H
Hmmm
Vieras
Näyttää olevan mahdollista, koska sellaisia ketjuja täällä usein on, että ei ole varaa ostaa ruokaa.
Mitä itseeni tulee, minulle on tärkeää, että on rahaa aina säästössä . Yllättäviin menoihin. Muutenkin ostan vain sen, mikä on välttämätöntä, oli rahaa tai ei. Kun olen köyhästä perhestä, ei ole tukiverkkoja, jotka auttaisivat hädän tullen, niin on pakko pitää itse itsestään ja perheestään huolta. Minusta on siis turvattoman lapsuuden ja huono isän vuoksi kasvanut turvallisuushakuinen, ja esimerkiksi oma rahatilanne on minulle tärkeä asia. Masentuisin todennäköisesti pahasti, jos minulla ei olisi rahaa hankkia sitä mikä on välttämätöntä tai pitäisi miettiä jonkin tarpeellisen ostoa. Rahaa on aina oltava, ja näin on aina ollut.