan ja jopa nauretaan niille. On parempi olla menemättä sinne.
V
"vieras"
Vieras
Sinulla on oikeastaan kaksi ratkaisua tuohon tilanteeseen. Joko pidät huolta itsestäsi ja vältät tulevia pettymyksiä vähentämällä yhteyksiä tai katkaisemalla välit kokonaan, tai sitten hyväksyt, että vanhempasi eivät tule muuttumaan paremmiksi vanhemmiksi ja otat sen mitä saat, pettymyksineen ja riittämättömyyden tunteineen.
Loppujen lopuksi voit vaikuttaa vain omaan käytökseesi, eikä se tule muuttamaan vanhempiasi. Ymmärrän, että haluaisit pitää vanhempiisi yhteyttä ja varmaan toivot, että he voisivat olla luontevampia ja mukavempia sinulle, mutta sellaisen muutoksen täytyy lähteä heistä itsestään, ja jos he tyytyvät vain osoittelemaan syyttävää sormea sinun suuntaasi, teidän välinen tilanteenne ei ikinä muutu. Vanhempasi tulevat todennäköisesti aina käyttäytymään aivan samalla tavalla. On helpompaa hyväksyä se kuin toivoa jotain enemmän. Jos haluat pitää yllä yhteyksiä vanhempiisi, kannattaa hyväksyä se, että tilanne tuskin tulee muuttumaan.
Loppujen lopuksi voit vaikuttaa vain omaan käytökseesi, eikä se tule muuttamaan vanhempiasi. Ymmärrän, että haluaisit pitää vanhempiisi yhteyttä ja varmaan toivot, että he voisivat olla luontevampia ja mukavempia sinulle, mutta sellaisen muutoksen täytyy lähteä heistä itsestään, ja jos he tyytyvät vain osoittelemaan syyttävää sormea sinun suuntaasi, teidän välinen tilanteenne ei ikinä muutu. Vanhempasi tulevat todennäköisesti aina käyttäytymään aivan samalla tavalla. On helpompaa hyväksyä se kuin toivoa jotain enemmän. Jos haluat pitää yllä yhteyksiä vanhempiisi, kannattaa hyväksyä se, että tilanne tuskin tulee muuttumaan.