Onko normaalia olla melkein aina väsynyt kun...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Perheessä on kaksi lasta 4v ja 7v. Vanhempi on ekalla koulussa, nuorempi päiväkodissa. Itse menin reilu vuosi sitten uuteen työhön. Töitä teen ma-pe 8h päivässä+työmatkoihin menee yhteensä päivässä 1,5 tuntia. Minun töihini kotona kuuluu pyykinpesut ja ruoanlaitot. Mies käy myös töissä ja tiskit hoidetaan suunnilleen puoliksi, imurointi samoin, ulkohommia mies tekee sitten taas enemmän ja pieniä kodin huoltotöitä. Minä katson enemmän 7v:n läksyjä, mutta mieskin välillä.

Olen ihan nuutunut koko ajan. En jaksa, ei huvita ja tuntuu etten ehdi harrastaa mitään perheen ulkopuolista. Jossain kylässä/meillä vieraita käydään pari-kolme kertaa kuussa ehkä. Esikoisen kaverit käy meillä ehkä kerran viikossa ja esikoisella on yksi harrastus kerran viikossa, johon yleensä minä kuskaan.

Ihmetellen kuuntelen, miten muut työssäkäyvät perheenäidit käy baareissa illalla, lenkeillä, kuntosalilla, tapaa aktiivisesti kavereitaan, harrastaa vaikka mitä.

Mulla tuntuu kaikki energia menevän töihin, kotitöihin ja lasten kanssa olemiseen. Jos saan hetken omaa aikaa niin möllötän koneella tai telkkarin ääressä tai nuokun sohvalla. Töistä tullessa teen ruoan, esikoisen kanssa katsotaan läksyt, katsellaan vähän junioria tai pikkukakkosta (nuokun usein tässäkin välissä), jutellaan kuulumiset, lasten leikkiessä teen kotihommia (tai nuokun) ja sitten pitääkin jo katsella vaatteita seuraavaksi päiväksi, käydä pesulla, pistää lapset nukkumaan ja mennä pian itsekin nukkumaan (iltapalaa ja vähän juttelua miehen kanssa ensin). Itse menen töihin jo 7:ksi ja lähtö kotoa on 6.15 ja herätys 5.30. Mies vie lapset myöhemmin, hän menee 9:ksi. Minä haen lapset.

Viikonloputkin on yksi hujaus. Tuntuu, että ne menee toipuessa edellisestä viikosta ja kerätessä voimia seuraavaan....zzzz...

Onko tää kuitenkin ihan normaalia tähän elämänvaiheeseen liittyvää, vaikka kaverit osaakin olla aktiivisempia?
 
Minulla melkein sama juttu, vaikka mulla on vanhempi koululainen. Lisäksi mulla usein päänsärkyä, jalkojakin särkee välillä. Olen kuitenkin vielä aika nuori, mutta kroppa kertoo muuta.
 
Ihan kuin mun elämästä, meillä lapset 3v ja 7v. Itse herään usein klo.5.00 ja menen klo.6.00 töihin. Ei vaan kerta kaikkiaan jaksa. Nyt oli harvinainen vapaa viikonloppu ja en ole jaksanut perheen kanssa tehdä yhtään mitään. Tulis jo kesä ja aurinko.
 
Kyllähän se vaikuttaa, jos ei harrasta tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa eikä pääse hengähtämään ja omaa aikaa viettämään. Myös ravinto ja ruokailutottumukset vaikuttavat paljon jaksamiseen. Itse fyysisesti jaksan aika hyvin, mutta omaa aikaa pitäisi olla enemmän, ettei hermo menis lapsiin..
 
Itse olen vuorotyössä, mutta kuulostaa tutulta. Lapsiakin on vain yksi. Tuntuu, että olen jatkuvasti väsynyt, ja aika menee ns. pakollisten askareiden tekemiseen, eikä energiaa juurikaan jää mihinkään ylimääräiseen. Olin viikon lomalla, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunsin nauttivani esimerkiksi ulkona käymisestä ja eri juttujen tekemisestä, normaaliarkena kaikki ylimääräinen tuntuu jotenkin liian raskaalta. Myös ne kivat tekemiset ->ei vaan jaksa. Vapaapäivät menevät toipumiseen ja hyvin usein vapaapäivänä on migreeniä stressityöpäivien päätteeksi. Olen yrittänyt miettiä, että tätähän se on muillakin ja töitä on tehtävä, mutta välillä on kyllä itku kurkussa väsymyksestä. Itse tein sellaisen ratkaisun, että siirryn ainakin hetkeksi tekemään lyhyempää työviikkoa, vaikka se palkassa tuntuukin. Tuli vain sellainen olo, että pakko keksiä jokin ratkaisu tähän olotilaan, pakko ajatella omaa jaksamistakin ja haluan, että voin viettää täysipainoisemmin aikaa lapseni kanssa, enkä makaa iltoja sohvalla kuin raato. Vuorotyössä usein vielä yöunet jäävät todella lyhyiksi ilta-aamu-yhdistelmien takia, mutta tietty päivätyössä on se joka-aamuinen aikaisin herääminen...
 
Täälläkin yksi väsynyt. Tosin yritän ylläpitaa liikuntharrastuksia (salikortti ja agility koiran kanssa), koska tiedän että niistä saa lisää virtaa arkeen. Meillä tosin vain yksi 2-vuotias, jonka kanssa pitää touhuta koko ajan kun on hereillä. Töissä käyn ma-pe 8h/päivässä. Meillä minä hoidan pääasiassa ruuat, tiskit, pyykit ja siivoamisen. Mies imuroi silloin tällöin, ja joskus laittaa astioita, mutta pääasiassa minun hommia. Mies sitten tekee lumityöt ja ajaa nurmikon kesällä. Toinen syy väsymykseen on hemoglobiini joka huitelee 117 tuntumassa.
 
Mulla on saman ikäiset lapset enkä kyllä käy baarissa tai tapaa kovin usein muita kuin työkavereita. Kerran tai max. kaksi kertaa viikossa käyn jumpassa arki-iltana. Viikonloppuisin siivotaan, ulkoillaan tai käydään uimassa sekä yhdessä lasten harrastuksessa. Nyt alkaa nuorimmaisen uimakoulu kerran viikossa, mutta muita lasten harrastuksia ei arki-iltaisin jaksa ympätä. Omassa jumpassa ja ulkoilla koitan, että jaksaa paremmin, mutta vieraita meillä ei oikeastaan kuin lasten syntymäpäivillä. Nyt kun alkaa olla valoisamaa ja kohta pääsee taas fillarilla, niin on helpompaa lähteä arkisinkin lasten kanssa vielä jonnekin, mutta talvella ei oikein jaksa, kun ei ole omaa autoa.
 
Jos itse tuntisin itseni pitkän aikaa, monta kuukautta, jatkuvasti väsyneeksi ja se ei johtuisi alan vaihdosta tai jostain erityisestä elämänmuutoksesta, niin pitäisin sitä kehoni viestinä.

Uskoisin, että kehoni koettaa väsymyksen tunteella viestiä minulle, että jotain perustavaa on pielessä ja että minun on hidastettava vauhita ja vaadittava itseltäni vähemmän.

Mutta minä olen jo niin vanha ja olen oppinut kuuntelemaan kehoani.
 
Kuulostaa niiiin tutulta! Luojan kiitos omat lapset on jo 6v ja 10v ja alan pikkuhiljaa taas piristyä. Uskoisin, että pari vuotta vielä, niin helpottaa ihan oikeasti, kun nyt jo on helpottanut aika tavalla esim. parin vuoden takaisesta.

Menin töihin kun nuorempi oli vähän alle 2v. Ekan vuoden tein osapäiväistä ja sitten kokopäivätyötä. Mieheni vielä reissaa tosi paljon työnsä takia ja on paljon pois kotoa.
 
Te, jotka ehditte arkirumbassa harrastaa liikuntaa, monelta pääsette harrastukseen? Itse en tiedä, monelta mies tulee kotiin ja useinkin se urheiluaika olisi klo 20. Silloin en enää jaksa lähteä.
 

Yhteistyössä