Onko mun tehtävä pitää koti siistinä?

[äippä*]

Meillä jo ennen lapsen syntymää mies totesi, että jos en ehdointahdoin halua leikkiä kotihengetärtä, niin siivoja voi käydä vaikka olisin äippälomallakin (meillä oli siivoja siis ennen lasta kun olin itse töissä). Ja on auttanut paljon kun joku tekee perusteellisemman siivouksen 1-2 kertaa viikossa (imuroi, pesee lattiat, kylppärit yms), ja me miehen kanssa ylläpidetään siiteyttä. Jää sitten iltaisin ja viikonloppuisin aikaa muuhunkin kuin siivoamiseen. Jos on halua/mahdollisuus suosittelen ihmeessä siivoojan harkitsemista!

 

[ei nalkuttava äiti/vaimo]

Selittäkääpä minulle arvon mammat, mitä ihmettä te teette päivät kotona jos aikaa kotitöille ei jää ja koette ne raskaana?
Itselleni ei tullut äippälomilla mieleenkään patistaa miestä imurinvarteen siivoamaan, laittelemaan pyykkejä tai täyttämään tiskikonetta.
Vaikka mieheni kotitöihin osallistuu pyytämättäkin, oli itselleni täysin selvää, että äitiyslomalla ollessani päävastuu kotitöistä on minulla. Saimme nauttia yhteisestä ajasta kotona lasten kanssa työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin jaoimme siivous/ruoanlaiton tasapuolisesti.
Nyt palattuani takaisin työelämään, siivoamme jokainen tasapuolisesti, niin minä, mieheni kuin vanhimmat lapsenikin... ja lapsia on 5.

 

[esikoisen kanssa..]

olivat päivät aikamoista viihdyttämistä. Ei nukkunut kuin pätkissä jne. ja kyllä kotitöille oli vaikea olla energiaa. Päiväunet sain nukutettua parhaiten lenkillä, joten ulkoilimme paljon. Valveilla ollessaan hän vaati virikkeitä ja viihdykkeitä Kuopus on ollut helpompi, ja nyt lapsista on jo seuraakin toisilleen (1vja 3v). Kotitöille löytyykin nyt paljon aikaa, teen ne lähes kaikki itse, kun mies on niin paljon pois. Tilanteitakin on siis erilaisia!

 

[näin meillä]

Sama meillä kuin edellisellä, taapero vaatiin hirveästi seuraa ja huutaa suoraa kurkkua kun äiti laittaa ruokaa tai tiskaa, tahtoo heti silloin välttämättä syliin. Siksi ulkoillaan paljon, mutta on uskomatonta miten hetkessä pikkuihminen sotkee kaiken! "Vapaat hetket" siivoan ja laitan ruokaa, mahdollisuuksien mukaan myös lapsen kanssa. Silti sitä sotkua tulee ja on silloinkin kun mies tulee töistä.

 

[voi jessus sentään]

Sama meillä kuin edellisellä, taapero vaatiin hirveästi seuraa ja huutaa suoraa kurkkua kun äiti laittaa ruokaa tai tiskaa, tahtoo heti silloin välttämättä syliin.

Antaa huutaa, ei lapset siihen kuole. Oppii siinä samalla jo vähän malttia.

 

[sillä siisti!]

Sun kotihan se on. Asu sellaisesa siivossa kuin itse haluat! Tai palkatkaa siivooja, jos haluatte siistimpää kuin mihin itse kykenette.

Minä en viihtyisi sikolätissä, vaikka lapsia olisi kymmenen!

 

[sillä siisti.]

Sama meillä kuin edellisellä, taapero vaatiin hirveästi seuraa ja huutaa suoraa kurkkua kun äiti laittaa ruokaa tai tiskaa, tahtoo heti silloin välttämättä syliin. Siksi ulkoillaan paljon, mutta on uskomatonta miten hetkessä pikkuihminen sotkee kaiken! "Vapaat hetket" siivoan ja laitan ruokaa, mahdollisuuksien mukaan myös lapsen kanssa. Silti sitä sotkua tulee ja on silloinkin kun mies tulee töistä.

Tahtoo ja tahtoo! Aseta lapselle rajat! Se on rakkautta ja kasvattamista. Sotkua ei tule, jos sitä ei tee.

 

[aikuinen.]

olivat päivät aikamoista viihdyttämistä. Ei nukkunut kuin pätkissä jne. ja kyllä kotitöille oli vaikea olla energiaa. Päiväunet sain nukutettua parhaiten lenkillä, joten ulkoilimme paljon. Valveilla ollessaan hän vaati virikkeitä ja viihdykkeitä Kuopus on ollut helpompi, ja nyt lapsista on jo seuraakin toisilleen (1vja 3v). Kotitöille löytyykin nyt paljon aikaa, teen ne lähes kaikki itse, kun mies on niin paljon pois. Tilanteitakin on siis erilaisia!

Annatkos sitten kymmenen vuoden päästä esiteinillekin kaiken mitä se vaatii?

 

[niin tota]

Esimerkki miehen ajattelusta: olimme juuri pistäneet ruuan uuniin, ja mies totesi, että "nyt sitten vaan odotellaan". SIIS MITÄ?? Keittiö oli täynnä ruuanlaitossa käytettyjä astioita, paistinpannuja, ruoka-aineita jotka piti laittaa kaappiin tai jääkaappin, ruokapöytä oli kattamatta ja kahvinkeitin lataamatta. Mutta ajatteleenko mies sitä? Ei se ajattelee, että nyt vois mennä sohvalle makaamaan!

NIINPÄ! Itse teen kaikkea yhtä aikaa: siivoan kun pesukoneet pyörivät, nostatan pullataikinan kun täytän tiskikonetta, korjaan lelut kun ruoka paistuu. Mies ei todellakaan tajua tätä. Tunnen erään tapauksen, joka seuraa hiljakseen vieressä, kun perunan keitinvesi alkaa kiehua...

Tää on niin totta! Meillä on just tollasta. Yhtä asiaa vaan voi tehdä kerrallaan. Ja tiskikoneen tyhjentäminenkin tuntuu olevan ihan kauhean iso prosessi, jota pitää kypsytellä puoli päivää... Kaikki tapahtuu niin hitaasti välillä. Ja just tuo, että ruuan laittamisen tai viimeistään syömisen jälkeen siivotaan tarvikkeet ym. pois. Mies vain oikaisee tyytyväisenä sohvalle syötyään. Välillä tekis mieli antaa potku persiille.

 

[tiinaliisa]

Sama meillä kuin edellisellä, taapero vaatiin hirveästi seuraa ja huutaa suoraa kurkkua kun äiti laittaa ruokaa tai tiskaa, tahtoo heti silloin välttämättä syliin. Siksi ulkoillaan paljon, mutta on uskomatonta miten hetkessä pikkuihminen sotkee kaiken! "Vapaat hetket" siivoan ja laitan ruokaa, mahdollisuuksien mukaan myös lapsen kanssa. Silti sitä sotkua tulee ja on silloinkin kun mies tulee töistä.

Kasvatustapoja on niin erilaisia. Joku näkee tärkeäksi olla lasten kanssa, ja toinen pitää tärkeimpänä tehtävänään kodinhoitoa ("mitä väliä jos lapset itkee, oppii ainakin ettei kaikkea voi saada").
Itse puuhailen lasten kanssa suurimman osan ajasta, ja teen kotityö niinä hetkinä, kun on rauhallista. Tottakai tehdään kotitöitä myös yhdessä, mutta kyllä minusta on ainakin usein vaikeaa löytää aikaa kotitöille, kun ulkoillaan paljon joka päivä ja luetaan kirjoja ym. ja siihen ns. perushoitoonkin menee aika paljon aikaa, syömiseen ja potattamiseen ja vaippojen vaihtoon, siinä se päivä vaan hujahtaa. Totta kai teen joka päivä jotain, ainakin ruuan ja pesen pyykkiä, mutta ei kyllä joka päivä ehdi siivota.
Nyt kun on vapaapäivä ja mies ulkona lasten kanssa, oon just imuroinut ja nyt menen jatkamaan siivousta.

 

[Pirpanoiden äiti]

Meillä on myös käyty siivousaiheesta kädenvääntöä.

Kyllä se kahden lapsen kanssa (2,5v + 8kk) kunnollinen siivoaminen on aika mahdoton urakka saati järjestyksen ylläpito! Kun yhdestä paikassa järjestää, lapset levittävät toisessa paikassa. Laiskaksi en voi miestänikään moittia. Hän on "puuhakasta" sorttia: hoitaa töidensä lisäksi pihatyöt, pitää mökkiä ja autoja kunnossa, kotonakin osallistuu siivoamiseen, väliin ruuanlaittoon, tiskeihin jne. Mieheni on luonteeltaan järjestelmällinen, minä enemmän huithapeli. Itsekin kyllä nauttisin siististä kodista.

Meillä ongelma on se, että minusta tuntuu, ettei mieheni lainkaan tajua/arvosta sitä, mitä täällä päivän mittaan teen. Kotiintullessaan hän näkee sen, mikä on levällään ja tekemättä - ei niinkään sitä, mitä on tehty ): Ulos/kylään lähtiessä mies pistää itsensä lähtövalmiiksi ja sitten hermoilee pihalla, että mikä kestää, kun vaatetan kahta lasta ja itseäni ja huolehdin, että kaikki tarvittava (vaipat, ruuat, lelut, tutit, vaihtovaatteet...) on mukana. Mies ihmettelee, miksen pidä jokaista lippua ja lappua siististi kansioissa kuten hän, mutta ei osallistu millään tavalla pyykkihuoltoon. Siinä ajassa, kun lajittelen, pesen, ripustan, laskostan, osan silitän ja vien kaappeihin neljän ihmisen pyykit, olisin jo melkoisen nipun laskuja ja lippuja ja lappuja laittanut kansioon.

Mies saa yleensä puuhailla hommansa itsekseen ja rauhassa ja esim. mökillä pitää evästauotkin ilman, että täytyy ensin laittaa 3:n ihmisen ruuat valmiiksi, syöttää lapsia samalla tai siivota sotkuja pöydän alta. Siinä on sitten hyvä heittäytyä hyvällä omatunnolla ansaitusti katsomaan telkkaria, kun on koko päivän tehnyt puuhommia, haravoinut, nikkaroinut, korjannut autoa tms. Itse olen pääsääntöisesti liikkeellä klo 7.30-21.30 koko ajan jotain puuhaten. Silti koti on enimmän osan aikaa sekainen ja mies ihmettelee, että miten se eukkokin on niin kiukkuinen, kun ei se täällä juuri mitään tee...

Meillä ehkä ongelma on enemmän arvostuksen puute (tai ainakaan sitä ei osoiteta) kuin se, että mies ei tekisi mitään. Itse yritän arvostaa kotiäitiyttä ja lasten kanssa vietettyä aikaa ja aion olla kotona siihen asti, että kuopus on 2v. Joskus kyllästyttää kuitenkin olla se näkymättömän työn tekijä, joka kaatuu uupuneena illalla vuoteeseen, vaikka on ollut "vaan kotona". Puhuminen ei oikein tunnu (ainakaan pitkäksi aikaa) auttavan. Jonkinlaista kurssia ehkä pitäisi kokeilla. Jospa kiillottaisi vaikka keittiön ja pesisi saunan ja vessan ja sen jälkeen istuisi huokaisten katsomaan telkkaria ja katsoisi, kuinka lapset menevät itsekseen yöpuvulle. Luulen nimittäin, että jos en itse laita/ohjeista miestä iltapuuhille, niin hän ei varmaan hoksaisi ruveta iltapuuhia toimittamaan. Tai josko vaan lopettaisi pyykinpesun vaikka viikoksi?

 

[Pirpanoiden äiti]

Ja vielä myötäilen Tiinaliisaa mielipiteessään. Kyllä varmasti kodin saisi pysymään kiiltävänä, jos se olisi ykkösprioriteetti. Mutta minustakaan ei ole siihen, että hoidan lapsia "vasemmalla kädellä" tai annan kitistä jaloissa ja siivoan vimmalla ja määrätietoisesti. Kyllä se päivä tosiaan pitkälti hujahtaa ihan perustouhuissa vaipattamisissa, ruuanlaitossa, syöttämisissä, keittiön siivouksessa, pyykkishowssa, ulkoilussa ja haluan myös viettää lasten kanssa aikaa leikkien, lukien ja "höpsöttäen" eli olla läsnä.

Ja enkä synneistä suurimpana jaksa pitää sitäkään, että silloin, kun lapset sattuvat nukkumaan päiväunia yhdessä, niin kotiäitikin saa istua alas ja olla hetken tekemättä mitään tai surffata netissä, jos siltä tuntuu. Varmasti olisi aina "hyödyllisempääkin" tekemistä olemassa, mutta eikai kukaan jaksa olla tehokas 16 tuntia vuorokaudessa?

 

[laput silmillä?]

Moni on sitä täällä jo ehdottanut, ja varsinkin Pirpanoiden äidin kirjoitus ajaa minutkin tänne ehdottamaan sitä, että tekisi niin hyvää olla miesten edes se yksi päivä, mielellään vaikka koko viikko, niiden lapsien kanssa hoitamssa sitä kotia. Kun siinä hihassa ei ole roikkumassa kukaan/ketään, on niin paljon helpompi olla tehokas. On jotenkin käsittämätöntä, että miten Pirpanoiden äidin mieskään ei tajua sitä, että ei ne lapset itsestään vaatetu/syö/mene nukkumaan jne. Varsinkin kun sitä vierestä itse seuraa. Ja kysymys tosiaan kuuluu, että miksei itse osallistu siihen lasten hoitamiseen....

Mutta tosiaan, miehet yksin koko huushollista vastuuseen lapsineen kaikkineen. Eiköhän ääni kellossa muutu.

 

[bossaeb]

Kannattaa antaa miehen pitää lapsia hoidossa esimerkikiksi osa vanhempainkaudesta tai vaikkapa lomittaa kesälomia niin, että kotiäidille tulisi yksi viikko ihan omaa lomaa vaikkapa tyttöystävän kansssa pidettäväksi, jolloin iskä vastaisi koko kodinhoito + lapset -paketista.

Ylipäätään kannattaa jutella näistä asioista. Ei pidä vähätellä miehen tekemiä töitäkään (arvostatteko te naiset myös miestenne työpanosta???), mutta muistakaa myös itse nostaa se kuuluisa kissanhäntä ylös ja kertokaa päivän kuulumisista niin, että kerrotte miehelle esim. "Olen tosi ylpeä itsestäni, kun sain lasten nukkuessa pestyä lattiat".

Itse sain kaikista vähiten aikaiseksi kotitöiden osalta esikoisen kanssa, koska sairastin tietämättäni synnytyksen jälkeistä masennusta. Olin aivan veto poissa ja saamaton. Tein vain minimin ja senkin suurin ponnistuksin. Masennuksesta toipuminen vei reippaasti yli vuoden. Toisen kanssa pääsin psyykkisesti helpommalla ja silloin sitten olinkin tarmokkaampi ja sain tehtyä enemmän tai vähemmän pienellä tsemppaamisella kotitöitäkin esim. haravoin pihaa, pesin ikkunat yms. puuhaa, jota omakotitalossa on yllin kyllin.

 

[ihmejakumma..]

Mutta voiko tässä käydä myös niin, että poika hattuuntuu kotitöihin niin kovin, ettei huvita tehdä niitä vanhempana...? Mä veikkaan että minun miehelle on käynyt niin. Äitee on pakottanut sen tekemään niitä kotitöitä ja koska se on ollut vastenmielistä niin nyt vanhempana meinaa, et jos ei ole pakko, niin ei tee. On sekin taitolaji opettaa nuo rakkaan pikkupojat tekemään kotitöitä ja vielä tykkäämään niistä!

Veikkaanpa, että suurin osa nuorista, sukupuoleen katsomatta, joudutaan pakottamaan kotitöihin. Tuskinpa kovin moni aikuisenakaan tykkää kotitöiden tekemisestä. En tunne yhtään naista tai miestä, joka nauttisi niiden tekemisestä. Lopputuloksesta monet varmasti nauttivat, mutta siitä tekemisvaiheesta vain äärimmäisen harva. Ei se ole sukupuolesta kiinni.

En itsekään pidä kotitöistä, mutta minulla on sen verran vastuullisuutta, että hoidan oman osuuteni mukisematta. Samoin saa luvan toimia mies. Ja lapsetkin, sitten kun kasvavat isommiksi. Vapaamatkustajia en meidän huushollissa siedä.

Minä vaadin itselleni tasan yhtä paljon aikaa sohvalla makaamiseen ja telkkarin tuijottamiseen kuin miehelläkin on. Vasta silloin toteutuu tasa-arvo kotitöiden ja luppoajan suhteen. Kotitöitä ei kannata vertailla, vaan sitä oman vapaa-ajan määrää, jota kummallakin vanhemmalla on vuorokaudessa. En tosiaankaan opeta miestäni passiiviseksi sohvaperunaksi kotiäitinä ollessani, koska tiedän, ettei hän kuitenkaan muuttaisi tapojaan sitten, kun palaa töihin.

 

[Äiti kahdelle]

Kasvatustapoja on niin erilaisia. Joku näkee tärkeäksi olla lasten kanssa, ja toinen pitää tärkeimpänä tehtävänään kodinhoitoa ("mitä väliä jos lapset itkee, oppii ainakin ettei kaikkea voi saada").
Itse puuhailen lasten kanssa suurimman osan ajasta, ja teen kotityö niinä hetkinä, kun on rauhallista. Tottakai tehdään kotitöitä myös yhdessä, mutta kyllä minusta on ainakin usein vaikeaa löytää aikaa kotitöille, kun ulkoillaan paljon joka päivä ja luetaan kirjoja ym. ja siihen ns. perushoitoonkin menee aika paljon aikaa, syömiseen ja potattamiseen ja vaippojen vaihtoon, siinä se päivä vaan hujahtaa. Totta kai teen joka päivä jotain, ainakin ruuan ja pesen pyykkiä, mutta ei kyllä joka päivä ehdi siivota.
Nyt kun on vapaapäivä ja mies ulkona lasten kanssa, oon just imuroinut ja nyt menen jatkamaan siivousta.

Samaa mieltä. Minusta on tärkeää että koti on (perus)siisti, mutte se hoituu yleensä aamupuuhien jälkeen ennen kuin lähden lasten kanssa pihalle. Hoitovapaalla haluan antaa aikani myös lapsille. Toki lapset otetaan pienestä pitäen kotitöihin mukaan, mutta mietitäänpäs asiaa myös lasten näkökulmasta. Pieni lapsi tarvitsee äitiään (hoitajaansa), hakee turvaa, syliä, leikkikaveria, tykkää lukea ja lorutella. Ei kai ne lapset siellä päiväkodissakaan ihan omillaan ja keskenään ole? Annetaan aikaa pienille, koti ehtii kiiltää puhtauttaan vaikka viikonloppusiivousten jälkeen kun koko perhe on kotona, toinen voi olla lasten kanssa, jolloin toiselle jää tehokasta aikaa siivoukselle. Ja väliin "työnvaihto" toisinpäin. Pikkulapsi aika on kuitenkin todella lyhyt aika elämässämme!

 

[äiti 5:lle]

Kotityöt eivät vie päivittäin paljoakaan aikaa ja sitä aikaa löytyy myös lapselle/lapsille rutkasti vaikka ne kotityötkin hoitaa.
Aaamutouhujen jälkeen, keittiön raivaamiseen menee 5-10min, sitten ulos puistoon, kävelemään yms. ja lähikaupan kautta kotiin.
Ruoan valmistus, samalla kun pikkuinen köllöttelee lattialla tai sitterissä, ruokailu ja pikkuisen päiväunet, jolloin minulla on 2-3h aikaa itselle, pyykkivuorelle tai muille kotitöille.
Vanhimmat lapset tulevat kotiin, välipala-aika ja joko ulos tai leikkimistä sisällä.
Ruoan teko koko plutunialle ja pikkuisen toiset päikkärit n. 1h.
Loppuilta pyhitetään lapsille, heidän läksyilleen, harrastuksilleen ja yhdessäololle.
Klo 21.00 on lapset nukkumassa ja silloin voimme mieheni kanssa olla kahden.

 

[Alessia]

Kuten monella muullakin, on mullakin käynyt mielessä, että miehen pitäis joskus tehdä mun hommat, niin se ymmärtäisi mitä kaikkea kotona teen. Mutta eihän se ole mahdollista. Päivän tai pari voi hyvin lintsata osassa töistä, eikä se heti näy. Joskus kun olen omissa menoissani, mies "luulee" tekevänsä samat hommat kuin minä. Mutta mitä näen kun tulen kotiin: vaippa on unohtunut pöydälle, tuttipullo tiskaamatta, astiat hujan hajan, sänkyä ei ole laitettu valmiiksi yöunia varten jne jne pieniä asioita, joissa voi lintsata kunhan joku muu kohta siivoaa jäljet.

Ja toisin kuin Pirpanoiden äiti, mä puen vauvan ja sitten me istutaan autossa odottamassa, että mies vaihtaa farkut

 

[pirpanoiden äiti]

Kotityöt eivät vie päivittäin paljoakaan aikaa ja sitä aikaa löytyy myös lapselle/lapsille rutkasti vaikka ne kotityötkin hoitaa.
Aaamutouhujen jälkeen, keittiön raivaamiseen menee 5-10min, sitten ulos puistoon, kävelemään yms. ja lähikaupan kautta kotiin.
Ruoan valmistus, samalla kun pikkuinen köllöttelee lattialla tai sitterissä, ruokailu ja pikkuisen päiväunet, jolloin minulla on 2-3h aikaa itselle, pyykkivuorelle tai muille kotitöille.
Vanhimmat lapset tulevat kotiin, välipala-aika ja joko ulos tai leikkimistä sisällä.
Ruoan teko koko plutunialle ja pikkuisen toiset päikkärit n. 1h.
Loppuilta pyhitetään lapsille, heidän läksyilleen, harrastuksilleen ja yhdessäololle.
Klo 21.00 on lapset nukkumassa ja silloin voimme mieheni kanssa olla kahden.

Hienoa viiden äiti, että sinulla on sellainen tunne, että arki rullaa Ja monestihan kyse on juuri siitä, miltä tuntuu. Hommat voi tulla tehtyä, mutta jos itsellä on riittämätön ja jatkuvasti kiireinen olo, niin silti harmittaa. Ja toisaalta, jos päivä tuntuu sujuvan jouhevasti, ei niin haittaa, vaikka jotain jää tekemättäkin. Nostan sinulle hattua, sillä työtä ja tohinaa varmasti on monen lapsen kanssa.

Piti kommentoida kuitenkin myös sitä, että paljon riippuu myös lasten/lapsien iästä, miten arkipuuhat sujuvat ja minkä verran niille jää aikaa. Kuin myös siitä, miten esim. perheessä nukutaan yöt. Väsyneenä energiaa on selvästi on selvästi vähemmän kuin hyvin levänneenä. Kirjoituksestasi paistoi vähän sellainen "mikä siinä on niin vaikeaa?"-asenne. On ihan eri asia tehdä kotihommia yhden "helpon ja tyytyväisen" vauvan kanssa kuin "temperamentiltaan vaativamman tai itkuisen vauvan kanssa". Toisaalta taaperon kanssa siivoaminen on taas erilaista, kun lapsi ei köllöttelekään tyytyväisenä odottamassa, että äiti raivaa keittiön vaan ehtii sillä välin purkaa vaikka sukkalaatikon, tonkia vaipparoskista, pudota sohvalta jne. Saati sitten kun näitä "liikkuvia osia" on enemmän.

On totta, että rutiinihommiin ei paljoa aikaa mene ja helpoimmalla pääsee, kun asiat tekee heti pois kuljeksimasta. Keittiön kyllä raivaa 5-10 minuutissa. Mutta toisaalta näitä 5-10 minuutin hommia on päivässä paljon... ja joskus olisi isomminkin siivottava.

Vaikka olet äiti viidelle, niin sinulla kuitenkin on päivisin käsittääkseni vain yksi "köllöttelyikäinen" siellä kotona. Itselläni on ryömivä mönkiäinen ja puuhakas 2,5v. Äitini välillä ihmettelee, miten jaksan päivät kahden kanssa (mies paljon pois), vaikka hänellä itsellään on ollut kolme lasta. Mutta hän muistaa aina minulle sanoa, kun tästä muistutan, että hänellä oli 2 koululaista, kun kuopus oli vauva. Eli päivät oli aikaa olla vauvan kanssa ja illalla koululaisista oli myös jo apua vauvanviihdyttämisessä sen verran, että pieniä kotihommia sai helpommin tehdä.

Niin ja todella...eksyin vähän aiheesta. Alunperinhän oli kyse kotitöiden jakamisesta puolisoiden kesken

 

[äiti 5:lle]

Pirpanoiden äidille, ikäloppu en sentään ole, (ikää nyt 37v), vaikka lapsia onkin viisi ja joista nuorin on ns. iltatähti. Neljä vanhinta on syntynyt vajaa 2 vuoden välein, neljäs syntyi, kun esikoinen lähti kouluun, joten olen elänyt myös tuon ajan jolloin koti oli täynnä touhukkaita taaperoita. Jaksaminen on aika paljon omasta asenteesta kiinni.

 

[*.*.* :)]

Oon tavallaan aika paljon samaa mieltä siitä, kuten joku mainitsi, että "Mitä te arvon naiset sitten teette?" Mulla on pari tuttua, joiden kodit on kuin pommin jäljiltä, arvon rouvat vaan kitisee, kun ei pysty mitään tekemään, mutta silti pystytään liuaamaan pitkin maita ja mantuja alvariinsa. Siis mua kyllä ihmetyttää. Sekö on sitä lasten kanssa oleilua? Mennään "sekuvain" kiertelemään kauppoihin ja lapset nukkuu päiväunensa miten sattuu ja missä sattuu (jos sattuu ollenkaan!). Ja sitten ovat vielä väsyneitä ja kärttyisiä pitkien reissujen jälkeen. Siis toki pitää asioita hoitaa ja välillä kylässäkin käydä, mutta rajansa kaikella. Jos me ollaan menossa ja lapsen päivärytmi menee persiilleen, niin kyllä se minua harmittaa!

Toki asiassa on myös toinen puoli ja tämä meidänkin koti on tietenkin muidenkin kuin vain äidin koti. Meillä täällä maalla on kuitenkin myös niin paljon sellaista "miesten ulkohommaa" ja sen lisäksi mies käy leipätöissä, joten en pysty kovin siihen enää lisää käskyttämään. Toki hän joskus jotain auttaa; laittaa pyykit kuivumaan tai astiat koneeseen, keittää aamupuuron, jos menee vasta iltaan töihin... Mutta kyllä silti tunnen, että minulle kuuluu kotona "vaan" olevana suurin vastuu eikä se haittaa! Meillä myös pikkuneiti (1v 3kk) on erittäin touhukas tapaus ja siksi olenkin jo antanut hänenkin osallistua kotihommiin kykyjensä mukaan. Saa laittaa lusikat pöytään ennen aamupuuroa, saa tyhjentää astianpesukoneesta muoviastioita, viikaa muka pyykkiä touhukkaana (tosin samalla saattaa lappaa puhtaita takaisin koneeseen, mutta mitä sitten, äiti kerää lopuksi pois), nostelee sänkyä pedatessa koristetyynyjä sängylle, vie vaippaa roskiin... Siis mulle on ainakin ollut päivän selvää, että tyttö saa heti osallistua. Ja kun oikein kehuu, niin tarmo vaan lisääntyy, kun tuntee olevansa tärkeä. Tietty joskus on päiviä, että kismittää, kun koko ajan tuntuu, että kun saa paikat ojennukseen, takaa tulee kuin pyörremyrsky, mutta...

Lisäksi on vielä pakko mainita, että vietän suurimman osan ajastani kotona, koska vaan yksinkertaisesti TYKKÄÄN olla kotona ja siksi myös haluan, että perussiisteys säilyy.

 

[Älkää mammat jyrätkö isiä]

Helposti käy niin, että äiti on se joka alusta asti, määrätietoisesti sanelee miten lapset ja huusholli hoidetaan. Isä jyrätään sivuun, hän ei osaa tehdä mitään just oikein, aina löytyy jotain huomautettavaa. Sitten kun on muutama vuosi harrastettu tätä "tasa-arvoa" niin ihmetellään miksi mies ei oma-aloitteisesti osallistu ajen pyörittämiseen. Itse olen tähän syyllistynyt ja nyt parhaillaan puretaan tätä vyyhtiä.

Toki on olemassa täys-idiootti-ukkoja, mutta niin on akkojakin. Täytyy vaan tehdä itselle selväksi kumpia teillä asuu...

 

[böubb]

Helposti käy niin, että äiti on se joka alusta asti, määrätietoisesti sanelee miten lapset ja huusholli hoidetaan. Isä jyrätään sivuun, hän ei osaa tehdä mitään just oikein, aina löytyy jotain huomautettavaa. Sitten kun on muutama vuosi harrastettu tätä "tasa-arvoa" niin ihmetellään miksi mies ei oma-aloitteisesti osallistu ajen pyörittämiseen. Itse olen tähän syyllistynyt ja nyt parhaillaan puretaan tätä vyyhtiä.

Toki on olemassa täys-idiootti-ukkoja, mutta niin on akkojakin. Täytyy vaan tehdä itselle selväksi kumpia teillä asuu...

Se menee siihen, kun äiti on kotona. Kodista tulee huomaamatta "äidin työpaikka", jossa äiti tekee paljon kotihommia. Helposti omaksuu käskyttäjän tai pomon roolin, kun tietää, mitä pitää tehdä, miten pitäis tehdä ja koska. Naisellla on koko paletin pyörittämiskuvio päässä valmiina sen takia, kun tuijottelee niitä kodin seiniä niin paljon. Sitä helposti sit käskyttää ukkoa, mitä on tekemättä.

 

[Äittä]

Pakko kommentoida Pirpanoiden äidille, että kirjoituksesi oli minusta hyvä ja osui juuri asian ytimeen. Mulla on ihan samanlainen tilanne ja siksipä varmaan ymmärränkin sua hyvin . Meillä lapset 10 kk ja 2 v 8 kk ja todellakin touhua riittää ihan jokaikiselle minuutille päivässä. (lisäksi miehen tyttö, meillä yleensä vain viikonloput, hän on 11vee)

Minäkin todella yritän vain olla sen ajan JOS lapset sattuvat nukkumaan samaan aikaan esim sen PUOLI TUNTIA. en ota huonoa omaa tuntoa siitä, olen vaan ja luen lehtiä tai menen sinne nettiin.

Mua otta kans niin päähän tuo että mies on jotenkin etuoikeutettu OTTAMAAN sen oman aikansa esim. niihin pihahommiin tai laittaman niitä lappuja sinne kansioonsa . Ja saa tehdä nämä hommat YKSIN OMASSA RAUHASSA!! Ja sitten ihmettelee miks ihmeessä ne mun laput on niin sekaisin!? eihän mulla ole KOSKAAN mihinkään moiseen aikaa vaan mullahan on aina lapset siinä!

Meillä nyt menossa ISÄKUUKAUSI.. (mutta minä kotona myös) ja isä on joka ikinen aamu alkanut touhuta jotain piha ym. projektia ja illat sitten on tosiaan niin väsy että HÄN voi ottaa ne pienet nokoset ja HÄN voi syödä rauhassa... itellä sitä on se toiminta-aika noin 7-22 EVERY DAY.. sisältäen tietty vielä mahdolliset yöheräilyt ja muut yllärit. Se tässä nyt ihmetyttääkin että miks hän ei voi kun kylkeä kääntää esim. öisin.. kun on siis tää ISÄKUUKAUSI, eikä hänenkään tarvi aaamulla rientää töihin. Työaikana ymmärrän hyvin että mulla "päävastuu" lapsista.

Katkeraa tekstiä ja vali vali.. mutta ottaa päähän. Kun yritän keskustella ja tehdä "pelisääntöjä" ja sanoa asiallisesti että kaipaisin apua siihen ja siihen nyt kun isäkuukausi, niin loukkaantuu ja heti marttyyrina kysymässä " ai mä en sit tee täällä mitään vai, tarkoitaks sitä..??"

On tämä hankalaa... mut se mikä lohduttaa on se, että enpä taida olla ainoa!