Onko muilla läheisen menettäneillä tällaista lähipiirissä?

["aapee"]

Äitini kuoli viime syksynä ja sitä on tietenkin tässä surtu kovastikin. Koen kuitenkin selvinneeni hyvin ja lähinnä olen kiitollinen onnellisista päivistä perheeni kanssa ja jotenkin jo antanut itselleni luvan nauttia taas omasta elämästäni (syöpää sairastava äitini hoidettiin perheen kesken kotona loppuun asti...).

Sen sijaan isäni ja siskoni eivät tunnu pääsevän asiassa eteenpäin. Kaikki pitää olla ennallaan, mitään tavaraa ei saa missään siirtää...juhlapyhinä pitää toimia niinkuin äiti olisi halunnut toimittavan, pitää laittaa samat ruuat kuin aina ennenkin ja varsinkin siskoni vetää tämän "äiti-kortin" joka hemmetin asiassa esiin.

Isän tunteet ymmärrän hyvin, onhan hän menettänyt puolisonsa ja elämänsä rakkauden. Siskoni sen sijaan alkaa ärsyttää minua päivä päivältä enemmän. Itse koen vapauttavana sen, että asiat voi tehdä omalla tavalla. Perheellisenä olen luonut "meidän perheen perinteet". Siskoni taas jatkaa meidän lapsuuden kodin perinteitä ja ilmeisesti nykyään yhä fanaattisemmin.

Nyt juhannuksena kokoonnumme taas kerran mökille. Ja tietysti ilman äitiä. Olimme mieheni kanssa suunnittelleet hyvät ruuat koko porukalle ja suunnitelleet käyvämme kaupassa yms. Viime viikonlopun siivosin myös koko paikan katosta lattiaan. Ajattelin, että vietetään mukava juhannus lähisuvun kesken ja nautitaan olosta. No soittelin äsken siskolleni, joka dissasi siivoiluni täysin (kun se oli aina äidin ja isän yhteinen homma) ja ruokalista meni vaihtoon, kun siitä puuttui ns. perinteiset jutut.

Huoh...en varmaan selviä tästä juhannuksesta hermoja menettämättä. Mutta kun en vaan jaksaisi enää synkistellä...ja sitähän se koko juhannus taas tuossa porukassa on.

 

[Blue]

: /

Onpa kurja. Auttaisiko jos viettäisitte vähän enemmän aikaa/pyhiä oman perheen kesken? Ja sitten jos/kun siitä tulee sanomista ja ihmiettelyä niin sanot suoraan että tiedän täytyy saada tehdä omiakin perinteitä (ja että perheesi on tervetullut osallistumaan teidän uusiin tapoihinne jos haluavat).

 

["pur"]

Viettäkää muutamat pyhät erossa siskosta. Saatte tilaa omille, uusille tavoillenne ja samalla siskokin joutuu väkisin pikkuhiljaa sopeutumaan muutokseen. Tietty sisko saa säilyttää vanhoja tapoja, mutta ei teidän ole pakko elää kaikilta osin menneessä.

 

["vieras"]

Sano suoraan kuin sisko siskolle, että äiti ei ole nyt täällä enää ja elämää on jatkettava ilman häntä, eikä ole kivaa eikä reilua kokoajan vetää häntä ja hänen tapojaan tähän nykyhetkeen. Nyt eletään nyt ja se oli silloin, kyllä siskos ymmärtää ku kerrot suoraan!

 

["aapee"]

: /

Onpa kurja. Auttaisiko jos viettäisitte vähän enemmän aikaa/pyhiä oman perheen kesken? Ja sitten jos/kun siitä tulee sanomista ja ihmiettelyä niin sanot suoraan että tiedän täytyy saada tehdä omiakin perinteitä (ja että perheesi on tervetullut osallistumaan teidän uusiin tapoihinne jos haluavat).

Jotenkin olen ajatellut, että isän takia on mentävä tämän ekan vuoden juhlapyhät perhepiirissä. Mutta ensi vuonna on kyllä eri sävelet. Tosin toi mökki on sellainen yhteinen kokoontumispaikka ollut ja sinne mennään aina mielellään oman perheen kanssa. Nää on hankalia juttuja.

 

["vieras"]

Äitinne kuolemasta on alle vuosi aikaa. Anna siskosi surra rauhassa tavallaan.

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";28621536]Sano suoraan kuin sisko siskolle, että äiti ei ole nyt täällä enää ja elämää on jatkettava ilman häntä, eikä ole kivaa eikä reilua kokoajan vetää häntä ja hänen tapojaan tähän nykyhetkeen. Nyt eletään nyt ja se oli silloin, kyllä siskos ymmärtää ku kerrot suoraan![/QUOTE]

Olen sanonutki monta kertaa! Tuloksena loukkantunut sisko. Se alkaa itkemään ja muuttuu marttyyriksi. Luulen, että vaikka on perheellinen, ei oikein ole tehnyt vanhemmista sellaista eroa kuin itse ymmärrän aikuisuuteen kuuluvan.

 

[Madicken04]

Vähän samantyylistä veljen kuoleman jälkeen. Joillain siis kesti kauemmin kuin toisilla päästä jaloilleen ja jatkaa elämää.

Toisaalta tuo on teillä vielä se ensimmäinen vuosi joten nuo juhlapyhät voivat olla rankkoja. Helpointa ehkä antaa mennä toisesta korvasta ulos ja hyväksyä se ettei toiset ole vielä valmiita menemään eteenpäin. Jos ahdistaa tai ärsyttää niin viettäkää seuraavia pyhiä/lomia ihan oman perheen kesken tai vaikka miehen sukujen kanssa (mikä voi käydä myös "tekosyystä" jättää se oman suvun kokoontuminen väliin).

 

[moekoe]

No, vuosi on lyhyt aika. Mä luulen, että toi on melko normaalia vielä. Siskos jotenkin pelkää, että unohtaa äidin. Se on ihan ymmärrettävää, toiset tarvii vaan enemmän aikaa asioiden sisäistämiseen.

Mä menisin (ja meninkin) ekan vuoden muiden mukana ja sit vasta aloin tekemään "toisin".

 

[halipupu harmaana]

Ensimmäinen vuosi läheisen kuoleman jälkeen on aina se vaikein ja varsinkin juhlapyhät. Neuvoisin sua nyt antamaan periksi siskollesi ja autamaan häntä samalla pääsemään surutyössään eteen päin.

Tulevina vuosina muistot taantuu ja ns. kultaanuttu ja siskokin varmaan uskaltaa tehdä enemmän oman päänsä mukaan. Jokainen tekee surutyötään omalla tavalla ja juhliin kuuluu perinteet ja varsinkin silloin kuin joku puuttuu joukosta.

Tiedän mistä puhun, koska 1,5 vuotta sitten menetin veljeni ja isän kuolemasta tuli just 16 vuotta ja talvella kuoli mummoni, joten aika monta surutyötä on tullut tehtyä 36 vuoden aikana. Vuosi sitten kun lähdin töistä kesälomalle, itkin vaan koko työmatkan töihin ja varmaan myös kotiin tulo oli sumeaa vedet silmissä. Nyt lomalle jääminen ja mökillä oleminen on jo helpompaa, koska veljen kuolemasta on jo reilu vuosi.

Voimia ja jakamista sulle ap.

 

["vieras"]

Kokeeko siskosi että hän ei ole antanut tarpeeksi aikaa äidillenne hänen eläessään. Kokee huonoa omatuntoa ja siksi nyt koittaa riippua kynsin hampain äidissänne

Meillä miehen sisko " vihasi " äitiään, ei käynyt lomillaan vanhempiensa luona, keksi aina tekosyitä ja jätti kaiken mieheni hoidettavaksi , anoppikin kuoli syöpään ,mun mies hoiti arjen hommat , sairaalat jne Ja anopin kuoltua mun mies, joka siis pyöritti sekä meidän perheen , että omat vanhempansa ei sitten ollutkaan siskonsa mielestä tehnyt mitään oikein...

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";28621548]Äitinne kuolemasta on alle vuosi aikaa. Anna siskosi surra rauhassa tavallaan.[/QUOTE]

Olet oikeassa ja näin on tehtäväkin. Hänellä on vain niin valtava tarve kontrolloida joka ikistä asiaa, että en oikein enää tiedä mikä on ns. normaalia.

 

[Madicken04]

[QUOTE="aapee";28621566]Olet oikeassa ja näin on tehtäväkin. Hänellä on vain niin valtava tarve kontrolloida joka ikistä asiaa, että en oikein enää tiedä mikä on ns. normaalia.[/QUOTE]

Onko hän ollut tuollainen kontrolloija aiemminkin?

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";28621566]Olet oikeassa ja näin on tehtäväkin. Hänellä on vain niin valtava tarve kontrolloida joka ikistä asiaa, että en oikein enää tiedä mikä on ns. normaalia.[/QUOTE]

No en vielä näkisi alle vuosi kuolemasta, että tuo olisi mitenkään epänormaalia. Niinkuin muut ovat jo sanoneet, se ensimmäinen vuosi, kun kaikki juhlapäivät ja muu tulee "ensimmäinen kerta ilman äitiä"-fiiliksellä, on se vaikein.

 

[-annukka]

Toi siivousjuttu meni aivan yli. Meinasiko siskosi, että isänne olisi halunnut leskenä siivota yksin, kun aiemmin on siivonnut vaimonsa kanssa? Mutta ruassa on hyvämtehdä kompromisseja eli tehdä perinteiden mukaan sekä lisätä jotain uutta. Niinkuin usein perheissä tehdään, vaikka kukaan ei puuttuisikaan joukosta.

 

["aapee"]

Kiitos vastanneille! Tiedän, että odotan ehkä liikoja liian pian. Ja tosiaan nämä ekan vuoden juhlapyhät mennään vaikka hammasta purren. Joku sanoikin viisaasti, että kun vähän myötäilee siskon asioissa, niin auttaa häntäkin surutyössä. Tosin jokaisella meillä on omat ristimme kannettavana ja ihan kauheasti ei ole itselläkään voimia muiden surua alkaa ottamaan vastaan. Ja isä on muuten aika yksinäinen, joten en voi tehdä sille sitä, että ei mentäisi paikalle lähes aina kun kutsu käy. Kävin itse sururyhmässä koko kevään ja sitä suosittelin muillekin, mutta eivät vain sitten ole löytäneet aikaa sille.

 

["voi"]

tuo on todella lyhyt aika. Ehkä siskosi ajattelee myös isäänne ja sitä, että hän haluaisi jutut tehtävän, kuten äitinnekin on tehnyt. Mulle myös jotkut perinteet on tosi tärkeitä ja pidän niistä varmaan kiinni sittenkin, kun vanhempani ovat kuolleet. Jokainen tarttee sen oman tavan käsitellä asiaa, eikä ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa.